Ukrainan konflikti/sota

Tälle voisit laittaa vähän faktaa esille.

Kerosiinia eli lentopetroolia varastettiin oikeuden päätöksen mukaan ainakin 100.000 litraa Lapin lennostolta ja siitä määrästä jaettiin tuomiotkin.

Lähisukulainen oli joskus varusmiehenä sotilaspoliisina. Olivat napanneet kiinni sotaharjoituksen yhteydessä leirillä jonkun vääpelin kun oli käynyt oman siviiliautonsa armeijan pumpulla tankkaamassa. Tapahtuma oli vaiettu sitten kuoliaaksi kun kyseessä oli jonkinlainen maantapa eikä se koskaan edennyt esimerkiksi oikeuteen. Kuljetuskomppaniassa taas varusmieskuskeilla oli tapana tyhjentää ne varakanisterit oman siviiliauton tankkiin.

Kirjoitukseni pointti ei ollut Suomen armeijan mollaaminen vaan se, että joka armeijassa on maailmassa korruptiota, mutta ryssä-armeijassa se korruptio on maailmanennätystasoa. Ja ryssän armeijassa se on varmaan tuhat kertaa yleisempää ja laajempaa kuin Suomen armeijassa suhteessa armeijan kokoonkin.
 
@CanadianUkrain1
27m

#Russian munitions train car is no more in #Tokmak, #Zaporizhzhia.

Tämä Tokmak on niitä ryssän sodan alkupäivinä valtaamia alueita, jonkin verran rintamalinjan takana.

Tämä twiittailiija-kollektiivi on jännä tapaus, ilmeisesti annettu vähän toimintavapautta levittää englanninkielistä informaatiota PR-syistä.
Joku kolme-neljä viikkoa sitten taisin törmätä ensimmäistä kertaa ja silloin vielä twiittaili aika vähän.
 
Oma henkilökohtainen kokemus tästä tilistä on se että tulee todella paljon tietoja jotka myöhemmin osoittautuvat epätosiksi.
Että suosittelen suolan kanssa nautittavaksi.
 
Ryssä on ilmeisesti hyökännyt twitterissä, siellä on ukrainalaisia tilejä suljettu. mm. Vitaly Kimin sivu kadonnut.
 
Tuosta oli puhetta aikaisemmin, yksi Youtube-mies etsi heidän varastotukikohtia junaratoja seuraamalla sekä erilaisia sopimusasiakirjoja tutkimalla, mistä sai osoitteita. Löysi näitä varastoja 13 kpl, valtaosa syvällä Uralin itäpuolella. Hän laski satelliittikuvista että näissä olisi yhteensä 6 000 panssarivaunua, joista arvioi että 3 000 voisi olla "korjattavissa". Tuosta määrästä osa on tietysti sellaisia mitä pidetty paremmassa kunnossa ja voisi olla sellaisenaan otettavissa käyttöön. Vaan onko näille miehistöä? Syvältä Siperiasta on useamman päivän junamatka Ukrainan rajalle, jos pääsee heti lähtemään, mahdollisesti menee viikkokin pelkkään siirtoon.

Hänen laskemien määrien perusteella sanoisin että ovat selvästi pyrkineet keskittämään vaunuja muutamaan isompaan varastoon ja niistä ehkä kolme tai neljä on sellaisia missä mahdollisesti tekevät aktiivisemmin korjaustyötä. Tietääkseni varsinaisia vaunujen modernisointeja ei tehdä näissä vaan vaunut menevät Omskiin tai Nizhny-Tagiliin tehtaisiin "modernisoitavaksi" (T-72B3M, T-80BVM ja T-90M).

Vilkaise tämä viestini toisessa ketjussa, siinä on kartta ja linkki tuohon videoon (en viitsi laittaa niitä tänne kun ovat jo yhdessä paikassa):

Venäjän sotilasalueiden kuvat
Onkohan syy sille, että silti kynsin hampain pitävät kiinni kaikista noista romuista se, että voivat näytellä suurvaltaa ja ylläpitää suurvaltaprestiisiä useiden tuhansien kirjanpidossa näkyvien tankkien myötä? Olisihan se nöyryyttävää Venäjälle myöntää, että resurssit riittävätkin vain pariin tuhanteen taistelupanssarivaunuun, ja silloinkin ne on puutteellisesti modernisoituja.
 
