Ukrainan konflikti/sota

Nii no. Pitäisikö?. Vai pitäisikö Suomen sijoittua johonkin idän ja lännen välimaastoon. Ei miksikään Moskovan vasalliksi vaan lännen ja idän puskuriksi. Onko siinä ideaa. Usastakin on kantautunut toiveita että Suomi pysyisi irti Natosta. Pysyisi lännen ja idän sillanrakentajana. Ei tarvitse olla Moskovan käskyläinen.
Kohta 700-sivua mp netin ukraina keskustelua lukenut,enkä päässyt selville tästä. Kovasti kyllä ollaan länteen menossa niin että vauhtisokeuttakin näkyy. Vastaan hangoittelijat leimataan idän kätyreiksi.

Suomi on itsenäisen moniarvoisesti (=monipuoluejärjestelmä jne.) hallittu yhteiskunta, samanlainen kuin kaikki muutkin EU-maat. Me, olemme vapaa ja itsenäinen ns. länsimaa. Ei meidän tarvitse enää mihinkään länteen lähteä..

Historiasta tiedämme oman asemamme. Se on ikävä kyllä sellainen että joudumme varautumaan Venäjää vastaan. Näin on aina ollut ja tulee olemaankin. Ukrainan tapahtumat ovat siitä taas hyvä muistustus.
Poliittiset realiteetit pitää ymmärtää tunnustaa. Raja idän ja lännen välillä kulkee Suomen ja Venäjän välissä. Ei meidän ole mitään syytä siirtää rajaa länsipuolellemme.

Mutta ymmärrän toki että kautta historian Suomessa on asunut ja elänyt henkilöitä jotka kannattavat Venäjää. Tukevat Venäjän poliittisia näkemyksiä ja haluavat omilla toimillaan edistää Venäjän etuja. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan. Ja, näin vapaassa demokraattisessa maassa pitää ollakin. He voivat vapaasti kirjoitella ja tuoda esille mielipiteistään ja äänestää vaaleissa omia ehdokkaitaan. Niin on hyvä.

Kaiken lisäksi minä ymmärrän hyvin senkin että tällaiset henkilöt asuvat Suomen puolella, eivätkä Venäjällä.
 
Viimeksi muokattu:
Ei Venäjä pysty kovin helpolla meille sanelemaan, mitenkä omassa maassamme asiat hoidamme. Ihmeellisiä nämä överiksi menneet pelot Neuvostoliiton paluusta. Nyky-Venäjä ei selvästikään ole mikään NL v. 2.0 - eikä venäläiset itse sitä kansana halua.

Voidakseen vaikuttaa pakolla täkäläisiin asioihin venäläisten on lähetettävä niitä "vihreitä ukkeleita" tänne. Se taas ei onnistu kovinkaan helposti. Ei näemmä edes se lähettäminen ja vastaanottohan heillä on luultavasti selvillä jo muutenkin. Takas kotiin Pihkovaan lähdetään suorasäärisenä.
 
Ei Venäjä pysty kovin helpolla meille sanelemaan, mitenkä omassa maassamme asiat hoidamme. Ihmeellisiä nämä överiksi menneet pelot Neuvostoliiton paluusta. Nyky-Venäjä ei selvästikään ole mikään NL v. 2.0 - eikä venäläiset itse sitä kansana halua.


Olen samaa mieltä.

Venäjä ei kovin helpolla kykene vaikuttamaan Suomen poliittisiin päätöksiin. Vaikka jotkut ovat esittäneet väitteitä että Venäjä kykenisi esimerkiksi estämään Suomen NATO-jäsenyyden.

Venäjän mahdollisuudet vaikuttaa maamme politiikkaan ja mahdollisesti tekemiin sitoumuksiin muita maita kohtaan päättyivät Neuvostoliiton romahdukseen ja YYA-sopimuksen loppumiseen. Sitä ennen Venäjä (ent. NL) vaikutti monin tavoin maamme asemaan kansainvälisessä yhteisössä.
 
Olen samaa mieltä.

Venäjä ei kovin helpolla kykene vaikuttamaan Suomen poliittisiin päätöksiin. Vaikka jotkut ovat esittäneet väitteitä että Venäjä kykenisi esimerkiksi estämään Suomen NATO-jäsenyyden.

