Ukrainan konflikti/sota

Ei ole olemassa Nato tankki-radiota tai armeijaa, on kansallisia maavoimien yksiköitä joilla on Nato tasolla ylempää johtoa. Osa kansallisista joukoista on Nato yhteensopivia suoraan, yleensä se lentäväkalusto ja esikunnat.

Leo2 on muutenkin niin vanhaa tavaraa, eli jostain 80-90 luvulta ja radiot siis jotain analogista digitaaliohjauksella. Nuo on aina jotain maakohtaista ihmeellisyyttä, ainakin tämänpäivän softaradioiden rinnalla. Ei noilla isoilla mailla ole ollut tarvetta päivittää sitä tankkifliittiä, kun aluanperinkin se on jo ollut "toimivaa". Askel tähän oikeaan yhteensopivuuten on otettu vsta 2020 luvulla kun on saatu EPW (European protected wave form) standari kasaan. Ehkä vuosikymmenen lopulla uudet Eurooppalaiset mil ja viranomaisradiot osaa jutella keskenään.

Tässä ei saa sekaantua USA:n juttuihin, siellä on eri taajuudet käytössä. USA:n armeija ei sitten yleensä rähinän alettua paljoa kysele lupia kohdemaalta taajuuksien käytöstä. Lähinnä lentoliikenteestä löytyy ne yhteisesti sovitut taajuudet, salaukse yms. Suomen tilanteen ei saa antaa hämätä, täkäläinen insinöörkunta on tehnyt maailman johtavaa radiotekniikka kohta 50 vuotta, ei se Nokia ihan sattumalta tänne kasvanut. Tämän ansiosta täällä on radioiden osalta asiat paremmin kuin missään muualla. Lähinnä oma sateliitti uupuu.

Jos tämä sota pitkittyy vuosia eteenpäin, niin lännellä ei ole kykyä valmistaa modernia tankkia riittävissä määrissä. Eli tässä pitäisi nyt nopeasti tehdä jostain yksikertaistetusta tankista suunnitelma ja miettiä miten sitä tehdään sadoissa. Abrams, Leo2, Lelerc jne on sellaisia tölkkejä joissa on painettu suorityskyvyn rimaa kunnolla kohti reunaa. Nuo on kaikki myös elektroniikan ja tietotekniikan osalta laitteita jotka maksoi tähtitieeteellisesti aikoinaan. Nyt pitäisi tehdä jokin paketti ihan kaupanhyllyn osista riittävällä suoritustasolla ja nopeaan tuotantoon optimoimalla. T34 oli tälläinen ja pesi natsien teknologiamonsterit yksinkertaisesti siksi kun T34 saatiin valmistettua monikymmenkertainen määrä. Vaihtoehto kaksi on pistää T-72 raatokenttien kunnostukseen vauhtia, noita aihioita löytyy Ukrainastakin, tosin paksun ruostaan alta.

Ok, en tosiaan ole näissä radio jutuissa ollenkaan kartalla.
Eiköhän noissa eri aikakauden tuotteissa kuitenkin mahdollisuus valita perinteisesti joku kiinteä taajuus ja paleta sitten sillä jos "salattuun" yhteyteen ei riitä yhteensopivuus.
Olisi ihan hauska tietää miten noissa Arroweissa pelattu tällä saralla yhteen, siellä jenkit, britit ja koko baltian kalusto kirjo ollut sekaisin suomalaiset kanssa :rolleyes:
Että onko noissa Haaviston julkituomissa radiopuutteissa taas sellainen filosofia taustalla että kalustoa ei voi muka käyttää jos ei se täytä läntisiä 2020 standardeja:rolleyes:

Mitä tulee T-34 vertaukseen, niin kyllä rysyiltä loppuu resurssit ennenkuin tuollaisen vision perään tarvii alkaa haikailemaan. UA kirjanpidon mukaan vajaa 150 tst-vaunua kuukaudessa rysyiltä pois vahvuudesta eikä mitään mekanisoituja yhteenottoja ole vissiin edes käyty. Ei kestä tuota tahtia kovin pitkään ilman että tappiot vähenee kun vaunuja ei ole varaa enää käyttää etulinjassa.
 
Noin yleisenä kommenttina niin paljon tämä sakujen perseily ketututtaa että kutsun niitä tästä lähtien DDR:ksi. Tämä kunnes tuntevat kuuluvansa taas läntiseen maailmaan.

