Ukrainan konflikti/sota

Patomäen jutut eivät kyllä yllättäneet yhtään. Miksei? No siksi että tämä tyyppihän on paljastunut vuosien varrella Ukrainasta varastetun pesukoneen rumpuohjelman kestäväksi puna-aatteiden fanittajaksi. Alle koostin muutaman pointin tukemaan väitettäni ja jotka liittyvät Ukrainan sotaan ja sen seurauksiin.

- 2014 syksyllä Patomäki kritisoi EU:ta ja USA:ta niiden Putinin hallinnolle asettamista pakotteista (sittemmin hesarin sivuilta poistettu kirjoitus! Linkki web archieveen josta se löytyy)

- 2015 Patomäeltä kysyttiin Krimin anneksoinnin ja Itä-Ukrainan sodan vertaamisesta 30-luvun Saksaan ja siihen Patomäki vastasi; "Venäjä on muuttunut Putinin alaisuudessa yhä autoritaarisemmaksi valtioksi, joka rajoittaa kansalaistensa vapautta monin tavoin. ”Rajoituksista huolimatta siellä vallitsee yhä periaatteessa liberaali ja ihmisoikeudet huomioiva demokratia. Se on vielä aika kaukana Hitlerin Saksasta”, maailmanpolitiikan professori Patomäki sanoo." (taas poistettu kirjoitus! Linkki web archieveen josta sekin löytyy)

- 2022 keväällä Patomäki eroaa Vasemmistoliitosta ja hänen mukaansa viimeisenä niittinä oli se että Suomi päätti hakea NATO-jäsenyyttä. Muutenkin tuntuu että kaikki ovat hänelle uusliberalisteja (ml. nykyinen Vasemmistoliitto!), ja tuntuu kyllä muutenkin ettei tälle kaverille maistu demokraattinen päätöksenteko - ainakaan silloin kun demokraattisesti tehdyt päätökset eivät ole aatteenpunahehkuisia... (linkki uutiseen, joka on päivätty 24.5)

mut hei, ajatellaanpas kuitenkin positiivisesti eli nyt tämäkin tapaus on tullut luurankoineen komerosta kunnolla pihalle ja tuhoaa näillä ilmoille päästelemillään houreillaan ihan itse oman julkikuvansa!

Miksi näille Putinisteille annetaan kaistaa ja ruutuaikaa ?
 
LOL
There is a quick snap from Reuters here about the gas supply situation in Denmark. Danish system operator Energinet has said that the flow of natural gas to Denmark via Germany remained steady today, despite Gazprom’s decision to halt supplies.

joku unohti kääntää hanoja kiinni, toisaalta kuinka ne pääsee kääntämään putkia kiinni ulkomailla? Myös jos ulkomaa käyttää putkesta tulevaa energia tuotetta niin millä se nostetaan vastuuseen asiasta?
 
Selväähän se on, että myös ukraina kokee kovia tappioita. Sota on nyt jämähtänyt kulutusvaiheeseen venäläisten päättömien syöksyjen jälkeen. Tilanne paranee vasta, kun/jos läpimurto saavutetaan.
Mielenkiintoista onkin nähdä kuinka kauan 2020 luvulla "inhimillidyyden" ja yksilönvapauden aikakaudella voidaan tällaista sotaa käydä. Kuinka nopeasti ukrainalaisille tulee sotaväsymys. Venäläisethän tuntuvat olevan sille immuuneja.
 

Katselin aamulla skottimanagerin haastattelun asiasta. Hän ei ollut hyvillään kun skoteilla tekisi mieli pokaaleille kanssa. Kuulemma on odottaneet sitä kakskyt vuotta ja vastustajalle ei anneta sijaa vaikka olisikin sodassa.
 
BTG on eri asia kuin pataljoona.
Tällähetkellä ryssän tilanne on se, että nämä kolmannet pataljoonat ovat prikaatien ja rykmenttien koulutus pataljoonia. Eli monneja peruskoulutusvaiheessa. Ei BTG:tä saada kasaan sillä että otetaan combined arms, tykistö, it, viesti ja pioneeri koulutuspataljoonista monnit ja jäljellä oleva kalusto ja lyntätään ne yhteen.

-> se mitä ryssällä on jäljellä on huonosti koulutettua tai kouluttamatonta jalkaväkeä, joka ehkä saadaan jonkinlaiseen peltikoppiin suojaan. Uusia BTG rakenteita se ei pysty muodostamaan, korkeintaan täydentämään nykyisiä.

Luitko ollenkaan artikkelia?! Venäjän armeijan (taktinen) pataljoona (battalion tactical group) on kasa joukkoja, eli Venäjän armeijassa 800 miestä ja +50 ajoneuvoa.

Kyse ei ole _kouluttamattomista_ varusmiehistä vaan Venäjän armeijan kantahenkilökunnasta eli kouluttajat ja rajavartijat jne (We have seen military district-level orders for intensive training of reserve units, which, we are told, largely consist of contract soldiers still not engaged in Ukraine).

