Ukrainan konflikti/sota

Valtiontelevisiossa tappiomielialaa? Mitäs nyt?


On ne sairasta sakkia...

Toinen juontaja Andrei Norkin kysyi panelisteilta, pitäisikö Venäjän vastata tähän laajentamalla toimiaan Ukrainan ulkopuolelle. Hän mainitsi neuvostoajan tiedustelu-upseerin Pavel Sudoplatovin, joka toteutti salamurhia ja sabotaaseja länsimaissa 1940-luvulla, kuten esimerkiksi toisinajattelija Lev Trotskin salamurhan Meksikossa. Muut panelistit fantasioivat vuorostaan yhdysvaltalaisen virkamiehen kuolemalla sekä Darja Duginan salamurhaajaksi väitetyn henkilön yliajamisella.

Vielä sairaampaa on että tuollaista jauhetaan television keskusteluohjelmassa ihan normaalina keskustelunaiheena.

Venäläiset rentoutuvat työpäivän jälkeen ja kaalia pureskellessaan pohtivat otsat rypyssä että millaisia salamurhia pitäisi missäkin maassa suorittaa...tervettä menoa ryssänmaalla :ROFLMAO:
 
Venäläisen Telegram-kanavan kirjoitus tulevan talven "kaasukriisin" osalta. Google Lens käännös joten muutama hieman tönkkö käännös vaan pääpiirteistä saanee selvän. Sanoisin että tässä on totuuden siemen, erikoisen kriittinen analyysi tilanteesta kun muistaa että tämä on venäläisen kirjoittama.

Igor Kuznetsov 2:00
Seven myths about "freezing Europe"
We can explain
3 hours ago

Seven myths about “freezing Europe. 2-propaganda tells Russians about the “energy catastrophe" in the EU. We dispel the myths and explain why the cessation of supplies hits Russia much harder.
Europe has nowhere to go, Western countries could not stock up on gas for the winter, and for Moscow, the losses are not critical, the TV convinces the population. European media explain why these are just scarecrows and attempts to shift the problem from a sore head to healthy. My collected the key points.

Myth: Europe failed to stock up on gas for the winter
Truth: Gas storage facilities are nearly full. Plan The European Commission provides for a reserve of at least 80% of the storage capacity, and with the current filling rate, the EU countries will cross the figure of 90%. The only problem is uneven access to storage (hence the expected savings in individual countries).

Myth: having decided to phase out Russian gas and receiving reduced supplies in response now, Europe has nothing to replace them with.
Truth: from the moment when the cutting off of supplies by Russia began, its place was taken by the USA and Norway. And the treaty with Israel and Egypt will give the EU another source.

Myth: Europe depends on Russian energy resources, and for Russia itself, losses are not critical
True: the dependence was mutual. In 2021, 45% of budget revenues (14% of GDP) accounted for the export of gas and oil to Europe. On the scale of the collapse of the Russian economy, we told here.

Myth: Reduced supplies for Russian gas production hit minimally.
Truth: Gas production cannot simply be stopped, surplus burn. And now they are burning in incredible volumes - about 4.3 million cubic meters per day, losing thousands of euros per hour.

Myth: Since the beginning of the “special operation”, the Ukrainian gas transportation system has been turned off by Russia.
Truth: The truth is that the Kremlin has no choice but to continue transiting gas through Ukraine. This complicates the work of aviation and artillery of the RF Armed Forces - they have to be controlled so that strikes do not hit the gas pipes.

Myth: dilapidated Ukraine will not survive the winter
True: because of the war, gas consumption in the country fell by 50%. The storage facilities already have reserves of 11 billion cubic meters, and with the current filling rate (1 billion per month). Ukraine will gather 15 billion needed.

Myth: Europeans will pay out of their own pockets for years to waste Russian energy for
Truth: Heating and electricity prices will rise this in winter, but this is a one-time complication. The EU already has diversified sources of imports and will have enough time to stock up before next winter.

 
Kyllähän täällä bannituomio aika herkästi muutenkin tulee, mutta kannattaako nyt ihan väkisin kerjätä itselleenkin sellaista?o_O
Mistä muka? Kyllähän sen kaikki tietää, että kyseessä ei ole tämän pälvän ase. Jos niitä on sinne Pori-Gdynia-Ukraina reitillä viety, niin no problem. Jos Pirkkalasta taktisina lentokuljetuksina, niin tämä menee koomisuuden puolelle.
 
