Ukrainan konflikti/sota

Tietenkin nämä kannattaa kesyttää osaksi virallista armeijaa itsenäisen häiritsevän toimijan asemasta.

Olen kyllä huomannut, ettet ole ollut lainkaan innostunut suuttumaan samanlaiselle paskasakille, joka on linnoittautunut Slavyanskiin.

Lisää aihetta vaan venäjän mielisten nousta vastarintaan entistä enemmän. Missä logiikka?
 
Juutalaiset eivät ole lainkaan huolissaan oikeasta sektorista.

Ukrainan juutalaiset ovat ehkä ensimmäistä kertaa traagisessa historiassaan joutuneet tilanteeseen, jossa heillä on ystävistä ja suojelijoista suoranaista ylitarjontaa. Moskova on väittänyt, että juutalaiset ovat joutuneet Ukrainan kansallismielisten vainon kohteeksi Maidanin mielenosoitusten ja Kiovan vallanvaihdon yhteydessä.

Se, mitä mieltä Ukrainassa oikeasti asuvat juutalaiset itse ovat tilanteestaan, ei tietenkään ole tässä kertomuksessa oleellista. Mutta he päättivät silti maaliskuussa sanoa mahdollisimman julkisesti mielipiteensä asiassa. Ukrainan juutalaisyhteisöjen ja -organisaatioiden kattojärjestön Vaadin puheenjohtaja Josef Zissels istui neuvostoaikana toisintajattelijana kaksikin tuomiota. Yhdessä useaiden liike-elämässä, tieteessä ja taiteessa näkyvien Ukrainan juutalaisten kanssa he julkaisivat ilmoituksen Haaretzissa sekä muun muassa New York Timesissa.

Allekirjoittaneet kiistivät yksiselitteisesti sen, että juutalaisia ”nöyryytettäisiin ja syrjittäisiin” uudessa Ukrainassa tai että antisemitismi olisi kasvanut. Hyvin jyrkkäsanainen kirje huipentuu siihen, että hyökkäys käännetään päälaelleen. ”Te sekoitatte ilmeisesti Ukrainan Venäjään, jossa juutalaiset organisaatiot ovat havainneet antisemiittisten tendenssien kasvun viime vuosina.”

Juutalaiset kyllä lähtevät Ukrainasta Israeliin huomattavasti runsaslukuisemmin kuin vuosi sitten, kertoi Haaretz taas huhtikuussa. Mutta he lähtevät ensisijaisesti Venäjän valtaamalta Krimiltä ja levottomuuksien sekä miehityksen pelon vaivaamasta Itä- ja Etelä-Ukrainasta: Harkovasta, Odessasta ja Dnepropetrovskista. Lisäys vuoden takaiseen on yli 40 prosenttia, josta osa tosin voi johtua maahanmuuttoviraston lakon takia jumiutuneesta sumasta.

Kun sitten Odessassa hiljattain sotkettiin juutalainen hautausmaa hakaristeillä ja kansallismielisen Oikea sektori -puolueen nimellä, puolueen edustaja tuli saman tien Kiovasta Odessaan, tapasi rabbin, tuomitsi teon sekä tarjosi teon tutkintaan, hautausmaan vartiointiin ja korjaukseen puolueen apua. Puolueen edustaja siis ilmoittautui julkisesti juutalaisten suojelijoiden kasvavaan joukkoon.

Kuva, jossa maastopukuinen mies musta baretti päässä maalaa töhryjen päälle yhdessä pitkäpartaisen rabbin kanssa, on kelpo esimerkkki siitä, miten informaatisodassa on opittu ketteriksi ja tehokkaiksi. Rabbi Wolf syyttää suorasanaisesti, että kyse on ”Venäjä-mielisten voimien provokaatio, jolla neutraali juutalaisyhteisö halutaan vetää mukaan konfliktiin.”

