Ukrainan konflikti/sota

Kansakin tuntuu haikailevan vanhaa neuvostojärjestelmää. Riippumattoman Levada Centerin syyskuussa julkaiseman mielipidetutkimuksen mukaan 49 prosenttia vastaajista kannatti Neuvostoliiton poliittista järjestelmää. Määrä on suurin sitten 2000-luvun alkuvuosien. Vain 18 prosenttia piti nykyisestä poliittisesta järjestelmästä ja 16 prosenttia kannatti länsimaista demokratiamallia.

Jos suunnilleen puolet kansasta haluaa takaisin Neuvostoliittoon niin Putinin ei ole vaikea perustella naapurimaihin hyökkäämistä ja siltähän se vahvasti näyttää että Venäjä on taas kerran valmistautumassa sotaan ja se ei taida olla tällä kertaa ihan pieni ja peitetarinoilla höystetty rytäkkä.
Mitä Neuvostoliiton kaipuuseen tulee, niin ymmärtääkseni se liittyy etupäässä ihmisten aineellisiin elinoloihin ja vasta toissijaisesti suurvaltakunnian kaltaisiin asioihin. Neuvostoliitto pystyi tehottomasta taloudestaan ja äärimmäisistä sotavarustelukuluista huolimatta takaamaan sen, että ihmisillä oli työtä, he saivat peruselintarvikkeet pöytään ja että heillä oli lämmin asunto. Nykyisin Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Keski-Aasian entisissä neuvostotasavalloissa korruptio vie rahat ja pääosa kansasta elää käytännössä köyhää kehitysmaaelämää missä perusasioistakin on iso puute ja infrastruktuuri on pahoin rapistunutta. Se, että totalitaristinen hallinto ei ole yhtä raju kuin neuvostoaikana ja että ulkomaille saa matkustaa ei moniakaan jaksa juuri lämmittää, kun vertailukohdaksi otetaan elämän perusasioiden puutteet.
 
Venäjähän on kerännyt taas 640 miljardin sotakassan. Ei olisi mikään ongelma käyttää rahoja Infran, elinolojen, teollisuuden jne parantamiseen. Mutta kun ei ole haluja tähän, ja tuskin Neukkulan paluu tätä asiaa muuttaisi.
 
Mitä Neuvostoliiton kaipuuseen tulee, niin ymmärtääkseni se liittyy etupäässä ihmisten aineellisiin elinoloihin ja vasta toissijaisesti suurvaltakunnian kaltaisiin asioihin. Neuvostoliitto pystyi tehottomasta taloudestaan ja äärimmäisistä sotavarustelukuluista huolimatta takaamaan sen, että ihmisillä oli työtä, he saivat peruselintarvikkeet pöytään ja että heillä oli lämmin asunto. Nykyisin Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Keski-Aasian entisissä neuvostotasavalloissa korruptio vie rahat ja pääosa kansasta elää käytännössä köyhää kehitysmaaelämää missä perusasioistakin on iso puute ja infrastruktuuri on pahoin rapistunutta. Se, että totalitaristinen hallinto ei ole yhtä raju kuin neuvostoaikana ja että ulkomaille saa matkustaa ei moniakaan jaksa juuri lämmittää, kun vertailukohdaksi otetaan elämän perusasioiden puutteet.

Aika kultaa myös muistot ja Neuvostoliiton kaltaisilla utopioilla on paljon nostalgia-arvoa. Mitä olen jonkin verran kommarien kanssa jutellut, ei haikailut neukkulaan perustu kuin kivoihin tarinoihin ja vastakohdan etsimisestä kapitalismin tms. vastustamiselle.
 
Ukraina ja Venäjä sopineet tulitauosta joulun yli? :unsure:

Sehän nyt sopii kuvioon, että "Ukraina" rikkoo tulitauon (vähän kaasua vielä, että rikkomus on räikeä) ja homma lähtee sillä käyntiin.

OSCE Ambassador Mikko Kinnunen praised the deal as particularly important as his organisation's monitors have recorded five times more ceasefire violations this month than in December last year.

"This is a step towards de-escalation," Mr Yermak said on Facebook. "We hope that this time the ceasefire will be lasting and will help save lives of Ukrainian defenders and civilians."

On Thursday Ukraine's joint forces headquarters said no breaches by the separatists had been reported in the past 24 hours.

@Pandahki tästä jo aiemmin postasi ja jotain keskusteluntynkääkin aiheesta syntyi.
 
Ukraina ja Venäjä sopineet tulitauosta joulun yli? :unsure:

Sehän nyt sopii kuvioon, että "Ukraina" rikkoo tulitauon (vähän kaasua vielä, että rikkomus on räikeä) ja homma lähtee sillä käyntiin.

@Pandahki tästä jo aiemmin postasi ja jotain keskusteluntynkääkin aiheesta syntyi.
Tapaninpäivän yöllä alkaa 24h kirkkaampi sää itäisessä Ukrainassa. Pakkasta on ollut öisin toista kymmentä, ja se jatkuu sinne asti, joten panssareille keli on hyvä jo nyt. Jos pitäisi lyhyellä aikamääreellä veikata paras hetki iskeä, se on tuossa. Ilmavoimien rooli korostuu varsinkin heti alussa, koska strategiset kohteet (Dneprin sillat?) pitää saada tuhottua kun yllätyksen etu vielä on.

