Ukrainan konflikti/sota

Jumalauta mitä jankaamista. Ja mistä perkeleestä sinä tiedät olla sitä mieltä ettei annettu tarpeeksi kun et tiedä mitä on annettu sillä jos tietäisit olit asemassa jossa et sanoisi sanaakaan asiasta. Pelkkää omaa fantasiaa.

Täällä tulee aivan tarpeeksi lukemistä pelkästään Ukrainan sotaa koskevaa, ei todellakaan ole tarvetta kymmenille sivuille kaksintaisteluja

Ja mistä perkeleestä sinä tiedät olla sitä mieltä että on annettu tarpeeksi kun et tiedä mitä on annettu sillä jos tietäisit olisit asemassa jossa et sanoisi sanaakaan asiasta. Pelkkää omaa fantasiaa.
 
Laitteita käy myös päivityksissä, huolloissa jne. muualla kuin Suomessa ja siitä ei välttämättä haluta kertoa muille, että mitä meiltä on kulloinkin poissa vahvuudesta. Ja ne saatetaan kuljettaa niin, että niiden lähtöä ei Pirkkalasta kiikareilla katsella:):), samaa homma kuin Ylilaudalla tiedetään, että missä Väinämöisiä pidetään...Tieto kuuluu ammattilaisille. Mutta lähinnä pointtina, että emme me tavalliset jampat aina tiedä, että kuinka pv halutessaan tavaraa siirtelee...
Juu ei. Ja ihan hyvä niin.
 
JFO Donbass / iltatiedote. Ehkä vähän hiljaisempi päivä täälläkin tuhotun kaluston puolesta.

Iso juttu jos todella kaksi SU-30 tiputettu, noista ei kuitenkaan todisteita.


During the current day, on May 4, the United Forces have successfully repelled 11 enemy attacks. Thanks to skillful actions and skill, our soldiers have caused losses to Russian occupants.

In particular, Ukrainian defenders destroyed 5 tanks, 7 units of combat armored equipment and 5 enemy vehicles.

Air defense units in the sky of Ukrainian Donbass shot down 2 enemy Su-30 planes and 2 Orlan-10 and ZALA-421 unmanned aircraft.
 
Tämän löytäminen haulla ei ollut ihan suoraviivaista, esim. sanalla gripen ei löytynyt. Sanalla aseapupyyntö olisi löytynyt. :)

Täällä se siis on useana kuvakaappauksena - joten jos jollain on linkki alkuperäislähteeseen tai johonkin muuhun, ja varsinkin tekstimuotoiseen listaan, niin postatkaas.

En muista nähneeni tuota luettelo muussa muodossa kuin nämä kuvat mitkä tuossa viestissä on jaettu. Omasta selainhistoriasta löytyi vain tämä:

https://www.reddit.com/r/UkraineWar...ist_of_equipments_ukraine_has_requested_from/

Erikoisesti kun hakee Googlen kuvahaulla niin löytyy aika vähän, mistä se sitten kertoo, vaikea sanoa. Reddit ketjun kommenteissa muutama puhissut, että tämä MASH (mikä sitten lieneekään, ei ole minulle tuttu) ei ole hirveän luotettava uutispalvelu, ainakaan Putinin kartanon omistuksesta kun ollut kyse.

Toisekseen jos lista pitää paikkansa niin se on jätetty maaliskuun puolessa välissä vaan vuotanut julkiseksi noin kuukausi sen jälkeen eli noin pari viikkoa sitten. Edustanee siis sisällön osalta vanhaa tietoa, oletan että ovat päivittäneet toiveensa maaliskuun puolivälin jälkeen.

En ole muuten nähnyt yhtä virallisen näköisiä pyyntöjä vaan niitä mitä on julkisuuteen saatu on yleensä ollut videopätkissä tai twitter-viesteissä. Luin Anne Applebaumin tekemän Zelenskyn haastattelun ja siinä mies sanoi että on joutunyt melkein kyllästymiseen saakka toistelemaan päivästä toiseen eri valtioiden johtohenkilöille mitä aseita he tarvitsevat kaikkein eniten. Ehkä tuon perusteella asia on ilmaistu hyvin selvästi ainakin näistä päättäville ihmisille, vaikkei kaikkea olisikaan sanottu julkisesti. Eipä tämä silti mitään rakettitiedettä ole, varmasti jokainen arvaa mitä kampetta ovat vailla - tosin sillä erotuksella, ettei meillä ole 100% tiedossa Ukrainan kalustotappiot sekä sotatarvikevarastojen sisältö ennen sodan alkua. Ei siis voida tietää, mistä on suurin pula elleivät sitä erikseen kerro julkisuuteen.

Eikä heidän kannata kertoakaan kaikkea julkisesti, pelaisivat silloin vanjan käteen. Maskirovka, eiköstä vaan?

MUOKKAUS: linkki viittaamaani Applebaumin tekemään haastatteluun, oletan että on ollut jo täällä vaan ei ehkä toistaminen haittaa:

https://www.theatlantic.com/interna...ssia-war-ukrainian-survival-interview/629570/
 
Viimeksi muokattu:
Toki suomi tekee vain minimin. Jatkossa Nato maana Suomi tuskin tarvitsee enää vanhaa neukku kalustoaan. Ne voisi kaikki heivata helvettiin täältä. Siis kaikki itärauta. Valitettavsti edelleen täällä kieli keskellä suuta käsitellään venäjää. ( Pelätään siis) Stubb ja Halla-Aho toki poikkeuksena.
Mistä ajattelit saada uuden kaluston tilalle ja millä rahalla?
 
