Ukrainan konflikti/sota

Tähän Ukrainan etenemiseen, joka siis on todellista, kun yhdistää kaiken sen venäläisten roskauutisoinnin liittyen Syyriasta tuleviin vahvistuksiin, Pohjois -Korean vahvistuksiin, Valko-Venäjän liittymisen sotaan pohjoisella rintamalla, uudet joukot koulutuksessa milloin missäkin, tuhansien NL aikaisten vaunujen huoltaminen ja käyttöönotto, Transnistrian tilanteen mahdollinen eskalointi, superaseet kuten Kinzhal jne. niin ymmärtää, että kaikki Venäjän osalta on ollut pelkkää maskirovkaa, oikeasti siellä ei ole eikä ole tulossa mitään. Putlerilla oli kädessään seiska ja kakkonen eikä kukaan uskonut bluffia.
Ensin sai hävetä laivasto kun Moskva ja muutama pienempi purkki upposi kunnes ovat päättäneet pysyä statisteina, sen jälkeen on saanut hävetä ilmavoimat, jotka eivät käytännössä pysty antamaan edes alkeellista vastusta paljon pienemmille Ukrainan ilmavoimille, kun yrittävät niin koneita tulee alas kestämätöntä tahtia, nyt maavoimat saavat hävetä silmät päästään kun siellä on meneillään täysin kontrolloimaton paniikki ja kilpailu kuka juoksee kauimmas paukkeesta. Kalustoa jää lisäksi Ukrainalle ja sen lisäksi että joukkojen edetessä sitä myös tuhotaan melkoisia määriä. Tilanne on millä tahansa mittarilla kestämätön Venäjälle ja kenraalit varmasti tietävät sen. Kuka on se, joka sanoo Putlerille ensimmäisenä että erikoisoperaatio on hävitty ja viisainta olisi vetää kaikki joukot Ukrainasta viivyttelemättä jolloin kalusto- ja miestappiot eivät enää merkittävästi kasvaisi. Jos viivytellään vielä kuukausi pari niin lopputulos on sama, mutta kaikki kalusto jää Ukrainaan eikä miehistöstä palaa kuin rippeet.

Ovat kaivaneet itselleen sellaisen kuopan josta ei aivan heti noustakaan ja hiljalleen tilanne alkaa valjeta kaalimaassakin.

Katso liite: 67028
”V*ttu tästä tulee hyvä fiilis.”
 
Steiner aloittaa ihan kohta hyökkäyksensä ja sitten kaikki on taas hyvin.

Kyllähän tämä taitaa nyt olla Venäjän armeijan pahin nöyryytys sitten operaatio Barbarossa alkuvaiheen, Afganistan ja Tšetšenia mukaan lukien.
Kyl se nöyryytys jatkui ihan 8.5.1945 asti: ryssän voitto tuli hirvittävällä hinnalla: 13 miljoonaa kaatunutta. (Ja 14 miljoonaa KIA siviiliä) Miten niiden olisi käynyt, jos eivät länsivallat olisi tukeneet Stalinia?
 
Itsekin samaa miettinyt. Jos joskus haluavat liittyä Suomeen, niin sitten varmaan mietittävä asiaa. Voi tulla vaikeuksia, koska karjalan ihmiset liian pitkään ryssän vaikutuksen alla ja aivopesty…
Ryssät ovat kuitenkin Dna testien mukaan kuitenkin 30 prosenttisesti Suomalaisia enivei. Pari sukupolvea suomen kielen opetusta ,niin kunnon Suomalaisia ovat. Parempia kuin nämä afgaanikusipäät joita työpaikalla joutuu katsomaan ja haistelemaan.
 
Warmonitor vihjailee jostain uusista kujeista/kyvyistä.

Partisaanit tekevät ryssän oloa tukalaksi selustassa.

Koukkaus Zaporizziasta Melitopolin kautta Hersonin selustaan? (Melitopolissahan tiettävästi tuo partisaanitoiminta on ollut varsin aktiivista..)

Tässä alkaa nojatuolikenraalienkin nälkä kasvamaan :ROFLMAO:

Tämä WarMonitor oli monien hampaissa vielä jonkin aikaa sitten, kun julkaisuun asti päätyi turhan usein vähän liiankin optimistista ja lopulta paskapuheeksi osoittautunutta kamaa (eräänlainen Anti-Kastehelmi siis :LOL:) , mutta kieltämättä nyt Harkovan hyökkäyksen aikana on anti ollut aikalailla priimaa.
 
