Ukrainan konflikti/sota

"Lisäksi Ukraina on pitänyt toistaiseksi tiukasti kiinni puolustustaistelusta. Venäjän puolelle on väitetysti isketty vain aivan rajan tuntumassa Brjanskin ja Belgorodin alueilla. Kohteina ovat olleet Venäjän asevoimien käyttämät polttoainevarastot ja rautatiet. Isku Sevastopoliin tarkoittaisi sodan merkittävää laajentamista." HS 24.5.2021

Äärimmäisen fiksua toimintaa, pitäytyä omien rajojen sisällä.
Enpä tiedä. Itse pommittaisin Belgorodin ratapihan ja muutkin rautatiesolmukohdat Venäjän puolella tuhannen pillun päreiksi. Sivulliset uhrit? Ketä kiinnostaa? Kuka erityisoperaatioon ryhtyy, se erityisoperaatioonsa hukkuu.
 
Verrataanpas nyt hetki tilannetta vaikkapa 2 kuukauden takaiseen. Miten voi koko peli olla nyt menetetty, jos ryssä saa aikaiseksi yhdessä kohtaa 10km leveän ja 20km syvän läpimurron Luhanskin alueella asti? Jos pakon sanelemana joudumme joskus vielä Suomea asein puolustamaan, niin meinaatko olla yhtä optimistisella asenteella liikenteessä? Ne jyrää meitin? Jäitä hattuun.
Sanoisin että tähän vaikuttaa myös aika paljon AFR:n taktiikan muutos. Tuolla idässä taistelee varmasti paljon myös niitä sotilaita jotka ammuskelivat kilpaa ryssää Kiovassa yms. Nyt kun joudutaankin torjumaan hyökkääjää isojen jopa massiivisten keskitysten jälkeen, täysin paskaksi ammutuissa asemissa ja huomaat että jos tässä pitää niin jossakin muualla pettää, niin se syö mielialaa. Kesä 1944 efekti.
 
Onko jenkeillä mitään sellaista tykistöä lähetettäväksi tuonne mistä olisi enemmän hyötyä ? Millaisilla lukumäärillä alkaisi olla jotain oikeaa merkitystä 300 -500 kpl ?.

Lisäksi ne kyllä tarvitsevat myös jotain HIMARS tyylistä joka vaikuttaa 200 - 400 km etäisyydelle. Ryssä pystyy nyt häiritsemään noilla rautateitä tuhoavilla ohjusiskuilla liikaa Ukrainan huoltoa.
 
Tässä taas drone-videoita katseltuani tuli mieleen, että kyllä noilla nykyajan lentolaitteilla täytyy olla valtava psykologinen vaikutus joukkoihin. Oikein missään ei ole enää turvassa valvovalta silmältä ja sellaisissakin paikoissa, joissa entisaikojen sodissa oli melko hyvässä suojassa vihollisen tulelta, saattaa nyt aivan yllättäen tulla niskaan pommia ja kranaattia. Kaiken lisäksi droneja on erittäin vaikea havaita omilla aisteilla, toisin kuin vaikkapa lentokoneita ja helikoptereita.

Aika pirullinen keksintö siis sodankäyntiä ajatellen.
Loistava keksintö, sissit nousi ilmaan. Noita tuhansia Suomeen.
 
Sanoisin että tähän vaikuttaa myös aika paljon AFR:n taktiikan muutos. Tuolla idässä taistelee varmasti paljon myös niitä sotilaita jotka ammuskelivat kilpaa ryssää Kiovassa yms. Nyt kun joudutaankin torjumaan hyökkääjää isojen jopa massiivisten keskitysten jälkeen, täysin paskaksi ammutuissa asemissa ja huomaat että jos tässä pitää niin jossakin muualla pettää, niin se syö mielialaa. Kesä 1944 efekti.
Ihmisen psyyke on tosiaan jännä juttu, sota ei ole pasianssia ja se vastapuoli pelaa vastaan. Eihän nämä helppoja tilanteita ole käsitellä ja siksikin ne hyvät johtajat joka portaassa ovat elintärkeitä, ettei syö mahdottomasti myös suoritustasoa.

Minä ihmettelen tässä eniten sitä, että tämä ei ollut mikään salamaläpimurto vaan kehittyi useamman päivän aikana. Lisäksi jos tuo ryssän alueelle keskittämä määrä joukkoja pitää paikkansa, niin asian on täytynyt olla myös AFU:n johdon tiedossa. Jos ei oman tiedustelun kautta, niin vähintäänkin NATO:n tiedustelun avulla. Silti mitään radikaalia ei toistaiseksi ole tehty.
 
Just sellainen perspektiivi jossa on kiva katsella noita venäjän tappiolukuja.. ai että :love:

No joo. Afganistanin luvut on NL:n ilmoittamia ja tuo 1200+ Ukrainan ilmoittamia. Toisessa tsetsenian sodassa Venäjä omien lukujen mukaan ei menettänyt kuin viisi vaunua ja vastustaja taisi ilmoitti yli sadasta. Suolaa.

