Ukrainan konflikti/sota

Pitkään ei ole bayraktar viedeoita näkynyt? Onko örkkien ilmatorjunta ampunut nämä alas vai eikö enään vaan uskalleta painaa näillä peläten häirintää / torjuntaa?

Tuosta ei ole varmaa tietoa suuntaan tai toiseen. Viimeinen muistaakseni on siltä ajalta kun tuhosivat Snake Islandilta ilmatorjuntaa sekä sinne yrittäneitä partioveneitä.

Venäjä väittää ampuneensa kaikki alas, mutta ei tietysti anna sille mitään todisteita. Muutamia alas ammuttuja ovat esitelleet kuvien muodossa, mutta osa niistä on ollut sama drone siirrettynä useaan eri paikkaan.

Ukrainan osalta muutama kommentaattori sanonut että viestilinja tiukentunut selvästi sodan ensimmäisten kuukausien jälkeen. Käytännössä siitä asti kun Venäjä vetäytyi pohjoisesta. Tämä voisi tarkoittaa mm. Bayraktatien käytön poistumista julkisuudesta, jottei vihollinen saa pienintäkään apua OSINT-kanavia pitkin.

Mikä on totta, mahdoton varmentaa. Selvää on vain se että videoita ei ole näkynyt julkisuudessa yhtä paljon kuin aikaisemmin. Jokainen vetäköön siis omat johtopäätöksensä. Sinänsä kyseessä on kohtuullisen matalalla lentävä pieni potkurikone. Muotoilu kielii ehkä jonkinlaisesta stealth-muotoilulta mutta aseistus kannetaan ulkoisesti joten niiden herätteitä ei saa piilotettua. Turkin piti alunperin hoitaa osaksi F-35 koneiden stealth-pinnoituksen tekeminen, tietynlainen maalisekoitus/pinnoite kyseessä. Ymmärtääkseni saivat jenkeistä jo dataa siitä miten se tehdään ennen kuin F-35 osallistuminen peruttiin Turkin osalta. On mahdollista että tuon pinnoitteen kemia on jaettu tiettyjen oman maan yritysten käyttöön, mutta tästäkään ei ole mitään varmaa tietoa. Bayraktareissa siis joko voi olla tai olla olematta muotoilun lisäksi steath-maalipinta.

Ben Rich kirjoitti kirjassa Skunk Works että häivekoneen häiveestä 60% olisi koneen muodon ansiota ja loput muita temppuja mm. maalipinta. Toisaalta hän oli vastuussa Skunk Worksin johtamisesta 70- ja 80-luvuilla ja siten hänen tiedot perustuvat pääasiassa SR-71 ja F-117A koneeseen. 30 vuotta tutkimusta ja tuotekehitystä on voinut muuttaa tilannetta.

En usko että Venäjä olisi saanut ammuttua kaikkia alas, toisaalta uskon että Bayraktareita on ammuttu alas sellainen määrä että Ukraina on ottanut pienempiä riskejä niiden käytön osalta. Lienevät siirtyneet enemmän pitkän kantomatkan tiedusteluun ilman asekuormaa (jotta häive olisi paras mahdollinen?). Heillä on muita halvempia keinoja iskeä maakohteita vastaan, joten miksi ottaa riskejä arvokkaan resurssin osalta? Toisaalta jos tilanne muuttuu uhkaavaksi, heillä on mahdollista varustaa nämä ohjuksin ja käyttää nopeaan, isoriskiseen vastaiskuun. Tämä on minun oma arvaus, ei ole vahvistettua faktaa, joten muitakin arvauksia voi antaa.
 
Jos olisin Ukrainalainen taistelija, niin saattaisin "vahingossa" posauttaa RPG.llä ohi maalin ja takana olikin kaasu/öljyputki. Ehkä toistaisin virheeni toisessakin paikkaa.
 
Nämä on aina mukavampia näin, kun kunniamerkki päästään jakamaan elossa olevalle sotilaalle, eikä postuumisti.

Kapteeni Serhii Ponomarenkon johtama 6 tankin osasto kohtasi 20 venäläistankkia taistelussa, jossa 9 venäläisvaunua tuhottiin ilman omia tappioita. Ponomarenkolle on nyt myönnetty maan korkein kunnianosoitus, Ukrainan Sankarin kunniamerkki.