Valitettavasti NATO-jäsenyys ei ole pelkästään Suomen poliittinen päätös vaan koko NATO-yhteisön päätös. NATO-jäsenyyden Venäjä pystyy blokkaamaan, koska siihen riittää yhden Suomenlahden pikku saaren valtaus. Tai aivan mikä vain "aluekiista". Vaikka väkisin kehitelty.
Suomen sisäisiä asioita Venäjä ei pysty millään "Suomenlahden saaren valtauksella" sorkkimaan. Asiat ovat siis aivan eri dimensioissa, mitä et huomioinut laisinkaan. Sekin pitää muistaa, että siinä vaiheessa kun tajuaa, ettei Venäjä ole tulossa tuolta itärajasta yli yhtikäs mitenkään - voikin ruveta ihmettelemään, että "
mihinkäs me sitä NATO-jäsenyyttä oikein tarvitaan?" NATO on suorastaan yli-innokas saamaan meidät jäseneksi eli meistä aiotaan hyötyä jotenkin. NATOssa on reikä, jota paikkaamaan meidät lähetetään. Eipä innostakkaan enää niin kovasti se idea NATO-jäsenyydestä.
 
Viimeksi muokattu:
Nii no. Pitäisikö?. Vai pitäisikö Suomen sijoittua johonkin idän ja lännen välimaastoon. Ei miksikään Moskovan vasalliksi vaan lännen ja idän puskuriksi. Onko siinä ideaa. Usastakin on kantautunut toiveita että Suomi pysyisi irti Natosta. Pysyisi lännen ja idän sillanrakentajana. Ei tarvitse olla Moskovan käskyläinen.

Ilmeisesti suurin osa kokee Suomen olevan länttä. Se on eri asia kuin välimaasto. Ne cablesit vuosi 2008 jolloin naton katse oli muualla ja Suomessa vaikutti aisapari Halonen-Tuomioja 2007 kevääseen saakka. Sen jälkeenhän heti Ike riensi ensitöikseen, minkä puutarhanhoitokiireiltään ehti, paikkaamaan suhteita Condin kanssa. Ilmeisesti Suomen johdossa tiedettiin ilman Snowdenin vuotoakin punamummon ikävästä vaikutuksesta transatlanttisiin suhteisiin. No koko kansa tiesi... Sen jälkeen natosta tihkunut ihan päinvastaista viestiä. Maailma muuttuu.

Linkitit sitten kunnon propagandatrollauksen? Melko paksua alusta asti ja tämän pidemmälle en viitsi edes lukea:

"Putinin Venäjän suurimmat uhat eivät ole ulkoisia tai sotilaallisia, vaan sisäisiä ja poliittisia. Putinin regiimille Naton panssarivaunuja huomattavasti pelottavampia ovat Kiovan mielenosoittajat, jotka lopulta kuukausien odotusten jälkeen ja turvallisuusjoukkojen tulituksesta piittaamatta, pakottivat Janukovitsin neuvottelupöytään. Kun vanha valta suostui kompromissiin, se kaatui yhdessä yössä regiimin jäsenten alettua vaihtaa voittajan puolelle."

Kaikki pieleen tuossa kappaleessa. Johan ne olisivat olleet neukuissa tyytyväisiä noin loisteliaaseen todellisuuden ja historian uudelleentulkintaan.

Saa toki referoida mahdollisen myöhemmän asiasisällön osalta.

Miksi tuo on mielestäsi propagandaa? Et perustele mitenkään ja teilaat ennen lukemista. Ulkopolitist on mielestäni kaikkea muuta kuin propagandaa. Ristamäki hankki turpo-asioihin uskottavuutta mm. tällä kirjoituksellaan: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014080318535539_uu.shtml

Mielestäni mies on täysi pelle ja Ulkopolitistin uskottavuus ja asiantuntemus pesee Ristamäkeä 100-0

BTW Juha Molari diggaa http://juhamolari.blogspot.fi/2014/08/mista-syntyy-joidenkin-suomalaisten.html
 
Venäjä mitään muuta olekkaan kuin valmistautunut tähän. Ainakin vuodesta 2009 lähtien löytyy tietoja, että valmisteluja on tehty!

