Ukrainan konflikti/sota

Kas vain, ylen jutussa tosiaan:
"Luovutettujen tilalle Suomi ostaa Saksasta uusia vastaavia."

No se tästä nyt vielä puuttuu että hommataan uudet kyntöaurat tilalle varastoon purettavaksi varaosiksi :LOL: :facepalm: :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:
Saapa nähdä kuin hyvin nuo sanavalinnat pitävät sitten paikkansa, eli "uusia" ja "vastaavia". eli tuleeko uutta vai käytettyä ja tarkoittaako "vastaava" raivausvaunua vai pioneerivaunua yleisesti:unsure:Voipi olla toimittajan hatustakin nuo sanavalinnat koska muista lähteistä en vastaavaa löytänyt:rolleyes:

Kalevan jutussa mainitaan vaan että:
"Nämäkin tullaan meille korvaamaan. Tätä keskustelua meidän pitää käydä esimerkiksi Saksan puolustusteollisuuden kanssa, että me saadaan korvaavat hankinnat tehtyä, Savola sanoi."

Korvaaminenhan voi olla laveamman tulkinnan mukaan vaikka 3 vanhaa A4 vaunua varaosiksi meille tai jotain Leo-1 pohjaisia käytettyjä erikoisvaunuja. Tai ihan mitä tahansa Leo pohjaista :unsure:

Kaikki apumme Ukrainalle, jonka euromääräinen arvo on nyt n. 750 MEUR, on laskettu korvaavan KYVYN hankintahinnan mukaan.
Eli jos ollaan toimitettu Paseja tai 152 mm kanuunoita, niin tilalle ei välttämättä hankita uusia Paseja tai tykkejä.
Kyky voidaan korvata ihan muilla keinoilla (euromääräisesti samalla summalla).
 
Mitä hyötyä Kiina saa venäjän tukemisesta ? Todella halpaa fossiilista energiaa. Rysyt ei varmaan kauheita kuluta kohta, eikä se väkimääräkään iso ole, eli huono kauppakumppani pitkän päälle. Kiikaroiko Kiina pohjoiseen, että missäs se siperia onkaan ?
Ja...mitä ne lännen pakotteet oikeasti on ? Kuinka paljon länsi nykyään pyörii Kiinan teollisuuden varassa.

Venäjästä on tulossa Kiinan vasalli, arvioi Turun yliopiston kansainvälisen liiketoiminnan professori Kari Liuhto.
– Venäjä on siirtymässä Kiinan taloudelliseen etupiiriin. Siitä on tulossa Kiinan luonnonvara-aitta, Liuhto kuvailee.

Hänen mukaansa maailmantalous on menossa kohti järjestelmää, jossa valtiot keskittävät tuotantoketjujaan joko Yhdysvaltojen tai Kiinan etupiiriin.
Venäjä näyttäisi tässä tilanteessa olevan lipumassa osaksi Kiinan etupiiriä.

– On valtavan kipeä paikka Venäjälle, jos näin käy. Venäjä on kuitenkin tässä suhteessa niin pieni maa, ettei se pääse omavaraiseksi mitenkään, Holmgren sanoo.
Kiinan ja Yhdysvaltojen ympärille muodostuvat talousblokit ovat toisistaan riippuvaisia. Niiden välisten siteiden katkeamista Holmgren ei pidä todennäköisenä.

 
Kaikki apumme Ukrainalle, jonka euromääräinen arvo on nyt n. 750 MEUR, on laskettu korvaavan KYVYN hankintahinnan mukaan.
Eli jos ollaan toimitettu Paseja tai 152 mm kanuunoita, niin tilalle ei välttämättä hankita uusia Paseja tai tykkejä.
Kyky voidaan korvata ihan muilla keinoilla (euromääräisesti samalla summalla).

Niin mikähän sen avun oikea arvo on eli sen vanhan russän raudan mitä lähetetty ?
Veikkaan muutama sata miljoonaa. Eli aika vähän, kehitysapuun mennyt samana aikana yli tuhat miljoonaa oliko jotain 1,24 miljardia.
 
Venäjästä on tulossa Kiinan vasalli, arvioi Turun yliopiston kansainvälisen liiketoiminnan professori Kari Liuhto.
– Venäjä on siirtymässä Kiinan taloudelliseen etupiiriin. Siitä on tulossa Kiinan luonnonvara-aitta, Liuhto kuvailee.

Hänen mukaansa maailmantalous on menossa kohti järjestelmää, jossa valtiot keskittävät tuotantoketjujaan joko Yhdysvaltojen tai Kiinan etupiiriin.
Venäjä näyttäisi tässä tilanteessa olevan lipumassa osaksi Kiinan etupiiriä.

– On valtavan kipeä paikka Venäjälle, jos näin käy. Venäjä on kuitenkin tässä suhteessa niin pieni maa, ettei se pääse omavaraiseksi mitenkään, Holmgren sanoo.
Kiinan ja Yhdysvaltojen ympärille muodostuvat talousblokit ovat toisistaan riippuvaisia. Niiden välisten siteiden katkeamista Holmgren ei pidä todennäköisenä.


Näin se tulee menemään. Lännen on nyt todella tärkeää saada Intia omaan etupiiriinsä.
 
