Ukrainan konflikti/sota

Ihan vähän näyttää tohtoroidulta tekstiltä...
En havaitse tohtorointia isolta 27" ruudulta katsellessa. Valkoisella maalitussilla turattu ja tussinvetojen alta näkyy maalipinnan vaihtelu. Lisäksi kirjaimet eivät ole fontteja, sillä eet, aat ja kaksi ässää on keskenään hieman erilaisia.

Jos tarkoitat epäilyttävyydellä .jpg tms. voimakkaan pakkauksen aiheuttamaa ääriviivahäröilyä, niin se kuuluu asiaan.
 
Hemmetin hyvä kysymys. YYA:n ja rähmälläänolon perinne se kait esti Suomessa avointa keskustelua ryssän todellisesta luonteesta. Eli siis tämä ajattelu, että tuli mitä tuli, niin rysyjen kanssa on vaan pakko tulla toimeen. Tämä ja idänkaupan ahneus varmaankin myös. Nyt toki sopii pohtia, että kyllä niitä vaaran merkkejä oli aika lailla nähtävillä ennen helmikuuta 2022. Ne vaan päätettiin jättää huomioitta. Ja nyt kun ollaan sitouduttu tukemaan Ukrainaa ja seisomme Venäjän vihollisten riveissä ja ollaan NATO:n porstuassa, sopii tiedostaa että ryssä ei lähde Ukrainasta kuin sotilaallisesti lyötynä. Sille ei pidä antaa mitään mitä se haluaa. Venäjän on koettava murskatappio. Todennäköisesti ainoa keino lopettaa tuo Russia Stronk -uho ja niillä geeneissä oleva naapurivaltioiden kiusaaminen. Se että muuttuvatko venäläiset itse ihmisinä jää nähtäväksi. Veikkaan että tuskinpa. Vuosisatoja jatkunutta valehtelun, kusetuksen, korruption ja hällä väliä -mentaliteetin jatkumoa on vaikea katkaista.

Pahoin pelkään, että Venäjää ei saada nuijittua niin heikkoon happeen, etteikö se 10-15 vuodessa olisi taas tolpillaan. Ja se, mikä toimii bensana tietyille tahoille toteuttaa tulevaisuudessa uudelleen tätä mielettömyyttä, on katkeruus. Se sama katkeruus, mikä johti Ikuisen presidentin™ lähtemään näille retkille.

Muuttuuko venäläinen ihminen? Venäjän historiaa viime aikoina lukeneena useasta eri lähteestä, on vastaus: ei. Mikään ei viittaa siihen, että sikäläinen mielenlaatu, perusarvot, etiikka, moraali, hälläväliä-asenne, orjamentaliteetti, huono itsetunto jne. muuttuisivat vuosisatoihin.
 
Kyynistyneenä vanhana setänä tohdin kyllä epäillä, että niitä jatkoeriä on luvassa joka tapauksessa. Kyse on vain siitä, missä ja miten ja ehkä mahdollisesti, millä resursseilla? Vaikka sellaista toki tarvitseekin, ei taida vanja oppia ihmisten tavoille edes täydellisellä turpasaunalla.
Jep. Ei riitä tunti turpaan... Vaatii 2-3 sukupolvea ja silti väliin mahtuu vielä yksi tai kaksi vanhan liiton venäläisen kansallistunteen nostatusyritys. Ei riitä edes lasten elonpäivät näkemään ryssien muuttumista.
 
Jonkinlainen info-operaatio on taas käynnissä.

Sanotaan että Dnipron vasemmalla rannalla on operaatio käynnissä
Kinburnin niemen valtauksen sanotaan helpottavan alueiden palautusta.
Himars-iskujen vaikutuksia etelässä tuodaan esille.

Todetaan että Krim saadaan palautettua jo ehkä joulukuun loppuun mennessä. Jos näin on niin miksi se julkaistaan tiedotteessa?
Kaikki tämä on niin läpinäkyvää että Venäläiset eivät voi olla varmoja mistään. Onko kyseessä perinteinen hämäys jolla koetetaan saada Venäjää vetämään joukkoja etelään vai jotain aivan muuta.

Putinilla on hankala paikka, tietoa tulee paljon eri puolilta Ukrainaa mutta kun edes omien joukkojen tilanneraportteihin ei voi luottaa.
 
