Ukrainan konflikti/sota

Niinistöltä ihan fiksu veto kun ei lähtenyt toimittajalle tarkemmin avaamaan minkälaista aseapua Suomi toimittaa. Koska ryssän OSINT.



Suomi teki perjantaina päätöksen uudesta Ukrainan aseapupaketista. Viime aikoina julkisuuteen ei ole enää kerrottu tarkemmin, minkälaisesta aseavusta on kyse.

Voiko presidentti kuitenkin tarkentaa, millä tasolla suunnilleen liikutaan?

– Miten tuon nyt sanoisi. Kyllä niillä jälkeä syntyy.

Suomella ei ole kovin paljon niin järeää aseistusta, että se aiheuttaisi Ukrainan sodan eskalointia, Niinistö sanoo.

Mielestäni tuo tarkoitti sitä, että raskasta aseistusta on Suomella (Niinistön mielestä) niin niukasti, ettei sellaista ole haluttu Ukrainaan lähettää - ja näin siis on vältetty näppärästi "eskaloinnit" sen johdosta, että ryssä asiasta kiihtyisi.

Tuosta ylemmästä pohdiskelusta, että jos jenkit myisivät aseita halvennuksella tänne Itä-Eurooppaan, heille tulisi säästöä siitä, ettei jenkkien omia joukkoja täällä tarvitsisi niin paljoa pitää. Ehkä, jos jenkkihallinto siis maksaisi nuo välirahat aseteollisuudelle, mutta vähän vastaavasti tämä:

Länsimaat ja varsinkin EU tulee maksamaan isot rahat Ukrainan sodanjälkeisestä jälleenrakennuksesta. Otetaan jotain lukuja summittaisesti, ja arvioidaan hieman - vaikkapa 300 miljardia euroa tulevina vuosina. Suomen osuus väkilukuun suhteutettuna, ja ollessamme nettomaksajia, olisi osuutemme tuosta varmaankin ainakin 4 miljardia. Nyt jos raskaiden aseiden toimituksissa ei nuukailtaisikaan, ja saataisiin ryssän torjuntaa nopeutettua ja vähennettyä maan tuhoamista (ja samalla ihmisuhreja!) vaikkapa 25%, ja jälleenrakennuskustannukset tippuisivat tuon verran, säästö Suomelle olisi näin miljardi.

Jos Suomi tomittaisikin raskasta aseistusta, ja saisi näin lisättyä painetta muillekin maille toimia vastaavasti ja nykyistä nopeammin, se mikä näiden Ukrainaan lähetettyjen aseiden tilalle hankkimisessa tulisi kustannuksina, voitaisiin saada takaisin jopa moninkertaisena säästöinä jälleenrakennuskustannuksista.

Esimerkkinä vaikkapa 12 kpl K9, 6 kpl M270, 24 kpl Leopardeja (nuo vaativat Saksan luvan, mikä on ihan hyvä juttu kunhan ilmoitetaan julkisesti lähetyksestä, niin tulee lisää painetta Saksalle). Arvo on noilla ikä huomioiden kai 2 miljoonan luokkaa kappaleelta, eli n. 80 miljoonaa yhteensä jos Leopard-lähetys saisi luvat, tai muuten n. 36 miljoonaa.

Lisäsäästöä tulee siitä, että Ukraina tulee heikentämään noilla ryssän vahvuutta, ja vastaavasti pärjäisimme periaatteessa vähemmällä aseistuksella ryssän invaasiota vastaan - mutta parempi kun ei vähennetä, vaan säästö tulee sitten mahdollisen invaasion tapahtuessa siitä, että ryssä johtuu hyökkäämään tuon verran heikennetyllä armeijalla ja tuhoaa maatamme vähemmän (tai joutuu jättämään reissun väliin kokonaan).

Todellisuudessa kustannuksia ei luultavasti tulisi edes noin paljon, koska pyytäisimme Ukrainaa lähettämään nuo takaisin, kunhan ovat ryssän lähettäneet kotiinsa. Mikäli he taas istuvat isoine armeijoineen Ukrainan alueella kuin tatti vuosikymmeniä - onpa silloin ainakin vähemmän resursseja hyökkiä Suomeen.

Eli on lyhytnäköistä säästämistä olla lähettämättä Ukrainaan raskasta aseistusta mahdollisimman monesta asetyypistä (jotta saataisiin pää avattua niille, jotka eivät EU:ssa halua olla ensimmäisiä). Pidemmällä aikavälillä säästöä tulee enemmän kuin lähetetyn kaluston korvaaminen maksaa. Joissakin maissa asiaa hankaloittaa kansalaisten tai vallanpitäjien oman puolueen äänestäjien nihkeys ryssän ärsyttämiselle, mutta Suomessa kansan enemmistön keskuudessa tällaista ongelmaa ei taida enää olla. Vaan ehkä syynä on samanlainen päättäjien arkuus olla suututtamatta ryssää kuin Saksassa? "Eskalointia", kuten tuossa lainauksessa Niinistöltä. Ei kai me enää olla suomettuneita, Ukrainan invaasion jälkeenkin.
 