Kukaan ei tekijöitä lukuun ottamatta tietäne varmasti kuka hautausmaan sotki ja miksi, mutta toistaiseksi Ukrainan juutalaisilla on siis ystäviä ja tukijoita tarjolla joka puolelta ennennäkemättömän runsaasti. Samalla kun muutto Israeliin näyttäisi varsinkin maan kriisialueilta kasvavan.
 
Olet oikeassa, paskasakkia se on toisellakin puolella. MUTTA ei äärioikeistolaista sellaista. Ja tuo Oikean Sektorin porukka ei ole mitään 'kevyttä' äärioikeistosakkia. Lisäksi porukka on pelottavan iso..
Vai että kesyttää osaksi armeijaa? Tuollasella aatemaailmalla ei ole armeijaan menemistä/liittymistä. Ainakaan missään sivistyneessä maassa. Toivottavasti ei Ukrainassakaan. Tuo sakki kuuluu separatistien kanssa nippusiteisiin ja samalle leirille.

Tuo alkaa kuulostaa eräältä Putlerin lausunnolta: "Hitlerissä ja Stalinissa on se ero, että Stalin ei ollut Fasisti!"

Oikean sektorin koko johtuu siitä, että maidanin aikaan oikea sektori oli se porukka joka osasi organisoida asioita, joten heidän porukkaan liittyi sitten paljon ihmisiä pelkästään sen takia. Se ei tietenkään miellytä Putleria, ja sempä takia putler jugend muitaakin aina hehkuttaa, kuinka vaarallisia ne ovat ja kuinka paljon niitä on. Samalla ollaan sanelemassa, että mitä saa ajatella ja mitä työtä tehdä, ihan tyypillistä toimintaa. Ja tottakai hyvä putleristi on leirejä pystyttämässä kaikelle tarpeettomalle sakille.
 
Two Russian Citizens Detained for Trying to Illegally Enter Luhansk Region to the FSS Order

The Security Service of Ukraine received new proofs of Russian secret services direct participation in the events which take place in the east of Ukraine.

May 8 the representatives of the SSU and the State Border Guard Service detained two Russian citizens who were attempting to illegally cross the state border of Ukraine out of the border checkpoint in Luhansk region with the further aim to take part in extremist activities.

According to the evidences of one of the detainees, a Russian Federation citizen S. Zaplanov, just before he left for Ukraine he had been instructed and given a task by an official of the Federal Security Service of the Russian Federation who helped him to cross the border. Zaplanov’s tasks were to participate in actions of ‘People's Emergency Volunteer Corps of Donbas’ and to collect the intelligence regarding social and political situation in the region and organizations which act in Donetsk and Luhansk regions with the aim of creation of ‘controlled ideological Russian stand’ in the eastern regions of Ukraine.

According to the apprehended citizens of the Russian Federation they belong to a political party of E.Limonov ‘Druhaia Rossiia’, which members the Russian party sends to Ukraine as so-called ‘citizen soldiers’.

Russia is Preparing and Coordinating a Pseudo-Referendum in Eastern Regions of Ukraine (laitan tämän uudelleen, jos joltain mennyt ohi)

The Security Service of Ukraine Prevented Terrorist Activity Financing in Donetsk Region

The Security Service of Ukraine in cooperation with the State Service of Financial Monitoring didn’t prevented a financial deal, which envisaged transfer of large amount to a Donetsk company by a commercial structure of the Ministry of Defense of the Russian Federation.
‘The Main Directorate of Troops Equipping’ (Moscow) tried to transfer through one of the banks 100 million of Rubles (31.94 million of Hryvnas) from its Sebastopol branch to the account of a Donetsk company bearing signs of fictitiousness. This money transfer was a prepayment for non-existent construction works. According to the received operative information, instead of this, the mentioned assets were to be used for funding illegal activity of terrorist groups on the territory of Ukraine and subversive acts during the Victory Day celebration.
According to Part 1 Article 17 of the Law of Ukraine on Preventing and Countering Legalization (money laundering) of Proceeds of Crime or Terrorism Financing illegal banking transactions were timely stopped. Banking accounts of the fictitious Donetsk enterprise have been frozen.