Miten hän koulutus matkaajille noihin T-62 osalta. Onko enää kouluttajia? Taitaa tulla tykistöstä, kun T-64 sarjasta alkaen ollut automaattilataajat.
 
Ihmisen psyyke on tosiaan jännä juttu, sota ei ole pasianssia ja se vastapuoli pelaa vastaan. Eihän nämä helppoja tilanteita ole käsitellä ja siksikin ne hyvät johtajat joka portaassa ovat elintärkeitä, ettei syö mahdottomasti myös suoritustasoa.

Minä ihmettelen tässä eniten sitä, että tämä ei ollut mikään salamaläpimurto vaan kehittyi useamman päivän aikana. Lisäksi jos tuo ryssän alueelle keskittämä määrä joukkoja pitää paikkansa, niin asian on täytynyt olla myös AFU:n johdon tiedossa. Jos ei oman tiedustelun kautta, niin vähintäänkin NATO:n tiedustelun avulla. Silti mitään radikaalia ei toistaiseksi ole tehty.

Mutta mitä sille olisi voinutkaan tehdä ? Onhan tässä tiedetty jo 4 viikkoa että tykistötaistelu tulossa. Mutta jos ei vaan kokonaisvaltaisesti ole tarpeeksi tykkejä (+ huoltoa) niin sitä ei vaan ole. Kuinkahan helvetisti tolla ryssällä on tykistöä käytössä noillla puhkaistuilla rintamilla ?
 
Ihmisen psyyke on tosiaan jännä juttu, sota ei ole pasianssia ja se vastapuoli pelaa vastaan. Eihän nämä helppoja tilanteita ole käsitellä ja siksikin ne hyvät johtajat joka portaassa ovat elintärkeitä, ettei syö mahdottomasti myös suoritustasoa.

Minä ihmettelen tässä eniten sitä, että tämä ei ollut mikään salamaläpimurto vaan kehittyi useamman päivän aikana. Lisäksi jos tuo ryssän alueelle keskittämä määrä joukkoja pitää paikkansa, niin asian on täytynyt olla myös AFU:n johdon tiedoss. Jos ei oman tiedustelun kautta, niin vähintäänkin NATO:n tiedustelun avulla. Silti mitään radikaalia ei toistaiseksi ole tehty.
Tämä oli mielestäni ennakoitavissa kun ryssä pääsi Popasnassa läpi. Tuo etulinja oli Ukrainan vahvasti linnoittama mistä ei päästy etenemään melkein kolmeen kuukauteen. Jo yksi läpimurto vaikeuttaa puolustamista huomattavasti.
Kyseessä ei kuitenkaan ole puolustuksen viimeinen linja joka täytyy pitää hinnalla millä hyvänsä vaan nyt siirrytään seuraavalle linnoitetulle linjalle. Sinne ei siirrytä paniikissa vaan vetäydytään järjestyksessä, kun ei enää ole realistista jatkaa taistelua olemassa olevissa asemissa.
Nyt sitten jännätään miten ryssä onnistuu ryssimään logistiikkansa kun huoltoetäisyys kasvaa noin 50km. Tähän astihan nuo ovat voineet tukeutua vahvasti separatistialueisiin.

Vetäytyminen on varmaan ollut käynnissä jo pidemmän aikaa ja sitä on varmaan valmisteltu useamman viikon ajan. Tuo sotkee etulinjan normaalia rotaatiota jolloin siellä ajetaan yksiköitä ja yksilöitä loppuun. Zelenskyn puheet viimeajoilta myös puhuvat suunnitellun vetäytymisen puolesta.
 
Mutta mitä sille olisi voinutkaan tehdä ? Onhan tässä tiedetty jo 4 viikkoa että tykistötaistelu tulossa. Mutta jos ei vaan kokonaisvaltaisesti ole tarpeeksi tykkejä (+ huoltoa) niin sitä ei vaan ole. Kuinkahan helvetisti tolla ryssällä on tykistöä käytössä noillla puhkaistuilla rintamilla ?
En tiedä olisiko ollut mitään tehtävissä läpimurron estämiseksi, mutta luultavasti olisi ollut hyvinkin riittävästi aikaa vetäytyä tuolta pussinpohjalta. Joko siinä on tehty karkea virhearvio, tai sitten takana on joku ajatus jota ei meidän tiedoillamme helpolla näe.
 
Onko tuo Switchblade jnkl ns papatti? Vähän vaisuja räjähdyksiä on mielestäni nuo on. olleet.

Jos tuommoista highteckkiä on vehkeessä niin vähintään kiinalainen, mielummin ns tykinlaukaus saisi vehkeessä olla= kun kohdalle osuu niin vähintään ryhmän verran saisi ukkoa mennä ja tst vaunu ainakin.

