tulikomento
Supreme Leader
Perun on taas tehnyt uuden Ppoint -esityksen.
Ukrainan konflikti/sota
Antares
Respected Leader
Pekka Toveri kirjoitti eilen ketjun "kevään suurhyökkäyksestä" ja helppo yhtyä näihin ajatuksiin: sen joutuisi toteuttamaan pitkälti jalkaväen ja tykistön voimin, mikä ei riitä merkittäviin läpimurtoihin. Paikallista menestystä voi tulla mutta ei ratkaisevaa. LÄHDE
Illan viimeinen tuosta Venäjän loppuvuoden/alkuvuoden "suurhyökkäyksestä". Kuten aiemmin on tullut todisteltua, Venäjän resurssit kouluttaa, varustaa henkilökohtaisella ja joukkomateriaalilla ja johtaa uusia hyökkäyskykyisiä joukkoja on heikko.
Suurhyökkäys, jolla läpäistäisiin Ukrainan linjat, edellyttäisi mittavaa tykistön keskittämistä ja ammusten porrastamista tykistöjoukoille. Venäjän panssari- ja jalkaväkijoukot eivät kyenneet hyökkäämään ilman tykistön tukea edes silloin, kun ne olivat "ammattilaisia".
Ukraina on jo osoittanut, että se kykenee kaukovaikuttamisellaan iskemään Venäjän huoltoon ja tekemään tällaisen keskittämisen vaikeaksi. Ilman riittävää tykistön tukea hyökkäävä jalkaväki joutuisi Ukrainan kokoajan parantuvat tykistön ja jalkaväen tuleen.
Venäjän tappiot olisivat massiivisia. Massalla voidaan toki saada aikaan pieniä läpimurtoja. Mutta syvyyteen porrastetun Ukrainan puolustuksen läpäisy edellyttäisi kymmenien kilometrien läpimurtoja, ennen kuin se olisi todellinen uhka Ukrainan puolustukselle. Vrt Bakhmut.
Tällaisia läpimurtoja ei tehdä jalkaväellä. Tukijärjestelmä pitäisi saada mukaan, eli tykistö, ampumatarvikkeet, ilmatorjunta, elso, huolto jne...Ukrainan jatkuvan tulen alla. Venäläiset eivät kyenneet liikkuviin taisteluihin edes keväällä, miten se nyt onnistuisi paremmin?
Ja sitä mukaan kun edettäisiin, sivustat altistuisivat Ukrainan vastahyökkäyksille, eli sitoisi mittavasti joukkoja sivustojen suojaamiseen. Ja silti Venäjän etenemisen myötä ukrainalaisten mahdollisuudet vaikuttaa hyökkääjän tukijärjestelmiin paranesivat.
Edellyttäen, että Ukrainalla olisi kyky maalittaa syvyyteen, joka heillä tunnetusti lännen tuella on. Lopulta Venäjän "suurhyökkäys" nikeltyisi viimeistään huollon puutteeseen. Asiantuntijoiden mukaan Venäjän armeija kykenee hyökkäämään maks 150 km siitä mihin rautatie loppuu.
Ja tämä osoittautui täysin todeksi keväällä. Ukrainalaiset tuskin jättäisivät rautateitä ehjiksi ja Venäjän pyöräkalusto on kulunut sodan kuluessa pahasti. Venäjällä ei yksinkertaisesti ole logistista kykyä tunkeutua massiivisilla joukoilla satojen kilometrien syvyyteen.
Ukraina muodostaa reservejä ja varautuu koko ajan. Muutama satatuhatta kasaan raavittua reserviläistä ei ole hyökkäysarmeija. En usko että Venäjällä on alkuvuodesta kykyä Ukrainaa vakavasti uhkaavaan suurhyökkäykseen. Reserviläisiään se saa kyllä mittavasti tapatettua.
Lopputulos olisi tn kuten mitä Churchill totesi epäonnistuneestaa Anzion maihinnoususta Italiassa 1944: "I had hoped we were hurling a wildcat into the shore, but all we got was a stranded whale"
Suurhyökkäys, jolla läpäistäisiin Ukrainan linjat, edellyttäisi mittavaa tykistön keskittämistä ja ammusten porrastamista tykistöjoukoille. Venäjän panssari- ja jalkaväkijoukot eivät kyenneet hyökkäämään ilman tykistön tukea edes silloin, kun ne olivat "ammattilaisia".
Ukraina on jo osoittanut, että se kykenee kaukovaikuttamisellaan iskemään Venäjän huoltoon ja tekemään tällaisen keskittämisen vaikeaksi. Ilman riittävää tykistön tukea hyökkäävä jalkaväki joutuisi Ukrainan kokoajan parantuvat tykistön ja jalkaväen tuleen.