Professorin kirjoitus oli aivan ok. Onhan se toki tuokin mahdollista. Ei kannata lukkiutua liikaa siihen omaan ennalta valittuun käsitykseen asioista.

Niin siis uudistukset ALOITETTIIN 2009 lopussa ja ne OVAT kesken koska ne kestävät ainakin vuoden 2020 loppuun ja pidempäänkin koska rahaa ei ole ja tuotantokin tökkii. Lisäksi maavoimien uudistus alkaa kunnolla vasta 2015. Älä puhu asiasta mistä et tiedä vaan ota selvää kvg.
 
Niin siis uudistukset ALOITETTIIN 2009 lopussa ja ne OVAT kesken koska ne kestävät ainakin vuoden 2020 loppuun ja pidempäänkin koska rahaa ei ole ja tuotantokin tökkii. Lisäksi maavoimien uudistus alkaa kunnolla vasta 2015. Älä puhu asiasta mistä et tiedä vaan ota selvää kvg.

Ei ole syytä rajata keskustelua Venäjän varautumisesta miksikään "asevoimien uudistuskampanjaksi" kuten sinä yrität tuossa tehdä. Btw, prosessi asevoimien uudistamisesta alkoi kylläkin jo vuonna 2008, heti Georgian sodan opetusten jälkeen.

Äläkä auo päätäsi tuohon sävyyn kun mitään perustetta ei ole. Tiedän tämän asian sinua paremmin.


Venäjä on mm. aloittanut kouluttamaan aseellisen vastarintaliikeen edustajia kohdemaihin jo vuosina 2006-2009. Suomestakin tiedät varmasti Venäjän hallitusta lähellä olevien tahojen erikoiset maakaupat (mm. vuosina 2009-2010) jne. Lista on pitkä emmekä varmasti kaikkea varautumista edes tiedä.

Sille lukijalle joka ei tiedä kontekstia tai on jo se "unohtanut", sanon seuravaa: Puhuttiin, onko toiminta Ukkiksessa Venäjältä jotain pakon sanelemaa improvisaatiota vaiko ei. Johonka joku muu, sanoi että "ei ole, Venäjä on varautunut tuohon jo pitkään". Minä komppaan: pitää paikkansa.
 
Viimeksi muokattu:
Kuvat ovat HS:n jutusta ja sitten Keskustapuolueessa vielä ihmetellään "miksei rauhalle annata mahdollisuutta"? Venäjän tukemat joukot hivuttautuvat pikku hiljaa yhä laajemmalle ja kapinallisest ilmoittavat, etteivät he luovu vaatimuksestaan itsenäisestä "tasavallasta". Tasavalta olisi tässä yhteydessä demokratian irvikuva.

1305873132408

Kuva on raflaava :) En lukenut Hesarin juttua, mutta todellisuudessa ei tuo tilanne 10.9 tainnut olla ihan tuo. Ei siellä tapahtunut noin massiivista valtausta. Enemmänkin 11.9 kuvassa on myönnetty se, mitkä alueet Venäjä on vallannut viimeisen kahden viikon aikana.
 
Eli Ukrainan tie on meidän tiemme? Turpasaunan kautta Venäjän vasalliksi. Eikö mielekkäämpää olisi jatkaa kekkoslovakian aikaista itsekästä ulkopolitiikka ja huomioida siinä sivussa Venäjän oikut? On se pienemmän riesan tie, kuin useimpien muiden Venäjän naapurien valitsema. Kumartelu Moskovan suuntaan oli kevyttä verrattuna nykyiseen syväkyykkyyn lännen suuntaan.

Mearsheimerin kirjoitusta pidän asiallisena. Todella positiivisesti olen yllättynyt Iltalehden julkaistua siitä pätkiä ja vieläpä ilman mustamaalausta. Tähän asti Suomen median toiminta on ollut ala-arvoista Ukrainan kriisiin liittyen. Olisiko propagandarintama viimeinkin repeilemässä?

Olen ihan samaa mieltä. Suomen median toiminta Ukrainan kriisiin liittyen on ollut ala-arvoista! Krimillä kesti monta viikkoa kyetä myöntämään, että Venäjä oli hyökkääjä. Olisi kuvitellut, että siitä olisi jotain opittu, mutta ei. Itä-Ukrainassa kesti monta KUUKAUTTA myöntää, että Venäjä oli hyökkääjä.
 