Tämän löytäminen haulla ei ollut ihan suoraviivaista, esim. sanalla gripen ei löytynyt. Sanalla aseapupyyntö olisi löytynyt. :)

Täällä se siis on useana kuvakaappauksena - joten jos jollain on linkki alkuperäislähteeseen tai johonkin muuhun, ja varsinkin tekstimuotoiseen listaan, niin postatkaas.

Alkuperäinen lähde oli nuo kuvat telegramissa.

Yritin googlella ja muutamalla muulla haulla löytää tekstimuotoista listaa, mutta ei tullut vastaan. Useammassa saksalaisessa uutisessa referoitiin listan sisältöä sen osalta mitä Saksa voisi lähettää, mutta itse listaa ei uutisiin ollut lisätty.

Imgurista ehkä helpompi katsoa kuin tuosta postauksesta ?

 
Viimeksi muokattu:
Joo en epäile. On maasi köyhä ja siksi jää. Lada on paras auto ja RK62 on paras Suomelle. 39x7,62 on Suomelle paras Kaliiberi rynnäkkökiväärille ja apinamallin T-72 on paras panssarivaunu Suomelle on matala eikä uppoa suohon. Voi Pojat, entäs ällitälli sitten. Kyllä on näppärä, samoin kun bemarit. Kyllä näillä mennään Uralille asti.

Jos nyt otetaan etäisyyttä tuohon tarkasteluun, niin toi kalusto on surkeaa Neukkupaskaa. Modernisoitu on sitten vähän modernimpaa paskaa, josta on paras ilo Ukrainan aroilla, muun Ukrainan kaluston kanssa.

Joo RK62 ei ole Neukkupaskaa vaan vanhentunutta Suomalaista, joka ei hyväksi muutu siiven taktista tukkia, valoja ja pillejä kiinnittämällä. (Toki parempaa kun varastojen Derkku ja Kiinakalusto)

Luonnollisesti tämä edellyttäisi uuden kaluston hankintaa (tilaamista), laitetaan nyt tämäkin maininta kun ei ole ilmeistä ilmeisesti. Eli Neukkupaska ulos uutta ja ihanaa Länsikalustoa tilalle! Mahtavaa!
Koska olet tuollainen ajatusten Tammerkoski ja tiedon Saariselkä niin nyt hakeudu ihmeessä PV:lle töihin. Siellä kaivataan tuollaista tiedonjättiläistä.
 
Ja mistä perkeleestä sinä tiedät olla sitä mieltä että on annettu tarpeeksi kun et tiedä mitä on annettu sillä jos tietäisit olisit asemassa jossa et sanoisi sanaakaan asiasta. Pelkkää omaa fantasiaa.
Enhän minä ole sanot asiasta sanakaan siihen suuntaan tai toiseen kun en tiedä. Ihan turhaa palstatilan roskaamista tämmöiset spekuloinnit.
 
Koska olet tuollainen ajatusten Tammerkoski ja tiedon Saariselkä niin nyt hakeudu ihmeessä PV:lle töihin. Siellä kaivataan tuollaista tiedonjättiläistä.
PV:llä on hiton huonot palkat, ei ole varaa mennä sinne duuniin. Eipä rottakoululaiset mitään kovin välkkyjä olleetkaan. Reserviläisenä toki tehdään mitä täytyy. 👍🏻
 
Enhän minä ole sanot asiasta sanakaan siihen suuntaan tai toiseen kun en tiedä. Ihan turhaa palstatilan roskaamista tämmöiset spekuloinnit.
Ihan juuri sanoit. Minä kerroin tuolla mielipiteeni ja olen kyllä erittäin hyvin informoitu siitä mikä se on. En ole muuta väittänyt joskin perustelin kyllä mielipidettäni. Sinä tuossa vaahtosit ettei sellaista sovi esittää. Sinänsä outoa noin niin kuin mielipidesaitilla.
 
Hei tämä on Ukrainan sotaa koskeva ketju! Nyt Peltoset jalkaan ja… Sä jatkat samaa skeidan jauhantaa edelleen.
Kukahan täällä jatkaa. Minä vastaan. Kirjoittakaa jostain ettekä siitä mistä ei teidän mielestä saa kirjoittaa. Tai menkää johonkin muuhun lankaan määrittämään mistä saisi kirjoittaa missäkin. Tämä on Ukraina-ketju.
 
Ukraina on tapellut urhollisesti n.70 pv.
Koko maailma on ollut sitä auttamassa, aseita, a-tarvikkikkeita, kuljetuskalustoa, tiedustelutietoa, miljoonia ja taas miljoonia. Länsi puristaa ryssää palleista pakotteilla. Ryssäkin auttaa olemalla sysipaska taidoiltansa.
Hurttia huumoria, hyviä videoita rintamalta ja hienoja biisejä.???
UA menee NLAW kädessä ja kessi olalla.

Suomi kesti ryssää 105 päivää. Ei juuri kukaan auttanut, eikä lähetellyt tavaraa.
No ajat ovat muuttuneet.

Todellisuudessa ryssä ei kestänyt talvisodassa suomalaisten keskinäistä tappelua ja jankaamista.
Että, haistakaa itte, prkl:camo:
 
Back
Top