Ukrainan konflikti/sota

Edit: Jos hyökkäykseen tarvitaan sula maa ja vähäinen sade (=muta), optimaalinen väli olisi huhtikuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin. Sitten alkaa sateet.

On kuule lämmin, kirsikka puut kukkivat ja sateita ei ole juuri ollenkaan. En tiedä miten siellä mutta kevät on aikaisessa.
 
Jos olisin President Joe Biden, siirtäisin nyt jalkaväkidivisioonan Kiovaan.

Joko Ukraina on itsenäinen maa, jolla on oikeus päättää omasta kohtalostaan, tai sitten ei.

Me kaikki olemme eläneet 30 vuotta siinä uskossa, että Ukraina on itsenäinen, täysivaltainen valtio.
 
Ukrainan puolustusministeriön sivulta konekäännöksenä.

Tied Onhan sitten olemassa sitäkin tietoa, mitä ei panna julki, mm omat toimet ja liittolaisten ja ystävällismielisten maiden (USA jne.) antama tiedustelutieto.
Juuri näin..

Toisekseen..
Venäjä käy omaa "hybridisotaansa" niin pohjoisessa, lännessä ja etelässäkin. Sillä myös testaillaan vastustajien reagointia. Siitä ei kannata enempää sanoa..

Suurin merkitys kaikella tällä toiminnalla (koko ajan päällä olevat sotaharjoituset, ulkomaiset sotatoimet, lentopartioinnit sekä niiden yksipuolinen uutisointi ja muu propaganda jne.), on vaikuttaa omien kansalaistensa mielipiteisiin. Tottakai sille on Putinin rosvohallinnon puolelta tärkeät syynsä. Sen nimenomaisena tarkoituksena on antaa oikeutusta Putinin hallinnon kansalaisoikeuksien loukkauksille ja holtittomalle taloudenpidolle sekä yhteiskunnan varojen ohjaamiselle armeijalle, sotimiselle, miehityksille ja kaikelle muullekin diktatuuria tukevalle väkivaltakoneistolle.
- tyhmempikin ymmärtää ettei Venäjän johtajat voisi uutisoida totuutta siitä ettei kukaan eikä mikään ulkopuolinen valtio uhkaa pienimmässäkään määrin Venäjän valtiollista koskemattomuutta tai rajoja tai mitään muutakaan.
- Venäjä diktatuurin johtajat tarvitsevat väkivaltakoneistoa vain oman valtansa tukemiseen sekä oman kansansa (ja alistamiensa kansojen) kurissapitämiseen.. Eikä mihinkään muuhun.
- ydinasevaltiona Venällä on kaikissa tapaukssa riittävästi sotilaallista voimaan estämään kaikki mahdolliset rajaloukkaukset sekä ulkoiset sotilaalliset uhkat.
- muutenkin 140 miljoonan asukkaan valtiolta löytyy varmuudella riittävästi uskottavuutta ulkoisten rajojensa turvaamiseen.

Sekin on hyvä ymmärtää ettei ulkomailla käytävään sotimiseen riitä minkään yksittäisen valtion voimavarat. Ei riitä edes USA:lla vaikka se kykenee ylläpitämään varsin suuria asevoimia ympäri maailmaa. Mutta pysyvään ja/tai pidempiaikaiseen sodankäyntiin ei jenkitkään halua juuttua.

Kaikesta tästä huolimatta..
On tietysti mahdollista että Venäjän toimesta sotimista jossain määrin lisätään ja laajennetaan Ukrainassa.. Mutta jo Venäjän asevoimien tunkeutuminen Ukrainan rajojen ylitse muuttaisi monella tavalla kv. poliittista tilannetta. Näin hyökätessään Venäjästä tulisi välittömästi ja "de facto" (hyökkäys)sotaa käyvä valtio (nykyisellään Venäjä piiloutuu Itä-Ukrainassa terroristien taakse).
- tällä olisi katastrofaalinen vaikutus Venäjän valtiolliseen asemaan. Niin taloudellisesti kuin myös sotilaallisesti. Ja, tuskinpa edes Putin haluaa laittaa päätään "pölkylle".
- sekin on varmaa että Putin johtamat rosvot tekevät jossain vaiheessa sen viimeisen virheensä.. tulisiko se jo tässä?