Venäjän tappiot olisivat massiivisia. Massalla voidaan toki saada aikaan pieniä läpimurtoja. Mutta syvyyteen porrastetun Ukrainan puolustuksen läpäisy edellyttäisi kymmenien kilometrien läpimurtoja, ennen kuin se olisi todellinen uhka Ukrainan puolustukselle. Vrt Bakhmut.
Tällaisia läpimurtoja ei tehdä jalkaväellä. Tukijärjestelmä pitäisi saada mukaan, eli tykistö, ampumatarvikkeet, ilmatorjunta, elso, huolto jne...Ukrainan jatkuvan tulen alla. Venäläiset eivät kyenneet liikkuviin taisteluihin edes keväällä, miten se nyt onnistuisi paremmin?
Ja sitä mukaan kun edettäisiin, sivustat altistuisivat Ukrainan vastahyökkäyksille, eli sitoisi mittavasti joukkoja sivustojen suojaamiseen. Ja silti Venäjän etenemisen myötä ukrainalaisten mahdollisuudet vaikuttaa hyökkääjän tukijärjestelmiin paranesivat.
Edellyttäen, että Ukrainalla olisi kyky maalittaa syvyyteen, joka heillä tunnetusti lännen tuella on. Lopulta Venäjän "suurhyökkäys" nikeltyisi viimeistään huollon puutteeseen. Asiantuntijoiden mukaan Venäjän armeija kykenee hyökkäämään maks 150 km siitä mihin rautatie loppuu.
Ja tämä osoittautui täysin todeksi keväällä. Ukrainalaiset tuskin jättäisivät rautateitä ehjiksi ja Venäjän pyöräkalusto on kulunut sodan kuluessa pahasti. Venäjällä ei yksinkertaisesti ole logistista kykyä tunkeutua massiivisilla joukoilla satojen kilometrien syvyyteen.
Ukraina muodostaa reservejä ja varautuu koko ajan. Muutama satatuhatta kasaan raavittua reserviläistä ei ole hyökkäysarmeija. En usko että Venäjällä on alkuvuodesta kykyä Ukrainaa vakavasti uhkaavaan suurhyökkäykseen. Reserviläisiään se saa kyllä mittavasti tapatettua.
Lopputulos olisi tn kuten mitä Churchill totesi epäonnistuneestaa Anzion maihinnoususta Italiassa 1944: "I had hoped we were hurling a wildcat into the shore, but all we got was a stranded whale"
Hän kirjoitti eilen kaksi muutakin ketjua, toisen tykistön ammustilanteesta LINKKI ja toisen panssarivaunujen määristä LÄHDE
Poimin näistä mielestäni oleellisimmat kohdat omin sanankääntein, ensin tykistön ammustilanteesta:
Venäjän sotateollisuus pystyi tuottamaan ennen hyökkäystä noin 1,5 miljoonaa ammusta vuosittain, mikä on painona noin 100.000 tonnia. Tämän hetken kulutus on noin 20.000 laukausta päivässä, mikä merkitsee noin 0,6 miljoonaa kpl kuukaudessa.
Eli jos venäläisillä on jäljellä noin 7 miljoonaa ammusta, tuolla kulutuksella ja uustuotannolla ammukset loppuvat ensi vuoden lopussa. Jos venäjä kykenee menemään kolmivuorotyöhön ammustuotannossa, ammuksia riittää kesään 2024. Kyky tähän on kuitenkin kyseenalainen.
Kyseessä on hyvin karkea julkisiin lähteisiin perustuva arvio, joka on kuitenkin linjassa brittien tiedustelun arvion kanssa jonka mukaan venäjän tykistön ammukset alkavat olla lopussa ensi vuoden lopulla. Valko-Venäjältä saadut 65.000 tonnia ammuksia kestävät vain 6 viikkoa.
Edellä mainittu on siis arvio. Ammuksia voi olla vähemmänkin jäljellä, tn ei paljoakaan enempää. Venäjän sotateollisuuden kyky mennä komivuorotyöhön on tosiaan kyseenalainen ja uusien tuotantolaitosten perustaminen kestäisi vuosia.
Eli jos venäläisillä on jäljellä noin 7 miljoonaa ammusta, tuolla kulutuksella ja uustuotannolla ammukset loppuvat ensi vuoden lopussa. Jos venäjä kykenee menemään kolmivuorotyöhön ammustuotannossa, ammuksia riittää kesään 2024. Kyky tähän on kuitenkin kyseenalainen.