Tälle asialle voi jokainen tehdä jotain. Kosto. Varaan itselleni ajan, paikan ja tavan. За Україну, проти російських фашистів. За свободу України, свободу світу!
Tänään sisareni kansa keskustelussa: ovat nyt päässet paikkaan, jossa viettäneet kesät, hankkivat puita ja valmistautuvat olla jopa talven siellä. Kiovaan paluu pelottaa. Hänen kollegansa ja ystänvänsa talosta Butchan läheltä Mirotskesta ryzzat-fasistit varastaneet kaiken,mm vieneet kaikki lasten vaatteet, kengät, pipot. Siellä olivat myös kadyrovilaiset. Talo sentään ehjä, toisin kun monen muun, mm ystävämme, yhdellä ihan tuhka kasa ja tuskin seiniä erottuu maasta, toisella talo sentän jotenkin säilynyt, mutta kauniin kukoistavan pihan paikalla jättikokoinen kuoppa. Ihmiset pelkävät palata, kun joka puolella miinoja vielä.
Prilukiin, johon he paenneet ennen tätä sikulaistemme luo eilen osui pommit, hieman toiseen suuntaan, onneksi. Missään ei ole turvallista enää, joka paikassa vaani kuolema.

Tekisi mieli huuta jo: "Maailma tee jotain! Pysäytä jo tätä kansanmarha!". Kaksi sisaren kollega jäi asunnottomaksi Kiovassa, ryzza fasisti-roistot tähtävät siviilien taloihin, kouluihin ja sairaloihin. Tämä on kansan murha! Tuntuu että joka puolella on kuolemaa, joka puolella kärsimys ja kauhu.
Ja missä aseet, mitä ihme tälläinen kyyninen meno sholtseita ja makroneilta!?
 
Huhuja, warmonitor3 mukaan UA 10 km Hersonin kaupungin rajalta luoteeseen päätien varrella.
Laittaisi karkeasti tuohon. Ei mahdotonta tuonne on Blahodatnesta vain 5 km. Näillä kylien välisillä avoimilla alueilla asemat vaihtuu nopeasti, ellei linnoitettuja puolutusasemia ole.

EDIT: linkki korjattu

 
Vahvistetut tappiot oryxin listalta:

Aircraft 31:
13 Su-25 close air support aircraft
5 Su-30SM multirole aircraft
1 Su-35S multirole aircraft
10 Su-34 strike aircraft
1 An-26 transport aircraft
1 Unknown aircraft

Helicopters 47:
12 Mi-8 transport helicopter
3 Mi-24P attack helicopter
4 Mi-35M attack helicopter
1 Unknown Mi-24/35 attack helicopter
6 Mi-28 attack helicopter
16 Ka-52 'Alligator' attack helicopter
5 Unknown helicopter


Vertailun vuoksi USAF tappiot Vietnamin sodan jälkeen (6 konfliktia) ovat 35 konetta


Venäjän menettämät kiinteäsiipiset alkuvuodesta vuodesta 2010 syksyyn 2021: LÄHDE

From early 2010, Russia has lost 46 aircraft, including 8 that were brand new:

11 Su-24,
10 MiG-29 (including two lost by mercenaries in Libya),
7 Su-27,
6 Su-25,
3 Tu-22,
3 Su-30,
3 Su-34,
1 Su-35S,
1 Su-33, and
1 Su-57.

Paljon koneita rivissä, huomattava määrä hyvin iäkkäitä. Lentävien koneiden menetykset eivät ole myöskään yksinomaan Venäjän ongelma, jokainen muistaa Gripenin menetykset tai F-104 hurjat menetykset Länsi-Saksan palveluksessa.
 
Mariupolista 22 000 asukasta kuoli ja 55 000 departoitu. Donetskin aluehallinnon lehdistöpalvelun mukaan.
Osaston mukaan Venäjän armeijan pommittamisen jälkeen lähes 90 % kaupungin asuntokannasta tuhoutui, sairaaloita, päiväkoteja ja kouluja ei käytännössä ole säilynyt. Tällä hetkellä kaupungissa ei ole kaasu- ja vesihuoltoa, sähköverkko on vaurioitunut.
Mariupolin pormestarin neuvonantaja Petr Andrjuštšenko sanoi 16. huhtikuuta, että Venäjän federaation miehitysviranomaiset kaupungissa vahvistuvat ja aikovat toteuttaa miesten täydellisen suodatuksen ja valmistautuvat mobilisoimaan heidät joukkoihin raivaamaan rauniot.
 