Maskirovkaa Venäjän suuntaan. Saavat propagandistit lisää uhottavaa, joka osuu lopulta omaan nilkkaan, koska vanjan armeijan piti olla voittamaton. Se kovinkin vatnikki voi ihmetellä, että mites nyt yhtäkkiä ollaankin jo puolustamassa Krimiä.
 
Jonkinlainen info-operaatio on taas käynnissä.

Sanotaan että Dnipron vasemmalla rannalla on operaatio käynnissä
Kinburnin niemen valtauksen sanotaan helpottavan alueiden palautusta.
Himars-iskujen vaikutuksia etelässä tuodaan esille.

Todetaan että Krim saadaan palautettua jo ehkä joulukuun loppuun mennessä. Jos näin on niin miksi se julkaistaan tiedotteessa?
Kaikki tämä on niin läpinäkyvää että Venäläiset eivät voi olla varmoja mistään. Onko kyseessä perinteinen hämäys jolla koetetaan saada Venäjää vetämään joukkoja etelään vai jotain aivan muuta.

Putinilla on hankala paikka, tietoa tulee paljon eri puolilta Ukrainaa mutta kun edes omien joukkojen tilanneraportteihin ei voi luottaa.
Jännittää kyllä nyt. Hämätään etelässä info sodalla ja koukataan Luhanskin kautta vai hämätään että hämätään ja tulaankin läpi etelästä.

No oli miten oli, Ukrainan pitää nyt pitää ote tiukasti hallussa ettei ryssä pääse ryhmittymään uudelleen ja saa pakettia kuntoon. Parasta toki olisi jos saisivat ryssän juoksemaan paikasta toiseen, mutta ryhmittymään ja varustautumaan sitä ei tule päästää.

Tempo, tempo, tempo.
 
Jonkinlainen info-operaatio on taas käynnissä.

Sanotaan että Dnipron vasemmalla rannalla on operaatio käynnissä
Kinburnin niemen valtauksen sanotaan helpottavan alueiden palautusta.
Himars-iskujen vaikutuksia etelässä tuodaan esille.

Todetaan että Krim saadaan palautettua jo ehkä joulukuun loppuun mennessä. Jos näin on niin miksi se julkaistaan tiedotteessa?
Kaikki tämä on niin läpinäkyvää että Venäläiset eivät voi olla varmoja mistään. Onko kyseessä perinteinen hämäys jolla koetetaan saada Venäjää vetämään joukkoja etelään vai jotain aivan muuta.

Putinilla on hankala paikka, tietoa tulee paljon eri puolilta Ukrainaa mutta kun edes omien joukkojen tilanneraportteihin ei voi luottaa.

Tuo olisi halvahko keino saada Venäjä pitämään osan Dnieprin yli vetämistään joukoista Krimin suojana. Ukraina viestisi: "ei kannata vetää suurta osaa joukoista pois tältä seudulta, koska me tullaan pian joen yli ja otetaan Krim"

Jos on maskirovkaa eikä sisällä aitoa yritystä, niin silloin Ukraina olisi siirtänyt Khersonin seudun vallanneista joukoista osan tai ison osan jonnekin muualle, ehkä karttaruudun toiseen äärilaitaan eli Svatoven rintamalle. Ryssä ei voi olla varma eikä voi ottaa riskiä että on väärässä, joten ehkä Ukraina saavuttaa tällä tempulla paikallisen riittävän ylivoiman jossain muualla ja pääsee taas läpimurtoon tai ainakin saa ryssän pois kaivetuista asemistaan?

Aika näyttää miten käy, mutta tämä voi olla malliesimerkki kunnon maskirovkasta. Länsimaisena ja erityisesti suomalaisena toki paheksuu kaikenlaista valehtelua ja epärehellisyyttä mutta sotaa tässä käydään: kaikki keinot mitkä auttavat tuottamaan etulyöntiaseman viholliseen nähden on parasta ottaa käyttöön.
 
Hemmetin hyvä kysymys. YYA:n ja rähmälläänolon perinne se kait esti Suomessa avointa keskustelua ryssän todellisesta luonteesta. Eli siis tämä ajattelu, että tuli mitä tuli, niin rysyjen kanssa on vaan pakko tulla toimeen. Tämä ja idänkaupan ahneus varmaankin myös. Nyt toki sopii pohtia, että kyllä niitä vaaran merkkejä oli aika lailla nähtävillä ennen helmikuuta 2022. Ne vaan päätettiin jättää huomioitta.

