Ukrainan konflikti/sota

Se, mikä itseäni näissä Iranin droneissa ihmetyttää on se, että Venäjän ja P-Korean jälkeen Iran lienee maailman kovimpien pakotteiden alla ja silti pystyy tuottamaan tällaisia aseita, joille ei tunnu olevan tehokkaita puolustuskeinoja. Ja sekin ihmetyttää, että länsipuolella ei ole lyödä pöytään oikeastaan mitään vastaavaa. On toki jotain Tomahawkeja ja JASSMeja, mutta nämä ovat älyttömän kalliita pelejä Shahedeihin verrattuna, joten niitä ei voi tuottaa samalla tavoin massamäärin kuin vaikka tykinkuulia. Sitten on Switchbladeja, mutta ne ovat aika leluja näihin verrattuna (paljon pienempi kantama ja latinki).

Länsi on tuntunut keskittyvän hyökkäysdronepuolella paljon kalliimpiin vehkeisiin, kuten Reaper ja Predator, jotka toki tarjoavat paljon tehokkaammat hyökkäystavat silloin, kun vastapuolella ei ole käytännössä mitään ilmapuolustusta, mutta ei sellaista Ukrainaan uskaltaisi kukaan lähettää. Ammuttaisiin heti alas. Juuri tästä syystä alkuvaiheen jälkeen Ukraina on käyttänyt Bayraktareja hyvin vähän. Alussa ne pelittivät, kun Venäjän joukkojen ilmapuolustus oli täysin sekaisin.

Eli sanoisin, että vaikka lännellä varmaan teknologia ja taloudellinen kapasiteetti riittäisi, niin tällaisten halpojen massamaisesti tuotettujen itsemurhadronien kohdalla sillä on aika paha aukko (ja niin on toki Venäjällä itselläänkin, kun pitää näitä Iranista ostaa). Tämä ihmetyttää, koska Iran demostroi Shahedien tehokkuuden 2020 iskemällä Saudi Arabian öljykentille. Saudit eivät kai saaneet ammuttua alas yhtään. Maailman öljyntuotanto putosi 5% tämän yhden iskun vaikutuksesta.
Sehän noissa Iranin dronessa on, että ne on tehty ihan kaupan hyllyltä löytyvästä tavarasta. Ne ovat vain isompia versioita RC-harrastajien rakentamista laitteista. Kuka tahansa voi tilata osat jostain kiinaiselta nettisivustolta. Tällöin niiden salakuljetus Iraniin tuskin on mikään ongelma. Nykyään löytyy suoraan kaupan hyllyltä tarvittavat piirit ja netistä ilmaiset softat, millä nuo värkit saa lentämään satelliittien mukaan kohteeseensa ilman mitään surempaa vaatimusta osaamiselle. Netti on pullollaan informaatiota ja valmiita ohjeita miten noita osia käytetään. Sen puoleen uskon, että noiden valmistuskaan järkyttävän suuressa mittakaavassa ei ole vaikeaa. Valtiotasoinen toimija saa noita puskettua tuhansia kappaleita valmiiksi vuodenkin aikana. Toki yleinen piiri- ja komponenttipula on vaikeuttanut tarvikkeiden saatavuutta tällä hetkellä.

Lännen asevoimilla vaatimustaso on taas satakertainen johonkin Iraniin verrattuna. Kaikki pitää tehdä niin viimeisen päälle sotilastason komponenteista ja kaikessa olla varmistuksen varmistukset, jotta luotettavuus on huippua. Sinänsä tämä läntinen laatua korostava näkökulma jopa sopii huonosti näihin itsemurhadroneihin. Ja varmaankin kukaan ei ole lännessä uskonut tälläiseen perinteiseen kulutussotaan, vaan lähinnä pienimuotoiseen terroristien kurmootukseen, jolloin tuo laatu > määrä ajattelu toimii paremmin.
 
