Ukrainan konflikti/sota

Pakko olla vitsi tällainen mielipide? Ensin Venäjän pitää lyödä Ukraina, Puola ja Ranska ennenkuin Hollannikkaat ja Juutit joutuu rysää ampumaan livenä.
Jokainen maa valmistautuu yhteenottoon Venäjän kanssa. Oletko kuullut NATO:sta? Ei seuraavassa rähinässä ketään poimita maa kerrallaan, vaan koko koalitio taistelee. Hollantilaiset saattavat olla vaikkapa osa virolaista tai puolalaista prikaatia.
 
Tällaisille urpoille pitää saada ikuinen häpeärangaistus. Nimet kivitauluun julkiselle paikalle. Tässäkin tilanteessa Ukrainan armeijassa näyttää olevan päättäjiä joiden mielestä henkilökohtainen vaurastuminen isänmään kustannuksella on tärkeämpää kuin sotilaiden hyvinvointi.

Korruptio = Z

Hesari kirjoitti:
jutun lähteenä oli puolustusministeriön ruokapalvelusopimus, jonka hän oli saanut käsiinsä lähteeltään. Sopimuksessa kuvattiin yksityiskohtaisesti, mitä puolustusministeriö maksaa mistäkin joukkojen ruokintaan hankittavasta elintarvikkeesta. Nikolov vertasi sopimuksessa olevia hintoja tavallisen kiovalaisen marketin hintoihin.

Puolustusministeriö oli lupautunut maksamaan 2–3-kertaisen hinnan niin kaalista kuin perunoistakin markettihintoihin verrattuna.

Yksi kananmuna maksaa kiovalaisessa kaupassa 7 hryvniaa. Puolustusministeriö oli valmis maksamaan siitä 17 hryvniaa.

Kananreisistä puolustusministeriö maksoi 120 hryvniaa kilolta, kun kaupassa ne maksavat 80.

Sopimuksen kokonaishinta oli noin 13 miljardia ukrainan hryvniaa eli runsaat 300 miljoonaa euroa. Ukrainalaisten keskiansion mittapuulla (vajaa 400 euroa) kyse on todella merkittävästä summasta.

Nikolovin selvitysten mukaan puolustusministeriö oli tehnyt sopimuksen bulvaaniyhtiön kanssa. Yhtiön taustalla on luultavasti armeijan ruokapalvelun kanssa jo ennestään työskennelleitä ihmisiä.

ILMIÖ ei ole uusi.

Joku teki voittoa puolustusministeriön ruokapalvelubudjetilla jo ennen sotaa, mutta silloin toiminta ei ollut näin räikeää, Nikolov kirjoittaa.

Aikaisemmin tavallisilla ukrainalaisilla oli mahdollisuus tutustua eri hallinnon alojen hankintoihin, mutta sodan alettua puolustusministeriön budjetti päätettiin julistaa salaiseksi. Nikolovin selvitys on yksi esimerkki siitä, miten korruptio Ukrainassa toimii.

No ei juuteilla montaa vaunua ole. 1 pataljoona. Hollannin vaunut tunnetusti Suomella.

  • 20px-Flag_of_Denmark.svg.png
    Tanska, 18 Leopard 2A5, 26 Leopard 2A7V
Enkä tiedä onko noita A7V edes kaikkia toimitettu vielä?

Tanska ei varmasti halua pataljoonaansa hajottaa vajaavahvuiseksi.
Ei, koska se on hiottu toimivaksi taisteluorganisaatioksi, jolle on osoitettu paikka ja tehtävä seuraavassa kahinassa ( jota ei enää tarvitse odotella vuosikymmeniä)
 
Alan valitettavasti taipua sille kannalle, että tämä sota tulee päättää rauhaan joka tuntuu Venäjälle voitolta ja länsimaille tappiolta. Se lienee ainut keino saada länsimaat ylläpitämään tarpeellista sotilaallista valmiutta.

Sotaa on käyty vuosi ja länsimaat alkavat vasta nyt huoltaa omaa panssarikalustoaan ja huomata ettei ole vieläkään kalusto toimintakunnossa. Aseavussa pihistellään ja tuotantoa ei ole laitettu sotamoodiin. Ollaan auttamattomasti jo nyt myöhässä (hintana Ukrainalaisten turhia kuolemia).

Koko aseellinen tuki ja varautumisen lisä on vain murto-osia koronaan, Kreikan velkakriisiin tai energian hintakriisiin käytetyistä varoista.
Se että rauhan tyypillä olisi merkitystä siihen miten Venäjä toimii voi olla toiveajattelua. Vaikka Venäjä häviäisi sodan kokonaan ja joutuisi palaamaan lähtöalueiden taaksen, niin varautuminen jatkuisi heti kohti seuraavaa rähinää. Mutta lännen varustautuminen loppuisi varmaan taas kuin seinään, koska Venäjä saatiin lyötyä näinkin "eikä se varmaan enää uudestaan yritä".

