Ukrainan konflikti/sota

Kyllä maailmaan puhetta ja uhoa mahtuu. On eri asia uhota mamman seljankapadan ääressä Moskovassa kuin lähteä jonnekin Luhanskin korpeen mörön syötiksi. 150 miljoonaan mahtuu paljon sellaisiakin törppöjä jotka lähtevät intoa puhkuen "vapauttamaan Ukrainaa fasisteista" mutta se on pieni porukka. Enemmän taitaa reissussa olla taparikollisia joita vetää puoleensa mahdollisuus päästä murhaamaan, ryöstämään ja raiskaamaan ilman jälkiseuraamuksia.
 
Hyvää ja valaisevaa keskustelua aiheesta, kiitos siitä.
Nyt jo mietitään jälkien siivousta, linkin takana muutakin:
"Uppsalan yliopiston Itä-Euroopan tutkija Stefan Hedlund puolestaan varoittaa länsimaita kriisin seurauksista Ukrainalle.
-Länsimaiden ei pitäisi rohkaista Ukrainaa riitelemään Venäjän kanssa, jos emme ole valmiita vastaamaan seurauksista. Ukrainan kaasuvarannot loppuvat lokakuussa, mitä sitten tapahtuu, hän kysyy SvD:n haastattelussa.
Hedlundin mukaan Ukrainan valtio on jo nyt lähellä romahdusta.
-Kuka siivoaa jäljet, kun Venäjä on tehnyt kuolettavan iskunsa ja (Ukrainan) talousromahdus on tosiasia, hän kysyy.
Hedlundin mukaan ratkaisu kriisiin ovat poliittiset ja taloudelliset uudistukset, mutta niiden pitää saada alkunsa Ukrainan sisältä.
-Niin kauan kuin ukrainalainen eliitti hyötyy nykyjärjestelmästä, mitään ei tapahdu."
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/71063-vakava-varoitus-ukrainan-kriisista-kuka-siivoaa-jaljet
 
Juttu kokonaisuudessaan kannataa lukea SvD:n sivuilta:

http://www.svd.se/nyheter/utrikes/den-senaste-utvecklingen-i-ukraina_3765128.svd?sidan=33
 
  • Tykkää
Reactions: krd
Lokakuu on huono vuodenaika kaasun loppumiselle. Toivottavasti joku ratkaisu saadaan ennen talvea.
 
Ukrainassa saattaa kuitenkin olla määrättyä halukkuutta yhteiskunnalliseen muutokseen, ja paradoksaalista kyllä, kriisi on myötävaikuttanut tätä. Korruptoitunut ja byrokraattinen systeemi on joutunut selvitytyäkseen muuttumaan jo aika lailla ja ottamaan huomioon tavikset.
 
Paine nousee Ukrainan rajalla:

Russia staging military exercises near Ukraine - Interfax

MOSCOW Mon Aug 4, 2014 9:26am BST

Credit: Reuters/Alexei Nikolskyi/RIA Novosti/Kremlin

(Reuters) - Russia announced new military exercises involving bombers and fighter jets on Monday in a show of strength near the border with Ukraine.

An air force spokesman was quoted by Interfax news agency as saying more than 100 planes and helicopters would take part in the manoeuvres from Monday until Friday in its central and western districts.

The spokesman, Igor Klimov, said the exercises were the first in a series to improve coordination in the military and made no mention of Ukraine, where pro-Russian rebels are fighting Ukrainian government forces.

The move is likely to alarm Western powers which have accused Russia of beefing up the number of troops along its border with Ukraine and arming the rebels in eastern Ukraine.

Moscow denies supplying the rebels with weapons.

Klimov said aircraft such as Su-27 and MiG-31 fighter jets, Russia's newest frontline bomber Su-34, and Mi-8, Mi-24 and Mi-28N helicopters would be used in the exercises and the aircraft would conduct missile practice.

The aircraft will be testing "aircraft weapons on land and air targets on new ranges, and will be conducting real and electronic launches of anti-aircraft missiles in Ashuluk (Astrakhan region in southern Russia) which is specifically designed to aide the coordination between aviation and anti-missile defence", he was quoted as saying.

Russia's Defence Ministry could not immediately be reached for comment.

Fighting in eastern Ukraine has intensified, with Kiev stepping up a campaign to squeeze rebels in their two main strongholds of Donetsk and Luhansk after the West accused the rebels of shooting down a Malaysian airliner last month.

An official from Russia's FSB security service in the Rostov region, just across the border from Ukraine, was quoted as saying more than 400 Ukrainian troops had asked for asylum in Russia.