Erikoinen ääni kellossa Tassissa. Huomenna Venäjä "tarjoaa", puhtaasti humanitaarisin perustein, Mariupolin taistelijoille tulitaukoa ja mahdollisuutta antautua klo 14.

Aika monta kertaa sitä antautumista on jo vaadittu siihen ja tähän mennessä.

MOSCOW, 19 April. /TASS/. The Russian side is ready on Wednesday, April 20, to again declare a regime of silence so that the militants of the nationalist battalions, as well as foreign mercenaries, lay down their arms and surrender. This was stated on Tuesday by the head of the National Defense Control Center of the Russian Federation, Colonel-General Mikhail Mizintsev.
ON THIS TOPIC
Military operation in Ukraine. Online

"Despite the absence of any elementary actions on the part of the Kiev authorities to save the military personnel of their country, and also realizing the complete irresponsibility of officials of the Kiev regime for the predicted sad outcome of resistance in the remaining center of Mariupol, the Russian Armed Forces, guided by purely humane principles, again offer the militants nationalist battalions and foreign mercenaries from 14:00 Moscow time on April 20, 2022, to cease hostilities and lay down their arms," Mizintsev, who heads the Russian interdepartmental coordination headquarters for humanitarian response in Ukraine, said.
The colonel-general assured that the Russian Federation guarantees the preservation of life and the provision of medical assistance to all those who laid down their arms. He recalled that the Russian Federation had already confirmed the humane treatment of prisoners of war, including in relation to the surrendered marines. "And this time the Russian side guarantees compliance with the Geneva Conventions on the treatment of prisoners of war," Mizintsev added.

Establishing a connection​

For the implementation of the humanitarian operation, the Russian side proposed to establish communication between the parties from 13:00 Moscow time, half an hour after that, to declare a regime of silence. "The actual start of the ceasefire regime by both sides is indicated by the raising of flags: from the Russian side - red, from the Ukrainian side - white along the entire perimeter of Azovstal," the Colonel General noted.

From 14:00 Moscow time, it is proposed to leave the Ukrainian armed units and mercenaries. They should have weapons and ammunition with them.
"For this purpose (during the period of the silence regime), the units of the Russian Armed Forces and the formation of the Donetsk People's Republic along the entire perimeter of Azovstal cease hostilities and withdraw to a safe distance," Mizintsev stressed.
The head of the national defense control center also called on Kyiv to show prudence, to instruct the militants to stop senseless resistance.
 
Onkohan syy sille, että silti kynsin hampain pitävät kiinni kaikista noista romuista se, että voivat näytellä suurvaltaa ja ylläpitää suurvaltaprestiisiä useiden tuhansien kirjanpidossa näkyvien tankkien myötä? Olisihan se nöyryyttävää Venäjälle myöntää, että resurssit riittävätkin vain pariin tuhanteen taistelupanssarivaunuun, ja silloinkin ne on puutteellisesti modernisoituja.
Ehkä osittain siinä on tuotakin takana. Isompi syy on todennäköisesti se, että uuden vaunun valmistaminen on vaan pirun kallista lystiä ja vie aikaa. Jos halutaan aseistaa reservi LKP:n yhteydessä niin vanhan peruskorjaaminen ja jonkuntasoinen modernisointi on huomattavasti nopeampaa ja halvempaa. Onhan jenkitkin hillonneet kaikki vanhat Abramsit luolien perille.
Edit: Ja onhan sakuillakin Leopardeja varastot täynnä kun kerran 1A5 löytyy vielä.
 
Onkohan syy sille, että silti kynsin hampain pitävät kiinni kaikista noista romuista se, että voivat näytellä suurvaltaa ja ylläpitää suurvaltaprestiisiä useiden tuhansien kirjanpidossa näkyvien tankkien myötä? Olisihan se nöyryyttävää Venäjälle myöntää, että resurssit riittävätkin vain pariin tuhanteen taistelupanssarivaunuun, ja silloinkin ne on puutteellisesti modernisoituja.
Lähes jokainen asia tuolla perustuu valheeseen ja korruptioon. Paperille voi piirtää mitä vaan, että johtaja/johtajat pysyy tyytyväisenä. Jenkeillä on varmaan paras tiedustelutieto venäjän mahdollisista kalustoista.
 
