Lukemisen arvoinen artikkeli kotirintaman tilanteesta Ukrainassa.
Ukrainassa lapset kysyvät sodasta – vanhemmilla ei ole vastauksia
Ukrainalaiset vanhemmat pyrkivät pitämään lastensa arkipäivän niin normaalina, kun vain on mahdollista, vaikka maan itäosissa käydään sotaa. Surullisista uutisista huolimatta lapset, jotka eivät itse ole taistelualueella, eivät tunnu pelkäävän sotaa.
Ukrainalaislapset leikkivät pommituksissa tuhoutuneen talonsa edustalla Stepanivkassa 29. marraskuuta 2014. Sodan läheisyys vaikuttaa monella tavalla lapsiin ja aikuisiin.
Kun lapsilta itäisen Ukrainan taistelualueella kysyy peloista, useimmat vastaavat, etteivät pelkää enää. He sanovat, että ovat jo tottuneet ammuskeluun ja räjähdyksiin.
– Minua pelottaa jos taloon osuu joku ammus tai jos siihen lentää sirpaleita, sanoo 12-vuotias poika Donetskissa.
Eräässä pommisuojassa asuva 9-vuotias sanoo, ettei hän ollenkaan pelkää.
– Isoäiti pelkää, silloin minä olen hänen kanssaan, poika sanoo.
Dnipropetrovskin kaupungissa, parinsadan kilometrin päässä alueelta, joissa taistellaan, hyvin moni vanhempi on mukana vapaaehtoistyössä ja heidän lapsensa joutuvat sitä kautta kosketuksiin sodan kanssa.
Marina Davidova kuuluu aktivisteihin ja hänen poikansa on mukana pakkaamassa vaatteita ja muita tarvikkeita sotilaille. Hän on jopa pyytänyt, että hän pääsisi tekemään vapaaehtoistyötä uudenvuodenlomansa aikana.
Marina Davidovan poika kirjoittaa kirjeitä sotilaille.
– En lue hänen kirjeitään, ne ovat henkilökohtaisia. Hän piilottaa niitä esimerkiksi univormujen huppuihin, kun pakkaamme tavaroita. Varmaankin hän kirjoittaa jotakin kaunista. Sotilaat saavat lukea sen.
Marina sanoo, ettei hänen lapsensa pelkää sotaa, mutta hän on joskus huolissaan äitinsä puolesta, kun hän vie tavaroita lähelle taistelualueita. Kun poika aikaisemmin pyysi äitiään tuomaan jonkun lelun työmatkoiltaan, hän pyytää nyt, että äiti palaisi elävänä.
Monille perheille sota on tuonut suuria erimielisyyksiä perheen sisälle. On paljon sellaisia, joilla on sukulaisia Venäjällä ja jotkut kertovat, etteivät enää soita sukulaisilleen, koska näkevät tilanteen niin eri tavoin, ja jos puhuvat, tulee riitoja.
Tanja Kirei kertoo, että hänellä ja hänen miehellään on täysin vastakkaiset näkemykset sodan syistä ja siitä, miten Ukrainan politiikan tulisi kehittyä.
– Tämä on perheellemme hyvin kipeä kysymys, sanoo Tanja. Lapset pelkäävät, kun riitelemme ja pyytävät, ettemme puhuisi sodasta. Vaikuttaa siltä, että heitä pelottaa riitamme, ei niinkään itse sota.
On myös perheitä, joissa pelätään, että isä saa kutsun rintamalle. Sergei Olhovikin perhe kuuluu niihin. Sergei on ainoa, joka käy töissä, ja hänen palkallaan elävät sekä hänen vanhempansa että vaimonsa ja lapsensa.
Sodan läheisyys vaikuttaa monella tavalla mielialoihin. Aleksandr Prozor kertoo, että hänen poikansa ei oikeastaan pelkää sotaa, mutta hän ei ymmärrä miksi se alkoi.
– Minulla ei ole siihen vastausta, sanoo Aleksandr.
Sekä Aleksandr Prozor että Sergei Olhovik sanoo, että he pyrkivät kertomaan lapsilleen sodasta totuudenmukaisesti, mutteivät kerro kaikista kauheuksista.