"During the night 438 Ukrainian soldiers asked Russian border guards about asylum," Itar-Tass news agency quoted Vasily Malayev as saying.

The West criticised Russia for staging earlier military exercises near Ukraine. In March, Russia sent 8,500 artillery personnel to the border, armed with Grad (Hail), Hurricane and Tornado multiple-rocket launchers, for exercises.

In May, Russia said it had pulled back forces near the border, but NATO accused Moscow of boosting the number of troops and weaponry along the border late last month.

(Reporting by Polina Devitt and Tatiana Ustinova, writing by Elizabeth Piper, editing by Timothy Heritage)
 
Eri mieltä. Reserviläisiä ei voi komentaa sotimaan siirtomaasotia koska motivaatio tällaiseen touhuun on suurimmalla osalla porukasta tasan nolla. Ammattisotilaiden suhteen asia on toisin koska ammattilainen on valintansa tehnyt allekirjoittaessaan sopimuksen ja menee sinne minne käsketään mutta reserviläisillä tuppaa olemaan tämä niinsanottu elämä johon kuuluu perhe, koti, duuni, kesämökki sun muuta joille reserviläinen todennäköisesti asettaa enemmän arvoa kuin naapurin kaalimaan pöllimiselle.

Venäläisiä reserviläisiä on jo pilvin pimein näyttelemässä ukrainalaiskapinallisia Ukrainan puolella mutta nämä ovat vapaaehtoisia jotka ovat aktiivisesti hakeutuneet kaivamaan verta nenästään. Mutta ajatus siitä että pienten lasten isi komennettaisiin vieraaseen maahan tappelemaan asian puolesta johon edes paikallisista ei usko kuin marginaalinen vähemmistö on aikalailla mahdoton.

Georgiassa noita selustaa turvaavia patriootteja ilmoitettiin olleen 10 000 jos otamme tuosta propagandan pois niin jaa siihen silti 4000 - 5000 nopeasti (jo ennen operation alkua) kasaan saatua palkkasoturi reservilaista. Tuo operaatio oli venalaisen mittapuun mukaan niin uskomaton saavutus ettei me sita edes taysin ymmarreta eika armeijalla ole tuon jalkeen ollut mitaan ongelmia vapaaehtoisten varvaykseen.
On myos muistettava etta Putin laittoi suuren osan vanhoista korkeimmista Neuvostoliiton aikaisista upseereista elakkeelle ja on modernisoinut armeijansa rakennetta nostaen sen ulkoista tehokkuutta ja karsien sen sisaista varsinkin varusmiehiin kohdistunutta brutaalisuutta. Venalaisten sotaveteraanien elintasoa ollaan kohotettu huomattavasti jopa vanhojen taistelu tantereiden tutkimuksia rahoitetaan jotta siella makaavat luut saataisiin arkkuihin ja kunniallisesti haudattua.

Armeija on Venajalla erittain arvostettu instituutio eika heilla ole mitaan ongelmia varvata tuhansia reservilaisia. Tuo lukuhan tulee tayteen ainoastaan Ukrainan venajankielisia kouluttamalla/kertaamalla.
 
Eivät saa Ukrainasta riviin, vaikka haluaisivat. Sitähän Strelkov on kironnut.
 
Kyllä maailmaan puhetta ja uhoa mahtuu. On eri asia uhota mamman seljankapadan ääressä Moskovassa kuin lähteä jonnekin Luhanskin korpeen mörön syötiksi. 150 miljoonaan mahtuu paljon sellaisiakin törppöjä jotka lähtevät intoa puhkuen "vapauttamaan Ukrainaa fasisteista" mutta se on pieni porukka. Enemmän taitaa reissussa olla taparikollisia joita vetää puoleensa mahdollisuus päästä murhaamaan, ryöstämään ja raiskaamaan ilman jälkiseuraamuksia.

Juu, tosin huhujen mukaan ainakin Strelkov olisi ammuttanut ryöstelijöitä. Taannoin täällä olleessa erään tällaisen seikkailijan haastattelussa värväri oli sanonut etukäteen että ryöstelijät ammutaan, ja näin oli kuulemma käynytkin.
 
Eivät saa Ukrainasta riviin, vaikka haluaisivat. Sitähän Strelkov on kironnut.