Kyseessä on hyvin karkea julkisiin lähteisiin perustuva arvio, joka on kuitenkin linjassa brittien tiedustelun arvion kanssa jonka mukaan venäjän tykistön ammukset alkavat olla lopussa ensi vuoden lopulla. Valko-Venäjältä saadut 65.000 tonnia ammuksia kestävät vain 6 viikkoa.
Edellä mainittu on siis arvio. Ammuksia voi olla vähemmänkin jäljellä, tn ei paljoakaan enempää. Venäjän sotateollisuuden kyky mennä komivuorotyöhön on tosiaan kyseenalainen ja uusien tuotantolaitosten perustaminen kestäisi vuosia.
Kuten hän painottaa, kyse on arviosta. Tuotantomäärä voi muuttua, ammuntaa vähentää (toki sillekin on rajansa, sota kuitenkin kyseessä) jne. Toisaalta Ukraina pyrkii kokoajan löytämään ammusvarastoja ja iskemään niihin. Vaikka niitä on varmasti hajautettu, jokainen isku tuntuu ikävästi.
Panssarivaunuista hän kirjoitti näin:
Operatiivisessa käytössä maavoimilla, merijalkaväellä ja maahanlaskujoukoilla olleista noin 3300 vaunusta on menetetty noin puolet. Paremmasta kalustosta mennyt noin 35%, ja kaluston pitkäaikainen käyttö taisteluissa lisää korjausvelkaa, jolloin osa on varmasti epäkunnossa.
Varastoissa Venäjällä on noin 10.000 vanhempaa vaunua. Näistä 2/3 on ollut ulkovarastoinnissa ja tn niistä ei saa korjattua toimintakuntoisia kuin täydellisellä teollisella uudelleen rakentamisella, joka kestää kuukausia ja tuottaa valmiiksi vanhentuneita vaunuja.
Sisävarastoinnissa olleet noin 3300 vaunua vaativat nekin kannibalisoinnin ja komponenttien varastamisen takia teollisen korjauksen ennen käyttöönottoa. Tästä kalustosta on menetetty jo noin 100 T-62, 60 T-64 ja 100 T-72 vaunua.
Eli tn lähemmäs 2000 panssarivaunua on menetetty. Varastoista saadaan kyllä korvaavat vaunut, mutta ne edustavat 1960-80 -lukujen teknologiaa. Lisäksi kalustoa tulee teollisuuden korjaamina vain noin 200 kuukaudessa, eli juuri ja juuri samaan tahtiin kuin niitä menetetään.
Samat haasteet koskevat muutakin panssari- ja tykistökalustoa. Elleivät taistelut hiljene tai teollisuuden kapasiteetti kasva, liikekannallepanossa perustettujen joukkojen varustaminen etenee hyvin hitaasti talven aikana.
Omat haasteensa tuo se, että vanhemmalle kalustolle koulutettua henkilöstöä ja kouluttajia on vähän tarjolla, puhumattakaan varaosista. Venäläisten kaluston laatu ja pimeätoimintakyky heikkenee tasaisesti parantaen ukrainalaisten mahdollisuuksia ylivoimaan.
Varastoissa Venäjällä on noin 10.000 vanhempaa vaunua. Näistä 2/3 on ollut ulkovarastoinnissa ja tn niistä ei saa korjattua toimintakuntoisia kuin täydellisellä teollisella uudelleen rakentamisella, joka kestää kuukausia ja tuottaa valmiiksi vanhentuneita vaunuja.
Sisävarastoinnissa olleet noin 3300 vaunua vaativat nekin kannibalisoinnin ja komponenttien varastamisen takia teollisen korjauksen ennen käyttöönottoa. Tästä kalustosta on menetetty jo noin 100 T-62, 60 T-64 ja 100 T-72 vaunua.
Eli tn lähemmäs 2000 panssarivaunua on menetetty. Varastoista saadaan kyllä korvaavat vaunut, mutta ne edustavat 1960-80 -lukujen teknologiaa. Lisäksi kalustoa tulee teollisuuden korjaamina vain noin 200 kuukaudessa, eli juuri ja juuri samaan tahtiin kuin niitä menetetään.
Samat haasteet koskevat muutakin panssari- ja tykistökalustoa. Elleivät taistelut hiljene tai teollisuuden kapasiteetti kasva, liikekannallepanossa perustettujen joukkojen varustaminen etenee hyvin hitaasti talven aikana.