Eihän asenteet ja mielipiteet hetkessä muutu.

KGB aloitti 1986 suuren ohjelman nimeltä 'Kokonaissuunnitelma Suomeen kohdistuvasta ideologisesta työstä vuosille 1987-89'. Oleg Gordijevskin mukaan ei ole löydetty vastaavaa "aivopesusuunnitelmaa" joka olisi kohdistunut kokonaiseen maahan, saati länsimaahan.
... Suunnitelmassa ei jätetty yhtään kiveä kääntämättä. Smirnov
(NL:n suurlähettiläs) hämmästelikin että "kaikki tavoitteet saatiin maaliin". Gordijevski muistelee kokouksia, joissa todettiin KGB:llä olleen Suomen jokaisessa merkittävässä lehdessä ja YLEssä samaan aikaan ainakin yksi agentti, luotettava kontakti ja kehittelyn kohde. ... (Rusi, Kremlin kortti)

90-luvun alussa (93-) SVR sitten palasi neuvostokauden vahvuuteen, iskukuntoon.

Ok, aikaa on kulunut, mutta nuo 80/90-taitteessa olleet opiskelijat tai juuri työelämänsä aloittaneet olivat juuri saaneet rankasti vaikutusta. Heistä sitten tuli vanhempia työntekijöitä ja esihenkilöitä, kansanedustajia tai virkahenkilöitä, joista osa on vieläkin työelämässä tai politiikassa...

Sorry lievä OT, jatkot muualle.
 
Itseasiassa Hesari oli yrittänytkin paikata juttuaan uudella jutulla, johon nuo Helinin twiitit sisältyivät.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009216513.html
Pieni lainaus jutusta:

"”Tätä keskustelua Hesarin artikkelin jälkeen seuranneena on hyvä myöntää sotarikosasian olleen huomattavasti vähemmän yksiselitteinen ja harmaammalla alueella, kuin annan artikkelissa ymmärtää. Käsi siis ylös täältä virheen merkiksi”, Helin kirjoitti sunnuntai-iltana."

Helin on tälläkin forumilla saanut runtua - myös allekirjoittaneelta - mutta nyt täytyy hattua ainakin hieman nostaa. Mokansa julkinen myöntäminen on ihan hyvä pelimiehen merkki.
 
Viime kädessä riittääkö edes Sorvari Zolotovin mummonhakkaajia valtakunnan joka kulmalle jos esiintyy avointa kapinaa Moskovaa kohtaan aina Kaliningradista Vladivostokiin asti ?

Ei riitä jos maa hajoaa käsiin.

Nämä joukot ovat suojelemassa Putinia vallankaappauksilta ja kansannousuilta. Ne ovat paremmin varustettuja ja koulutettuja kun Ukrainassa taistelevat resupekat mutta jos maa vain hajoaa käsiin ja Kreml ajautuu paitsioon eikä kukaan ole hirttämässä Putinia lyhtypylvääseen niin eihän niillä joukoilla ole mitään virkaa.

Putinin suuri ja mahtava sirkus on vain ex-KGB-agenttien luoma illuusio joka pysyy kasassa korruptiolla ja järjettömällä propagandalla ja niilläkin hyvin huonosti. Silovikit ovat joutuneet lisäämään kuria ja kansalaisten kyykyttämistä jatkuvasti kun homma ei muuten pysy kasassa. Myös yläportaissa tapahtuu kaikenlaista outoa ja kummaa kun väkeä tippuu parvekkeilta ja ikkunoista ja upseerit suorittavat itsemurhia ampumalla itseään viisi kertaa rintaan viidellä eri pistoolilla :ROFLMAO:

Yksi kupla on jo puhjennut Ukrainassa mutta voi hyvinkin olla että muutkin kuplat ovat jo puhkeamassa Venäjän sisällä.
 
Melkosta optimismia on ilmassa. Syön hatullisen sitä itteensä jos Krim on edes ensi vuoden aikana sotilaallisesti otettu haltuun. Jos nuo muut alueet on rysyillä niin Krimin operaatio on huollon osalta vähintään yhtä hankala Ukrainalle kuin Venäjällekin (vaikka siltakin olisi tuhottu).
Saisivat nyt ensin mantereella tämän vuoden alun rajat palautettua niin sitten on ehkä aika miettiä Krimiä.
 