Kuva on raflaava :) En lukenut Hesarin juttua, mutta todellisuudessa ei tuo tilanne 10.9 tainnut olla ihan tuo. Ei siellä tapahtunut noin massiivista valtausta. Enemmänkin 11.9 kuvassa on myönnetty se, mitkä alueet Venäjä on vallannut viimeisen kahden viikon aikana.

Olet tietysti oikeassa, kuvasta näkyy lähinnä, että UA on tunnustamassa tosiasiat, mutta myöss todellisuudessa tapahtuu hidasta hivuttautumista.

En ymmärrä mikä estää Etyj:tä , EU:ta ja Natoa ottamasta aluetta ja rajaa ilmasta tapahtuvaan tehotarkkailuun? Vaikka sitten lennokkien ja sateliittien avulla. Jos kerran on tulitauko, ei myöskään Etyj:n lentkoneita saisi ampua ala. Loppuisi tuo jauhaminen siitä kuka siirtää mitäkin joukkoja ja minne!
 
On meitä muitakin. Ei tarvi heti alkaa vetämään B-korttia esille jos joku on huomannut ettei suurvaltojen toimintatavoissa ole loppupeleissä suurta eroa. Molempien propaganda on suunnattu omalle porukalle ja menee siellä paremmin läpi. Ja lännen suorittama aivopesu on sitäpaitsi paljon taitavampaa kuin perinteisesti huonommaksi todettu neuvostopro... eiku venäläisten vastaava.

Tästä kiinnostaisi saada vähän parempia perusteita?

Jos muistan, Euroopassa kritisoitiin laajasti Bushin aikeita hyökätä Irakiin 2003.
Jos muistan, Euroopassa kritisoitiin EU:n toimintaa v. 2013 neuvotteluissa Ukrainan kanssa
Jos muistan, Euroopassa on kritisoitu Venäjän hyökkäystä Krimille ja Ukrainaan 2014
Jos muistan, Euroopassa on kritisoitu EU:n toimintaa kriisissä. Tosin mielipiteitä on ollut että on tehtyä liian vähän tai liikaa.
 
Kansainvälinen addressi taas liikkuu. Nyt EU-maiden kansalaiset pyytävät anteeksi Putinilta oman hallituksen käytöstä. Aikaisemmat allekirjoittajat on poistettu näkyvistä, mutta ehdimme bongaamaan ainakin seuraavia:

Johan Dosentti (Nauru), Job Blow (Ahvenanmaa) sekä Per Sereikä (Ruotsi) ja Vanja Porsas (Suomi). Suomesta Lapua Muiluting, Urina Kusenkova, Idina Hui, Talavi Sotala, Umetus Baskov (Tšekistä), Petsamo Tagasi (Japanista).


http://dearputin.com/fi/
 
  • Tykkää
Reactions: TT
... Enemmänkin 11.9 kuvassa on myönnetty se, mitkä alueet Venäjä on vallannut viimeisen kahden viikon aikana.

Ukrainan virallinen tieto on että he vetivät joukkonsa pois rajan pinnasta jotteivät joudu saarretuksi.

Seuraamieni lähteiden mukaan tuo pitää kovastikin paikkansa. Kun tulitauko astui voimaan ukrainalla oli alueella mm. rajavartijoita pisteissään donetskin ja Mariupolin välissä ja myös sotilasjoukkoja operoi alueella.

kapinalliset ilmavoimat?:
https://pbs.twimg.com/media/BxUmDFNCcAMlRfC.jpg
 
http://ulkopolitist.fi/2014/08/28/walt-mearsheimer-ja-ukrainan-kriisin-syyt/

Linkitit sitten kunnon propagandatrollauksen? Melko paksua alusta asti ja tämän pidemmälle en viitsi edes lukea:

"Putinin Venäjän suurimmat uhat eivät ole ulkoisia tai sotilaallisia, vaan sisäisiä ja poliittisia. Putinin regiimille Naton panssarivaunuja huomattavasti pelottavampia ovat Kiovan mielenosoittajat, jotka lopulta kuukausien odotusten jälkeen ja turvallisuusjoukkojen tulituksesta piittaamatta, pakottivat Janukovitsin neuvottelupöytään. Kun vanha valta suostui kompromissiin, se kaatui yhdessä yössä regiimin jäsenten alettua vaihtaa voittajan puolelle."