Ainoa hyväksyttävä asia, joka DDR:stä maailmalle tuli, oli pikku kakkosen nukkumatti (meille vanhanliiton miehille). Muuta hyvää sieltä ei sitten olekaan tullut!
Harppisaksan rynkyistä en ole kuullut pahaa... Ainakin varmaan kiinalaisia parempia.
 
Kuinka paljon Ukraina pystyy korvaamaan tankkien puutetta muilla asejärjestelmillä?

Jos tarkoitus on saada läpimurto, niin mietitään millaisen tulivoiman Leopard voi kuljettaa.

Leopardin tuliannos
  • 42 tykinammusta / tankki, useita ammustyyppejä
    • 120x570 mm ammus kokonaisuutenaan painaa noin 20 kiloa
    • HE Antitank,
      • Weight, complete round 23,2 (kg)
      • Projectile weight 13,2 (kg)
    • iso osa tehosta perustuu liike-energiaan. Suora vertailu epäsuoraan tuleen vaikeaa.
  • 4750 ammusta 7.62 kaliiberin konekivääriin
Katso liite: 73046

Korvaavuus GMLRS

Himarsien GMLRS-raketeissa on 90 kiloa rähdettä / raketti + niillä pystytään vaikuttamaan varmaan karkeasti yhtä tarkasti. Varovaisesti arvioin että yhden GMLRS-raketin tuhovoima vastaa ainakin viittä tankin ammusta. Jos tankki saa ammuttua hyökkäyksessä vaikka 15 kutia, se on hyvä suoritus. Siispä karkeasti yhden tankin tulivoiman voi päättelyni mukaan korvata yhden hyökkäyksen osalta 3 HIMARS-raketilla.

150 GMLRS-raketin keskitys korvannee siis noin 50 tankkia hyökkäyksessä.

Korvaavuus ATACMS
ATACMS sisältää 220 kiloa räjähdettä ja löytyy myös aluevaikutteisia pommeja. Kantama riittää syvyyteen asti läpimurroissa.

voi ajatella, että yksi ATACMS korvaa yhden tankin tulivoiman hyökkäyksessä.

Korvaavuus konekivääri

Konekiväärit löytyvät myös Bradley-tankeista, joskin ammuksia on vain puolet + Bradley on haavoittuvampi käyttäessään konekivääriä. Silti Bradleyssä on 900 ammusta 25 mm konetykissä.

Johtopäätös

Käyttämällä muita täsmävaikutukseen soveltuvia aseita ja kevyitä jalkaväen tankkeja, voidaan linnoitettuihin alueisiin saada sama tulivaikutus kuin tankkien avulla. Osaan maaleista tarkoilla raketeilla voidaan vaikuttaa paremmin. Osaan maaleista taas tankki sopii paremmin.

Toki tankkejakin tarvitaan, mutta Ukrainalla on silti myös T-sarjan tankkeja, joilla voi vaikuttaa maaleihin jotka eivät GMLRS-kohteiksi sovellu.

En pidä mahdottomana, etteikö Ukraina kykene tekemään läpimurtoja Venäläisten puolustuslinjoihin myös ilman länsitankkeja.

Silloin tarvitaan kuitenkin merkittävästi enemmän muuta epäsuoraa tulta kuin tarvittaisiin, jos länsitankkeja olisi käytössä.

Itätankkeja on tulossa enemmän kuin on realistista olettaa esim. Leopardia olevan saatavilla. Joten en usko että tuolla saralla on mitään oleellista ongelmaa olemassa.
 
Jossakin arveltiin, että koska jenkkien Abramseissa on panssarissa köyhdytettyä uraania vahvikkeena. Jo pelkkä uraani sanan saa ison määrän ihmisiä pyöristymään. En sitten tiedä, onko tuossa mitään perää.
Hieman epäilen, että tässä tilanteessa ukrainalaisia ei pöyristyttäisi pätkääkään...
 