Omat haasteensa tuo se, että vanhemmalle kalustolle koulutettua henkilöstöä ja kouluttajia on vähän tarjolla, puhumattakaan varaosista. Venäläisten kaluston laatu ja pimeätoimintakyky heikkenee tasaisesti parantaen ukrainalaisten mahdollisuuksia ylivoimaan.
Ukraina puolestaan on kertonut kahteen kertaan Venäjän täsmäaseista sekä niiden uustuotannosta, tässä ne taulukon muodossa:
Tuosta näkee että uustuotannon kapasiteetti olisi 74 kpl per kuukausi, tosin näistä 40 kpl on lyhyen kantomatka Kh-35 ohjuksia. Vakavammin otettavat Iskander, Kalibr ja Kh-101 sekä Kh-47M2 Kinzhal ovat loput tästä uustuotannosta eli 34 kpl per kuukausi.
MUTTA ei sovi unohtaa varastoista ammuttavia vanhempia ohjuksia, erityisesti S-300.
Näiden lisäksi pitää huomioida Iranilta saatavat mopedit ja (mahdollisesti saatavat) ballistiset ohjukset. Mopedeita on tilattu väitetysti jopa 2 400 kpl mutta toistaiseksi on ammuttu selvästi pienempi määrä (ehkä 200, ehkä vähän enemmän?). Ballistisia piti toimittaa jo tässä kuussa olikohan 70 kpl ja väitetysti tammi-helmikuussa lisää, olikohan kokonaismäärä (väitetysti) jopa 250 kpl. Ehkä toimitukset jatkuvat niin kauan kuin ryssällä on rahaa jolla maksaa, tätä ei voi tietää.
-
Mitä tästä näkee jos näitä tietoja summailee? Oletan että Putinin kertoma reilut 300 000 olisi se todellinen "mobilisoitu" määrä ja osa näistä on rintamalla mutta valtaosa ei vielä. Oletan myös että mobilisaation "seuraava aalto" tulee tammi-helmikuussa (vaikka mobilisaatio ei missään vaiheessa loppunutkaan) ja oletan että tällöinkin puhutaan sadoista tuhansista (varusteiden määrä, koulutus, majoitus yms. toki isoja kysymysmerkkejä).
Heillä voisi olla alkuvuodesta suuri määrä huonosti varustettua ja koulutettua kevyttä jalkaväkeä, joita tuetaan kokoajan kutistuvilla panssarijoukoilla. Voi olla että varastoista remontoidaan tuo 200 vaunua per kuukausi, joten jossain vaiheessa saatetaan saavuttaa tilanne jossa menetykset kuukaudessa ovat pienemmät kuin remontoitavien vaunujen määrä (toki jos menetetty vaunu on esim. T-72B3 ja varastosta saadaan esim. T-72B tai T-80BV niin suorituskyvyssä hävitään selvästi).
Näitä joukkoja kyetään ainakin teoriassa tukemaan tykistöllä ja varastojen koon sekä uustuotannon perusteella pitäisi tavaraa riittää ainakin koko 2023 vuodeksi, ehkä jopa kauemmin eli 2024 kevääseen tai kauemmas (iso kysymysmerkki ovat Ukrainan iskut varastoihin ja logistiikkaan: ammuksilla ei tee mitään jos niitä ei kyetä toimittamaan oikeisiin paikkoihin ja riittäviä määriä). Kaukovaikutuskyky heikkenee kun varastoja ammutaan pois, mutta oma uustuotanto yhdessä Iranista tuotavien kanssa tarkoittaa että iskuja voidaan jatkaa ehkä 2-3 isomman iskun muodossa per kuukausi. Päämäärä on tuhota kaikki infra pala kerrallaan ja jos se ei onnistu ennen tulevaa talvea niin työ jatkaa seuraavaa talvea silmällä pitäen.
Minun silmiin tämä näyttää siltä että eivät ole lähdössä mihinkään "suurhyökkäykseen" vaan tarkoitus on kaivautua näihin asemiin ja pitää ne hinnalla millä hyvänsä. Kevyt jalkaväki sopii tällaiseen passiiviseen puolustukseen, tykistön tukemana. Omien panssarijoukkojen tappiot saadaan pienemmiksi jos niitä käytetään vähemmän eikä oteta riskejä. Tällä hetkellä Ukrainan ilmoituksen mukaan vaunuja näytetään menetettävän 0-5 per päivä, tosin toisinaan selvästi enemmän. Oletan että kaukovaikutusaseilla jatketaan iskuja infrastruktuuria vastaan.