Itä-Ukrainalaisten asenne tuntuu olevan että Kiovaa vastustetaan, mutta ihan vasiten kuukahtamaan tämän asian puolesta ei haluta lähteä. Muistamme miten nolosti monet Ukrainan armeijan ensimmäiset yritykset palauttaa järjestys päättyivät - aseistamattomat väkijoukot pysäyttivät kolonnat ja joissain tapauksissa riisuivat sotilaat aseista. Mutta sitten kun joku paikallinen huuhentaali, tai Venäjältä tullut kiihkokansallinen julistaa että nyt AK käteen ja reippaina käymme tankkein alle, niin into lopahtaa. Vähän samaan tyyliinhän päättyivät aikoinaan meidän yrityksemme saada itäkarjalaiset innostumaan Suomeen liittymisestä...
 
Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään;
jokainen on pala mannermaata, kokonaisuuden osa;
jos meri huuhtelee mukaansa maakimpaleen,
niin Eurooppa pienenee vastaavasti,
samoin kuin pienenee niemimaa ja myös maatila,
joka kuuluu sinun ystävillesi tai sinulle itsellesi;
jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua,
sillä minä sisällyn ihmiskuntaan;

äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään
kenelle kellot soivat;

Ne soivat sinulle.

(John Donnen)

Venäjä harjoittelee hyökkäystä, Nato puolustusta, mutta kenelle kellot soivat ja pitäisikö niiden jo soidan myös Suomessa?
 
Juu, tosin huhujen mukaan ainakin Strelkov olisi ammuttanut ryöstelijöitä. Taannoin täällä olleessa erään tällaisen seikkailijan haastattelussa värväri oli sanonut etukäteen että ryöstelijät ammutaan, ja näin oli kuulemma käynytkin.
Ainoa mistä olen kuullut, niin Strelkov ammutti paikallisen pikkurikollisen. Ymmärtääkseni huolto perustuu paikallisten Siwojen kilauttamiseen ryssillä.
 
Ainoa mistä olen kuullut, niin Strelkov ammutti paikallisen pikkurikollisen. Ymmärtääkseni huolto perustuu paikallisten Siwojen kilauttamiseen ryssillä.

Sehän on ihan eri asia, se on vain laillista sotavoimien suorittamaa pakko-ottoa. Olen varma että näillä kavereilla on jopa mukanaan ihan Strelkovin allekirjoittama pumaska missä toimenpide autorisoidaan.
Muistaakseni siinä netissä kiertäneessä teloitusmääräyksessä navetan taakse päätyi pari Strelkovin alempaa upseeria. Olettaen tietysti että se oli aito.
Yksi Suuren isänmaallisen sodan mytologian keskusteemoista on epätoivoisen tilanteen kääntäminen armottomuuden avulla: karkurit ja ryöstelijät ammuttiin, fasisteja vastaan ei voinut leikkiä. Juuri tällaista legendaa armottomasta taistelusta ylivoimaa vastaan monet separatistien johtomiehistä varmaan yrittävät luoda.
 
Sehän on ihan eri asia, se on vain laillista sotavoimien suorittamaa pakko-ottoa. Olen varma että näillä kavereilla on jopa mukanaan ihan Strelkovin allekirjoittama pumaska missä toimenpide autorisoidaan.
Laillistahan se ei ole. Ryssän joukot ovat laittomasti Ukrainan alueella, joten paperit eivät tee siitä laillista.

Muokk: Kyseessä on vain tavallista isompi rosvojoukko.
 
Venäjän laivaston aluksia pörrää Latvian lähellä, Venäjän puolelle tullut tykistötulta. Siinä viimeiset 3:n tunnin tapahtumat.

Edit: Myös tuo Iivanan joukkojen sijoittelu on hermostuttavaa varmasti. valkovenäjälle saapui panssareita ja muuta raskasta eilen. Vähän väljä joku raskaampi osasto tupsahtaa suoraan Kiovasta pohjoiseen motarin varteen.
 
Tunnistaako joku mikä lennokki tuossa on käytössä ja kuka niitä myy/valmistaa?
Kyseessä lienee RV jet-niminen First Person View lennokki, eli ihan tavallinen lennokkiliikkeestä ostettava kapistus.

PS. nuo koneet vaatii näköyhteyden lähettimen ja vastaanottimen välille, joten konetta ei voi siitäkään syystä lennättää älyttömän kauas.
 
Viimeksi muokattu:
Olisi kiinnostavaa tietää, oliko tämä se Chervonopartyzanskiin mennyt porukka. Venäjän tykistö Venäjän puolelta oli jo nukkumaan mennessäni ampunut heitä kolme tuntia yhtä soittoa.
 
Back
Top