Ukrainan konflikti/sota

Niitä on siellä 1,8 miljoonaa jonkun arvion mukaan. Systemaattista raiskaamista, murhia ja sen semmoista kivaa. Paremminkin tämä venäjän homma on pientä puuhastelua jos kuolleet lasketaan tuhansissa.

Kiitoksia korjauksesta, olisi pitänyt valita sanani tarkemmin. Tarkoitus ei ollut väheksyä sitä mitä Kiinassa tapahtuu ja on tapahtunut jo vuosien ajan eikä myöskään asettaa näitä minkäänlaiselle pahuusjärjestyksen akselille. Hirvittäviä vääryyksiä molemmat, sellaisia mitä ei pitäisi sietää.

Se mitä tarkoitin (epäonnistuneesti) oli, että ero Kiinan tilanteeseen on tämä: toisessa pyrkimys on alunperinkin massamurhaan, toisessa uiguurien kerääminen ja vangitseminen keskitysleireihin (joka sitten mahdollistaa massavalvonnan sekä nämä mainitsemasi raiskaamiset, murhat ja muut)

En mene muuttamaan tuota alkuperäistä viestiä, jääköön se muistutukseksi virheistä kun kirjoitetaan liian nopeasti ilman että on sanomiset ja sanavalinnat ajateltu loppuun asti. Yritän olla jatkossa tarkempi.
 
HD tasoista livekuvaa tulee jo kaupallisia droneja käyttämällä. Jo vanhalla DJIn mavic prolla voi tiedustella 3-4km päähän. Sanoisin, että muistikortille tallentavat dronet ovat vanhentunutta kalustoa, jolla ei isosti tee mitään. Toki kaupalliset dronet ovat alttiimpia elsolle sekä djin dronet esim. aeroscopelle, mutta ei tuo venäläisten kyky ole isommin sykäyttänyt.

Ensiksi tiedustellaan vihollisen sijainti ja sitten switchbladea perään. Eiköhän kohta tule pätkää switchbladen syöksystä tiedusteludronesta sekä kamikazedronesta itsestään. Sirut tulevat dominoimaan taistelukenttää.
Juu mutta ympäristö ei ole sotaympäristö ja 4g-mastoja tuskin on pystyssä joka paikassa. Sen netin se kuitenkin vaatii että saa kuvan liikkeelle, vai onko noissa sotakäyttösissä joku oma protokolla?
 
Hyvä taustatarina Putikan mielenlaadun arvioinnille. Yksi joulukuinen yö 1989 luhistuvassa Itä-Saksassa jäi tuolloisen KGB:n pikkunilkin mieleen. Tuolta ajalta juontaa Putinin pelko mieltään osoittavaa kansaa kohtaan.

 
Niitä alamaailman henkilöitä ilmoittautuu näköjään itse lehdille. "Varmasti" tällä kertaa oikealla asialla toisin kuin X kertaa yli kolmena viime vuosikymmenenä.
 
Onhan nuo vanjan kalustotappiot aivan käsittämättömät jo dokumentoitujen osaltakin. Kuinkahan paljon niitä tulee lisää kun tilanne helpottaa ja pääsevät rauhassa siivoilee jälkiä? Ja saattaa siellä olla vielä janttereilla muistikorteillakin paljon julkaisematonta matskua Oryxin pureskeltavaksi.
Oryxissa venäläisiltä 389 MBT ja 1800 muuta panssariajoneuvoa. Ihanan kallista, hyvä pojat.
 
Lisää siitä siepatusta satelliittikommunikointijärjestelmästä (siitä yläpuolella aiempi tweetti - en muista varmasti oliko se täällä jo):

Tuhottua kalustoa:
Ilmakuvaa iskuista:
https://twitter.com/lilmne/status/1510228429404512259

Pari seuraavaa eläinten pelastajista:
https://twitter.com/lilmne/status/1510100897426477056
https://twitter.com/lilmne/status/1510105939378315267

 
Aikaisemmin oli puhetta että Iziumin kaupunki joutui eilen Venäjän joukkojen valtaamaksi. Edellisellä sivulla oli näitä isoja tilannekarttoja, poimin yhdestä niistä yksityiskohdan:

Izium 02-04-2022.PNG

Jos tämä vastaa tilannetta kentällä, niin näyttäisi siltä että yrittävät motittaa Severodonetskissa ja sen itäpuolella olevat Ukrainan joukot. Toinen mikä tuli mieleen on se, että jos Venäjän "voiton" edellytys on Donetskin ja Luhanskin maakuntien valtaaminen kokonaan, niin tämä tukee sitäkin tavoitetta.