"Suuri suunnitelma" olisi siis jenkkien ilmaisua käyttäen "kick the can down the road" eli jatketaan samalla tyylillä ja toivotaan parasta, toivotaan ettei tilanne muutu ja ettei jouduta tekemään vaikeita päätöksiä. Tuo ilmaisu tarkoittaa syvimmillään sitä että lykätään ikävien päätösten tekemistä tulevaisuuteen. Uskon että Venäjä ei kykene merkittäviin hyökkäyksiin joten eivät voi ratkaista sotaa sitä kautta. Pyritään siis pitämään kiinni nykyisistä alueista ja toivotaan että aika toisi voiton. Logiikka on se että "he" kestävät tätä tilannetta paremmin ja kauemmin kuin "me".
Aikaisemmin puhuttiin määrien sodasta, siltä tämä näyttää nytkin. Määrä yksin ei tietysti riitä vaan sen määrän käyttö oikein ja siten että saadaan vaikutusta viholliseen.
Viimeksi muokattu:
Putinxyjlo
Eversti
Mitkäs rajat ne 2022 oli? Ryssä aloitti sodan 2014, esittämällä dpr lpr paskaa, vaikka oikeasti ryssä tunki Donbassiin jo kun Maidanilla vielä kähistiin. Jos annetaan 2022 rajat niin annetaan saman tien Porkkala?
vilval
Eversti
Toverin Pekka asiantuntijana:
www.verkkouutiset.fi
Ajatuksia toki herättää. Vaikea arvioida kun en ole asiantuntija.
Päivitys ja kysymys:
www.mtvuutiset.fi
Liki viikoittain vastaavaa uutisointia, otsikointi ainakin
hämmentävää.
Tykistön ammuspula uutisointi tämä.
Venäjän ammusvarastot riittävät vielä vuodeksi | Verkkouutiset
Venäjän ammusvarastot riittävät vielä vuodeksi | Verkkouutiset
www.verkkouutiset.fi
Ajatuksia toki herättää. Vaikea arvioida kun en ole asiantuntija.
Päivitys ja kysymys:
Britannian asevoimien komentajalta tyly arvio Putinin tilanteesta: Venäjän tykistön ammukset pian loppu, tappio häämöttää
Venäjän presidentti Vladimir Putinin kenraaleilla on edessään erittäin vaikea keskustelu Putinin kanssa.
hämmentävää.
Tykistön ammuspula uutisointi tämä.
Viimeksi muokattu:
Antares
Respected Leader
Politiikan dinosaurus kommentoi.
Laitan spoilerin taakse alkuperäisen kirjoituksen, jos joku haluaa lukea, tämä on julkaistu brittiläisessä The Spectator -lehdessä mielipidekirjoituksena: LÄHDE
Henry Kissinger
The first world war was a kind of cultural suicide that destroyed Europe’s eminence. Europe’s leaders sleepwalked – in the phrase of historian Christopher Clark – into a conflict which none of them would have entered had they foreseen the world at war’s end in 1918. In the previous decades, they had expressed their rivalries by creating two sets of alliances whose strategies had become linked by their respective schedules for mobilisation. As a result, in 1914, the murder of the Austrian Crown Prince in Sarajevo, Bosnia by a Serb nationalist was allowed to escalate into a general war that began when Germany executed its all-purpose plan to defeat France by attacking neutral Belgium at the other end of Europe.
The nations of Europe, insufficiently familiar with how technology had enhanced their respective military forces, proceeded to inflict unprecedented devastation on one another. In August 1916, after two years of war and millions in casualties, the principal combatants in the West (Britain, France and Germany) began to explore prospects for ending the carnage. In the East, rivals Austria and Russia had extended comparable feelers. Because no conceivable compromise could justify the sacrifices already incurred and because no one wanted to convey an impression of weakness, the various leaders hesitated to initiate a formal peace process. Hence they sought American mediation. Explorations by Colonel Edward House, President Woodrow Wilson’s personal emissary, revealed that a peace based on the modified status quo ante was within reach. However, Wilson, while willing and eventually eager to undertake mediation, delayed until after the presidential election in November. By then the British Somme offensive and the German Verdun offensive had added another two million casualties.
In the words of the book on the subject by Philip Zelikow, diplomacy became the road less travelled. The Great War went on for two more years and claimed millions more victims, irretrievably damaging Europe’s established equilibrium. Germany and Russia were rent by revolution; the Austro-Hungarian state disappeared from the map. France had been bled white. Britain had sacrificed a significant share of its young generation and of its economic capacities to the requirements of victory. The punitive Treaty of Versailles that ended the war proved far more fragile than the structure it replaced.