Low tech ja hi tech käyvät jatkuvaa kilpajuoksua. Länsi on sotinut ja valmistautunut vääränlaisiin sotiin siitä asti kun neuvostoryssälä kaatui. Liian hienoilla ja kalliilla ratkaisuilla on pönkitetty oman maan teollisuutta ja työpaikkoja ja lihotettu hyväveljiä. Sitten soditaankin perinteisesti tykistöllä ja boots-on-the-ground'lla ja näillä lentävillä ruohonleikkureilla. Vietnamiinkin mentiin leikkimään avaruussotaa yli horisontin ammuttavilla ohjuksilla, mutta palattiin tykkeihin ja lähitaisteluun. Ukrainassa tapahtui taas jotain ihan odottamatonta: ilmavoimat ovat täysin hampaattomia.

Ihmisaalto on sentään jo liian perinteinen sodankäynnin muoto, mutta ei yllätä että sitäkin kokeilee juuri ryssä.

Karuimmillaan low tech on sitä että sulla voi olla koko maailman kattava digitaalinen urkintajärjestelmä ja miljardien systeemit, mutta vihollisesi ei tarvitse kuin päästä kanssasi samaan huoneeseen puukon kanssa.
Ukraina on aika spesiaali tapaus. Nato maat kuten kaikki lännessä ovat valmistautuneet puolustamaan omaa maataan. Kun tämä tapahtuu, niin silloin ei mietitä suuttuuko Venäjä. Esimerkiksi Suomi ei taatusti mieti uskaltaako Pietariin lojauttaa muutama ohjus kun örkkilauma rynnii Suomeen. Lännen teknologia hoitaa puolustuksen tehokkaasti ja pitäen huolen siitä, että ne mopodroonit tuhotaan sinne kentilleen, panssarikolonnat ovat savuavia venäläisiä jätkänkynttilöitä ennen kuin ovat lähelläkään rajaa ja venäläissotilaiden etulinjan huolto tapahtuu selkärepuilla.

Lännen puolustusdoktriini on aivan erilainen kuin nyt Ukrainan tukeminen örkkiarmeijaa vastaan. Harvempi Eurooppalainen maa on valmistautunut valloittamaan maailmaa, vaan keskittynyt siihen että yhdessä puolustaudutaan.
 
Mutta mikä tolkku tässä siltikään on? Ei kaasukenttää sillä omaan valtioon saada pysyvästi, että se maapläntti, jonka alla kenttä on, saadaan väliaikaisesti suurin tappioin omien joukkojen haltuun. Vaikka Venäjä sen nyt saisi pariksi kuukaudeksi haltuun, mutta sitten häviäisi koko sodan, kun sen kaikki taistelukelpoiset joukot kuolivat sitä vallatessa ja muut rintamalohkot jäi kouluttamattomien lkp-joukkojen varaan, niin se menettäisi sen kaasukentän joka tapauksessa. Ei Venäjän sodanjohto niin tyhmä voi olla, että se luulee, että voi millä hetkellä tahansa puhaltaa pilliin ja sota loppuu siihen, ja kumpikin puoli pitää ne maat, jotka sillä hetkellä sattuu olemaan hallussa.
Bahmutissa on todennäköisesti kyse valtapelistä. Prigozhin näyttää, että hän on pystyvä ja voittava johtaja. Sillä ei ole mitään väliä montako vankia tai turhaa ihmistä kuolee sen osoittamiseksi. Armeijan kenraalit eivät ihan yhtä huolettomasti pysty tapattamaan sotilaitaan.
 
Historia toistaisi tässä taas itseään. Zhukov ja Konev kilpailivat Stalinin suosiosta todella kovahintaisilla, mutta lopulta voittoisilla operaatioilla Saksaa vastaan.
 
Olen tästä samaa mieltä. Tämä trio muutenkin on oikeasti täysin Putinin taskussa ja tekee Putinin suostumuksella tuota Venäjän armeijan metodien ja tulosten kyseenalaistamista. Tämän kolmikon suosiminen on Putinin tapa saada sodasta mahdollisimman totaalinen, raaka ja kaikista sopimuksista riippumaton.