Pidemmän aikavälin veikkaukseni on 20.2. tienoilla. En usko että Putin haluaa suututtaa Xitä viemällä valokeilaa olympialaisilta ja sota tekisi kutsuvieraana palloilemisestakin hieman kiusallista, mutta heti kuin loppuseremonia on ohi estradi on vapaa.
 
Dneprin yli menee useita patoja, joiden tuhoaminen voi aiheuttaa lopputavoitteisiin liikaa hallaa. Siltojakin on, mutta lähinnä isojen kaupunkien kupeessa.
 
Se kannattaa muistaa, että ryssä kunnioittaa voimaa, ja vain voimaa. Jos joku ei pistä hanttiin, on peli pelattu. Kasakka tulee ja vie kaiken. Suomi pisti hanttiin, ja niinpä tämäkin nettipalsta on olemassa, vielä. Turkki ampui taannoin alas ryssän hävittäjän muitta mutkitta, eikä ryssä sitten oikein uskaltanut lähteä Armenian avuksi kun Azerbaidzan hyökkäsi. Vaikka Armenian veljeskansa muka on
Olen samaa mieltä, että Venäjä kunnioittaa voimaa. Loppuosan johtopäätöksistä en niinkään.

Millä perusteella Armenia on Venäjän veljeskansa? Heillä on eri etnisyys ja kieli. Uskonto (ordodoksisuus) on sama.

Miksi Venäjä ei puuttunut Azerbaidzanin hyökkäykseen:
- Venäjä ei ole antanut missään vaiheessa turvatakuita Armenian kiistanalaisille alueille.
- Putler ei pidä Armenian pääministeristä ja hänen politiikastaan.
- Venäjä haluaa pysyä hyvissä väleissä Turkin ja Azerbaidzanin (jonne on kivaa myydä aseita) kanssa.
- Armenia on logistisesti hankalassa paikassa. Pääsy on ainoastaan Iranin kautta. Toki Venäjä olisi voinut hyökätä suoraan Azerbaidzaniin ja luultavasti pelkkä uhkauskin olisi lopettanut sotatoimet.

Veikkaan, että Turkki on sopinut Venäjän kanssa etukäteen siitä, että Azerbaidzan saa ottaa Nagorno Karabakhin Armenialta. Ilman Venäjän uhkaa Turkki ja Azerit olisivat voineet ottaa koko Armenian.
 
Se kannattaa muistaa, että ryssä kunnioittaa voimaa, ja vain voimaa. Jos joku ei pistä hanttiin, on peli pelattu. Kasakka tulee ja vie kaiken. Suomi pisti hanttiin, ja niinpä tämäkin nettipalsta on olemassa, vielä. Turkki ampui taannoin alas ryssän hävittäjän muitta mutkitta, eikä ryssä sitten oikein uskaltanut lähteä Armenian avuksi kun Azerbaidzan hyökkäsi. Vaikka Armenian veljeskansa muka on
Juuri näin. Siksi mainitsin että asia on meillä varmaan oikeissa piireissä tiedostettu, ja uskon että osaamme reagoida oikein juuri oikeassa mittakaavassa, oikeaan aikaan.
 
Tapaninpäivän yöllä alkaa 24h kirkkaampi sää itäisessä Ukrainassa. Pakkasta on ollut öisin toista kymmentä, ja se jatkuu sinne asti, joten panssareille keli on hyvä jo nyt. Jos pitäisi lyhyellä aikamääreellä veikata paras hetki iskeä, se on tuossa. Ilmavoimien rooli korostuu varsinkin heti alussa, koska strategiset kohteet (Dneprin sillat?) pitää saada tuhottua kun yllätyksen etu vielä on.

Pidemmän aikavälin veikkaukseni on 20.2. tienoilla. En usko että Putin haluaa suututtaa Xitä viemällä valokeilaa olympialaisilta ja sota tekisi kutsuvieraana palloilemisestakin hieman kiusallista, mutta heti kuin loppuseremonia on ohi estradi on vapaa.
Opponoin hieman tuota "yllätyksen etua"..eivät ukrainalaisetkaan aivan urpoja ole. Saati jenkit.

Putinin kyyniselle luonteelle sopisi huominen jouluaatto, kun länsimaiden johto kellottaa punaviinipäissään sohvalla täyden mahan vieressä. Siihen en enää kyynikkonakaan usko, koska Venäjän joulu on liian lähellä: sotilaat eivät kerkeä jouluksi kotiin.

Venäläisen joulun jälkeen; heti tammikuun alussa?
 
Mitähän tästäkin pitäisi ajatella. Pataljoonan verran 1930-luvun kalustoa.

Tuommoset ku ampuu murkulaa pataljoonan verran, niin kyllä siinä juoksuhaudoissa hikoillaan. Ehkä joka rintamaosiolle ei tarvita nykyaikaisinta tykistöä, mutta halutaan kuitenkin epäsuoran tulen tukea. Eihän sitä etulinjan kavereille tarvi kertoa että siellä lentää ikivanhaa kranaattia ylitse vihollisen linjoihin. "juu juu, viimeisintä tekniikkaa".
 
Back
Top