Ukrainan konflikti/sota

Bulkkiahan saa muualtakin. Korkeatasoista (ballististakin) ohjusta, dronejärjestelmää, panssarintorjuntaa varmasti kysytään jatkossa.


Yksi kikka olisi sopia, että USA ei käytä Sevastopolia. Muut NATO-maat sen sijaan voisivat. Mm. Turkki, Italia jne. Varsinkin Turkki tekisi höpöä. :D.



Olen miettinyt, että kun ryssä on ajettu Ukrainasta, niin taistelut ei lopu siihen. Valko-Venäjän hallinto ei voi sitten enää pysyä pystyssä, edes väkivallalla. Georgian suunnalla voi tapahtua jotain mainittavaa, samoin Kadyrov saanee lähteä ja Kaukasuksen pohjoisrinnekin tuottaa ongelmia siirtomaaisännälleen. Ryssä saa näpeilleen sen verran pahasti, että ei siitä ole täyttämään voimatasapainottelussa toista vaakakuppia.

Loppuu tai ei lopu. Riippuu varmaan siitä kuka Venäjää silloin johtaa.

Toi Macronin lausunto oli typerä myös siksi, että näitä ”turvallisuushuolia” käytettiin tekosyynä sodan aloittamiselle Ukrainaa vastaan.

Täytyy silti muistaa ja myös ymmärtää, että Venäjällä on myös aitoja turvallisuushuolia. Siis sellaisia, joista jopa Navalnyi presidenttinä pitäisi kiinni.

Riittävän pitkälle voi aina mennä sörkkimään ja nyt vahingoniloisena sitä on jopa hauska seurata. Silti tuo kuralätäkkö on meidänkin naapurina miltei ikuisesti. Antaa sen haihtua hiljalleen auringossa tai jäätyä pakkasessa. Turha sinne lätäkköön on ehdoin tahdoin mennä itseään kuraamaan.
 
Macronin mielestä länsimaiden pitäisi miettiä Venäjän turvallisuushuoliin vastaamista, kun maa joskus palaa neuvottelupöytään https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009228170.html?post=204546


 Ainoat turvallisuustakuut, joihin meidän pitäisi keskittyä, ovat pohjimmiltaan ei-venäläisiä, Stubb twiittaa.
 
TASSin mukaan ukrainalaiset aikovat tehdä perusteettomia syytöksiä venäläissotilaiden tekemistä raakuuksista Luhanskin suunnalla. Eli ilmeisesti venäläiset ovat sikailleet Luhanskin sunnalla.

The LPR said that the Armed Forces of Ukraine are preparing a provocation to accuse the Russian military of "atrocities"​

LUGANSK, December 4th. /TASS/. Specialists of the Center for Information and Psychological Operations (TsIPSO) of the Armed Forces of Ukraine (APU) are preparing staged materials to discredit Russian servicemen. Andrey Marochko, an officer of the People's Militia of the LPR, told TASS about this on Sunday.
According to him, in the settlements of the LPR, temporarily controlled by Ukrainian troops, the intelligence of the People's Militia of the LPR recorded the work of an armed group of people equipped with photo and video equipment, as well as satellite communications.

“Under the guise of journalists, they are asking the local population about the “atrocities” of the Russian army and the places of spontaneous burials of the civilian population. When the so-called journalists got into a tinted minibus, the locals saw in it a man dressed in a Russian-style uniform. All of the above and a number of other information give reason to believe that the CIPSO is preparing a number of materials that discredit the Armed Forces of the Russian Federation, with subsequent promotion in the information space," the officer said.

Marochko told TASS on Friday that the Security Service of Ukraine was arresting residents of Nevsky and Makeevka in the LPR for receiving humanitarian aid and social benefits in the republic.
https://tass.ru/politika/16496559
 
Muutama päivä sitten joku kyseli Ukrainan tekemistä ilmaiskuista. Nämä yleensä luetellaan UA:n virallisisa tiedotteissa. Karttamies Vitaly näitä seuraa lähes päivittäin ja on hyvä seurattava jos haluaa pitää silmällä noita. Eilen Ukraina lensi enemmän kuin ryssä. Olikohan joskus elo/syyskuun vaihteessa kun oli sodan ensimmäinen päivä jolloin Ukraina lensi ensimmäistä kertaa enemmän.

Nämä lentomäärät ovat hyvin vähäisiä verrattuna mitä Ukraina lensi enimmillään, taisi lähennellä 150 lentoa syys-lokakuussa.

 
TASSin mukaan ukrainalaiset aikovat tehdä perusteettomia syytöksiä venäläissotilaiden tekemistä raakuuksista Luhanskin suunnalla. Eli ilmeisesti venäläiset ovat sikailleet Luhanskin sunnalla.

https://tass.ru/politika/16496559
Hmm, voisikohan olla että ovat nähneet kuvat niistä hirtetyistä siviileistä ja yrittävät nyt valmistautua kieltämään.
 
TASSin mukaan ukrainalaiset aikovat tehdä perusteettomia syytöksiä venäläissotilaiden tekemistä raakuuksista Luhanskin suunnalla. Eli ilmeisesti venäläiset ovat sikailleet Luhanskin sunnalla.

https://tass.ru/politika/16496559
Eli kun netissä levisi kuvia ryssien hirttämistä siviileistä laput kaulassa, niin ryssä kehittää äkkiä sen JÄLKEEN tämmösen tarinan...
 
Back
Top