Putin haluaa sitoa koko kansan ja järjestelmän syvälle sotaa, ettei siitä pystytä helpolla irrottautumaan. Putin halua totalitaarisen järjestelmän ja totalitaarisen sodan.

Uskon että Ukrainassa alkaa nyt vieläkin järjettömämpi tuhoaminen. Kaikki padot, sillat, voimalat yms räjäytetään mitkä pystytään. Jos joudutaan vetäytymään alueilta, kaikki tuhotaan lähtiessä.

Ydinaseita Putin varmaan hyvin mielellään käyttäisi. Ehkä sen käyttämisellä kuitenkin on vielä käytännön esteitä Venäjän armeijan sisällä. Niitä esteitä Putin nyt raivaa pois tieltään.

Putinin sylikoirat eivät todellakaan ole este eikä edes hidaste jos Putin päättää painella nappuloita. Se että Putin ei ole niitä toistaiseksi painellut ei ole kiinni niistä sylikoirista eikä edes Putinista.

Laurilta karkaa aina välillä mopo käsistä mutta osuu se välillä oikeaan ja tässä ollaan ihan ytimessä...

Putin ei ole muuttunut täysin Adolf Hitlerin kaltaiseksi ja aloittanut sotaa, jota hän ei voisi voittaa. Isku Puolan tai minkä tahansa muun Nato-maan alueelle johtaisi välittömään vastaiskuun.

Tämä on väännetty Putinille rautalangasta.

Toinen punainen viiva liittyy ydinaseiden käyttöön
. Myös sillä olisi massiiviset seuraukset Putinille.

Niin kauan kuin Putin ei ylitä punaisia viivoja, hänessä on jäljellä rationaalisuutta, vaikka sen luonne olisi murhanhimoista ja hirvittävää. Naton pelote on rakennettu diktaattoreiden varalle. Ne, jotka haluavat pysyä vallassa ja hengissä, eivät uskalla sitä uhmata.

Vaikka Putinin rationaalisuuden punninta tuntuu makaaberilta, se auttaa meitä arvioimaan, uhkaako Suomea ja koko maailmaa ydinsota.

Toistaiseksi ei uhkaa, koska Putin ei vaikuta itsetuhoiselta.

Siihen on kuitenkin varauduttava, että hänen tekonsa saavat itsetuhoisia piirteitä.

Ukrainalaisten näkökulmasta asetelma on julma ja lohduton. Jos Putinilla ei olisi ydinaseita, jotkin länsimaat olisivat todennäköisesti jo tehneet sotilaallisen väliintulon ja pakottaneet venäläiset joukot pois Ukrainasta.

Asetelma ei ole ukrainalaisten näkökulmasta missään tapauksessa lohduton mutta julma se on koska Putin on totaalinen kusipää ja hirviö. Putin ei ylitä kuitenkaan rajoja ja punaisia viivoja koska on äärimmäisen itsekeskeinen kusipää. Rajojen ylittäminen ja itsetuhonappulan painaminen voi kuitenkin tapahtua siinä vaiheessa kun Putinilla ei ole enää mitään voitettavaa edes sisäpolitiikassa. Putin on sotansa jo käytännössä hävinnyt ja melko varmasti tietää sen itsekin. En kuitenkaan tällä hetkellä pidättele hengitystä säteilyä odotellessa enkä ole joditabletteja ostellut edes varmuuden vuoksi. Putinin valta ei ole ainakaan vielä niin uhattuna että diktaattori olisi järkeään kadottanut ja epätoivon valtaan ihan täysillä ajautunut.

Putin ja totalitaarinen Venäjä on mielenkiintoinen yhtälö sillä tässä sodassa ratkaistaan myös se millainen naapurimaa meillä on tulevaisuudessa. Jos Putinin ja kovan linjan silovikien valta ei tähän sotaan kaadu niin se ei kaadu mihinkään. Siitä seuraa se että Venäjästä tulee eräänlainen P-Korea mitä se on propagandan osalta ollut jo vuosia. Venäjä näkee ympärillään vain vihollisia ja vetäytyy sisäänpäin niin että sisään ja ulos ei pääse hyttysetkään.