Kaikki pieleen tuossa kappaleessa. Johan ne olisivat olleet neukuissa tyytyväisiä noin loisteliaaseen todellisuuden ja historian uudelleentulkintaan.

Saa toki referoida mahdollisen myöhemmän asiasisällön osalta.

Kylläpä tuli tunteenomainen purkaus. Saisiko vähän perusteluja, mikä tuossa kappaleessa oli loisteliasta todellisuuden ja historian uudelleentulkintaa?

Artikkeli oli mielestäni oikein hyvä. Kannattaa lukea rauhassa kokonaan. Suomen kannattaa olla kovin huolissaan ja pitää huoli, että USA ja EU ja Saksa laittavat Venäjän toiminnalle rajat. Muuten Suomi on kohta ongelmissa. Toki, ei Suomen kannata avoimen julkisesti esiintyä vihamielisesti Venäjää vastaan, päinvastoin. Rooliimme sopii hyvin rauhanrakennus ja viestien välitys, kunhan asemamme osana länttä pysyy kristallinkirkkaana.

Tuossa vielä loppukaneetti.

Jos Ukrainalla ja kansainvälisellä oikeudella on väliä jopa kaukaisen suurvallan kannalta, niin entäs Suomen kantilta? Waltin ajatus siitä että Venäjän toiminta Ukrainan kriisissä on normaalia, se että suurvallat (mukaan lukien Yhdysvallat, Britannia, Ranska, Saksa) välillä rikkovat kansainvälistä oikeutta omien turvallisuusintressiensa suojelemiseksi lähialueellaan, on perin harhaanjohtavaa. Kuten Ikenberry –tai esimerkiksi demokraattista rauhaa tutkinut – Michael Doyle ovat todenneet, liberaalien suurvaltojen suhteet pienempiin liberaaleihin valtioihin eivät ole realistisen anarkian mukaisia. Kanada ei pidä Yhdysvaltoja uhkana, eikä Tanska varustaudu Saksan hyökkäyksen varalta. Kansainvälinen oikeus ja multilateraalit instituutiot rajoittavat Yhdysvaltojen valtaa Natossa, tai Saksan valtaa Euroopan unionissa. Mearsheimerin ajatukset siitä, että Krimin anneksaatio hyväksyttäisiin, Venäjälle annettaisiin veto-oikeus Ukrainan kauppa- tai turvallisuuspolitiikkaan ja länsi lopettaisi ukrainalaisen yhteiskunnan ”lännettymisen” tukemisen tarkoittavat käytännössä sitä, että autoritaarisen suurvallan annettaisiin puuttua pienemmän –melko– demokraattisen valtion ulko- ja sisäpolitiikkaan Euroopassa. Tämän myötä kylmän sodan jälkeinen eurooppalainen kansainväliseen oikeuteen (pitkälti Helsingin vuoden 1975 päätösasiakirjaan) perustuva järjestys olisi vain sanahelinää.


Eurooppa jossa kansainvälisellä oikeudella ja instituutioilla ei ole sijaa on kovin riskialtis paikka pienelle liittoutumattomalle maalle, kuten suomalaiset hyvin tietävät. Waltista ja Mearsheimerista ei ole Suomen ulkopolitiikan oppi-isiksi.
 
Saksan liittopäivien ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Norbert Röttgenin haastattelussa Talouselämässä on neuvo suomalaisille:

Saksan viesti hermostuneille suomalaisille: ”Jokainen Putinin aggressio täytyy rangaista”
Jorma Mattila, Berliini

http://www.talouselama.fi/uutiset/s...n+putinin+aggressio+taytyy+rangaista/a2265476

Norbert+Roettgen.jpg

Norbert Röttgen

Saksa kykenee ja on valmis moninkertaistamaan tähänastiset pakotteet Venäjää vastaan. Näin ilmoittaa Saksan liittopäivien ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Norbert Röttgen. Hän kohdistaa sanansa jo nykyisiä pakotteita kauhisteleville suomalaisille.
Liittokansleripuolue CDU:n vaikutusvaltainen kansanedustaja Röttgen sanoo Talouselämälle Berliinissä antamassaan haastattelussa, että Saksa on päättänyt rangaista Venäjää jokaisesta aggressiosta.