Itsekin samaa miettinyt. Jos joskus haluavat liittyä Suomeen, niin sitten varmaan mietittävä asiaa. Voi tulla vaikeuksia, koska karjalan ihmiset liian pitkään ryssän vaikutuksen alla ja aivopesty…
Seurannut palstaa hyökkäyksestä alkaen ja paljon löytyy tietoa eri asejärjestelmistä ja niiden käytöstä. Sen sijaan historiallinen ymmärrys ja kontekstointi on usein luokattoman heikkoa. Lisäksi monen asian suhteen tunnutaan olevan kaksinaismoralisteja, minkä tietysti palstan luonteen pystyy ymmärtämään.

Esim. jos halutaan verrata esim. Karjalan aluetta ja Krimiä niin on oltava rehellinen myönnettävä, että Krim ei ole historiassa IKINÄ ollut ukrainalainen tai kuulunut sen kulttuuripiiriin. Suurin oikeus alueeseen historiallisesti on kenties Turkilla ja tämän jälkeen juurikin Venäjällä. Tosiasiallisesti Venäjällä on siis suurempi oikeus vaatia Krimiä kuin Suomella menetettyä Karjalan aluetta. Tuntuuko pieni pistos sydämmessä?

Lisäksi on hyvä muistaa, että karjalaiset eivät ole historiassa lainkaan olleet kovin kiinnostuneita Suomeen liittymisestä, esim. ns. heimosotien aikaan suomalaiset joutuivat karvaasti tähän pettymään. Nykyään karjalaisten omassa historiankirjoituksessa korostuu muutenkin kriittinen ote Suomen kolonialistisiin vaatimuksiin alueen suhteen. Tähän liittyy ns. assimilaatiovaatimukset ym. Moni karjalainen kokee, että he ovat oma KANSA, ei heimo tai mitään suomalaisia.
 
Kastehelmi provosoitunut palstan "jarrumies" -syytöksistä ja vetänyt Kreminnan reilusti Ukrainalle ja radan poikki. Käyn jääkaapilla ja katson kohta voiko olla totta.

Katso liite: 67029
Kastehelmeä puolustelematta voinee sanoa, että karttojen päivittäminen on tällä hetkellä likimain mahdotonta jos lähtökohtana on ollut luotettavuus eli vähintään kahdesta eri lähteestä tulevien tietojen saaminen.

En fanita Kastehelmeä ja jotain haastatteluja olen yrittänyt kuunnella, mutta ei vaan pysty.

Ymmärrän kyllä, että nyt näiden nojatuolimajureiden projekti ei kykene tuottamaan reaaliaikaista karttaa.
 
Seurannut palstaa hyökkäyksestä alkaen ja paljon löytyy tietoa eri asejärjestelmistä ja niiden käytöstä. Sen sijaan historiallinen ymmärrys ja kontekstointi on usein luokattoman heikkoa. Lisäksi monen asian suhteen tunnutaan olevan kaksinaismoralisteja, minkä tietysti palstan luonteen pystyy ymmärtämään.

Esim. jos halutaan verrata esim. Karjalan aluetta ja Krimiä niin on oltava rehellinen myönnettävä, että Krim ei ole historiassa IKINÄ ollut ukrainalainen tai kuulunut sen kulttuuripiiriin. Suurin oikeus alueeseen historiallisesti on kenties Turkilla ja tämän jälkeen juurikin Venäjällä. Tosiasiallisesti Venäjällä on siis suurempi oikeus vaatia Krimiä kuin Suomella menetettyä Karjalan aluetta. Tuntuuko pieni pistos sydämmessä?

Lisäksi on hyvä muistaa, että karjalaiset eivät ole historiassa lainkaan olleet kovin kiinnostuneita Suomeen liittymisestä, esim. ns. heimosotien aikaan suomalaiset joutuivat karvaasti tähän pettymään. Nykyään karjalaisten omassa historiankirjoituksessa korostuu muutenkin kriittinen ote Suomen kolonialistisiin vaatimuksiin alueen suhteen. Tähän liittyy ns. assimilaatiovaatimukset ym. Moni karjalainen kokee, että he ovat oma KANSA, ei heimo tai mitään suomalaisia.
Tuolla logiikalla, kumpaan Suomi nyt kuuluisi, Ruotsiin vai venäjään? Olisiko siinä katsannossa aivan selvää, että jompikumpi noista kahdesta hyökkäisi tänne? Onko Suomi esittänyt vaatimuksia Karjalan palauttamiseksi?
 
Back
Top