Lavrov on jo maailailemassa sellaista kuvaa alaisilleen...

Venäjä saattaa vähentää diplomaattista läsnäoloa länsimaissa, sanoo Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov.

Lavrov kertoi asiasta puhuessaan ulkoministeriön uusille työntekijöille tiistaina.

Se onko maan sisäinen kehitys Venäjän naapureille hyvä vai huono asia on ihan oma tarinansa. P-Korea naapurissa ei tunnu mukavalta vaihtoehdolta mutta on siinä hyvätkin puolensa. Mitä enemmän Venäjä länsimaista eristäytyy niin sitä enemmän se vaikutusvaltaansa niissä menettää ja Suomen kohdalla se ei todellakaan ole ollenkaan huono asia :ROFLMAO:

Mutta jos palataan takaisin Ukrainaan niin ukrainalaisilla on edessään kylmä ja pimeä talvi. Valoa on ikkunassa vain rintamalinjoilla missä Ukraina jatkaa etenemistään toisinaan hitaasti ja toisinaan nopeasti.

Ukraina voittaa sodan tekee Putin ihan mitä tahansa mutta hirvittävän hinnan ukrainalaiset ovat voitostaan jo nyt maksaneet ja hinta on edelleenkin nousussa kun sodasta on tulossa entistä enemmän ihan puhdasta tuhoamissotaa missä Venäjä iskee aivan erityisesti energiainfrastruktuuriin. Muita siviilikohteita Venäjä on tuhonnut ihan alusta saakka juuri niin paljon kun on kyennyt tuhoamaan.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi tiistai-illan puheessaan Venäjän päivän aikana tekemien iskujen vaikutuksista maan energiainfrastruktuuriin. Hän korosti uusimpien iskujen jälkeen jälleen sähkönkulutuksen vähentämisen tärkeyttä illan kulutushuippuaikoina.

- Mitä vastuullisempaa kotitalouksiemme sähkönkulutus on välillä 17-23, sitä vakaampi energiajärjestelmämme on. Jokainen, joka noudattaa tätä yksinkertaista sääntöä ruuhka-aikoina, auttaa koko maata.

Presidentti sanoi, että se, että Venäjä "ryömii Teheraniin" saadakseen aseellista tukea, on merkki heikkoudesta. Venäjä on käyttänyt Ukrainan mukaan viime aikoina iskuissaan runsaasti iranilaisvalmisteisia Shahed-136-lennokkeja.

- Meidän on muistettava, että jo se tosiasia, että Venäjä pyytää Iranilta tällaista apua, on Kremliltä tunnustus Venäjän sotilaallisesta ja poliittisesta konkurssista, Zelenskyi sanoi.

- Strategisesti tämä ei auta heitä millään tavalla. Se vain todistaa maailmalle entisestään, että Venäjä on häviämässä ja yrittää saada jonkun muun mukaan terroritekoihinsa.
 
Bahmutissa on todennäköisesti kyse valtapelistä. Prigozhin näyttää, että hän on pystyvä ja voittava johtaja. Sillä ei ole mitään väliä montako vankia tai turhaa ihmistä kuolee sen osoittamiseksi. Armeijan kenraalit eivät ihan yhtä huolettomasti pysty tapattamaan sotilaitaan.
Itselle tullut mieleen että Bahmut on osittain huijausta. Eli Ukraina antaa kuvaa että siellä tilanne on kriittinen. Näin ryssä tunkee tuonne joukkojaan jotka on tietysti mobikkeja. Huoltokin pelaa tuolle suunnalle niin sinne helppo kärrätä mobikkeja romuineen. Todellisuus on kuitenkin se että se rintama ei ole tuolla liikkunut mihinkään pitkiin aikoihin. Näin ollen Bahmut vaikuttaa Ukrainan valitsemalle paikalle jossa lihamylly jauhaa ryssiä. Tärkein elementti tätä lihamyllyä on luoda valheellinen kuva siitä että Ukraina olisi tuolla heikoilla ja syöttää kuva ryssän sodanjohdolle.