Lähde: Security Service of Ukraine Press Center
http://www.sbu.gov.ua/sbu/control/en/index

Ukrainalaislehti Kyiv Postin mukaan aseellisten separatistien hallusta on löydetty 100 000 valmiiksi "kyllä" -merkittyä Itä-Ukrainan kansanäänestyksien äänestyslipuketta.

Lähde: Kyivpost
http://www.kyivpost.com/content/ukraine/100000-yes-ballots-for-referendum-intercepted-2-347222.html

Edit: Lisätty teksti ensimmäisen videon ylle
 
Viimeksi muokattu:
Tuo alkaa kuulostaa eräältä Putlerin lausunnolta: "Hitlerissä ja Stalinissa on se ero, että Stalin ei ollut Fasisti!"

Oikean sektorin koko johtuu siitä, että maidanin aikaan oikea sektori oli se porukka joka osasi organisoida asioita, joten heidän porukkaan liittyi sitten paljon ihmisiä pelkästään sen takia. Se ei tietenkään miellytä Putleria, ja sempä takia putler jugend muitaakin aina hehkuttaa, kuinka vaarallisia ne ovat ja kuinka paljon niitä on. Samalla ollaan sanelemassa, että mitä saa ajatella ja mitä työtä tehdä, ihan tyypillistä toimintaa. Ja tottakai hyvä putleristi on leirejä pystyttämässä kaikelle tarpeettomalle sakille.
Oikean Sektorin porukka sekä separatistit ovat tarpeetonta porukkaa. Ja leirillä en tarkoittanut 'sellaista' leiriä. Taitaa olla liikaa porukkaa kun molempien porukat vangitaan että vankiloissa ei tila riitä. Pitäähän ne nyt jotenki aidata. Pääsevät muuten jatkamaan rähinöintiä.
 
Juutalaiset eivät ole lainkaan huolissaan oikeasta sektorista.

Ukrainan juutalaiset ovat ehkä ensimmäistä kertaa traagisessa historiassaan joutuneet tilanteeseen, jossa heillä on ystävistä ja suojelijoista suoranaista ylitarjontaa. Moskova on väittänyt, että juutalaiset ovat joutuneet Ukrainan kansallismielisten vainon kohteeksi Maidanin mielenosoitusten ja Kiovan vallanvaihdon yhteydessä.

Se, mitä mieltä Ukrainassa oikeasti asuvat juutalaiset itse ovat tilanteestaan, ei tietenkään ole tässä kertomuksessa oleellista. Mutta he päättivät silti maaliskuussa sanoa mahdollisimman julkisesti mielipiteensä asiassa. Ukrainan juutalaisyhteisöjen ja -organisaatioiden kattojärjestön Vaadin puheenjohtaja Josef Zissels istui neuvostoaikana toisintajattelijana kaksikin tuomiota. Yhdessä useaiden liike-elämässä, tieteessä ja taiteessa näkyvien Ukrainan juutalaisten kanssa he julkaisivat ilmoituksen Haaretzissa sekä muun muassa New York Timesissa.

Allekirjoittaneet kiistivät yksiselitteisesti sen, että juutalaisia ”nöyryytettäisiin ja syrjittäisiin” uudessa Ukrainassa tai että antisemitismi olisi kasvanut. Hyvin jyrkkäsanainen kirje huipentuu siihen, että hyökkäys käännetään päälaelleen. ”Te sekoitatte ilmeisesti Ukrainan Venäjään, jossa juutalaiset organisaatiot ovat havainneet antisemiittisten tendenssien kasvun viime vuosina.”