Mutta odotellaan ja katsellaan miten asiat etenee..
 
Ja siinä valossa se, mitä Krimillä on tehty, ja mitä Itä-Ukrainassa tapahtuu, on pelkkää väkivaltaa Ukrainaa kohtaan. Mitä "ryssät" kuvittelevat saavuttavansa tuolla? Ukrainan pitämisen EEC:n ulkopuolella? Perseelleen menee sekin... Luultavasti rikkaampi, EEC-Ukraina, jopa EU-Ukraina olisi Venäjälle etu, koska se loisi työpaikkoja ja vientimarkkinoita.
 
Viimeksi muokattu:
On kuule lämmin, kirsikka puut kukkivat ja sateita ei ole juuri ollenkaan. En tiedä miten siellä mutta kevät on aikaisessa.

Vuotuisia ukrainan sademääriä ja sadekarttaa katselen. Tuskin ne venäläiset etanoista ennustaa jos tosissaan hyökkäystä suunniteltaisiin.
 
Eipä tämä toisaalta ensimmäinen kerta ole kun Venäjä keskittää joukkojaan rajoille ilman harjoituksia. Vuosia takaperin nähtiin aikamoisia kokoonpanoja Harkovasta pohjoiseen. Se oli varmasti aika kuumottavaa Ukrainalle.

Edit : Piti kirjoittaakin, että mikä nyt on erilailla?

 
Viimeksi muokattu:
Jos olisin President Joe Biden, siirtäisin nyt jalkaväkidivisioonan Kiovaan.

Joko Ukraina on itsenäinen maa, jolla on oikeus päättää omasta kohtalostaan, tai sitten ei.

Me kaikki olemme eläneet 30 vuotta siinä uskossa, että Ukraina on itsenäinen, täysivaltainen valtio.
Aseita voidaan antaa, miehiä ei. Biden tuskin haluaa sotkeutua mihinkään konfliktiin entisen Neuvostoliiton alueella Baltian maita lukuunottamatta.
 
Jotainhan tuolla valmistellaan. Mitä, on eri kysymys.
  • Venäjä saattaa hakea ja kartoittaa muiden maiden reaktioita (ml. Yhdysvaltain uusi hallinto).
  • Harjoittaa tavanomaista saturaatiotaan (siirrellään joukkoja ja uhotaan, jotta ulkopuolisten tarkkailijoiden olisi yhä hankalampi tietää, milloin tapahtuu ja mitä).
  • Käyttää sotilasoperaatiota sisäpoliittisiin tarkoitusperiin.
  • Harhauttaa, eli on seurattava, mitä tapahtuu samaan aikaan toisaalla.
  • Tai jotain muuta

Mitä muutakin tapahtuu?

Ainakin venäläiset lentelevät aktiivisesti Pohjois-Atlantilla, Jäämerellä, Itämerellä, Pohjanmerellä ja Mustallamerellä.
https://theaviationist.com/2021/03/...-bombers-and-fighters-near-alliance-airspace/

1617381034097.png

An Italian Air Force Eurofighter Typhoon escorting a group of Russian military aircraft in international airspace over the Baltic Sea off the Lithuanian Coast during an intercept on March 29, 2021. (Image credit: Italian Air Force via NATO).


1617381084748.png
Полёт Ту-160 и Ту-142 в Северное, Норвежское и Баренцево море


Pihkovassa valmisteluja käynnissä

Venäläisten mukaan länsimaat häiritsevät heidän kaasuputkeaan


ETYJ:n tarkkailijat ovat havainneet mm. raketinheittimiä väärissä paikoissa.