Joskus kun tämä sota on taputeltu loppuun, niin olisi kyllä mielenkiintoisa nähdä jokin laajempi tutkimus siitä miten julkisuuteen annettu kuva poikkesi todellisuudesta. Sekä miten tätä käytettiin hyväksi sotimisessa. Harhautus ja valheellisen tiedon syöttö kun on yhtä vanhaa kuin sotiminen itsessään.
 
Mikä ukko tämä Jussi Jalonen on? Pitkä ketju, jossa kerrotaan että venäjän armeija on kautta aikain ollut lähinnä partiopoikiin verrattava kerho, aina se parempi osapuoli kun useampia miehittäjiä on ollut seudulla. Nyt on siis kyseessä vain putinin määräämät raakuudet, eikä armeija oikeasti ole pahis.

Katso liite: 69456
Koko ketju:
Olihan sellainen propagandaryöpytys ettei ole tosikaan. NL tuo maanpäällinen paratiisi on lähinnä vaan laulanut kumbajaa ja tanssinut piirissä miehittäessään.
 
Aamun ryssäkanavien liibalaabat liittyen "erikoisoperaatioon".

Sentim.
> "Länsi panikoi Shahed-136 uhkaa, ja Israel jauhaa paskaa"
> "Israel on Iranofoobinen maa"
> "Iran sotii proxy-sotaa yhdysvaltoja vastaan ukrainassa venäjän armaijan kautta" (jatketta siis "NATO troops boots on ground"-ryssänarratiiville)
> Ryssä oli maailman toiseksi suurin aseiden viejä pari vuotta sitten, ja tänään se anelee aseita Iranilta ja PKorealta. Lol.
> "Iran on venäjän paras liittolainen <33"
> "Milloin mobilisoidaan teollisuus tuottamaan droneja 24/7?"
> Salaliittoteoria: "Kerchin sillan pommituksen toteutti ukrainalainen viljalaiva" :ROFLMAO: :ROFLMAO::ROFLMAO: Jollakin ei ole maantieto hallussa.
> "Jotta sota saadaan loppumaan, tulee venäjän 1) tuhota ukrainan armeija 2) puskea NATO-joukot (Lol^2) pois Ukraina-venäjältä ja 3) alistaa jäljelle jäävä populaatio terrorin kautta"
@radiogovoritmsk The Israeli minister urged Jerusalem to start supplying arms to Ukraine.
@wisedruidd In response to Iranian deliveries of kamikaze drones to Russia and rumors of ballistic missile transfers.
@vprorok Israeli Diaspora Minister Nachman Shai's appeal should obviously be regarded either as an emotional statement or as an attempt by Tel Aviv to flirt with Washington.
@polittemnik The active use of Shahed kamikaze drones has caused considerable nervousness not only in Ukraine, but also among the countries that are part of the "management company" of the Kiev regime.
@kstati_pIt is obvious that the Israeli leadership is again planning to use its own Iranophobia to advance its interests.
@neolginskie If someone does not understand why Iran provides its weapons and technology, then for the war with Israel. It is for this - to check their carriers before the war with Israel.
@alexparkermedia But in the war in Ukraine, now the layout is as follows. Considering how Iran has fully fitted in with its drones and even ballistic missiles, the Russian Federation can be presented in Ukraine as a kind of proxy army of Iran in the fight against the United States.
@oreshkinsThree or four years ago, Russia was the world's second largest arms exporter after the United States, and today it is forced to beg for supplies from Iran and North Korea. The answer to the question of how this happened is hidden by the brave trio of Yuri Borisov, Sergei Chemezov and Denis Manturov.
@abbasgallyamovpolitics Such an intensive use of Iranian drones by the Russian army can create the feeling that Russia could well save money on Chemezov and his farm all these years.
@RossiyaNeEvropa Today we saw first hand how important it is to have an ally ready to help in difficult times. But the partnership must be mutually beneficial.
@logikamarkovaAnd when will the Russian government carry out at least a partial military mobilization of the Russian economy? The Russian economy should have been producing drones 24/7 since April, rather than relying on buying Iranian drones.
@delyagin The draft budget for 2023-2025 is laid out on the principle of "everything goes on as usual". The CBO mode is not taken into account at all. What is this if not madness?
@bbbreaking Russian Deputy Defense Minister Fomin held talks with UN Deputy Secretary General for Humanitarian Affairs Griffiths in Moscow on a food deal, according to the Russian Defense Ministry.
@nationconsunion In general, Ukrainians, as expected, announced the extension of the grain deal after November. None of us doubted it.
@skurlatovliveThe essence of the negotiations is as follows - the UN promised the Russian Federation to resolve the issue of selling its own grain and fertilizers on world markets, but threw it away, as it was clear to all adequate analysts. But they recognized the surrender of the Black Sea Fleet at sea, lifted the blockade from Odessa, as a result of which a cargo with explosives for the Crimean bridge came out.
@mcrepostworld Yevgeny Minchenko: There is a tendency for a long drawn-out conflict. Especially given the fact that there is a fairly high level of enthusiasm on both sides about the prospects for a military solution. So far, there is no readiness for negotiations either from the Russian or from the Ukrainian side.
@Alekhin_TelegaThere will be no peace - it is impossible. In order for peace to reign on the territory of the former Ukrainian SSR, it is necessary to end the war, which, according to von Clausewitz, means: destroy the armed forces on this territory, liberate the entire territory from NATO bastards and subdue the population.
@breakingmash Putin: We did not set ourselves the task of destroying Ukraine. Well, they took it and cut off the water in the Crimea. The troops had to go in and turn on the water in the Crimea. If they had not done this action, there would have been no opposition.
@skurlatovlive Instead of the former slogans of denazification and demilitarization of Ukraine, "liberation of Donbass" appeared, and now the authorities have announced a new goal - "to defend and wait for Zelensky or his successor to conclude a peace treaty with the Russian Federation."