Does the world today find itself at a comparable turning point in Ukraine as winter imposes a pause on large-scale military operations there? I have repeatedly expressed my support for the allied military effort to thwart Russia’s aggression in Ukraine. But the time is approaching to build on the strategic changes which have already been accomplished and to integrate them into a new structure towards achieving peace through negotiation.
Ukraine has become a major state in Central Europe for the first time in modern history. Aided by its allies and inspired by its President, Volodymyr Zelensky, Ukraine has stymied the Russian conventional forces which have been overhanging Europe since the second world war. And the international system – including China – is opposing Russia’s threat or use of its nuclear weapons.
This process has mooted the original issues regarding Ukraine’s membership in Nato. Ukraine has acquired one of the largest and most effective land armies in Europe, equipped by America and its allies. A peace process should link Ukraine to Nato, however expressed. The alternative of neutrality is no longer meaningful, especially after Finland and Sweden joined Nato. This is why, last May, I recommended establishing a ceasefire line along the borders existing where the war started on 24 February. Russia would disgorge its conquests thence, but not the territory it occupied nearly a decade ago, including Crimea. That territory could be the subject of a negotiation after a ceasefire.
If the pre-war dividing line between Ukraine and Russia cannot be achieved by combat or by negotiation, recourse to the principle of self-determination could be explored. Internationally supervised referendums concerning self-determination could be applied to particularly divisive territories which have changed hands repeatedly over the centuries.
The goal of a peace process would be twofold: to confirm the freedom of Ukraine and to define a new international structure, especially for Central and Eastern Europe. Eventually Russia should find a place in such an order.
The preferred outcome for some is a Russia rendered impotent by the war. I disagree. For all its propensity to violence, Russia has made decisive contributions to the global equilibrium and to the balance of power for over half a millennium. Its historical role should not be degraded. Russia’s military setbacks have not eliminated its global nuclear reach, enabling it to threaten escalation in Ukraine. Even if this capability is diminished, the dissolution of Russia or destroying its ability for strategic policy could turn its territory encompassing 11 time zones into a contested vacuum. Its competing societies might decide to settle their disputes by violence. Other countries might seek to expand their claims by force. All these dangers would be compounded by the presence of thousands of nuclear weapons which make Russia one of the world’s two largest nuclear powers.
As the world’s leaders strive to end the war in which two nuclear powers contest a conventionally armed country, they should also reflect on the impact on this conflict and on long-term strategy of incipient high–technology and artificial intelligence. Auto-nomous weapons already exist, capable of defining, assessing and targeting their own perceived threats and thus in a position to start their own war.
Once the line into this realm is crossed and hi-tech becomes standard weaponry – and computers become the principal executors of strategy – the world will find itself in a condition for which as yet it has no established concept. How can leaders exercise control when computers prescribe strategic instructions on a scale and in a manner that inherently limits and threatens human input? How can civilisation be preserved amid such a maelstrom of conflicting information, perceptions and destructive capabilities?
No theory for this encroaching world yet exists, and consultative efforts on this subject have yet to evolve – perhaps because meaningful negotiations might disclose new discoveries, and that disclosure itself constitutes a risk for the future. Overcoming the disjunction between advanced technology and the concept of strategies for controlling it, or even understanding its full implications, is as important an issue today as climate change, and it requires leaders with a command of both technology and history.
The quest for peace and order has two components that are sometimes treated as contradictory: the pursuit of elements of security and the requirement for acts of reconciliation. If we cannot achieve both, we will not be able to reach either. The road of diplomacy may appear complicated and frustrating. But progress to it requires both the vision and the courage to undertake the journey.
Henry Kissinger
Henry Kissinger’s Leadership: Six Studies in World Strategy is out now.
How to avoid another world war
- From magazine issue:17 December 2022
The first world war was a kind of cultural suicide that destroyed Europe’s eminence. Europe’s leaders sleepwalked – in the phrase of historian Christopher Clark – into a conflict which none of them would have entered had they foreseen the world at war’s end in 1918. In the previous decades, they had expressed their rivalries by creating two sets of alliances whose strategies had become linked by their respective schedules for mobilisation. As a result, in 1914, the murder of the Austrian Crown Prince in Sarajevo, Bosnia by a Serb nationalist was allowed to escalate into a general war that began when Germany executed its all-purpose plan to defeat France by attacking neutral Belgium at the other end of Europe.
