Ukrainan konflikti/sota

Käsittääkseni ne on eri panssaroinnilla ns. ”Vientimalli”. Jos en ihan pieleen ole asioita ymmärtänyt jenkeillä on varastoituna ainoastaan omaan käyttöön tehtyjä vaunuja paremmalla panssaroinnilla jne. Niitä ymmärrettävästi ei haluta joutuvan ryssän käsiin, eli syy Abramsien luovuttamattomuuteen on kaiketi tämä. Voisi kuvitella, että kovaa vauhtia pyritään pajoittamaan vientiin sopivia versioita. Ei taida olla ihan nopea homma sekään ja onnistuuko edes kaikilta osin.
Joo ja ei. Vientimalleissa ei ole panssarointia jossa käytetään köyhdytettyä uraania.
 
Rysyjen propaganda osuu taas omaan nilkkaan. Haastattelevat tunnettua rysynatsia, joka tietysti laukoo natsi-totuuksia.

Video leikattu siten että totuus hieman vääristyy. Ei varmaankaan alkuperäisessä tuon natsin vanhoja kommentteja ole lähetykseen laitettu. Edes rysyt eivät ole niin tyhmiä!

 
Ei mitään uutta koivun ja tähden alla. Vaikka voissa paistaisi, ei se muutu.


Wikipedia kirjoitti:
Sakari Topeliuksen isän isoisä Kristoffer Toppelius pakeni isonvihan aikaan vuonna 1714 sisarustensa ja äitinsä kanssa Oulusta Muhokselle piilopirttiin. Kasakat kuitenkin ryöstivät pojan ja veivät Venäjälle. Venäjällä hän pääsi asumaan lapsettoman pariskunnan taloon, sai uuden, venäläisen nimen ja opiskeli venäläisessä koulussa.

Vuosien kuluttua Kristoffer karkasi, ja kulkiessaan aina auringonlaskua kohti pääsi Viipuriin. Viipurista hän pääsi laivalla Tukholmaan, missä sattumalta kohtasi äitinsä satamassa. Äiti ja lapset muuttivat lopussa takaisin Ouluun ja Kristoffer pääsi takaisin samaan pihapiiriin, josta he olivat muuttaneet Muhokselle. Pihassa kasvoi koivu, jonka oksain haarasta näkyi illalla tähti. Suvun tapahtumat mielessään Sakari Topelius kirjoitti sadun "Koivu ja tähti".
 
Rysyjen propaganda osuu taas omaan nilkkaan. Haastattelevat tunnettua rysynatsia, joka tietysti laukoo natsi-totuuksia.

Video leikattu siten että totuus hieman vääristyy. Ei varmaankaan alkuperäisessä tuon natsin vanhoja kommentteja ole lähetykseen laitettu. Edes rysyt eivät ole niin tyhmiä!

Siksi siis ryssät varastavat pesukoneet. Aivopesuohjelmalla saattaisivat muuttua ukrainalaisiksi, ts. normaaleiksi ihmisiksi.
 
Onko F16 ilmaherruushävittäjä Ukrainan sodassa? Minusta on. Toivottavasti saavat käyttöön nopeasti.
-
Jos otsikko pitää kutinsa, niin mekin liittolaisina voimme vapaasti valita. Olikos niitä pitkiä puikkoja jossain? Muutaman vois laittaa malliksi seuraavaan toimitukseen. Parikin kun pätkähtää perille, niin kenelläkään ei ole varmaa tietoa Uke-porukan ulkopuolella paljonko niitä on.

Jos Saksa meinaa säilyttää uskottavuutensa, niin olisi pistettävä liittokansleri vaihtoon.
Onko siellä mitään parempaakaan tarjolla tilalle?
 
Onko tämä sinun omaa tekstiä vai lainattua? Jos lainattua niin pitäisi laittaa lainausmerkit tai käyttää työkalurivista lainaustoimintoa jotta tietää.
Se on Vitaly Ginsburgin kirjoittama teksti kuten otsikossa lukee. Paransin googlen käännöksen hieman. Laitan lainausmerkit.
 
Onko F16 ilmaherruushävittäjä Ukrainan sodassa? Minusta on. Toivottavasti saavat käyttöön nopeasti.
--
Jos Saksa meinaa säilyttää uskottavuutensa, niin olisi pistettävä liittokansleri vaihtoon.
Näistä liittokanistereista ei ole kuin katiskan merkiksi.
Nyky lain säädännön mukaan tosin ei nykyaikainen ja eikä säännöksen mukainen.