Miksi ja miten ampua alas. Venäjän propagandaa että saadaan syy hyökätä Suomeen. Eikä tuollaiseen viestiin reagoiminen suuntaan taikka toiseen tuota mitään. Eli milläs saa viestin venäläisille että eihän tuo paikkaansa pidä. Kun ei siellä ole mitään tietoa historiasta muutenkaan tai edes halua tietää. Ei taida olla olemassa mitään oma propagandaa tai viestiä tuonne itärajan taakse kun siellä ei totuus kuitenkaan käy kaupaksi. Minä olen itse asiassa eri mieltä. Lännen pitäisi alkaa työntää sinne hajottavaa kommunikaatiota. Puhua suoraan ohi Kremlin eri alueille ja niiden ihmisille ja luvata kuusi hyvää ja kahdeksan kaunista. Diplomaatti suhteet Venäjän nykyisiin "johtajiin" poikki....ja paljon muuta, mutta sehän olisi eskalaatiota... Hui😉
Ai karjalaisille hajottavaa propagandaa? Siellä kannatta käydä ihan itse katsomassa tilannetta. Kyllä se karjalainen vähemmistö on todellakin aika vähänä jo ihan lukumääräisestikin. Lisäksi edes 2000-luvulla ne harvat aktivistit eivät olleet mitenkään militantteja ja silti joku Santtu Karhukin hakattiin miliisin toimesta paskaksi. Sinänsä ajatus on kaunis, mutta ei ehkä kovin realistinen. Kyllä Putinin regimi on nämä kuristanut kehtoonsa jo aikoja sitten.

Tietysti jos Арту́р Оле́гович Парфе́нчиков saisi Sauli Niinistön pitämässä puheessa "1.-luokan Sikakoiraristin ansoista Suomen lähialueilla tapahtuneen valtarakenteiden hajoitustoiminnan parissa", niin voitaisiin nähdä lisää defenestraarioita, mutta ehkä ihan hirveästi tuosta ei olisi hyötyä.
 
Käsittääkseni ne on eri panssaroinnilla ns. ”Vientimalli”. Jos en ihan pieleen ole asioita ymmärtänyt jenkeillä on varastoituna ainoastaan omaan käyttöön tehtyjä vaunuja paremmalla panssaroinnilla jne. Niitä ymmärrettävästi ei haluta joutuvan ryssän käsiin, eli syy Abramsien luovuttamattomuuteen on kaiketi tämä. Voisi kuvitella, että kovaa vauhtia pyritään pajoittamaan vientiin sopivia versioita. Ei taida olla ihan nopea homma sekään ja onnistuuko edes kaikilta osin.
Suurin syy jenkkien haluttomuuteen laittaa Abramsia jakoon on vain halu painostaa Eurooppaa panostamaan enemmän, mikä on ihan oikein, kyllä täältä kalustoa löytyy jos vain on poliittista tahtoa. Jenkit tarvitsevat itse tankkeja lähinnä aluepuolustukseen jo vallatuilla alueilla tai jyräämään aavikolla kevyttä jalkaväkeä. Vihollisen tankkeja tai raskaampaa kalustoa vastaan jenkeillä on ylivoimainen järjestelmä, USAF.
 

Ukraine confirms Russian offensive attempts in Zaporizhzhia Oblast​

by The Kyiv Independent news
January 21, 2023 8:43 pm

Ukraine’s General Staff said Russia continues an offensive effort near Bakhmut, Donetsk Oblast, and Zaporizhzhia Oblast, engaging additional aviation.

In Zaporizhzhia Oblast, over 25 settlements came under artillery fire during the past 24 hours, the latest statement by the General Staff says.
Zaporizhzhia Oblast Governor Oleksandr Starykh said on Jan. 21 that Russia had carried out one airstrike and intensified artillery fire to test Ukraine’s defense. According to him, one civilian was killed by Russian shelling.

Despite attempts to offensive, Russia is just testing the waters, said Yevhen Yerin, one of the army’s spokespersons, in a televised statement.
It is impossible to say that some big offensive is taking place. These are small groups of around ten people, which the enemy threw to test the strength of our defense,” Yerin said.

If the enemy succeeds, perhaps, in some areas, they will improve their tactical position,” he went on.
According to Yerin, Russia is trying to improve their positions near Zaporizhzhia. However, he did not rule out more active moves by Russia since it accumulated “some forces” in the area.

On Jan. 21, Russia's Defense Ministry said its troops had attempted to advance in Zaporizhzhia Oblast.

“In Zaporizhzhia Oblast, both sides have massed significant forces, which have conducted artillery exchanges and skirmishes, but have avoided any large-scale offensive effort,” the Jan. 21 update by British Defense Intelligence said.
 