The nations of Europe, insufficiently familiar with how technology had enhanced their respective military forces, proceeded to inflict unprecedented devastation on one another. In August 1916, after two years of war and millions in casualties, the principal combatants in the West (Britain, France and Germany) began to explore prospects for ending the carnage. In the East, rivals Austria and Russia had extended comparable feelers. Because no conceivable compromise could justify the sacrifices already incurred and because no one wanted to convey an impression of weakness, the various leaders hesitated to initiate a formal peace process. Hence they sought American mediation. Explorations by Colonel Edward House, President Woodrow Wilson’s personal emissary, revealed that a peace based on the modified status quo ante was within reach. However, Wilson, while willing and eventually eager to undertake mediation, delayed until after the presidential election in November. By then the British Somme offensive and the German Verdun offensive had added another two million casualties.
In the words of the book on the subject by Philip Zelikow, diplomacy became the road less travelled. The Great War went on for two more years and claimed millions more victims, irretrievably damaging Europe’s established equilibrium. Germany and Russia were rent by revolution; the Austro-Hungarian state disappeared from the map. France had been bled white. Britain had sacrificed a significant share of its young generation and of its economic capacities to the requirements of victory. The punitive Treaty of Versailles that ended the war proved far more fragile than the structure it replaced.
Does the world today find itself at a comparable turning point in Ukraine as winter imposes a pause on large-scale military operations there? I have repeatedly expressed my support for the allied military effort to thwart Russia’s aggression in Ukraine. But the time is approaching to build on the strategic changes which have already been accomplished and to integrate them into a new structure towards achieving peace through negotiation.
Ukraine has become a major state in Central Europe for the first time in modern history. Aided by its allies and inspired by its President, Volodymyr Zelensky, Ukraine has stymied the Russian conventional forces which have been overhanging Europe since the second world war. And the international system – including China – is opposing Russia’s threat or use of its nuclear weapons.
This process has mooted the original issues regarding Ukraine’s membership in Nato. Ukraine has acquired one of the largest and most effective land armies in Europe, equipped by America and its allies. A peace process should link Ukraine to Nato, however expressed. The alternative of neutrality is no longer meaningful, especially after Finland and Sweden joined Nato. This is why, last May, I recommended establishing a ceasefire line along the borders existing where the war started on 24 February. Russia would disgorge its conquests thence, but not the territory it occupied nearly a decade ago, including Crimea. That territory could be the subject of a negotiation after a ceasefire.
If the pre-war dividing line between Ukraine and Russia cannot be achieved by combat or by negotiation, recourse to the principle of self-determination could be explored. Internationally supervised referendums concerning self-determination could be applied to particularly divisive territories which have changed hands repeatedly over the centuries.
The goal of a peace process would be twofold: to confirm the freedom of Ukraine and to define a new international structure, especially for Central and Eastern Europe. Eventually Russia should find a place in such an order.
The preferred outcome for some is a Russia rendered impotent by the war. I disagree. For all its propensity to violence, Russia has made decisive contributions to the global equilibrium and to the balance of power for over half a millennium. Its historical role should not be degraded. Russia’s military setbacks have not eliminated its global nuclear reach, enabling it to threaten escalation in Ukraine. Even if this capability is diminished, the dissolution of Russia or destroying its ability for strategic policy could turn its territory encompassing 11 time zones into a contested vacuum. Its competing societies might decide to settle their disputes by violence. Other countries might seek to expand their claims by force. All these dangers would be compounded by the presence of thousands of nuclear weapons which make Russia one of the world’s two largest nuclear powers.
As the world’s leaders strive to end the war in which two nuclear powers contest a conventionally armed country, they should also reflect on the impact on this conflict and on long-term strategy of incipient high–technology and artificial intelligence. Auto-nomous weapons already exist, capable of defining, assessing and targeting their own perceived threats and thus in a position to start their own war.
Once the line into this realm is crossed and hi-tech becomes standard weaponry – and computers become the principal executors of strategy – the world will find itself in a condition for which as yet it has no established concept. How can leaders exercise control when computers prescribe strategic instructions on a scale and in a manner that inherently limits and threatens human input? How can civilisation be preserved amid such a maelstrom of conflicting information, perceptions and destructive capabilities?
No theory for this encroaching world yet exists, and consultative efforts on this subject have yet to evolve – perhaps because meaningful negotiations might disclose new discoveries, and that disclosure itself constitutes a risk for the future. Overcoming the disjunction between advanced technology and the concept of strategies for controlling it, or even understanding its full implications, is as important an issue today as climate change, and it requires leaders with a command of both technology and history.
The quest for peace and order has two components that are sometimes treated as contradictory: the pursuit of elements of security and the requirement for acts of reconciliation. If we cannot achieve both, we will not be able to reach either. The road of diplomacy may appear complicated and frustrating. But progress to it requires both the vision and the courage to undertake the journey.
