Ukrainan konflikti/sota

Ovat ampuneet videolla venäläisellä rgp:llä ja kopio-kessillä. Niitä piisaa. Noille javelineille ja NLAWeille on oikea tarve. En jaksa uskoa niiden hassaamiseen tyhjään vastaan, kun noiden ampujien kun henki voi olla hetken päästä kiinni siitä, että sellainen on.
Viimeinen viestini aiheeseen (pahoittelut offtopic) konteksti voi olla vaikka se että kyseessä oli spoiling attack (mikä lie suomeksi) ja heidän piti vetäytyä seuraavaksi joten oli parempi tuhota ajoneuvo kuin jättää se ryssälle takaisin otettavaksi aikanaan. Lisäksi Javelin on todella monimutkainen laite (versus muut) jonka käyttöönotto vie runsaasti aikaa ja jos se on ladattu niin sinulla on noin 4 min aikaa käyttää viritetty ohjus ("BCU life, once activated, is about 4 minutes." korjatkaa jos olen väärässä)
 
17 265 tekisi kokonaistappioiksi kaavalla 1+3 69 060. Rintamien pitäisi kulkea itään ja pohjoiseen tuolla lukemalla. En osta. Tai sitten haavaiset ammutaan omien toimesta ja kaava 1+3 ei pidä paikkaansa.
Voiko pitää paikkansa? Tuntuu uskomattoman korkealta KIA-luvulta. Kotimainen lähde on kyllä varmasti kartalla allekirjoittanutta paremmin.
 
DJI Mavic 2:ssa on valmiina kaiutin. Siitä lähtee vielä suhteellisen voimakas ääni. En tiedä olisiko siitä mitään varsinaista iloa tuossa käyttötarkoituksessa, mutta voisihan sieltä pimeydestä huudella niitä rumia.
Kunnon PSYOPSina: "Vova on ihan tyhmä ja lapsellinen kakkapää ja Lavrov kans!" kun kajahtaa pimeydestä, menee Vanjalta pasmat sekaisin. :LOL:

Edit: Tai sitten kavereille voisi kertoa, että Bayraktar on just valaissut komentoajoneuvon, että nyt ois hyvä aika ottaa ritolat.
 
Ukraina varmaan säästelee meritorjuntaohjuksiaan maihinnousun varalle Odessassa, eikä halua paljastaa pattereiden ja tulenjohdon asemia venäläisille ihan vielä. Venäjän laivaston Vasily Bykov saatiin kuitenkin upotettua ihan raketinheittimillä.
Olen samaa mieltä, että niitä ei kuulu vielä tuhlata, vasta kun maihinnousualukset lähenee, vastasin vaan viestiin, missä kyseltiin siirreltävien ohjusten perään.

Ilmeisesti tuo Vasily Bykovin upotus oli propagandaa, se on nähty sen jälkeen Sevastopolissa

 
Tuota on tullut mietittyä, että kyllä Putin tietää miten hankalaa on pitää hallussa maata jossa on sissisotilaita ja siviilejä sekaisin. Afganistanista viimeistään on saatu opit talteen.
Käynyt mielessä että mitäs jos Putinilla on suunnitelmissa tehdä Neuvostoliiton tapaan massiivisia väestönsiirtoja, joissa siviilit siirretään siperiaan ja ne jotka jää jäljelle, ammutaan tai muuten vain "katoaa"...
Helpottaa alueen hallussapitämistä kun ei ole ketään sotimassa tai jos näkyy joku, niin ei tarvi miettiä onko siviili vai ei, koska alueelle jääneet on automaattisesti "vihollissotilaita".

"Neuvostoliiton väestönsiirrot: Vuosina 1941-49 arviolta 3,3 miljoonaa ihmistä pakkosiirrettiin Siperiaan ja Keski-Aasiaan etnisenä puhdistuksena, joukossa karjalansuomalaisiakin; 1 803 392 talonpoikaa (kulakit) pakkosiirrettiin 1930-31. Muinakin aikoina väestöä pakkosiirrettiin."

Vastaan tähän omaan viestiini ennen sodan alkua. Tätä minä vähän pelkäsin että alkaa tapahtua... Eli pakkosiirtoja. Tätä ajatusta monet vastustivat koska hölmö idea...

 
Lisäksi kun on selvää ettei Venäjää valloiteta, olisi paras että tekisivät itse yhteiskunnassa samanlaisen selvityksen mitä Saksassa WW2 jälkeen tehtiin.
2ms jälkeen Saksa nimenomaan miehitettiin, typistettiin ja pilkottiin. Eivät he sitä selvitystyötä omin voimin tehneet, vaan liittoutuneiden valvonnassa ja komennossa. Samantyyppistä ei Venäjällä ole todellakaan tiedossa.

Sen sijaan Moskova-vetoisen imperiumin hajoaminen on erittäinkin mahdollista. Reuna-alueita lähtee. Ensiksi muodollisesti itsenäiset maat kuten V-Venäjä löytänevät uusia daddyjä muualta. Kaukasukselta nyt ainakin lähtee yksi ja toinen. Hajoamista on monenlaista ja montaa leveliä. Ysärillä Neukkulan hajoamista seurasi kuvernöörien verraten vahva asema vrt Kreml. Putin sitten keskitti valtaa Kremliin. Nöyryytetty Kreml joutuu joustamaan alueiden kanssa. Kunnes joskus taas nousee tsaari..