Adidaslippis paljasti. :D Olisi nyt edes yrittänyt naamioitua paikalliseksi.
Tämähän oli siis ns "100% paskaa" sisältäen vain 2-käyttölaitteita. Suomesta taisi olla helsingin telakalta tulleita laivoja ja joku rahtialus jolla oli viety erä aseita syyriaan. Oikeat asekaupat löydät sipristä, pitkä keskustelu muutama kuukausi takaperin tässä ketjussa.
Tarkoitatko siis kokonaisuudessaan paskaa, vai suomen osalta ? Mitä itse tuolta artikkelista klikkailin eteenpäin, niin 2014 jälkeen suomesta on viety venäjälle 23 000€ arvosta sotatavaraa. Armor- luokituksen kuvauksen perusteella arvaisin, että läjä teräslevyjä luotiliiveihin.
 
Pitkin sotaa ulkopuoliset seuraajat ovat välillä antaneet arvioitaan, tässä brittien MoD kuukausi sitten: arvioivat että Venäjä on voinut menettää kolmasosan Ukrainaan hyökänneistä joukoista. LÄHDE
Tämä on minusta se realistisempi luku kuin aiemmin heitetty 150k, joka olisi kolme neljäsosaa alusssa olleista n. 200k ukosta. Ja jos tuohon vielä otetaan huomioon, että jotain täydennysmiehiä on tullut tappioita korvaamaan, niin siinä olisi selitys, miten Venäjä voi edelleen sotimistaan jatkaa. Kolmasosan tappiot ovat ainakin minusta sieltä yläpäästä sen suhteen, että osasto pystyy enää tekemään oikein mitään muuta kuin kyykkimään juoksuhaudan pohjalla ja ampumaan takaisiin, jos joku hyökkää. Noin etenkin, jos ne tappiot ovat etupäässä kohdistuneet taisteleviin joukkoihin ja tykistö, viesti ja huolto ovat kärsineet niitä pienemmällä prosentilla.
 
Kiovan alueelta löydettiin vielä 7 ihmisen ruumiit, joita venäläiset kiduttivat ja ampuivat päähän lähellä Myrotsken kylää.

 
Tuosta ylemmästä pohdiskelusta, että jos jenkit myisivät aseita halvennuksella tänne Itä-Eurooppaan, heille tulisi säästöä siitä, ettei jenkkien omia joukkoja täällä tarvitsisi niin paljoa pitää. Ehkä, jos jenkkihallinto siis maksaisi nuo välirahat aseteollisuudelle
Nyt saatan mökeltää täyttä soopaa, mutta eihän Suomi tai Puola osta aseita yhdysvalloilta, vaan pörssiyrityksiltä kuten Lockheed Martin. Kun HX kilpailutus oli kuumimmillaan muistaisin lukeneeni jostakin, että yhdysvalloissa lait nimenomaan kieltää valtion puuttumisen asekauppoihin (lukuunottamatta vientilupia), eikä minkäänlaiset kompensaatiot näinollen tule kysymykseen.

Reaalimaailmassa tietysti joku mies tummissa laseissa on vounut käydä kuiskuttelemassa Lockheedin toimitusjohtajalle, että "kansallisen turvallisuuden nimissä kannattaa tehdä ohittamaton tarjous Suomelle"
 
Laitetaan nyt tämä 50,000 arvio uudestaan - eli Mariupolin siviiliuhrien määrästä on vain arvioita, kuten tämä yli 22,000:

Ja siis tämä 50,000:

YK ilmoittaa päivittäin varmistettujen siviiliuhrien lukuja, ja erikseen lapset, mutta ne eivät sisällä Mariupolin lukuja tai muidenkaan ryssän miehittämien alueiden. Tätä ei varmaankaan moni noita lukuja lehdistöstä näkevä huomaa. Tämän päivän YK:n OHCHR:n luvut olivat yhteensä 4395 kuollutta siviiliä, joista 275 lapsia. Ukrainan syyttäjänviraston luvut olivat lasten osalta 288. Haavoittuneet päälle.

Most of the civilian casualties recorded were caused by the use of explosive weapons with a wide impact area, including shelling from heavy artillery and multiple launch rocket systems, and missile and air strikes.
OHCHR believes that the actual figures are considerably higher, as the receipt of information from some locations where intense hostilities have been going on has been delayed and many reports are still pending corroboration. This concerns, for example, Mariupol (Donetsk region), Izium (Kharkiv region), and Popasna (Luhansk region), where there are allegations of numerous civilian casualties.