At a heavy weapon permanent storage site in a non-government-controlled area of Luhansk region 31 March
The SMM noted that seven multiple launch rocket systems (BM-21 Grad, 122mm) and five towed howitzers (2A65 Msta-B, 152mm) were missing for the first time.

Weapons in violation of withdrawal
Non-government-controlled areas 31/3/2021
15 Multiple launch rocket system (BM-21 Grad, 122mm) Near Khrustalnyi (formerly Krasnyi Luch, 56km south-west of Luhansk)
 
Paljon levitetään videomateriaalia sotamateriaalisiirroista eri suunnista, mutta useimmat näistä eivät ole yhteensopivia vuoden aikaan nähden.
Nyt on Ukrainassa tosiaan vasta rospuutto lopuillaan, joten lehtipuissa ei pitäisi vielä olla lehtiä, ja maa on vielä märkä, alkaa juuri vihertää.
Nämä tosin sopisivat ajankohtaan:
https://twitter.com/Liveuamap/status/1377695408336601091
https://twitter.com/Liveuamap/status/1376980432395366400

Ukrainan arvio tilanteesta, ottaen huomioon hitaan eskalaation alueella:
https://twitter.com/akihheikkinen/status/1377745216787116032
Olisi siis samat temput käytössä kuin Georgiassa, jossa Venäjä hitaasti provosoi ja sai Saakashvilin määräämään maaoffensiivin. Siellä se tosin onnistui Georgian tiedusteluelinten epäpätevyyden vuoksi, kun eivät tajunneet provosoineiden "kapinallisten" olevan Venäjän sotilaita.
 
25 pataljoonaa ei ole kyllä mikään uhka kun krimin valtauksen aikaan rajalla oli 80.
 
Kysymys: Miten Ukraina on nyt valmistautumassa tähän invaasioon joka on ilmeisesti yleistä tietoa?

Näettekö armeijan marssivan rajalle? Ette. Näettekö perustettavia kokoontumispisteitä vapaaehtoisille? Ette. Näettekö kutsuntakorttien lähetystä innokkaille maanpuolustajanuorille? Ette.

Suomeksi: Ukrainan hallinnon mukaan mitään ei ole tapahtumassa. Tai he ovat täysin pihalla tapahtumista
Tulevien päivien aikana näemme, kuinka kujalla ukrainalaiset olivat hyökkäyksen uhasta.
Entä jos kohteena olisi Suomi, entä jos:

"Kysymys: Miten Suomi on nyt valmistautumassa tähän invaasioon joka on ilmeisesti yleistä tietoa?
Suomen hallituksen mukaan mitään ei ole tapahtumassa. Tai he ovat täysin pihalla tapahtumista.
Tulevien päivien aikana näemme, kuinka kujalla suomalaiset olivat hyökkäyksen uhasta"

On laittanut tämä virussekoilu miettimään kerran jos toisenkin.
Hallitus, sitä ei saa päästää sotkemaan. Hidastelevat tai jopa sabotoivat.

Olisiko paras alkaa rakentaa varuskuntia itärajalle?
 
Aseita voidaan antaa, miehiä ei. Biden tuskin haluaa sotkeutua mihinkään konfliktiin entisen Neuvostoliiton alueella Baltian maita lukuunottamatta.
Varmasti näin..toki erilaisten, Ukrainalle toimitettujen ja toimitettavien, asejärjestelmien mukana seuraa asiantuntijoita (huolto-, operointi-, ym.) jne. jne.

Mutta, satelliitti- ym. elektronisen tiedustelun ohella Ukrainan ilmatila pysyy avoimena NATO:n ja USA:n tiedustelukoneille, drooneille jne.
- ei liene todennäköistä että Venäjä lähtisi millään tavoin kieltämään, häiritsenään, eikä missään tapauksessa vahinhoittamaan Ukriainan ilmatilassa toimivaa NATO/US-operointia.
- vastaavasti venäläisillä ei ole mitään asiaa Ukrainan ilmatilaan. Sen ukrainalaiset pystyvät estämään riittävän tehokkaasti.