Juutalaiset kyllä lähtevät Ukrainasta Israeliin huomattavasti runsaslukuisemmin kuin vuosi sitten, kertoi Haaretz taas huhtikuussa. Mutta he lähtevät ensisijaisesti Venäjän valtaamalta Krimiltä ja levottomuuksien sekä miehityksen pelon vaivaamasta Itä- ja Etelä-Ukrainasta: Harkovasta, Odessasta ja Dnepropetrovskista. Lisäys vuoden takaiseen on yli 40 prosenttia, josta osa tosin voi johtua maahanmuuttoviraston lakon takia jumiutuneesta sumasta.

Kun sitten Odessassa hiljattain sotkettiin juutalainen hautausmaa hakaristeillä ja kansallismielisen Oikea sektori -puolueen nimellä, puolueen edustaja tuli saman tien Kiovasta Odessaan, tapasi rabbin, tuomitsi teon sekä tarjosi teon tutkintaan, hautausmaan vartiointiin ja korjaukseen puolueen apua. Puolueen edustaja siis ilmoittautui julkisesti juutalaisten suojelijoiden kasvavaan joukkoon.

Kuva, jossa maastopukuinen mies musta baretti päässä maalaa töhryjen päälle yhdessä pitkäpartaisen rabbin kanssa, on kelpo esimerkkki siitä, miten informaatisodassa on opittu ketteriksi ja tehokkaiksi. Rabbi Wolf syyttää suorasanaisesti, että kyse on ”Venäjä-mielisten voimien provokaatio, jolla neutraali juutalaisyhteisö halutaan vetää mukaan konfliktiin.”

Kukaan ei tekijöitä lukuun ottamatta tietäne varmasti kuka hautausmaan sotki ja miksi, mutta toistaiseksi Ukrainan juutalaisilla on siis ystäviä ja tukijoita tarjolla joka puolelta ennennäkemättömän runsaasti. Samalla kun muutto Israeliin näyttäisi varsinkin maan kriisialueilta kasvavan.

Laitan uudelleen juttuasi tukevan linkin:

http://www.jpost.com/Jewish-World/J...e-force-to-combat-anti-Semitic-attacks-351701

"Arieli also noted that Ukraine, where anti-Semitic assaults used to be rare occurrences, has seen four serious physical assaults against Orthodox Jews and two attempts to torch synagogues.

“These attacks were well-planned,” said Arieli, who blamed pro-Russian militants whom he said were trying to justify Russian aggression.

The Kremlin and some pro-Russian Ukrainians have blamed far-right Ukrainians for the attacks."

En tietenkään voi väittää, etteikö myös äärioikeistossa esiintyisi juutalaisvihamielisyyttä, mutta tuskin enempää kuin toisella laidalla. Molempi pahempi!
 
Ilta-Sanomissa oli linkki, jonka kerrotaan esittävän Itä-Ukrainassa vangiksi otettuja separatisteja aseineen ja valmiiksi täytettyine äänestyslippuineen. Linksissä on teksti tyyppiä: Huomautus: video voi järkyttää maanpuolustus.netin venäjämielisimpiä.)

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288687436096.html

Vaalien järjestäjälle tulos on jo selvä - "Minulla on vain sellainen tunne"
Sunnuntai 11.5.2014 klo 10.49

IL DONETSKISSAKeskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Roman Ljagin sanoo hymyillen, että kansanäänestyksen tulos on käytännössä selvä.

http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014051118285375_uk.shtml

Venäläinen media hehkuttaa äänestystä. Ohess RT:n versio

"Some 30 international observers are monitoring the voting in Lugansk region, where some 1.8 million are expected to take part in the referendum. “According to a survey, 83% of Lugansk residents are ready to support the Act of state self-rule of the People’s Republic of Lugansk,” said Igor Shakhov, the head of the local election commission."