Näin maallikkona tulee tälläisia fiiliksiä tuosta vehkeestä edelleen.
Eihän se mikään risteilyohjus ole, vaan kevyt itsemurhadrone joka vastaa 81mm heittintä yms kevyttä teholtaan.
 
Mutta mitä sille olisi voinutkaan tehdä ? Onhan tässä tiedetty jo 4 viikkoa että tykistötaistelu tulossa. Mutta jos ei vaan kokonaisvaltaisesti ole tarpeeksi tykkejä (+ huoltoa) niin sitä ei vaan ole. Kuinkahan helvetisti tolla ryssällä on tykistöä käytössä noillla puhkaistuilla rintamilla ?
Olisko tuolla kumminkin niinkin että tuolla hyökkääjä voi nopeasti joutua vaikeuksiin? Tuollahan on ennenkin motitettu/ajettu pussiin liian innokkaasti edennyt hyökkääjä? Tähän on monesti täällä viitattu täällä aiemminkin:

Eihän tässä mitään oikeasti tiedä, kunhan arvailee vaan.:sneaky:.

Toiveajattelussa olisi tietenkin sellainen Ukrainalaisten värkkäämä suurimotti, jossa 40-50 Venäjän pataljoonaa jäisi kunnon pussiin ja kuoppiinsa ja Putinin kivekset vetäytyisi lopullisesti. Jep.
 
No joo. Afganistanin luvut on NL:n ilmoittamia ja tuo 1200+ Ukrainan ilmoittamia. Toisessa tsetsenian sodassa Venäjä omien lukujen mukaan ei menettänyt kuin viisi vaunua ja vastustaja taisi ilmoitti yli sadasta. Suolaa.

Miten hän koulutus matkaajille noihin T-62 osalta. Onko enää kouluttajia? Taitaa tulla tykistöstä, kun T-64 sarjasta alkaen ollut automaattilataajat.
Afganistanissa venäläisten panssarisota jäi aika vähiin, tosin tuttujakin piirteitä löytyy:

"The Soviet Union invaded Afghanistan, in support of the Communist government there, in December 1979.
They arrived with a large contingent of tanks. These were mostly older tanks – T-54/T-55s, T-62s and PT-76s.
However, they soon found that these tanks were practically useless in the Afghan mountain passes. Tank suffered hit and run attacks by guerrilla fighters, who had been provided with anti-tank weapons by the United States.
The Mujahideen often attacked cities, which meant that the Soviet tanks had to deal with urban combat – something for which these old tanks were not designed.
By the middle of 1980, an entire tank regiment had been recalled to the Soviet Union because it was deemed useless.
Soviet tank crewmen sometimes abandoned their vehicles.
In February 1989, after more than nine years of fighting, the Soviet Union withdrew from Afghanistan. When the Soviets withdrew, they left tanks behind in Afghanistan. They can still be found, rusting, all over the Afghan countryside.
During the war, the People’s Republic of China supplied the Mujahideen with a small number of Type 59 main battle tanks.

https://www.tanks.net/tank-history/tanks-in-afghanistan.html "
 
Väärennetyillä asiakirjoilla esiintyneitä pidätetty ukrainassa hiljattain, kun ovat yrittäneet kiovaan.
Näistä yksi on venäläinen, yksi uzbekki ja yksi turkmenistanilainen. Venäläisellä kännykässä reittejä ukrainasta valko-venäjälle ja venäjälle, sekä "muuta epäilyttävää materiaalia". Tätä venäläistä epäillään DRG:n* jäseneksi.

*DRG eli ilmeisesti se poppoo joka suunnitteli toukokuun alussa false flagia jossa matkustajakone ammutaan MANPADilla alas venäjällä tai valko-venäjällä.
 
Kiitettävästi näitä sabotööri ryhmiä saatu sumppuun.
 
Onko tuo Switchblade jnkl ns papatti? Vähän vaisuja räjähdyksiä on mielestäni nuo on. olleet.

Jos tuommoista highteckkiä on vehkeessä niin vähintään kiinalainen, mielummin ns tykinlaukaus saisi vehkeessä olla= kun kohdalle osuu niin vähintään ryhmän verran saisi ukkoa mennä ja tst vaunu ainakin.

Näin maallikkona tulee tälläisia fiiliksiä tuosta vehkeestä edelleen.
Wikipedian mukaan switchblade 300 taistelukärki vastaa 40mm kranaattia ja Switchblade 600 käyttää javelin pst-ohjuksen taistelukärkeä.
 
Juuri noin on Ukrainan kulutettava örkkejä, antaa vain tulla kapeina nauhoina ulos kaupungeista mikäli ei itse halua pommittaa noita kaupunkeja paskaksi👍
Ja vielä sopivasti provoten, että nyt varmaan ne saa meidät 🥶
Ja sitten ” loukku ” kiinne ja huolto poikki, maaperä kiittää 💪👍
 
Back
Top