Mitkä Venäjän alueet ovat etnisesti tai muilla perustavilla tavoilla sellaisia, että voisivat irrota Moskovasta? Karjala ei varmaankaan. Mutta entä Pietari? Jos Venäjä hajoaisi kahtia Pietarin ja Moskovan Venäjiksi? Fantasiaa - kyllä. Mahdotonta - onko?

Kaukoidässä olisi harvaanasutuille alueille tarjolla uusia isäntiä.
 
Ea
Droneen semmonen kannettava kaiutin (josta muuten lähtee melkoisen kova ääni) kiinni ja ei muutakun leirin päälle pyörimään pimeän aikaan. Joko kuuntelevat tai sitten yrittävät ampua alas, mutta melkoista häiriötä sillä joka tapauksessa saisi pikkurahalla aikaiseksi
ryssähän käytti jo viime sodissa Suomen rintamallakin "Hermosahaksi" kutsuttua kevyttä ja hidasta tiedustelukonetta, joka öisin pörräili ryhmityksen yllä. Muistaakseni pudottelivatkin joitankin pieniä pommeja, mutta vaikustus lähinnä psykologinen
 
17 265 tekisi kokonaistappioiksi kaavalla 1+3 69 060. Rintamien pitäisi kulkea itään ja pohjoiseen tuolla lukemalla. En osta. Tai sitten haavaiset ammutaan omien toimesta ja kaava 1+3 ei pidä paikkaansa.
Itse asiassa ne onkin kulkeneet itään ja pohjoiseen, ainakin jonkin verran. Etelässä ja kaakossa on ollut tiukempaa.
 
Voiko pitää paikkansa? Tuntuu uskomattoman korkealta KIA-luvulta. Kotimainen lähde on kyllä varmasti kartalla allekirjoittanutta paremmin.
Voihan se pitää paikkansa. Tuo tyypillinen arvio 1/3 kaatuneiden ja haavakoiksi saatettujen osalta taas tuskin pitää. Todenäköisemmin lähempänä 1/2, jolloin kokonaislukema on jo uskottavampi. Perustuu pitkälti siihen, että niitä haavakkoja ei saada evakuoitua, jolloin iso osa sellaisista, jotka saataisiin hyvällä ensihoidolla pelastettua, muuttuu kaatuneiksi. Lisäksi sellainen kylmäävä mukava ajatus, että noinkohan Vanja jo ammuskelee karkureita ja hiippareitakin? Ainakin Kadyroviittien kerrotaan saaneen moisen tehtävän.

Edit: Ei se ajatus oikeasti kylmää, vaan lämmittää...
 
Siis kaverit yhtä rentoina, kuin sorsamettällä:) olisivat, kädet suurinpiirtein taskussa.....
Tätä olen muutenkin ihmetellyt, miettinyt ja merkille pannut. Ihan kuin ukrainalaiset sotilaat eivät omasta henkikullastaan paljon välittäisi? Rennosti ja ihan kuin pelistä nauttien, niinkuin urheilupiireissä sanottaisiin.

Slaavilainen hälläväliä kulttuuri ja länsimaiset aseet = paha yhdistelmä viholliselle ? Ei voi muuta kuin ihmetellä ja kättä lippaan nostaa:salut:
 
17 265 tekisi kokonaistappioiksi kaavalla 1+3 69 060. Rintamien pitäisi kulkea itään ja pohjoiseen tuolla lukemalla. En osta. Tai sitten haavaiset ammutaan omien toimesta ja kaava 1+3 ei pidä paikkaansa.
Se voi hyvinkin olla että tuo 1:3 suhde on vääristynyt, no yllättäen, ryssinnän takia. Alun paraatimarssiyritykseen kun saattaa sisältyä se että taistelun uhreihin ei varauduttu. Tästähän kieli heti sodan alussa täälläkin kiertäneet Venäjän lääketieteellisen hätätilan lappuset. Samoin joku noheva ryssäpoppoo dumppasi kuorman jopa Ukrainalaiseen sairaalaan, tästäkin oli ihan joku kuva täällä.

Kävikö tässä nyt sitten niin että ensimmäisen viikon haavakot kuoli kun ei ollut hoitoa? Huollon takkuaminen on varmasti myös hidastanut hoitoonsiirtoja. Sinällään tuo lukema 17265 koko kia ja Ukrainan kentällä näkemät ~14000 voisi olla hehtaarilla. Mutta tosiaan sitä 1:3 suhdetta tuo ei noudattane. Hoidon ryssinnän takia vaikka 1:1 voisi sopia tilanteeseen mitä kentällä nähdään?
 
Moro
Pakko oli rekata kun ei ole vieläkään keskustelua tästä uutisesta vaikka jo tunti kulunut, mitä ajattelette tästä.


Vähän vaikea uskoa, että internetin kautta olisi mitään yhteyttä olemassa Venäjän asevoimien operatiiviseen verkkoon.

Ehkä sitten johonkin kaapattuun ajoneuvoon on asennettu joku mokkula, jonka kautta saatu yhteys?
 
Joku kaipaili niitä sissi-materiaaleja aiemmin, tässä olisi jotain
Samalla radalla tosin kulkee vissiin ihan siviili junia? Ehkä parempi noin. Tosin tuon rummun korjaamiseen ei montaa päivää mene. Oiken junan suistamisella olisi varmaan korjaamisessa mennyt pidempään.

ps. kevään ensimmäiset kulottajat vauhdissa. Ilmankos siellä niitä maastopaloja ja turvesoita palaa tuhka tiheässä.

 
Back
Top