En ole onnistunut mistään aiemmin löytämään tietoa 30 kansainvälisestä vaaltarkkailijasta saati mainitusta mielipidekyselystä.

http://rt.com/news/158160-lugansk-donetsk-referendum-vote/
 
Just noin! Nippusiteisiin separatistit ja äärioikeisto. Ja tottakai äänestyksen tulos on selvä. Kuka hullu sitä nyt Kiovan fasistihallinnon alaisuudessa haluaisi olla? ;) Kyllä ihmiset osaavat oikein äänestää! Veikkaan että n. 90% kannattaa alueen irtautumista Kiovan fasistijuntan alaisuudesta;)
 
Ilta-Sanomissa oli linkki, jonka kerrotaan esittävän Itä-Ukrainassa vangiksi otettuja separatisteja aseineen ja valmiiksi täytettyine äänestyslippuineen. Linksissä on teksti tyyppiä: Huomautus: video voi järkyttää maanpuolustus.netin venäjämielisimpiä.)

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288687436096.html

Eikö tosiaan ketään muuta satu häiritsemään se, että arvon kiinniottajat ovat käyttäneet huputuksessa muovisia jätesäkkejä? Vai onko niin että sitä ei lasketa, kun nuo on slaaveja? Ja niitä ei eläinsuojelulaki koske?
 
Oikean Sektorin porukka sekä separatistit ovat tarpeetonta porukkaa. Ja leirillä en tarkoittanut 'sellaista' leiriä. Taitaa olla liikaa porukkaa kun molempien porukat vangitaan että vankiloissa ei tila riitä. Pitäähän ne nyt jotenki aidata. Pääsevät muuten jatkamaan rähinöintiä.

Ei ne niitä kuitenkaan laita mihinkään laitokseen. Johtajat ehkä, jos näillä on jotakin pahempaa takana tai sitten aikovat jatkaa rähinää. Kuten niin monesti aikaisemminkin, kun tilanne saadaan rauhoittumaan, niin tapahtuu joko epävirallinen tai virallinen joukkoarmahdus ja ne jotka ovat vain olleet toimissa mukana, mutta eivät tehneet mitään erityisiä ylilyöntejä pääsevät vapaaksi. Ja sitten jatketaan elämää. Se, että henkiö sattuu olemaan jonkun poliittisesti epäkorrektisesti ajattelevan seurassa tuon konfliktin aikana ei joudu linnaan, kuten ei sekään, joka otti rahaa Putler Jugendilta ihmiskilpenä seisomisesta.
 
Eikö tosiaan ketään muuta satu häiritsemään se, että arvon kiinniottajat ovat käyttäneet huputuksessa muovisia jätesäkkejä? Vai onko niin että sitä ei lasketa, kun nuo on slaaveja? Ja niitä ei eläinsuojelulaki koske?
Jos katsoo videota tarkkaan ja pysäyttää kuvan, niin huomaa että kasvojen edessä suurehko uloke ja iso happireikä, tämä havaittavissa parhaiten lähinnä kameraa olevassa henkilössä. Miehet näyttäisi olevan myös elossa, vaikka olleet aseistettuja ja muodostaneet kiinniottajille potentiaalisen hengenvaaran.
 
Eikö tosiaan ketään muuta satu häiritsemään se, että arvon kiinniottajat ovat käyttäneet huputuksessa muovisia jätesäkkejä? Vai onko niin että sitä ei lasketa, kun nuo on slaaveja? Ja niitä ei eläinsuojelulaki koske?

Vuonna 1918 nuo kätyrit olisi ammuttu lyhyen kenttäoikeuden jälkeen.
 
Mitähän näistä Venäjän toimista pitäisi sanoa?

http://www.hs.fi/ulkomaat/Maailma+seuraa+jännittyneenä+Itä-Ukrainan+äänestystä/a1305822997541

HS: Tuhannet ukrainalaiset äänestivät Moskovassa

"Ukraina on syyttänyt Venäjää Itä-Ukrainan Venäjän-mielisten separatistien tukemisesta, minkä Venäjä on kiistänyt. Venäjän presidentti Vladimir Putin ehdotti aiemmin viikolla separatisteja lykkäämään tämän päivän kansanäänestysttä, mutta Ukrainan johto ilmoitti pitävänsä puheita sanahelinänä.

