Ukrainan konflikti/sota

Jaa nyt tuli Talvisotakin vertailukohteeksi.

Ukraina itsenäistyi myös tammikuussa 1918. Muutaman vuoden sisällä, eri vaiheissa, Ukrainan nykyiset länsiosat menivät Puolalle, Bessarabia Romanialle ja loput Ukrainan bolsevikeille.

Kyllä kun kirjoitit seuraavan järjettömän lauseen.

1918 tienoilla jyräsi Ukrainan alueella sotajoukkoja, joka kukin olisi luultavasti helpostikin niistänyt Suomen silloiset itsenäisyyshömpötykset.

Suomella oli 1918 hiukan eri lähtökohdat kuin Ukrainalla puolustautua 2018 ja silti ajoi maasta vihollisen joukot.

Huomautan että Ukrainassa on 45 miljoona asukasta, montaako ukrainalaista yksi suomalainen vastaa?
 
Minä taas huomautan, että eri aikakausien tilanteiden, kansojen ja ilmaisujen suora vertaaminen on yleensä aika hedelmätöntä.

1918 Suomen itsenäisyyttä vastaan ei edes kovin kummoisesti yritetty ulkoapäin, ihan itse keskenämme tapeltiin. Käytännössä Venäjältä lähinnä todettiin että jaa jaa, kun isommat kähinät veivät huomion ja voimat muualle.

Tämän hetkinen Ukraina ei edelleenkään ole sodassa - siis de jure. Jotta se pystyisi sille elintärkeään kansainväliseen kanssakäymiseen, sen on tietenkin toimittava sen mukaisesti.
 
Kyllä kun kirjoitit seuraavan järjettömän lauseen.

Suomella oli 1918 hiukan eri lähtökohdat kuin Ukrainalla puolustautua 2018 ja silti ajoi maasta vihollisen joukot.
Huomautan että Ukrainassa on 45 miljoona asukasta, montaako ukrainalaista yksi suomalainen vastaa?

Onhan näitä. Ukraina ei myöskään pistänyt tikkua ristiin kun Stalin tappoi yli 5 miljoonaa ukrainalaista nälkään.
Myös suomessa punikit antoivat tappaa vapaussodan jälkeen jengiä vaikka kuinka. Tämä nosti sitten tapposuhteen tosi hyväksi valkoisillla. Tämä tällaisena kotoisana esimerkkinä.
 
Voi kyynel kun nyt Ukrainaa kiusitaan kun ovat selvinneet kovemmista paikoistakin kuin Suomi.
 
Minä taas huomautan, että eri aikakausien tilanteiden, kansojen ja ilmaisujen suora vertaaminen on yleensä aika hedelmätöntä.

1918 Suomen itsenäisyyttä vastaan ei edes kovin kummoisesti yritetty ulkoapäin, ihan itse keskenämme tapeltiin. Käytännössä Venäjältä lähinnä todettiin että jaa jaa, kun isommat kähinät veivät huomion ja voimat muualle.

Tämän hetkinen Ukraina ei edelleenkään ole sodassa - siis de jure. Jotta se pystyisi sille elintärkeään kansainväliseen kanssakäymiseen, sen on tietenkin toimittava sen mukaisesti.

Vertailun aloitit sinä täysin typerällä vertauksella.
 
Oma käsitys on että Suomi on maailman parhaita elsossa.

Hyvä jos näin, itselläni ei ole aiheesta mitään havaintoa. Onko elso tiedustelulaitoksen heiniä vai kenen?
Onko meillä kalustoa vihollisen viestiyhteyksien ja glonass/gps häirintään? Saadaanko asemat selville radiosäteilyn perusteella? Onko jammereita pudottamaan dronet taivaalta?
 
En tiedä mitään.
 
Käy koputtamassa Riihimäellä oveen ja kysy :cool:
 
Oma käsitys on että Suomi on maailman parhaita elsossa.
En tiedä mitään.
:LOL:

Joo passiivinen puoli on ihan hyvin kunnossa mutta aktiivisessa on aika paljon parantamisen varaa.
Itse olen ollut yhdessä harjoituksessa jossa on käytetty hillotinta jolla olisi edes teoreettinen kyky häiritä lennokkeja.

Edit: Ja hillottimen sijainti paljastuu ja vetää tulta puoleensa.
Kohteensuojauksessa tämä tietysti ei ole vastaava ongelma jos kiinteä kohde.
 
Viimeksi muokattu:
122mm telatykkiä ja BMP-1AK:ta menossa ukrainaan Puolasta. Mielenkiintoista nähdä miten EU suhtautuu.

EU saa ruikuttaa edelleen. Ei se mitään muutakaan kykene. Tarttee vaan seurata ketkä kaikki ruikuttavat, niin nähdään kuka millekin puolelle rintamalinjaa itsensä asemoi.
 
Hollannin julkinen syyttäjävirasto aloitti tutkinnan 7 paikallisesta yityksestä, joita epäillään Venäjän vastaisien sanktioiden rikkomisesta сообщает "Коммерсант", публикацию Algemeen Dagblad.
Yritysten nimiä ei tarkenneta, mutta linkkien mukaan ne ovat toimittaneet raskasta kalustua Kertsin sillan rakentamista varten. Yritysten johto oletti että työskentelemalla vain venäläiseltä puolelta ja näin eivät rikkoo sanktioilta :rolleyes:
Mutta jos heitä todetaan syyllisiksi, heitä todetaan Ukrainan aluellisen yhtenäisyyden rikkojaksi, ja tällöin sakko tulee olemaan 820 000:teen euroon saakka, johtajille 82 000 e saakka tai vankila rangaistus 6:n vuoteen.

Lisäys:

De Gelderlander mainitsi kahden yrityksen nimeä: yksi on Dematec Equipment, Dodevaardista.
Toinen on Biljard Hydrauliek Milsbekista. Toimittaneet sillan rakentamista varten hyvin tärkeät osat.
 
Viimeksi muokattu:
:LOL:

Joo passiivinen puoli on ihan hyvin kunnossa mutta aktiivisessa on aika paljon parantamisen varaa.
Itse olen ollut yhdessä harjoituksessa jossa on käytetty hillotinta jolla olisi edes teoreettinen kyky häiritä lennokkeja.

Edit: Ja hillottimen sijainti paljastuu ja vetää tulta puoleensa.
Kohteensuojauksessa tämä tietysti ei ole vastaava ongelma jos kiinteä kohde.

Eipä tämä nyt ihan näinkään ole, ainakaan tänä päivänä.
 
Back
Top