Mutta suurin osa puuttuu, koska miehitetyiltä alueilta ei ruumiita pääse laskemaan, ja ryssä peittää niitä nyt myös raunioihin ja kärrää kaatopaikalle:

Tämmöisiäkin tänään:


Edit: kuinka lukea näppärästi ukrainankielisiä uutisia tai tweettejä? Twitteriin rekisteröityneille on tweeteille automaattikäännös - ja meille muille selainten lisukkeet, joista ainakin Firefoxin käyttäjämäärien ja arvosanojen perusteella parhaimmat ilmeisesti TWP, ImTranslator ja S3. Nämä käyttävät Googlen ja osa myös Yandexin ja Microsoftin kääntäjiä. DeepL-selainlaajennusta kokonaisille web-sivuille ei vielä taida olla kuin (hyh) Chromelle, mutta maalatun tekstin kääntämiseen löytyy Firefoxillekin laajennuksia (tai voi laittaa pätkän javascriptiä bookmarkletiksi hoitamaan saman homman, eli avaamaan tekstin omaan tabiinsa DeepL:ssä). Niin, DeepL näyttää osaavan ukrainaakin, vaikkei sitä valikoista löydykään. Valitsee kieleksi venäjän, niin hyvin tuntuu kääntyvän.
 
Viimeksi muokattu:
Missään ei ole turvallista enää, joka paikassa vaani kuolema.

Tekisi mieli huuta jo: "Maailma tee jotain! Pysäytä jo tätä kansanmarha!". Kaksi sisaren kollega jäi asunnottomaksi Kiovassa, ryzza fasisti-roistot tähtävät siviilien taloihin, kouluihin ja sairaloihin. Tämä on kansan murha! Tuntuu että joka puolella on kuolemaa, joka puolella kärsimys ja kauhu.
Ja missä aseet, mitä ihme tälläinen kyyninen meno sholtseita ja makroneilta!?

Kansanmurha siellä todellakin on menossa ja tämä oli vasta alkua...

 
Viimeksi muokattu:
Tämmöinen twiitti Harkovan suunnasta. Jos google kääntäjä ei mene ihan metsään niin ilmeisesti jonkinlaista evakuointia tapahtuu ryssän valtaamilta alueilta Harkovan suuntaan? Muualla ei ole tullut vastaan.


"For the third time through the Pechenegs from the occupied Kupyansk, Velikoburlutsk, Vovchansk and Izium communities came people, today more than 1.7 thousand people"

 
Tämmöinen twiitti Harkovan suunnasta. Jos google kääntäjä ei mene ihan metsään niin ilmeisesti jonkinlaista evakuointia tapahtuu ryssän valtaamilta alueilta Harkovan suuntaan? Muualla ei ole tullut vastaan.


"For the third time through the Pechenegs from the occupied Kupyansk, Velikoburlutsk, Vovchansk and Izium communities came people, today more than 1.7 thousand people"


DeepL sanoo näin - ja merkitys 1.7 tuhannelle kääntyy:
Thirdly, people from the occupied Kup'yanskiy, Velikoburlutskiy, Vovchanskiy and Izium communities left through Pechenyi, today there are still about 1.7 thousand people
@Maidan?
 
Mutta suurin osa puuttuu, koska miehitetyiltä alueilta ei ruumiita pääse laskemaan, ja ryssä peittää niitä nyt myös raunioihin ja kärrää kaatopaikalle:
Kyllä, ilmoitetaan vain 100% tapetut, josta saa pakkansa pitävät todisteet. Mutta jos lähiomaiset departoitu fasistilaan tai tapettu kuoppaan, tai makavat kuolleena jossain pommitetun talon raunioiden alla, kuka etsi.. Siinä sekasorrossa kesken hirvittävä kansanmurha ihmiset koko ajan kysyy onko joku nähnyt tuon ja tuon, kertokaa.
 
Kun luin aiemmin, että joku Ukrainan sotilas epäili, että evakuointien jälkeen paikalle jääneissä olisi paljon ryssän kollaboraattoreita, jotka ilmoittavat ukrainan joukkojen sijainnit ryssille, niin varmaan Venäjä-mielisiä näissä jääneissä onkin ollut enemmän, mutta ryssän tykistökeskityksien ja muiden toimien vuoksi heidän suosionsa on tainnut lasketella alamäkeä. Tein katsauksen Khersoniin ja sen oblastiin n. viikon ajalta näkemistäni tweeteistä.
Khersonin kaupungissa oli 2001 ukrainankielisiä 53.4% ja venäjänkielisiä 45.3%, joista jälkimmäisistä osa identifioitunee ukrainalaisiksi. Venäjänkielisten osuus siis matalampi kuin esim. Mariupolissa. Uudempia tilastoja en tosin löytänyt.


 
Back
Top