Linkit ja translatet tuttuun tapaan.

Murkinaa aivoille, aka. ajatustyötä.
1666159894771.png

RUMINT mitä tämä päivä saattaa pitää sisällään ryssälässä:
1666160244585.png

Girkin väittää, että olisi armeijassa nyt.
1666160293199.png

Ryssälle ei riitä että Wagner rekryää vankiloista, vaan nyt pitää saada oikein mobilisoitua loputkin vangit jotka eivät Wagneriin halunneet liittyä.
1666160418212.png
 
Viimeksi muokattu:
Itselle tullut mieleen että Bahmut on osittain huijausta. Eli Ukraina antaa kuvaa että siellä tilanne on kriittinen. Näin ryssä tunkee tuonne joukkojaan jotka on tietysti mobikkeja. Huoltokin pelaa tuolle suunnalle niin sinne helppo kärrätä mobikkeja romuineen. Todellisuus on kuitenkin se että se rintama ei ole tuolla liikkunut mihinkään pitkiin aikoihin. Näin ollen Bahmut vaikuttaa Ukrainan valitsemalle paikalle jossa lihamylly jauhaa ryssiä. Tärkein elementti tätä lihamyllyä on luoda valheellinen kuva siitä että Ukraina olisi tuolla heikoilla ja syöttää kuva ryssän sodanjohdolle.

Joskus kun tämä sota on taputeltu loppuun, niin olisi kyllä mielenkiintoisa nähdä jokin laajempi tutkimus siitä miten julkisuuteen annettu kuva poikkesi todellisuudesta. Sekä miten tätä käytettiin hyväksi sotimisessa. Harhautus ja valheellisen tiedon syöttö kun on yhtä vanhaa kuin sotiminen itsessään.
Tuossa voisi olla järkeä. Jo kerran nämä Prigozhinin joukot ovat kaikkein pystyvimpiä, niin kannustetaan Puten luottokaveria mitä huimimpiin suorituksiin ja hyökkäämään vahvimmin varustettuja asemia vastaan. Tämän perusteella voisi päätellä, että Prigozhin edustaa sitä Puten kultapossukerhoa parhaimmillaan. Tyhmä kuin saapas ja helposti huijattavissa.
 