Jos taas Venäjä onnistuu aluekaappauksissaan, niin lännen häviä on kiistaton. Vaikka NATO auttoi, niin turpaan tuli koska ei oltu varustauduttu kunnolla eikä ollut sotateollisuutta. Silloin voi olla, että aloitetaan varautuminen niin, että tappio jää viimeiseksi.
 
😳 Mitään näin järjetöntä en ole vielä tänä vuonna kuullut. Olet siis sitä mieltä, että sota pitää hävitä, jotta voidaan valmistautua seuraavaan.

Tämä mielestäsi heikosti varustautunut länsi pyyhkii pöytää putinin paskaisella naamalla kaikissa scenarioissa mitä voi vastaan tulla. Herää hyvä mies.
 
Vaikka Kun Venäjä häviäisi häviää sodan kokonaan ja joutuisi joutuu palaamaan lähtöalueiden taaksen, niin varautuminen jatkuisi heti kohti seuraavaa rähinää. Mutta lännen varustautuminen loppuisi jatkuisi varmaan naamioiden poiston edellyttämällä tavalla, taas kuin seinään, koska Venäjä saatiin lyötyä näinkin , koska enää ei kukaan usko entiseen mantaan, että, "eikä se varmaan enää uudestaan yritä".
 
Alan valitettavasti taipua sille kannalle, että tämä sota tulee päättää rauhaan joka tuntuu Venäjälle voitolta ja länsimaille tappiolta. Se lienee ainut keino saada länsimaat ylläpitämään tarpeellista sotilaallista valmiutta.

Sotaa on käyty vuosi ja länsimaat alkavat vasta nyt huoltaa omaa panssarikalustoaan ja huomata ettei ole vieläkään kalusto toimintakunnossa. Aseavussa pihistellään ja tuotantoa ei ole laitettu sotamoodiin. Ollaan auttamattomasti jo nyt myöhässä (hintana Ukrainalaisten turhia kuolemia).

Koko aseellinen tuki ja varautumisen lisä on vain murto-osia koronaan, Kreikan velkakriisiin tai energian hintakriisiin käytetyistä varoista.
Se että rauhan tyypillä olisi merkitystä siihen miten Venäjä toimii voi olla toiveajattelua. Vaikka Venäjä häviäisi sodan kokonaan ja joutuisi palaamaan lähtöalueiden taaksen, niin varautuminen jatkuisi heti kohti seuraavaa rähinää. Mutta lännen varustautuminen loppuisi varmaan taas kuin seinään, koska Venäjä saatiin lyötyä näinkin "eikä se varmaan enää uudestaan yritä".

Jos taas Venäjä onnistuu aluekaappauksissaan, niin lännen häviä on kiistaton. Vaikka NATO auttoi, niin turpaan tuli koska ei oltu varustauduttu kunnolla eikä ollut sotateollisuutta. Silloin voi olla, että aloitetaan varautuminen niin, että tappio jää viimeiseksi.

Antaisit rauhan jonka ryssä tulkitsisi voitoksi.
Sitä seuraisi ryssän seuraava sota-seikkailu.
Mitä arvelisit potentiaalisimmiksi kohteiksi? Top-3:meen pääsisi varmaankin sellainen maa, joka yrittää Natoon mutta ei vielä ole artikla 5:n suojissa.
 
😳 Mitään näin järjetöntä en ole vielä tänä vuonna kuullut. Olet siis sitä mieltä, että sota pitää hävitä, jotta voidaan valmistautua seuraavaan.

Tämä mielestäsi heikosti varustautunut länsi pyyhkii pöytää putinin paskaisella naamalla kaikissa scenarioissa mitä voi vastaan tulla. Herää hyvä mies.
Jonkinlaiken saavutus tämäkin sitten oli.

Todellakin toivon massiivista tukea Ukrainalle ja riittävää varustautumista voiton jälkeen ettei tarvitse yrittää uudestaan. Myös Ranskan, Saksan ja Italian tulisi toimia taloutensa kokoon nähden samoin kuin Puola toimii.