Väite että Ka-52 kopteri olisi ammuttu alas Donetskin suunnalla. Viestin kommenteissa oli arvaus Ka-52 kopterien määrästä:

Of type Ka-52, they had ~100. Of which 16 are visually confirmed shot down. So they have probably 70 +/-5 left would be a good estimate..


Hyvä muistutus viikon vanhasta juorusta:


-

Väitetysti tämä on tuore isku Khersonin suunnalta: Radenskin ja Oleshkin "välistä".


Seudun kartta, Radenski on Oleskin kaakkoispuolella E97 tien varressa:

1662205736534.png
 
Väite että Ka-52 kopteri olisi ammuttu alas Donetskin suunnalla. Viestin kommenteissa oli arvaus Ka-52 kopterien määrästä:

Of type Ka-52, they had ~100. Of which 16 are visually confirmed shot down. So they have probably 70 +/-5 left would be a good estimate..


Hyvä muistutus viikon vanhasta juorusta:

Näitä Alligaattoreita oli tuhoutunut jo 15% kesäkuussa joidenkin lähteiden mukaan. Mi-24 koptereita ei juurikaan ole näkynyt enää aikoihin. Mikähän syynä.
 
Näitä Alligaattoreita oli tuhoutunut jo 15% kesäkuussa joidenkin lähteiden mukaan. Mi-24 koptereita ei juurikaan ole näkynyt enää aikoihin. Mikähän syynä.

Vaikea sanoa, ehkä Mi-24 alkavat olla liian iäkkäitä ja ne on (ainakin pyritty) korvaamaan uudemmilla? Toisaalta Military Balancen mukaan niitä pitäisi olla huomattava määrä käytössä, mutta tämä ei näy Oryxin tilastoissa. Oryxin tilaston mukaan seuraavat määrät tuhottu varmasti: LÄHDE

1662205992960.png

Military Balance 2021 mukaan Venäjän "aerospace forces" joukoilla eli ilmavoimilla olisi seuraavat määrät koptereita:

1662206216280.png

Merivoimien ilmailulla eli Naval Aviation joukoilla on seuraavat määrät:

1662206287524.png

Tässä se mitä kirjoittavat Venäjän taisteluhelikoptereista ja niiden tuotannosta (julkaisun sivulta 217):

1662206461500.png

Samalta sivulta arvio toimitetuista määristä taisteluhelikopterityypeittäin:

1662206547302.png
 
Mikäköhän lehmä ojassa nyt taas?

Turkki tarjoutui sovittelijaksi kiistassa Zaporizzjan ydinvoimalan turvallisuudesta​

Turkki on tarjoutunut sovittelemaan kiistaa Venäjän miehittämän Zaporizzjan ydinvoimalan turvallisuudesta Ukrainassa. Ehdotuksen teki Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan Venäjän presidentti Vladimir Putinille lauantaina.

Erdogan sanoi Putinille, että Turkki voi toimia neuvottelijana kuten se teki Ukrainan viljasaarron lopettamiseksi.

Ukraina ja Venäjä ovat syyttäneet toisiaan sotilaallisesta toiminnasta Zaporizzjan ydinvoimalan lähettyvillä.



Ja pakko vähän tarttua tuohon vähän aiempana olleeseen juttuun russofobiasta:
Russofobia ei ole ryssävihaa. Ei ainakaan niin kuin minä asian näen. Ne ovat kaksi eri asiaa. Käsitykseni mukaan se on juuri venäjä, joka viljelee tuota russofobia-sanaa saadakseen lännen negatiivisen asenteen venäläisiä kohtaan vaikuttamaan hullummalta kuin mitä se on.
Wikipedian mukaan: "Fobia on johonkin tiettyyn kohteeseen tai tilanteeseen kohdistuva liiallinen tai epärealistinen pelko."
Siitä ei tässä ole kyse. Kenenkään (=useimman) pelko ei ole epärealistinen. Ryssäviha sen sijan on realistinen. Esimerkiksi minä vihaan ryssiä, mutten liiemmin niitä pelkää. Hieman varuillani olen, mutten pahemmin peloissani.
Ryssät ovat ihan itse aiheuttaneet tämän ryssävihan, eikä sitä russofobiaksi saa muutettua millään propagandalla.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top