 
Nyt tulee murkulaa ja rankasti. Joko ryssä valmistelee isoa höökiä tai sitten edelliset on mennyt reisille ja tykistöllä kostetaan omat tappiot. Mutta miten kauan tällaista voi pitää yllä?
Katso liite: 62626
Jos netin tiedot pitää yhtään kutiansa niin hyökkäykset on hyökätty.. jotain paikallista pientä voi tulla, muutoin odotellaan Scholzin ja Macronin saavan Zelensky painostettua rauhaan, eikä ainakaan valtaamaan alueita takaisin.. ne himarssit on pahasti myöhässä, olisi säästynyt tuhansia Ukrainalaisia, jos olisi saatu tykit hiljenemään 😪
 
Josko saksanmaallakin alkaisi Scholtzin koplalta löytymään kaasulla täytetyistä nyyttisäkeistä ne ihka oikeat kivekset, siis kun kerran sitä saksalaisten päät sekoittavaa kaasua alkaa virtaamaan Eurooppaan muualtakin kuin venäjänmaalta.

Kuten se vanha värssykin kertoo että lapamadon ajatuksista: Toivossa on hyvä elää ja Uskossa on ihana kuolla, eli katsotaan nyt mitä tämänkin sotatarinan sivujuonteen osalta tullaan tulevaisuuden historian kirjoihin raapustamaan ja toivottavasti kirjoitettaisiin käänteestä Saksassa..


Tuo on tervetullut uusi suunta, muttei tuo apuja vielä hetkeen. Hain nopeasti mitä tästä ns. East-Med kaasuputkesta on kirjoitettu. Yksi uutinen on vuodelta 2014 jolloin Israel sopi kaasutoimituksista Jordanian kanssa ja samalla ehdottivat kaasuputken rakentamista Israelista Kyproksen kautta Kreikkaan ja sieltä edelleen (mahdollisesti) Italiaan.

https://www.businessinsider.com/isr...ian-gas-with-a-new-pipeline-2014-11?r=US&IR=T

Putkesta on allekirjoitettu Israelin, Kyproksen ja Kreikan kanssa jonkinlainen sopimus vuonna 2020:

https://www.euronews.com/2020/01/02/israel-greece-and-cyprus-sign-deal-for-eastmed-gas-pipeline

Nyt tuorein muutos tapahtunut tietysti sodan myötä, yksi artikkeli kutsuu tätä "new flavor of the month", lainaan artikkelista alle pätkän:

https://jpt.spe.org/israeli-gas-to-...pe-from-offshore-gas-deposits-in-the-east-med

As 2020 drew to a close, the US reiterated its previously stated support for construction of the EastMed pipeline as envisioned in an intergovernmental agreement struck a year ago between Israel, Cyprus, and Greece.

The US did so while simultaneously tightening sanctions in the new year 2021 to block the nearly completed German-Russian Nord Stream 2 pipeline project, and the Russian-Turkish pipeline project in southern Europe, TurkStream, which has been supplying gas to customers for the past 12 months.

The move continues a longstanding US policy of seeking to break Europe’s reliance on Russian gas, which currently supplies 40% of the continent’s needs.

If built, the EastMed pipeline would carry 20 Bcm of Israeli gas a year, meeting10% of European demand, and with Italy likely to be the largest single gas purchaser. EastMed would be the world’s longest undersea pipeline, running for 1,900 km (1,180 miles) from Israeli and Cypriot offshore gas fields via Greece to Italy. (Ironically, Nord Stream is currently the world’s longest undersea pipeline.)

Backers anticipate making an investment decision in 2022 with the intention that the pipeline, if built, would start flowing in 2025, according to multiple press reports.

The Jerusalem Post reported that Greece wants to play an important role in the overall project. The US Energy Information Administration (IEA) reported that the US began exporting LNG to Greece in 2018 and the amount quadrupled the following year as Greece built up its gas infrastructure, including an 878-km (545-mile) pipeline.

The Trans Adriatic Pipeline (TAP), which brings Caspian gas to the Greek-Turkish border and into southern Italy, started commercial operation in late 2020. Greece also hopes to build a liquefied gas regasification unit off its Alexandropoulos port in the north that would be able to feed gas into TAP and another pipeline under construction with Bulgaria, The Jerusalem Post reported.