Ukrainan avoimella ja varsin tasaisella maalla on erittäin riskialtista operoida maavoimilla jollei samalla kyetä hallitsemaan alueen ilmatilaa. Vaikka sotaa ei puolustautuvienkaan toimesta käytäisi merkittässä määrin ilmassa niin ukrainalaisilla on jokatapauksessa merkittävä etu hyökkääviä maajoukkoja torjuttaessa.
- käytännössä se realisoituisi huomattavan suurina tappioina jotka vain lisääntyisivät jos hyökkäys etenisi pidemmälle Ukrainan alueelle (= tuki Venäjän rajan takaa vaikeutuisi/loppuisi).
- uskoisin että ammattisotilaat osaavat kertoa tästä aiheesta enemmän ja paremmin.

Mutta, kaikki on mahdollista. Emme tiedä kuinka suuri hätä Putinin rosvoilla on oman valtansa säilyttämisestä. Kaiken lisäksi taustalla voi olla jo kova kilpailu Venäjän tulevasta johtajuudesta.
- ehkä sellainen voisi aiheuttaa ja johtaa täysin järjettömiin päätöksiin sekä ulkopuolisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Jostainhan se Venäjän vihollinen pitää löytää.
- harvemmin käy niin että diktaattorit tyrkyttävät itseään syylliseksi oman maansa ja kansansa ongelmiin.

Jää nähtäväksi mitä tästäkin sopasta vielä kehittyy..
 
Viimeksi muokattu:
Jotainhan tuolla valmistellaan. Mitä, on eri kysymys.
  • Venäjä saattaa hakea ja kartoittaa muiden maiden reaktioita (ml. Yhdysvaltain uusi hallinto).
  • Harjoittaa tavanomaista saturaatiotaan (siirrellään joukkoja ja uhotaan, jotta ulkopuolisten tarkkailijoiden olisi yhä hankalampi tietää, milloin tapahtuu ja mitä).
  • Käyttää sotilasoperaatiota sisäpoliittisiin tarkoitusperiin.
  • Harhauttaa, eli on seurattava, mitä tapahtuu samaan aikaan toisaalla.
  • Tai jotain muuta

Mitä muutakin tapahtuu?

Ainakin venäläiset lentelevät aktiivisesti Pohjois-Atlantilla, Jäämerellä, Itämerellä, Pohjanmerellä ja Mustallamerellä.
https://theaviationist.com/2021/03/...-bombers-and-fighters-near-alliance-airspace/

Katso liite: 48709

An Italian Air Force Eurofighter Typhoon escorting a group of Russian military aircraft in international airspace over the Baltic Sea off the Lithuanian Coast during an intercept on March 29, 2021. (Image credit: Italian Air Force via NATO).


Katso liite: 48710
Полёт Ту-160 и Ту-142 в Северное, Норвежское и Баренцево море


Pihkovassa valmisteluja käynnissä

Venäläisten mukaan länsimaat häiritsevät heidän kaasuputkeaan


ETYJ:n tarkkailijat ovat havainneet mm. raketinheittimiä väärissä paikoissa.

At a heavy weapon permanent storage site in a non-government-controlled area of Luhansk region 31 March
The SMM noted that seven multiple launch rocket systems (BM-21 Grad, 122mm) and five towed howitzers (2A65 Msta-B, 152mm) were missing for the first time.

Weapons in violation of withdrawal
Non-government-controlled areas 31/3/2021
15 Multiple launch rocket system (BM-21 Grad, 122mm) Near Khrustalnyi (formerly Krasnyi Luch, 56km south-west of Luhansk)
Tuon "kaasuputkihäirinnän" osalta voi vain todeta että kyynel... varsinkin kun muistaa miten ryssän sotalaivat häiritsi sähkökaapelin vetoa Liettuaan, Suomen merentutkimusalus Arandaa ja jenkkiläistä rahtilaivaa joka toi kalustoa Baltiaan. Jos merirosvoja haetaan, kannattaa katsoa itään.
 
Back
Top