Säälittävää, entiseen aikaan saksan pojat uskalsi, eikä arponeet.
Nyt päätös kaikesta on yhtä vaikea, kuin pieraista nahkahousissa yleisellä paikalla.
 
Jep. Otetaas pätkä tuosta artikkelista jonka linkkasin aiemmin. Koskee Saksalaista yksikköä NATOn nopean toiminnan joukoissa.
"The Battle Group’s leadership capabilities "in association with our multinational partners are limited, primarily due to the lack of modern and interoperable radio equipment." In other words, Germany’s military continues to be reliant on analog radios, communications that can be easily intercepted, for one. For another, they are incompatible with the modern devices used by soldiers from the Netherlands, the Czech Republic and Norway, all of whom are part of the unit Germany leads."



Jos tuo on noissa joukoissa tuolla tasolla, niin ei varmaan voi toivoa jostain Leosta löytyvän paljoa kurantimpaa tavaraa. Hyvä jos esikunnalta löytyy ettei tarvitse kännykällä soitella... Enkä usko että kovinkaan monessa maassa on tankeissa softaradiot muutenkaan.

Toimiihan homma pakon edessä sitten varmaan ihan perinteisesti vaikka olisi miten sekalainen kalusto, eli valitaan joukon kesken joku kiinteä taajuus (ilman siis mitään hypytystä) tietyksi ajaksi ja pelataan vaunujen kesken sitten sillä. Vihollisella jos häirintä kunnossa niin ongelmia voi olla luvassa, mutta eipä taida tuolla tunkiossa olla ykkösuhkana enää :rolleyes:

Minä tunnustan olevani näissä radiojutuista tuhannen pihalla, ysärillä ryssäradio aikoina homma taidettiin hoitaa ainakin vaunutasolla lähinnä siten että radioliikenne yksinkertaisesti pidettiin minimissään.
 
Ainoa hyväksyttävä asia, joka DDR:stä maailmalle tuli, oli pikku kakkosen nukkumatti (meille vanhanliiton miehille). Muuta hyvää sieltä ei sitten olekaan tullut!
Pakko lisätä sen Warren lisäksi Rotkäppchen eli punahilkka kuohuviini. Toki täällä mp netissä me miehet juodaan pelkkää viskiä ja jallua raakana..😂
Onhan KMW useamman kerran sanonut, että vanhempia saadaan varastosta työn alle heti kun vaan joku (=Scholz) sanoo oikean sanan. Viimeksi taktisesti hiukan ennen Ramsteinin kokousta. Tilauksiakin varmaan saisivat, mutta siinäkin taitaa sitten olla Scholzilla viimeinen sana voiko niitä viedä maasta.
Onko? Omasta mielestä KMW ei ole kommentoinut mitään, Rheinmetall sen sijaan useasti tuon tyyppistä.
 
Tämän mukaan karjalainen pataljoona Ukrainan armeijaan

Edit:
Tuommonen vain Telegramissa nähtävissä oleva "Karjala on oleva vapaa" video tuolla pataljoonan kanavalla.
Edit2:
Osa ensimmäisestä viestistä käännettynä englanniksi kääntäjällä:

Sitten on vapaaehtoiseksi hakevien vaatimukset joihin kuuluu perinteiset pohjoismaiset arvot, halu vapauttaa Karjala ja voittaa Putinin terroristinen hallinto.
Yhteistietojen jälkeen jatkuu:


Sitten on jotain mielenkiintosen näköstä tarinaa toisessa postauksessa tästä herrasta, mutta se on ehkä toisen ketjun asia kunhan jaksan perehtyä tarkemmin, että mitä.
Edit: Toki pieni epäilys, että olisi Kremlin propagandaa, mutta voihan se olla, että Prokopenkon porukka olisi esimerkiksi tämän takana.

No tämä menee täysin yksiin jokunen vuosi sitten tulleen tarinan kanssa jossa Pietarin piiri julkaisi tulevaisuuden turvallisuusuhkia. Juuri kyseiset karjalan separatistit mainittiin ja niitä sitten tuettaisiin Suomesta.
Tosin nyt tuntuu että vielä kauempaa Duginin kulta-ajalta peräisin oleva haave uudesta maailmanjärjestyksestä jossa Berliini-Moskova akseli yhdessä hallitsee tuntuu toteutuvan myöskin.
Ainakin tuon liittolaisuuden osalta.
Ehkä Scholzkin on sen aatteen kannattaja. 🤔
 