Putinin puheet näyttäytyivät sunnuntaina oudossa valossa, sillä Venäjä järjesti pääkaupungissaan Moskovassa ukrainalaisille tilaisuuden osallistua äänestykseen. Uutistoimisto Reutersin mukaan äänestykseen osallistui Moskovassa tuhansia Venäjällä asuvia ukrainalaisia."

Mitä fuulaa.........!

Mitähän näistä Venäjän toimista pitäisi sanoa?

http://www.hs.fi/ulkomaat/Maailma seuraa jännittyneenä Itä-Ukrainan äänestystä/a1305822997541

On ainakin tullut sellainen rokotussarja yhden miehen sanojen teholle, että kestää isältä pojalle ja vähän pitempäänkin.
 
Samalla voin todeta häpeäväni Euroopan Unionin puolesta. Koko ajan on painettu jarrua sotilaallisiin toimiin. Ensin Krimillä, sitten Donetskissa. Annettu tyhmillä neuvoilla separatistien juurtua. Puhuttu silkkihansikkaista. Myydään Mistraleja ja ostetaan kaasua. Ei isketä Putinin lähipiiriin. Pelkkää roskaa ja mielikuvia.

Tänään tehtiin pelleäänestys. Mariupolissa separatistit ovat ottaneet koko kaupungin katutason hallintaan, ryöstelevät. Poliisi ei enää vastaa. Ei ole.

Ja tätä rataa.

Ukrainan pitäisi iskeä kaikin voimin Slavyanskiin ja tuhota separatistit. Heti.

BnR3VetIEAAOHfi.jpg:large
 
Ukrainan ainoa mahdollisuus päästä kaikista hämmentäjistä on ottaa kohtalo omiin käsiin ja lunastaa oikeus itsenäisyyteen. Sen taistelun voi hävitä mutta myös voittaa. Hävitessäänkin se voittaisi paljon - kansansa sielun. Tämän menossa olevan taistelun se häviää ilman pienintäkään epäilystä.
 
Mitähän näistä Venäjän toimista pitäisi sanoa?

http://www.hs.fi/ulkomaat/Maailma seuraa jännittyneenä Itä-Ukrainan äänestystä/a1305822997541
HS: Tuhannet ukrainalaiset äänestivät Moskovassa

"Ukraina on syyttänyt Venäjää Itä-Ukrainan Venäjän-mielisten separatistien tukemisesta, minkä Venäjä on kiistänyt. Venäjän presidentti Vladimir Putin ehdotti aiemmin viikolla separatisteja lykkäämään tämän päivän kansanäänestysttä, mutta Ukrainan johto ilmoitti pitävänsä puheita sanahelinänä.

Putinin puheet näyttäytyivät sunnuntaina oudossa valossa, sillä Venäjä järjesti pääkaupungissaan Moskovassa ukrainalaisille tilaisuuden osallistua äänestykseen. Uutistoimisto Reutersin mukaan äänestykseen osallistui Moskovassa tuhansia Venäjällä asuvia ukrainalaisia."

Mitä fuulaa.........!

Hesarin uutisen kylkiäisinä olleessa uutisvideossa toimittaja sanoo monien aikovan äänestää Kiovan hallintoa vastaan tuoreiden väkivaltaisuuksien takia. Tuo helpottaa separatistien tilannetta, jos ja kun he ovat aikeissa säveltää vaalien tuloksen. Jos lähes kaikki sanoisivat toimittajille aikovansa äänestää Ukrainan yhtenäisyyden puolesta, tulisi vaaleista hankala propagandatappio separatisteille.
 
Back
Top