Ukrainan konflikti/sota

Tuohan selittääkin paljon ilmavaivojen ongelmista ja suorituskyvystä. Kalusto on viimeisillään ja siltä kysytään sotatilan suoritemääriä. Vain alaspäin on suunta, koska osaamista, tekniikkaa, materiaaleja, työvoimaa eikä työkaluja ole tuohon giganttiseen uudistustarpeeseen.
Jos tähän lisätään vielä Intian kokemuksia ja oletetaan ongelmien olevan samanlaisia myös Venäjällä, niin modernimmankin kaluston todellinen käyttöikä vs. lupaukset käyttöiästä sisältävät aika paljon tuhtaa. Intialaiset ovat valittaneet että moottorien käyttöikä jää suunnilleen puoleen luvatusta. PAK-FA/SU-57-projektista jäivät pois kun kyllästyivät venäläisten haluttomuuteen jakaa teknologiaa (intialaisille oli jäämässä pelkkä maksajan rooli) ja lisäksi siihen ettei suorituskyky oikein koskaan vastannut luvattua. Tähän päälle sitten ne asiat mitkä paljastuivat nykyisen eskalaation aikana niin ei se nyt ihan valtavan hyvältäkään näytä. Tai näyttää - meidän kannalta.
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainan korkeimman neuvoston virallinen Twitter tili twiittaa twiitin jossa kunnioitetaan Stepan Banderan syntymää.
Kommenteissa paljon ryssätrolleja mutta myös Puolalaisia, jotka ei ole kovin innoissaan, koska Banderan OUN-b järjestö oli vastuussa 100000 Puolalaisen teloituksesta...


Kyllä nää PR hommat vois hoitaa paremminkin...🤦

Edit: Nyt joku näköjään herännyt asiaan ja twiitti poistettu.
 
Viimeksi muokattu:
Minä en voi olla miettimättä tätä vanhaa artikkelia vuodelta 2013:

On the combat readiness of the Russian Air Force

bmpd
October 28th, 2013

In today's issue of the " Kommersant " newspaper, the article " Status of the Air Force Air Fleet and the tasks of the KLA for the repair of equipment " provides interesting information regarding the combat readiness of the Russian Air Force for certain types of aircraft.

It states that Formally, all air bases (air groups) of the Russian Air Force have the status of permanent readiness units and must maintain their aircraft fleet in good condition by at least 80% of the payroll. In fact, at present, the serviceability of Air Force aircraft as a whole is only 42%, the serviceability of combat aircraft is 49%. The most unfavorable airworthiness situation has developed in relation to Tu-160 and long-range Tu-22 strategic bombers, MiG-25 reconnaissance aircraft, MiG-29 fighters, An-22 and L-410 transport aircraft, L-39 trainers, as well as special Il-80 and IL-82. The serviceability of these types of aircraft is only about 20-25%.

In 2013, the Air Force needed to repair 696 units of aviation equipment. It is assumed that in seven years 70% of the old equipment will be replaced by new ones and in 2020 only 49 vehicles from those currently in service will need repairs. In this regard, the UAC is faced with the task of mastering the repair of new types of aircraft entering the troops: combat training Yak-130, Su-30 fighters, attack Su-34, transport An-140, An-124-100, SSJ 100 and others. In addition, in parallel with the repair, the enterprises should modernize Su-27SM, MiG-29SM/SMT and MiG-31BM fighters, Il-76PS-90(A) transport aircraft, Il-78M2 air tankers, Il-38 anti-submarine aircraft (Novella ").

The task is also set to organize on a permanent basis special field repair teams, which will be in a state of 24-hour readiness for urgent (unscheduled) repair of aircraft in parts. Along with the Air Force, enterprises should continue repairing aircraft of the Ministry of Internal Affairs, the Federal Security Service, the Ministry of Emergency Situations and other state aviation structures, as well as repairing aircraft delivered to foreign customers, and pre-sale preparation of aircraft for sales abroad from the presence of the Russian Defense Ministry.

-

Vanha juttu vuodelta 2013, sen jälkeen ovat saaneet hävittäjäkalustoa lisää ja korvanneet vanhempia koneita uusilla.

Silti ei voi olla miettimättä kuinka paljon tämä on vaikuttanut sodan aikana. Sodan jonka piti olla lyhyt ja helppo.
Ovat saaneet uusia koneita, mutta ovatko saaneet pystytettyä järjestelmää joka kykenee pitämään taistelukunnossa 80% koneista ja vieläpä
lentämään niillä?

2014 hyökkäyksen aikana ilmavoimien käyttämättömyyttä ihmeteltiin ja sitä pidettiin poliittisena valintana. Ehkä näin olikin, mutta tekikö Venäjän sotilasjohto välttämättömyydestä hyveen?

Syyriassa Venäjän ilmavoimat lensi säännöllisesti, mutta ”helpossa” ilmatilassa. Emmekä me tiedä miten suuri osuus taistelukykyisestä kalustosta ja henkilöstöstä vietiin Syyriaan. Prosentti saattaa olla korkeampi kuin arvaammekaan.
 
Back
Top