En ihan noin rajua linjausta tekisi. T-sarjan vaunuja on kuitenkin aika laaja kirjo. En nyt lähtisi nostamaan Leo 2A4 mitenkään T-80U, T-80BVM, T-90M tai T-72B3M yläpuolelle. Ryssien 2000-luvulla päiviteyissä vehkeissä on melkoisen laadukkaat Thalesin lämppärit tai niiden pohjalta Thalesin komponenteista tehdyt Sosna-U lämppärit. Ylipäätään T-sarjan vaunuista löytyy ihan laadukasta kamaa ja verrattuna Leo 2A4 tai vaikka Leo 2A6 tankkeihin, ero ei ainkanaan ole suuri. Jokatapauksessa miehistön kyvykkyys tekee sen viimeisen eron. Tuosta listasta vanhimmat ns. laatuvehkeet eli T-80U:t eivät varmaan ole huonompia verrattuna Leo 2A4 vaunuihin, etteikö mihistön pykälän verran parempi kyvykkyys kuittaisi eroa suuntaan tai toiseen.

Toki täälä mielellään naureskellaan ryssien vehkeille ja muutama päivä sitten täälä pyöri kuvia ja videoita, kuinka paskaa ryssien panssariteräs on T-72B3M:ssä, kun etupellin hinauskoukku oli lähtenyt hinauksessa irti. Koukku oli kiinni kontakt-5 ERA:n suojapellissä ja tuon kuvan perusteella ei voi tehdä mitään arvioita ERA:n alla olevan panssariteräksen laadusta. Toki tuo vähän herättää kysymyksiä, miten tuollainen hinauskoukku voi lähteä irti. Tuohan pitäisi olla niin ylimitoitettu, ettei tuollaista voi tapahtua.
No joo. Olihan se vähän mutkat suoraksi, kun on laiska. Suurin ero on alustassa. Siinä missä Leon runko liikkeessä pysyy suhteellisen hyvin jousituksen ansiosta . Samalla t-sarjan pomppii ja heiluu, koska jousitus on heikko. Eli liikkeestä ammuttaessa Leo vie t:tä 100-0.

Siinä missä t-72b3, t-90a, m ja muut ovat T-72 muunnoksia, johon on lisätty uusia herkkuja, kuten lämppäri, uutta ammunnan hallintaa ja era. Ne kuitenkin on samaa juttua, kuin aiemmin. Sama t-80 muutosten kanssa.

Suurin ongelma on t:ssä on automaatti lataaja, joka on samassa tilassa, kuin miehistö. 72/90 ammukset ovat vaakatasossa ja 80 sarjassa ne on pystyssä. Varsinkin tsetsenian sodissa 80 moitittiin, että osuma kylkeen sai aina vaunun keittämään. Leossa lisä ammukset on kuskin vieressä ja ovat ongelmallisia juuri tuon keittämisen takia, mutta pääasiassa osuma pitää tulla juuri tuohon kohtaan.

Totta kai rysyt on kehittänyt omia ammuksiaan ja niiden läpäistä, mutta kuinka paljon niitä on? Onko kaikkiin päivitys vaunuihin laitettu lämppäri?
 
Sanoisin, että 99,99% todennäköisyydellä rysyn propagandaa. Miksikö? Karjalaisia, jotka lähtisivät tuollaista tekemään, ei yksinkertaisesti enää ole. Karjalan ja suomen kielet Itä-Karjalassa ovat mummojen kieli. Siellä asuvat venäläiset tuskin identifioituvat etnisiksi karjalaisiksi ja haluaisivat eroon Venäjästä.

Vähän saman tasoinen juttu kuin oli jAnus Putkosen Karjalan KarhuMäkki-kuormuri, jossa oli muka lavallinen suomea puhuvia sotilaita. Tämä kannattaa ehdottomasti ampua heti alas.
Miksi ja miten ampua alas. Venäjän propagandaa että saadaan syy hyökätä Suomeen. Eikä tuollaiseen viestiin reagoiminen suuntaan taikka toiseen tuota mitään. Eli milläs saa viestin venäläisille että eihän tuo paikkaansa pidä. Kun ei siellä ole mitään tietoa historiasta muutenkaan tai edes halua tietää. Ei taida olla olemassa mitään oma propagandaa tai viestiä tuonne itärajan taakse kun siellä ei totuus kuitenkaan käy kaupaksi. Minä olen itse asiassa eri mieltä. Lännen pitäisi alkaa työntää sinne hajottavaa kommunikaatiota. Puhua suoraan ohi Kremlin eri alueille ja niiden ihmisille ja luvata kuusi hyvää ja kahdeksan kaunista. Diplomaatti suhteet Venäjän nykyisiin "johtajiin" poikki....ja paljon muuta, mutta sehän olisi eskalaatiota... Hui😉
 
Back
Top