Missähän rysyjen terrori oikein viipyy. Odottelisivatko että Puolan pääministeri poistuu ja sen jälkeen pääsevät taas mielipuuhiinsa, eli siviilien pommittamiseen?

Olin todella varma että yöllä olisi alkanut kunnon terrori, mutta varsin hiljaista on toistaiseksi ollut.
 
YVI2 vaunut oli käytännössä yli maksimimassan ja aiheutti todella paljon ongelmia telakonestolle. PT-76 ajettiin loppuun PsVK:n ajoharjoitteluvaununa tuon takia. Runkoihin tuli repeämiä massan ja maastoajon aiheuttamien vääntymien takia, joka sitten entisestään rajoitti enemmän ja enemmän 50 käyttöä. Lopussa ne tuotiin lavetilla mahdollisimman lähelle asemapaikka jotta ajomatka jäi mahdollisimman lyhyeksi.

Eikös ne ollut vielä lisäpanssaroitu ainakin kyljistä? Niihinhän ilmestyi sellainen pystyrimoitus ja miksi se on toisaalta toiselta puolen noin pienellä alalla, vai onko nuo "rimat" vaan laatikoiden yms. kiinnitystä varten :unsure: :
Finnish_BTr-50YVi.jpgKuva_7_106-2011-119_BTR_YVI.jpg
Kuvassa lisäpanssaroinnilla varustettu BTR-50 YVI. Kuva: Puolustusvoimat
 
Pikaisesti kasasin listan Suomessa näkyvistä Carlsbergille suoraan tai omistustensa kautta kuuluvista tuotemerkeistä. Ihan kaikki tuossa ei ole. Tarkkana saa olla kapakassakin ettei ropo livahda ahneen juutin taskuun.

Koff-tuoteperhe

Karhu-tuoteperhe

Muumi
Smurffi
Hyvää Päivää
Battery
Evian

Saku Originaal
Tuborg
Staropramen
Stella Artois
Somersby
Crowmoor
Golden Cap

Bacardi Breezer
Garage

Kronenbourg
Holsten
Saku


Lisenssivalmistusta:
Coca-Cola
Fanta
Sprite
Bonaqua
Schweppes
Dr. Pepper
Budweiser
Kilkenny
Budějovický Budvar
Guinness
Franziskaner
Hoegaarden
Grimbergen
Leffe
Brooklyn
Nestea

Kaikki Coca-Cola Companyn tuotteet, jotkin brandit ovat jo tuossa aiemmin.
Jaha loppuu pian bulkki oluen juonti, kun Olvi on edelleen vv:llä ja Hartwall ollut itellä jo vähän niikö poikotissa dezantin takia, ilman tietoa, mutta varalta vaan jos sillä jotain perintö osuuksia siitä firmasta.

Muok. Väärä lainaus pois
 
Eikös ne ollut vielä lisäpanssaroitu ainakin kyljistä? Niihinhän ilmestyi sellainen pystyrimoitus ja miksi se on toisaalta toiselta puolen noin pienellä alalla, vai onko nuo "rimat" vaan laatikoiden yms. kiinnitystä varten :unsure: :
Katso liite: 74346Katso liite: 74347
Kuvassa lisäpanssaroinnilla varustettu BTR-50 YVI. Kuva: Puolustusvoimat
Mahdollisuus lisäpanssarointiin, mutta käytännössä niissä oli vaneerilevyt tai ei mitään.
 
Venäjästä on tulossa Kiinan vasalli, arvioi Turun yliopiston kansainvälisen liiketoiminnan professori Kari Liuhto.
– Venäjä on siirtymässä Kiinan taloudelliseen etupiiriin. Siitä on tulossa Kiinan luonnonvara-aitta, Liuhto kuvailee.

Hänen mukaansa maailmantalous on menossa kohti järjestelmää, jossa valtiot keskittävät tuotantoketjujaan joko Yhdysvaltojen tai Kiinan etupiiriin.
Venäjä näyttäisi tässä tilanteessa olevan lipumassa osaksi Kiinan etupiiriä.

– On valtavan kipeä paikka Venäjälle, jos näin käy. Venäjä on kuitenkin tässä suhteessa niin pieni maa, ettei se pääse omavaraiseksi mitenkään, Holmgren sanoo.
Kiinan ja Yhdysvaltojen ympärille muodostuvat talousblokit ovat toisistaan riippuvaisia. Niiden välisten siteiden katkeamista Holmgren ei pidä todennäköisenä.

Eli, käytännössä venäläisten tulevaisuus on toimia maaorjina omassa maassaan, kun kaikki omaisuus siirtyy lopulta Kiinan haltuun?

Mikäs siinä. Onnea vaan venäläisille valitsemallanne tiellä.
 
Itse odotin jotain isompaa liikettä valkoryssän suunnalta tai iskuja Moldovaan. Noh hyvä näin, jos vuosipäivän "kunniaksi" ei ryssällä mitään ihmeempää ollut hihassa, tosin onhan tässä vielä päivää jäljellä.
Tällaista tuuttasivat vartti sitten eetteriin. Eiköhän sieltä tule vielä jotain "sotakirjeenvaihtajan" toimittamaa kuvaa ja videota "suurista onnistumisista" kansalle nähtäväksi juhlapäivän kunniaksi.

 
Back
Top