Viimeksi muokattu:

Ukrainan maskirovkaa? Venäjä vainoharhaisesti panostaa Krimin puolustuksen vahvistamiseen muiden alueiden sijaan. Ohjataan Venäjän rajalliset resurssit suotuisaan paikkaan Ukrainan seuraavia operaatioita ajatellen. En jaksa uskoa, että Ukraina ilmoittaisi hyökkäyssuuntansa ja -aikeensa etukäteen ellei kyseessä ole jo itsessään harhautus.
 
Jaa-a, sorvarin jengiä pitäisi olla 340 000, ellei kaartista ole sittemmin survottu porukkaa rintamalle. Nuo 340 000 on jaettu 84 yksikköön ympäri ryssälää. Kyllähän niistä ainakin jotain harmia aiheutuu, toivottavasti ei riittävästi.

Päätin huvin vuoksi kokeilla, miten tämä ilmoitettu 340 000 Rosgvardian miestä jakaantuu eri Venäjän alueiden kesken, jos oletetaan että jako tehdään samassa suhteessa kuin alueiden väestömäärät. Alla lainaus Rosgvardian wikipedia-sivulta: LÄHDE

Districts​

The territorial organization consists of eight National Guard Districts which have, as a rule, the same name of the relevant Federal District. An exception is the Eastern National Guard District, which handles military units stationed in the territory of the Far Eastern Federal District. Also, the Central and Northwestern National Guard Districts have full names which include honorific titles within them. In total, eight National Guard Districts are created out of the 8 Federal Districts; these National Guard Districts have the same boundaries, names and headquarters of those of the former Internal Troops.[82] Each National Guard District is further subdivided into Brigades.[83]

Alueiden väestömäärät on otettu vuoden 2021 cencuksesta: LÄHDE

Asia kerrottuna taulukon muodossa:

1669089851111.png

Epäilemättä asiat eivät ole koskaan näin suoraviivaisia ja arvaisin että Moskovan sekä Pietarin "turvaaminen" olisi syrjäseutuja tärkeämpää. Täten kaartia olisi painotettu enemmän näiden kahden kaupungin alueelle. Toki "tarpeen mukaan" voidaan siirtää miehiä paikasta toiseen mutta jos tilanne menisi hyvin pahaksi ja levottomuuksia olisi läpi Venäjän niin nämä loppuvat äkkiä kesken.

Tilanne ei näytä tuossa taulukossa "kovin pahalta" mutta jos tekee vastaavanlaisen jaottelun oblastien ja muiden alueiden kesken niin silloin nämä kaartilaiset ovat venytetty entistä laajemmalle alueelle. Jos katsoo linkittämääni vuoden 2021 cencuksen wikipedia-sivua, niin siinä on nimettyjä "oblasteja ja muita hallintoalueita" yhteensä 87 kpl (jos ei lasketa näitä "district" alueita).
 
Jaa-a, sorvarin jengiä pitäisi olla 340 000, ellei kaartista ole sittemmin survottu porukkaa rintamalle. Nuo 340 000 on jaettu 84 yksikköön ympäri ryssälää. Kyllähän niistä ainakin jotain harmia aiheutuu, toivottavasti ei riittävästi.

Kansalliskaartin sakkia oli etulinjassa silloin talvella kun Kiovaa kohti höökivät. Mutta ilmeisen nopsaan Putte veti pois oman SS-järjestönsä. Jätti vain "turvaamaan" Hersonia ja muita valloitettuja seutuja. Tuon sakin päätehtävä kun on hakata armotta paskaksi kaikki Putlerin sisäiset viholliset. Nyt kun vastassa olikin Ukrainan vakinaisen armeijan väkeä, ei mellakantorjujat ja mummonhakkaajat pärjänneet lainkaan.
 
Meillä on paljon toivetta ja luuloa ilmassa sen suhteen että sota on ohi nopsasti ja päättyy ryssän rökäletappioon. Tappioon uskon minäkin, mutta aikajänne ei ole lyhyt. Huomataan ja tunnustetaan vaan että TOIVE sekoittaa ajatuksemme ja toive nopeasta lopusta saattaa olla harhaa.

Kestävyyttä ja sitkeyttä.
.
 
Back
Top