Oletus siis että Iziumiin hyökänneet joukot pyrkivät jatkamaan siitä etelää kohti.

MUOKKAUS: tässä kartalle merkittynä Donetsk oblast, sitä ei ole vielä vallattu kokonaan (huomaa minne Izium sijoittuu suhteessa tähän "maakuntaan"):

donetsk oblast.PNG
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainaan hyökkääminen on yksi asia mutta se mikä tässä koko hommassa eniten oksettaa on tuo tarkkaan harkittu mutta täysin tarpeeton tuhoamisvimma joka tuota venäläistä roskasakkia tuntuu kovasti tyydyttävän.

2022-03-31t185155z_771913029_rc2rdt96p5fb_rtrmadp_3_ukraine-crisis-mariupol-edit_custom-8ff9fbaaf59f0f36f5f92d2bb88a5e6a5a41ef81-s1100-c50.jpg

Russian-army-has-surrounded-Kiev-citizens-of-Ukraine-also-took.jpeg

4000.jpg


Sota on sotaa mutta tuota ei voi puolustella mitenkään.
 
Viimeksi muokattu:
Venäjä näyttää suunnitelleen ennalta melkoisia lynkkauskampanjoita. "Denatsifikaatio" olisi tapahtunut 1000 hengen joukkohautojen muodossa. Eli sen verran olisi kylmätty aina max 3 pv sisään.


On tuolla pieni lipsaus. Vastaavanlainen kansanmurha on toteutettu toisen maailmansodan jälkeenkin, viimeiseksi Kambodshassa 75-80. Ruandakin ehkä käy verrokiksi.
 
On tuolla pieni lipsaus. Vastaavanlainen kansanmurha on toteutettu toisen maailmansodan jälkeenkin, viimeiseksi Kambodshassa 75-80. Ruandakin ehkä käy verrokiksi.
Nyt kun katsoo rys... venäläisten omen kaatuneiden käsittelyä tai oikeammin sen täydellistä puuttumista - tulee mieleen että niihin kaivettuihin joukkohautoihin ei ole kyllä ollut todellakaan tarkoitus haudata omia joukkoja vaan 'puhdistusten' jälkiä.
 
Lisää siitä siepatusta satelliittikommunikointijärjestelmästä (siitä yläpuolella aiempi tweetti - en muista varmasti oliko se täällä jo):


Miksi tämäkin ryssän vehje on niin iso ja kömpelö ? Sateliittipuhelimet on nykyään vähän kännykkää isompia. Varmaan jättivät tuonkin tuonne tahallaan, kun ei paska edes toiminut. Ei mahdu eikä pärisi. Tyypillistä Rushian hi-tech:iä...
 
Aikaisemmin oli puhetta että Iziumin kaupunki joutui eilen Venäjän joukkojen valtaamaksi. Edellisellä sivulla oli näitä isoja tilannekarttoja, poimin yhdestä niistä yksityiskohdan:

Katso liite: 59547

Jos tämä vastaa tilannetta kentällä, niin näyttäisi siltä että yrittävät motittaa Severodonetskissa ja sen itäpuolella olevat Ukrainan joukot. Toinen mikä tuli mieleen on se, että jos Venäjän "voiton" edellytys on Donetskin ja Luhanskin maakuntien valtaaminen kokonaan, niin tämä tukee sitäkin tavoitetta.

Oletus siis että Iziumiin hyökänneet joukot pyrkivät jatkamaan siitä etelää kohti.
Toki ken tietää Severodonetskin todellista tilannetta tällä hetkellä, mutta tämän kartan mukaan yllätyn jos tuo kyseinen alue jää mottiin.
Mutta Izium etelään oleva alue on uhan alla, mutta ainakaan vielä ole nähty toista läpimurtoa etelässä. joten missä lie kärki kohtaa kärjen (suunnitellusti)

day_37_b_Sloboda-Frontline-2048x1310.png
 
Back
Top