”Jokainen Putinin aggressio täytyy rangaista vastapakotteilla.”

”Venäjä-sanktioissa on vielä laaja valikoima käyttämättömiä keinoja kaikilla talouden aloilla, energiasta finanssisektoriin. Meillä on vielä varaa uusille pakotteille, ja olemme valmiita ottamaan kaikki tarvittavat Venäjän vastaiset toimenpiteet käyttöön.”

Saksa on valmis vetämään talousaseiden kovat piippuun. ”Saksa kykenee ja on valmis menemään talouspakotteissa vielä monin verroin pidemmälle”, Röttgen sanoo.

Putin haluaa mahdollisimman paljon

Ilma ollut sakeanaan ristiriitaisia väitteitä konfliktin syistä ja Venäjän tavoitteista. Röttgenillä on asiasta selvä näkemys.

”Kyse on Putinista ja hänen vallastaan.” Röttgenin päättelyn mukaan Venäjän presidentti vain legitimoi vallanhaluaan selityksellä Venäjän suuruudesta, kansallisesta ylpeydestä ja ulkovenäläisten suojelusta.

”Tämä kaikki on vain laajentumishalun legendaa, jonka on määrä tukea Putinin valtaa.”

Kaikki sai alkunsa siitä, kun Ukrainan väestö nousi kapinaan Kiovan Maidanilla. Nyt Putin pelkää, että sama toistuu Venäjällä.

”Eräänä päivänä myös Venäjän kansalaiset voivat saada päähänsä käyttää omaa itsemääräämisoikeuttaan ja alkaa puolustautua Venäjällä järjestettyjä väärennettyjä ja manipuloituja vaaleja vastaan”, Röttgen pohtii.

Kun Ukraina menestyy vapaiden vaalien oloissa taloudellisesti, niin pian venäläiset kysyvät Putinilta, että miksi ei Venäjän taloutta modernisoida?

”Venäläiset voivat ihmetellä, että minkä vuoksi me vain myymme maatamme ja raaka-aineitamme ilman, että kehitys, investoinnit ja uudistukset etenevät.”

Kuinka pitkälle Putinin valloitushalu voi yltää?

”Luulen, että hän haluaa niin paljon vaikutusvaltaa ja alueita kuin vain pystyy saamaan”, Röttgen sanoo.

Saksa on muuttanut politiikkaansa

Röttgen vahvistaa haastattelussa, että Saksa on muuttanut politiikkaansa Venäjää kohtaan.

Röttgen muotoilee uuden politiikan kulmakivet näin: ”Saksan uuden Venäjän-politiikan perustava vaatimus on, että Putinin aiheuttama eurooppalaisen rauhanjärjestyksen loukkaaminen ei ole hyväksyttävissä.”

Taustalla vaikuttavat Röttgenin mukaan Saksan ja koko Euroopan historia, kahden maailmansodan tuomat veriset kokemukset siitä, mitä nationalismi voi saada aikaan. ”Maailmansotien nationalismiin liittyi yksipuolisia kansallisten rajojen siirtelyjä ja aluevaatimuksia.”

”Näiden kokemusten pohjalta luotiin nyt vallitseva eurooppalainen rauha. Me Saksassa luulimme, että Venäjä olisi osa tätä järjestystä. Putinin viimeaikaisissa toimissa on kuitenkin kyse kaikkein perustavimmista eurooppalaisen rauhan loukkauksista.”

Saksan ulkopoliittisessa työkalupakissa on kaksi merkittävää työkalua. Keskeistä on kriisin poliittinen loppuratkaisu.

”Siihen on olemassa keskustelukanavia ja tämän dialogin me emme anna katketa. Tarjoamme jatkuvan mahdollisuuden poliittis-diplomaattisille ratkaisuille. ”

Lisäksi käytössä on talouspakotteiden logiikka, jonka mukaan Putinin jokainen uusi aggressio täytyy rangaista.