Näitä joukkoja on "pakko" pitää Venäjän rajoilla ja varuskunnissa, jotta varusmiehiä voidaan kouluttaa ja esim. kiinalaiset tai muut maat eivät vain kävele Venäjälle (halutessaan).

-> Uusille pataljoonille ei ole tankkeja tai muita järkeviä ajoneuvoja, kun suurin osa on jo Ukrainassa tai on tuhottu. Tankkeja on vain paperilla.
 
AFU:n tämänhetkinen arvio vihollisen tappioista. Tankkien määrä edelleen vähentynyt, rynnäkkövaunuja menee paljon ja tykistöä kiihtyvällä tahdilla.

Katso liite: 62333
Tarkoittanee panssarivaunujen kohdalta tuhottavien kohteiden määrän vähenemistä, joko niitä ei ole tai niitä ei ole käytetty. Kumpikaan ei ole hyökkääjän kannalta hyvä.
Joka tapauksessa tuo ei lupaa hyvää ryssän tulevalle toiminnalle, joustavampi vastustaja tekee mitä haluaa näiden jämähtäessä vanhaan jäykkään doktriiniin...
 
Reuters reports that Russia’s nuclear forces are holding drills in the Ivanovo province, northeast of Moscow. The report comes from Interfax news agency, citing the Russian defence ministry on Wednesday.

Some 1,000 servicemen are exercising in intense manoeuvres using over 100 vehicles including Yars intercontinental ballistic missile launchers, it said.

The report came shortly after Biden announced the US would be sending a $700m package of security assistance, including medium range missiles, to Ukraine.
689 children have been injured or killed in Ukraine as a result of the Russian invasion, the Verkhovna Rada - Ukrainian parliament - said this morning, in a post to its official Telegram.

As of the morning of June 1, the official number of child victims was 243, and the number of injured was 446.
It noted that those figures are not final, as work was still underway to try and confirm deaths in occupied territories and areas with active fighting. The true number is likely much higher: in cities like Sievierodonetsk, the mayor has said it is impossible to keep track of civilian casualties amid round-the-clock shelling.
Russia’s RIA Novosti agency is reporting that overnight a video depicting children alleged to have been killed by Ukrainian forces in the Russian-occupied Donbas region of Ukraine was projected on to the US embassy in Moscow. The agency writes:

A video was projected on the walls of the US embassy in Moscow, stating that the US military “bears full responsibility for all the dead children of Donbas.”

The activists who organised the action timed it to the International Children’s Day.

The performance participants explained that they wanted to remind the world community that the White House has been sponsoring the Ukrainian authorities for many years.
Also from last night is this image of Gazprom’s building in Moscow, which is lit up at night with the letter ‘Z’ in support of Russia’s latest invasion of Ukraine.
 
Selväähän se on, että myös ukraina kokee kovia tappioita. Sota on nyt jämähtänyt kulutusvaiheeseen venäläisten päättömien syöksyjen jälkeen. Tilanne paranee vasta, kun/jos läpimurto saavutetaan.
Mielenkiintoista onkin nähdä kuinka kauan 2020 luvulla "inhimillidyyden" ja yksilönvapauden aikakaudella voidaan tällaista sotaa käydä. Kuinka nopeasti ukrainalaisille tulee sotaväsymys. Venäläisethän tuntuvat olevan sille immuuneja.
Sotaväsymys. Niin että Ukrainalaiset toteaa että ei jaksa enään. Tuossa on vaimot ja tyttäret raiskattavaksi olkaa hyvä. Myös koko kansa voidaan sulauttaa venäjään. Vaikea uskoa. Venäjä on tehnyt hartiavoimin töitä ettei ukrainalaisten sotaväsymys ole vaihtoehto.
 

Riippuu vahvasti sodan vaiheesta. Hyvin todennäköistä että nuo uhriluvut ovat hieman alakanttiin varsinkin päiväsaikaan tehtävien vastahyökkäysten osalta.

Pelkästään Khersonin alueella ilmeisesti viimeviikolla Vysokopilljan kylässä menehtyi ~90 ukrainalaista taistelijaa grad/tykistötulitukseen yhden vastahyökkäyksen aikana. Tähän päälle lisätäisiin sitten samaan aikaan muualla tulleet tappiot. En postaa linkkejä koska graafista contenttia, mutta etsimällä 'Vysokopillja' twitterissä löytyy OSINT infoa. Drone-footage venäläisten julkaisemaa Herson Vestnikin telegrammissa (joka nytten palvelee miehittäjiä).
Puissa ei lehtiä ja nurmi ei kasva. On jostain huhtikuulta tai maaliskuulta.

Videoissa alle 20 ruumista. Haiskahtaa siis vahvasti propagandalle, vaikka hyvä osoitus taas, että ukrainalaiset maksavat vapaudestaan kovaa hintaa ja olisi kaikille palvelus, että länsimaat uskaltaisivat avittaa Ukrainaa ilmavoimillaan, jotta tykistö saataisiin hiljaiseksi.

Nuokin kaverit kun olisivat olleet Maderissa niin ei olisi grad aiheuttanut todennäköisesti naarmuakaan.
 
Back
Top