Tämä on kyllä mielenkiintoinen skenaario. Tulee mieleen joku aikoja sitten lukemani Military Balance vuodelta 1984 tms, jolloin puna-armeija oli vielä voimissaan ja kaikenlaisia juttuja kaavaltiin.
Tässähän tulee heti mieleen, kun kylmästi asiaa ajattelee, että taktinen ydinase on nimenomaan taktinen, ts tarkoitettu siihen että hyökkääjä saa yliotteen nimenomaan taistelukentällä?
Eli taktisen ydinaseen käyttö vaatii myös hyökkääjältä hyvää ABC hallintaa, eihän siitä muuten ole mitään hyötyä, muussa tapauksessa hyökkääjä itsekin ajaa samaan ydinsäteily/laskeuma pilveen ja on yhtälailla kusessa?
Jos taas ydinase pudotetaan/ammutaan jonnekin Kiovaan niin eihän se ole mikään taktinen ydinase vaan strateginen sellainen? Ja siinä tapauksessa ampujan kannattaa varautua strategiseen vastineeseen?
Korjatkaa vaan jos olen väärässä, olen ihan diletantti näissä ydinsota asioissa.
Noin se meni teoriassa kuten tuossa hahmottelit: strategisen ja taktisen erona oli kärjen koko, määrä sekä se etäisyys mille ammutaan. Karkeasti ottaen strategiset olivat kaupunkeja ja kaukaisia tärkeitä kohteita vastaan esim. lentokentät, satamat yms. Taktiset olivat sitten alemman portaan aseita, yleensä 10-50 kt ja niitä olisi ammuttu taistelukentällä "kovia maaleja" vastaan eli kun kohdataan suurempaa vastarintaa, logistiikkapisteitä, siltoja yms taktisen tason kohteita vastaan. Pienempiä kärkiä sai esim. risteilyohjuksiin joten isku oli mahdollinen useamman sadan kilometrin päähän, mutta niitä oli myös raskaammalle tykistölle joten oli mahdollista iskeä vain muutaman kymmenen kilometrin päähän omista joukoista.
Strategisessa oli usein monta pientä kärkeä (sanotaan MIRV), koska se on tehokkaampaa kuin yksi valtavan suuri kärki. Monta pientä pääsee myös helpommin vastustajan torjunnan läpi, jos maalialueella on torjuntaa.
Minä olen lukenut 80-luvun alusta kirjoituksia, joiden mukaan Neuvostoliiton sodanjohto alkoi kallistua sille kannalle että ydinaseiden käyttö ei olisi realistista rajoitetussa tai välttämättä edes suuremmassa sodassa NATO:n kanssa. Aikaisemmin ydinaseiden käyttökynnys oli matalampi, mutta heille tuotti paljon päänvaivaa ajatus sodasta perinteisin asein ilman ydinaseita. Se piti ottaa huomioon ja epäilivät, miten pärjäisivät silloin. Tuo perustui siihen että NATO ei käytä ydinaseita jos Neuvostoliitto ja Varsovan liitto ei käytä niitä. AirLand Battle -doktriinissa piti olla niin paljon kehittyneitä ja tehokkaita perinteisiä aseita, että Neuvostoliiton ja Varsovan liiton hyökkäys oli torjuttavissa ilman ydinaseita. Täten Neuvostoliitossa tunnustivat itsekin sen mahdollisuuden että ydinsota alkaa vain jos he itse käyttävät ydinaseita ensin, koska NATO ei tulisi käyttämään niitä ensin. Ydinaseiden käyttö puolestaan johtaisi helposti hallitsemattomaan kierteeseen ja siten maailman loppuun.
Kaikki tämä on tietysti teoreettista, ei tullut koeponnistettua mitä kukakin olisi tehnyt missäkin tilanteessa. Samoin eri asejärjestelmien todellinen suorituskyky 80-luvulla oli pitkälti teoriaa, vaikka Persianlahden sodassa 1991 siitä nähtiinkin osia. NATO ei myöskään koskaan luopunut ydinaseista yhtenä äärimmäisenä vaihtoehtona eli jos olisi alkanut perinteisin asein käyty suursota Euroopassa ja jos olisivat joutuneet pahasti alakynteen, jossain vaiheessa olisi voitu käyttää ydinaseita - varsinkin jos niitä on käytetty heidän joukkoja vastaan.
-
UKRAINASTA: voisiko tosiaan olla kärkijoukkoja tai tiedustelijoita Khersonissa? Tai ehkä partisaaneja? Toki olettaen että tämä huhu pitää paikkansa:
www.mtvuutiset.fi