Röttgenin mukaan kyse on pitkän tähtäyksen politiikasta. Euroopan on johdonmukaisesti tehtävä Venäjälle selväksi, mitä jokaisesta uudesta sotilaallisesta aggressiosta seuraa.

”Lännen täytyy pysyä Putinin suuntaan täysin ennakoitavissa olevana. Putinin täytyy ottaa lännen taloudelliset pakotteet omissa laskelmissaan huomioon. Mitään äkkitehoa ei ole odotettavissa. Mutta en lainkaan epäile, etteikö poliittinen päättäväisyys ja sanktioiden taloudellinen vaikutus osoita poliittisen tehonsa tietyn aikataulun puitteissa.”

”Tämä kaikki oli illuusiota”

Saksan ja Venäjän välillä vallitsi vuosikausia kumppanuus, jonka uskottiin edistävän Venäjän modernisaatiota.

”Näin me luulimme täällä Saksassa. Nyt meidän täytyy nähdä, että kaikki tämä oli vain illuusiota. Saksa ja Venäjä olivat kietoutuneet toisiinsa taloudellisesti ja poliittisesti, mutta sen enempää politiikka kuin arvotkaan eivät seuranneet muun lähentymisen perässä.”

Röttgenin mielestä Putin kyllä tietää, mitä hän tekee.

”Minusta hän on tässä suhteessa rationaalinen. Mutta hän johtaa maansa yhä syvemmälle tähän umpikujaan."

Suomalaiset ovat todellisuudentajuisia

Röttgen kertoo ihailevansa Suomen politiikkaa.

”Ihailen sitä miten suomalaiset ovat yhdistelmällä viisautta ja rohkeutta menneinä vuosikymmeninä pitäneet pintansa Venäjää vastaan. Muiden eurooppalaisten – myös saksalaisten ja ranskalaisten – kannattaa kuunnella suomalaisia ja heidän neuvojaan Venäjän suhteen. Suomella on eurooppalaisissa Venäjä-suhteissa erityisen tärkeä asema.”

”Suomen politiikassa lähentyminen Natoon on minusta äärimmäisen tärkeää ja huomionarvoista. Se ilmaisee, että suomalaiset erinomaisella todellisuudentajullaan tuntevat sotilaallisen uhkan olemassaolon. Otan sen erityisen vakavasti.”
 

Tuo oli tosiaan mielenkiintoinen artikkeli. Ja jos tarkemmin pohtii, niin Venäjää ei ole varsinaisesti koskaan voitettu sodassa, mutta se on monta kertaa horjahtanut sisäisesti (yleensä ulkoisten kriisien seurauksena).

1905 Japanin-Venäjän sota, ja 1905 vallankumous Venäjällä: http://en.wikipedia.org/wiki/Revolution_of_1905
1. Maailmansota ja Venäjän vallankumous ja sisällissota 1918-20 sekä mm. Suomen ja Puolan ja Ukrainan sekä Baltian itsenäistymiset.
Kylmä sota 1950-90, Neuvostoliiton hajoaminen ja Moskovan vallankaappaus

Vallankaappauksia ei yleensä demokraattisessa järjestelmässä ole, koska yhteiskunnat muuttuvat ja valta vaihtuu suhteellisen joustavasti. Sen sijaan Venäjä on ollut eriasteinen diktatuuri kautta historiansa. Yleensä diktatuureissa valta vaihtuu vain jonkin asteisessa vallankumouksessa tai -kaappauksessa.

Onkin mielenkiintoista, että Putin on aistinut Ukrainan vallankumouksen vaaran omalle vallalleen. Mutta lähtö sotimaan Ukrainaan asettaa Venäjän merkittävien poliittisten ja taloudellisten paineiden alle. Lisäksi Venäjän talouskehitys oli jo valmiiksi heikentynyt, mikä oli johtanut tyytymättömyyteen Venäjällä. Krimin valtaus oli lyhyellä tähtäimellä ovela veto, mutta voi hyvin olla, että tämä vielä johtaa Putinin kaatumiseen pidemmällä tähtäimellä. Todellinen Catch-22 :) http://en.wikipedia.org/wiki/Catch-22_(logic)
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Back
Top