Prigorzhin ei ole tyhmä, vaan häikäilemätön oman edun tavoittelija. Bakhmutin suunnalla on ehdottomasti jokin kakku josta hänelle on luvattu leijonan pala.
1666160655962.png

Suuremmassa kuvassa jos tuota vertaa vaikka Medvedevin vitsillä julkaisemaan karttaan aikaisemmin tänä vuonna, huomaatteko mitä luonnonvaroja Kiovalle jätettäisiin?
1666161055935.png

edit. Kaikki bullshitti kymmenistä tuhansista NATO & Puolalaisjoukoista on vissiin lähtösin tämän jälkimmäisen fantasiakartan ajattelutyylistä...
 
Viimeksi muokattu:
Mikä ukko tämä Jussi Jalonen on? Pitkä ketju, jossa kerrotaan että venäjän armeija on kautta aikain ollut lähinnä partiopoikiin verrattava kerho, aina se parempi osapuoli kun useampia miehittäjiä on ollut seudulla. Nyt on siis kyseessä vain putinin määräämät raakuudet, eikä armeija oikeasti ole pahis.

Katso liite: 69456
Koko ketju:
En nyt menisi tekemään heti jotain röllikkä-johtopäätöstä. Jalosen pointti lienee, että epämääräisen "ikiaikaiseen kansanluonteeseen" vetoamisen ja historiasta juontuvien (isoviha) syiden sijaan kussakin sodassa raakuudet ja niiden puutteet johtuvat tehdyistä valinnoista ja kurista. Venäläiset joukot ovat voineet toimia ryöstämättä ja raiskaamatta, kunhan vallanpitäjät ovat halunneet ja joukkojen kuri on ollut kunnossa. Jos johtajien ajatuksena on ollut käydä totaalista sotaa ja olla puuttumatta joukkojen kurittomuuteen - ja kannustaa siihen, kuten Berliinissä 1945 ja Ukrainassa nyt - niin jälki on ollut sen mukaista.

Ei asiassa pitäisi olla mitään hämmentävää. Joukko on sen näköinen kuin johtajansa. Jos johtaja valvoo joukkojensa toimintaa ja kurittomuudesta rangaistaan, homma pysyy lapasessa.
 
Juu. Jalonen toki on röllikkä parhaasta päästä, mutta Ukrainassa on kyse ylhäältä johdetusta valtiotason terrorismista.
 
Olen tästä samaa mieltä. Tämä trio muutenkin on oikeasti täysin Putinin taskussa ja tekee Putinin suostumuksella tuota Venäjän armeijan metodien ja tulosten kyseenalaistamista. Tämän kolmikon suosiminen on Putinin tapa saada sodasta mahdollisimman totaalinen, raaka ja kaikista sopimuksista riippumaton.

Putin haluaa sitoa koko kansan ja järjestelmän syvälle sotaa, ettei siitä pystytä helpolla irrottautumaan. Putin halua totalitaarisen järjestelmän ja totalitaarisen sodan.

Uskon että Ukrainassa alkaa nyt vieläkin järjettömämpi tuhoaminen. Kaikki padot, sillat, voimalat yms räjäytetään mitkä pystytään. Jos joudutaan vetäytymään alueilta, kaikki tuhotaan lähtiessä.

Ydinaseita Putin varmaan hyvin mielellään käyttäisi. Ehkä sen käyttämisellä kuitenkin on vielä käytännön esteitä Venäjän armeijan sisällä. Niitä esteitä Putin nyt raivaa pois tieltään.
No kyllähän se välittömästi vaikutti maskirovkalta, jolla pyritään ruokkimaan Putlerin, Zolotovin yms, mahdollisesti orastavaa paranoiaa. Tuo kolmikko, Surovikin, Kadyrov ja Prigozhin, ei varmasti nauti niin laajaa luottamusta Venäjällä, että edes yrittäisivät saati onnistuisivat vallankaappauksessa.
 
Back
Top