Ja duuman ulkomaanasioiden komitean pj puhelee että Ukrainan erityisoperaation onnistuminen luhistuu lännen kaksoisstandardien takia. Eikös tämmöisistä puheista pitäisi heilahtaa 15v häkkiä???

Duuman ulkomaanasioiden komitean pj puhelee että Ukrainan erityisoperaation onnistuminen johtaa lännen kaksoisstandardien luhistumiseen. Mä jo ihmettelin...

Slutsky: the success of the Russian Federation in a special operation in Ukraine will be a collapse for the double standards of the West​

The Chairman of the State Duma Committee on International Affairs noted that the "anti-Russia project" is more important to the West than the fate of the inhabitants of Ukraine

Read TASS at
Yandex.NewsYandex.Zen
MOSCOW, 19 April. /TASS/. The successful completion of the special operation of the Russian Federation in Ukraine will be a collapse for the propagandists of the unipolar world and the double standards of the West. This opinion was expressed on Tuesday by the chairman of the State Duma Committee on International Affairs, Leonid Slutsky.
ON THIS TOPIC
A new stage of the special operation and Western arms supplies to Kiev. Events around Ukraine on April 19
"Successful completion of the special operation of the RF Armed Forces in Ukraine will become a civilizational failure of the apologists of the unipolar world and the collapse of the double standards of the collective West. use weapons to help continue the conflict "to the last Ukrainian," Slutsky wrote on the Telegram channel , commenting on Scholz's words that "Russia cannot be allowed to win over Ukraine."
The politician noted that the "anti-Russia project" is more important to the West than the fate of the people of Ukraine. "And the fate of people in the Ukrainian territories is important to all of us here in Russia. That is why we, without a doubt, will definitely achieve all the goals set for the denazification and demilitarization of Ukraine and save the civilian population of Donbass from the fascist junta in Kyiv," he summed up.
Earlier, Scholz urged to prevent the victory of the Russian army in Ukraine and called the Russian operation in Ukraine a "senseless war" and "a blatant violation of international law." The German Chancellor believes that Moscow did not count on the cohesion of the West in this situation.

On February 24, the President of the Russian Federation announced a special military operation in response to the request of the leaders of the Donbass republics for help. After that, the US, EU, UK, as well as a number of other states imposed sanctions against Russian individuals and legal entities.

(mä käännän näitä kuukkelilla englantiin kun omien kokemusten perusteella enkkukäännökset ovat erittäin paljon parempia kuin suoraan suomeksi, luotan mpnettiläisten lontoontaitoon)

edit: no ja oma sitten reistaa pahasti. aika mennä unille
 
Viimeksi muokattu:
Kerosiinia eli lentopetroolia varastettiin oikeuden päätöksen mukaan ainakin 100.000 litraa Lapin lennostolta ja siitä määrästä jaettiin tuomiotkin.

Lähisukulainen oli joskus varusmiehenä sotilaspoliisina. Olivat napanneet kiinni sotaharjoituksen yhteydessä leirillä jonkun vääpelin kun oli käynyt oman siviiliautonsa armeijan pumpulla tankkaamassa. Tapahtuma oli vaiettu sitten kuoliaaksi kun kyseessä oli jonkinlainen maantapa eikä se koskaan edennyt esimerkiksi oikeuteen. Kuljetuskomppaniassa taas varusmieskuskeilla oli tapana tyhjentää ne varakanisterit oman siviiliauton tankkiin.

Kirjoitukseni pointti ei ollut Suomen armeijan mollaaminen vaan se, että joka armeijassa on maailmassa korruptiota, mutta ryssä-armeijassa se korruptio on maailmanennätystasoa. Ja ryssän armeijassa se on varmaan tuhat kertaa yleisempää ja laajempaa kuin Suomen armeijassa suhteessa armeijan kokoonkin.
Onhan noita kuoliaaksi vaiettuja tapauksia paljon täälläkin, esm. skapparit jurrissa 50m vallilla, josta meni tie lotinaan läpi, niin ampuivat baxterin sivuikkunasta läpi. Ja kyllä ei ollut mitään puomivartioo. OT mut pakko sanoa, jotta ei se ihan putkeen ole mennyt 90 luvulla täälläkään. Plussana sanon, et viime kertaukset oli +10. Niin siis ostivat baxterikuskin hiljaiseksi.
 
Back
Top