WRITTEN BY
Henry Kissinger
Henry Kissinger’s Leadership: Six Studies in World Strategy is out now.
Osuu kuin nenä päähän Tatarigamin eiliseen twiittiin, jossa kaipaili mm. norkoilevia ammuksia ryssän tankkeja vastaan.Englanti on vahvistanut uusien erittäin tarkkojen Brimstone 2 -ohjusten toimituksen Ukrainaan
New British Brimstone 2 Missiles Are Bad News For Russian Tanks, Artillery, Air Defense And Command Posts
The U.K. has been supplying Ukraine with Brimstone missiles since April. New imagery from Ukraine shows they are receiving not just the older Brimstone 1 version but the new and vastly more capable Brimstone 2.www.forbes.com
arix
Respected Leader
Tässä on mukana ideologista kilpailua, Puola ja Ukraina ovat konservatiivisia ja nationalistisia valtioita toisin kuin Saksa tai Ranska jotka ovat liberaaleja globalisteja...
Loppuu Saratovissa upseerien muistopaadesta tila
Vladivostokissakin joku varasto palanu
Kadonneen ukrainalaisen sotilaan poika kirjotti toiveen Pyhälle Nikolaukselle, että saisi tavata Ukrainan asevoimien komentajan Ja tämä toteutettiin
Paavin sanomisia
https://twitter.com/nexta_tv/status/1604474160364736512
t.co
Vladivostokissakin joku varasto palanu
Kadonneen ukrainalaisen sotilaan poika kirjotti toiveen Pyhälle Nikolaukselle, että saisi tavata Ukrainan asevoimien komentajan Ja tämä toteutettiin
Paavin sanomisia
https://twitter.com/nexta_tv/status/1604474160364736512
Azerbaidzan myös lähettäny avustusta Ukrainaan
Ukraine receives first batch of energy equipment from Azerbaijan
IHOR PYLYPIV – SUNDAY, DECEMBER 18 2022, 10:00
t.co
tulikomento
Supreme Leader
Siepattuja kotipuheluita. Yksi rysy kertoo kaverilleen että tämän tulee vältellä mobilisaatiota, koska rintamalla kaikki on päin persettä.
missileman
Kenraali
Belgograd, olisiko se aamuinen armeijan paikkaan osunut. Millähän tuo on saatu aikaan.
Joku rysytaho sanoi että HARMS.
Kummia siipieläimiä tuolla "kanatarhalla" ...
tulikomento
Supreme Leader
Henry Kissinger kaipailee rauhanneuvotteluja. Eiköhän tämä nyt jo ole nähty ettei Putleriin ja ryssiin laajemminkin ole mitään luottamista enää ikinä. Porukan tavoite on ja pysyy. Ukrainan ja ukrainalaisten hävittäminen maan päältä. Ei Adolf Hitlerinkään kanssa enää neuvoteltu sen jälkeen kun tämä aloitti toisen maailmansodan. Ja kun Kissinger sanoo että Venäjälle tulee olla sija turvallisuusympäristössä, niin eikö Ukraina nyt taistele sen puolesta että maat saavat itse valita oman kohtalonsa ja mahdolliset liittolaiset ja kumppanit ? Kissinger siis antaisi ryssälle veto-oikeuden myös Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyydelle. Juuri tätähän Putler viime vuoden lopulla vaati kun öykkäröi ettei NATO saa enää ottaa uusia jäseniä.
missileman
Kenraali
Sodan takia orvoille ja pakolaislapsille lahjojen jakotilaisuus, ilmahälytys välissä jne...
missileman
Kenraali
poisto
missileman
Kenraali
The local media report on the recurrent shelling of the temporarily occupied Donetsk. Taisi mennä sähköt 
Omalla tankero-enklannillani olin ymmärtävinäni Kissingerin kirjoituksesta eräänlaisia "suomettumisen" sävyjä. Jos siis Ukraina voittaisi, muutkin nykyiset neuvosto"tasavallat" voisivat nousta kapinaan, mikä taas johtaisi kremlin vastaukseen ydinaseilla, mikä taas johtaisi maailmansotaan. Hiukan hämmästyttää, että Kissinger näyttää sulkevan silmänsä Ukrainan, ja muidenkin ryssän naapurien kohtalolta tuossa kaipaamassaan maailmanjärjestyksessä. Varsinkin kun Kissinger itse on juutalainen. Mutta kuten sanoin, enklannin kielen ymmärrykseni on rajallinen.
Ettei vaan Kissinger haluaisi että myös Yhdysvalloilla säilyisi oikeus omaan etupiiriinsä Keski- ja Etelä-Amerikassa...