Ai karjalaisille hajottavaa propagandaa? Siellä kannatta käydä ihan itse katsomassa tilannetta. Kyllä se karjalainen vähemmistö on todellakin aika vähänä jo ihan lukumääräisestikin. Lisäksi edes 2000-luvulla ne harvat aktivistit eivät olleet mitenkään militantteja ja silti joku Santtu Karhukin hakattiin miliisin toimesta paskaksi. Sinänsä ajatus on kaunis, mutta ei ehkä kovin realistinen. Kyllä Putinin regimi on nämä kuristanut kehtoonsa jo aikoja sitten.

Tietysti jos Арту́р Оле́гович Парфе́нчиков saisi Sauli Niinistön pitämässä puheessa "1.-luokan Sikakoiraristin ansoista Suomen lähialueilla tapahtuneen valtarakenteiden hajoitustoiminnan parissa", niin voitaisiin nähdä lisää defenestraarioita, mutta ehkä ihan hirveästi tuosta ei olisi hyötyä.
Juurikin noin. Venäläisen nationalismin ja tuosta ytimessään kumpuavan ydinvaltion suhteen, kansallistaminen on laajemmin uudelleenasutuksena ja muina toimina pois alta hoidettu. Sellaista Karjalaa, jonka Venäjä Suomelta pois otti. Ei ole enää olemassa.
 
Novoselivsken valtaus on näemmä tehny hyvää ukejen etenemiselle kohti Svatovee, Micekin mukaan ovat parhaillaan hyökkäämässä kohti ryssien viimesiä puolustusasemia Kuzemivkassa ja pitävät hallussaan kaikkia tärkeimpiä ylänköalueita tuolla suunnalla. Suosittelen muuten vilkaseen Google Earthia joskus koko tolta Svatove-Kreminna akselilta, antaa melko hyvän kuvan millanen kattilanpohja toi Krasna-joen laakso oikeesti on. Huhuja myös kuulunu että ryssä ottanu tuelta turpaan ukejen tykistöltä koko tolla alueella (Kuzemivka, Kryvoshyivka, Pidkuichansk, Kolomyichykha), Andrew Perpetuan edellisessä streamissa arvelivat että tuskin kovin kauaa enää menee että uket pitää hallussa koko tota ylänkökaistaletta.

"Kuzemiwka - a place "gateway" to Swatów from the north-west. RUS are to defend themselves in its last fragments. The UA has captured all the important hills in the area. The AU's assault on the RUS front in the region is underway. KRAKEN is also supposed to be in action, which is something serious! May it be interesting!"

 
Jossakin määrin, on verrannollisia historiaan pohjautuvia ajatuksia esitetty. Venäjän valtiollisesta olemuksesta suhteessa vaikkapa kansallissosialistiseen Saksaan. Sodan kulussa. Eurooppalaisessa tulevaisuudessa.

Melko vähälle tämä ainakin omien havaintojeni mukaan on jäänyt. Itselläni vahva olettamus siihen, että globaalin valtajaon suhteen, Ukrainan nousu todelliseen itsenäisyyteen. On Suomen etu.
 
"Jos tämä sota pitkittyy vuosia eteenpäin, niin lännellä ei ole kykyä valmistaa modernia tankkia riittävissä määrissä. Eli tässä pitäisi nyt nopeasti tehdä jostain yksikertaistetusta tankista suunnitelma ja miettiä miten sitä tehdään sadoissa."

Hohhoijaa taas mitä vastauksia. Yhdysvalloissa on järkyttävä panssarien tuotantopotentiaali, ihan olemassa olevilla tuotantolinjoilla. Ei tässä ole muutenkaan kysymys lännen kyvystä antaa apua, erityisesti Yhdysvaltain tapauksessa. Siellä on lähemmäs viisi tuhatta Abramia varastoöljyissä. Ei tässä pelätä Venäjää, vaan sitä, että jos Ukrainaa tuetaan liikaa, se hyökkää Venäjälle. Kuulostaa naurettavalta, mutta ihan tosiasia. Se on se eskalaatio. Tämä on tasapainottelua. Miettikää nyt hetki minkä takia länsivallat lähettävät joukkueellisia panssareita, kun voisivat lähettää paljon enemmänkin.
 
Back
Top