Valmistuessaan tämä putki voisi toimittaa 10% EU:n tarvitsemasta maakaasusta. Nord Stream 2 rakentamiseen meni vajaa 6 vuotta. Valmistuisiko Med-Stream nopeammin? Joka tapauksessa nähdäkseni EU:n pitäisi monipuolistaa kaasulähteitään jottei ole niin riippuvainen Venäjästä. Ymmärtääkseni Venäjä toimittaa noin 40% EU:n kaasusta, öljyn osalta en tiedä. Toinen vaihtoehto olisi tietysti pyrkiä korvaamaan kaasun käyttö jollain muulla energianlähteellä, mutta sekään ei ole halpaa tai helppoa tai nopeaa. Halpa kaasu on toiminut teollisuuden moottorina ja yhtenä elintason tukipilarina, joten miksi sekoittaa toimivaa systeemiä? Varmasti ryssä on tehnyt kaikkensa ettei markkinoille tule kilpailijoita eikä jotta eivät menetä markkinaosuuttaan. Eurooppaa on jo vuosikymmenien ajan arvosteltu lyhytnäköisestä toiminnasta vaan minkäs teet, tässä sitä nyt ollaan.
 
Jepjep. Ja Liettuaan kun kohdistuisi aggressioita, ei Saksa noita joukkoja siinä(kään) vaiheessa sinne lähettäisi, koska eskalaation vaara. On tuo käsittämätöntä touhua.
Alan kyllä kallistua Scholtzin kannalle siitä, Ukrainaan on saatava rauha, jotta Saksa ei jäädy talvella kaasun puutteeseen, eikä Saksan energiapolitiikkaa tarvitse muuttaa esimerkiksi ydinvoimaloita uudelleenavaamalla. Järkevä ratkaisu voisi olla luovuttaa Deutschlandin oblasti Venäjälle ja tältä oblastilta voitaisiin periä 10 % ylimääräistä tullimaksua, kunnes Ukrainan jälleenrakennus on maksettu. Näin kaikki saavat, mitä haluavat.
 
Alan kyllä kallistua Scholtzin kannalle siitä, Ukrainaan on saatava rauha, jotta Saksa ei jäädy talvella kaasun puutteeseen, eikä Saksan energiapolitiikkaa tarvitse muuttaa esimerkiksi ydinvoimaloita uudelleenavaamalla. Järkevä ratkaisu voisi olla luovuttaa Deutschlandin oblasti Venäjälle ja tältä oblastilta voitaisiin periä 10 % ylimääräistä tullimaksua, kunnes Ukrainan jälleenrakennus on maksettu. Näin kaikki saavat, mitä haluavat.
Kyllä, samaa mieltä. Sekä Ranska voisi luovuttaa Ukrainalle Korsikan ja Sardinian korvauksena venäjälle jäävistä alueista.
 
Hyvin pienellä vaivalla voisi sen alkuperäisenkin jutun linkata, vaikka redit ei sinänsä itselle ole ongelma. Tuolta vain usein uupuu olennaista, jos redit aiheeksi nostettu vain kuva jostain artikkelista
 
Viimeksi muokattu:
Washington Post has spoken with a U.S. Army veteran and volunteer trainer who revealed that an obscure tech support line may be keeping Ukrainian forces from using their Javelin missile systems. In what feels reminiscent of reaching general IT services as a civilian, the source explained that a Javelin shipment was missing ‘instruction cards’ that include a phone support number, which has exacerbated problems related to servicing the anti-armor missile systems.

In an article the Post published today, a reporter spoke with Army veteran Mark Hayward who has been on-site in Ukraine assisting forces in repairing the Javelin missile systems, among other technologies, as needed. Aside from mentioning that they have had to cannibalize parts from video game controllers and deal with shoddy Google translations of instruction manuals in order to get broken Javelins back in the field, Hayward noted that instruction cards, which include phone numbers to a support hotline, were not contained in Ukraine’s Javelin shipments.

Tämä oli uusi ja hieman huvittava asia itselle, jenkeillä oli puhelinnumero johon soittaa jos Javelini lakkasi toimimasta. Toimituksessa UAlle ne laput oli poimittu pois :giggle:
 
Back
Top