Olen myös tukenut Ukrainan asevoimia rahallisesti ensimmäisestä sotaviikosta alkaen vaikkakin pienillä summilla, koska tajusin että siellä ne taistelee meidän puolesta. Se mitä tämän sodan kanssa olisi pitänyt tehdä on ollut päivänselvää jo ensimmäisestä viikosta alkaen. Antaa maksimaalinen tuki JA pitää huolta, että tuontanto pyörii niin että annettava ei lopu. Se että monissa maissa kalustoa ei vieläkään ole edes huollettu kuntoon kertoo sen, että tämä ymmärrys ei vain uppoa länsimaiden johtajien päähän.

Irakin sodan länsi voitti ja seurauksena puolustusbudjetit ajettiin alas muualla paitsi jenkeissä. Voi olla, että tarvitaan uskottava sotilaallinen uhka että osataan tehdä oikeita ratkaisuja. Uskottava sotilaallinen uhka on esim Etelä-Koreassa ja Israelissa, joka kyllä pitää huolta varustautumisestaan. Samoin Puola pitää huolta siitä, että heitä ei yllätetä Valko-Venäjänkään kautta. Muu Eurooppa ei vain ymmärrä vaikka pitäisi, niin ehkä asia on väännettävä rautalangasta.

En siis mitenkään kannata sitä, että Ukraina painostettaisiin rauhaan. Totean vain, että Suomen turvallisuus saattaisi olla jopa parempi jos Venäjä voittaa vähän kuin että näyttäisi siltä että Venäjä ei voitakaan mitään. Se että mihin asti Ukraina haluaa vastahyökkäyksillään edetä on vain ja ainoastaan Ukrainan omassa harkinnassa. Toki toivon sille kaiken mahdollisen tuen. Mutta jos Ukraina haluaa rauhan tehdä, niin

Arvelen, että seuraava sota-seikkailu tulee melkein samalla todennäköisyydellä riippumatta siitä häviääkö Venäjä tämän sodan vai ei. Merkittävämpänä esteenä voi olla se mitä on silloin vastassa eikä se, miten tämä Ukrainan sota tällä hetkellä päättyy. Esimerkkinä vaikka toinen maailmansota. Vaikka Suomi olisi onnistunut työntämään Neuvostoliiton talvisodassa takaisin lähtölinjoille, niin Stalin olisi kyllä tehnyt uusia suunnitelmia sodan seuraavista askeleista.

EDIT: Myös Saksa hävisi 1. maailmansodan eikä saavuttanut mitään. Saksa lyötiin paljon totaalisemmin, kuin mitä Venäjä tullaan lyömään tässä sodassa vaikka Ukraina valtaisikin kaikki alueet takaisin. Loppuiko siihen Saksan halu aloittaa sotia? Ei loppunut. Mutta muu Eurooppa nukahti turvallisuusharhaan ja kun Saksa hyökkäsi Puolaan, niin pystyttiin sanoa että hyi hyi, mutta mitään ei voitu tehdä koska kykyä ei ollut.
 
Tuskinpa kukaan täällä niin toivoo, mutta alkaa näyttämään siltä ettei euroopalla ole riittävästi poliittista tahtoa päihittää venäjää.
Halua voi olla, mutta konkreettisia tekoja liian vähän.
 
Noniin kuis sattu. Enpä olis uskonut.

Ei näihin uutisiin kannata suhtautua mitenkään. Iso kuva on se että länsi ei anna Ukrainan kaatua, se on varma. Asetta ja ammusta tulee niin paljon että Ukraina pysyy pystyssä - ihan sama mitä ryssät ja lehdet kirjottelee.

Mutta kun tuo EI RIITÄ.

Ukrainan pelkkä pystyssä pysyminen ei saa olla tavoite vaan tavoitteena tulee olla täydellinen ryssän häviö.
Homma jatkuu maailman tappiin, jos vain annetaan sodan jatkua. Ei ryssä opi saamatta kunnolla turpiinsa.
 
Jonkinlaiken saavutus tämäkin sitten oli.

Todellakin toivon massiivista tukea Ukrainalle ja riittävää varustautumista voiton jälkeen ettei tarvitse yrittää uudestaan. Myös Ranskan, Saksan ja Italian tulisi toimia taloutensa kokoon nähden samoin kuin Puola toimii.

Olen myös tukenut Ukrainan asevoimia rahallisesti ensimmäisestä sotaviikosta alkaen vaikkakin pienillä summilla, koska tajusin että siellä ne taistelee meidän puolesta. Se mitä tämän sodan kanssa olisi pitänyt tehdä on ollut päivänselvää jo ensimmäisestä viikosta alkaen. Antaa maksimaalinen tuki JA pitää huolta, että tuontanto pyörii niin että annettava ei lopu. Se että monissa maissa kalustoa ei vieläkään ole edes huollettu kuntoon kertoo sen, että tämä ymmärrys ei vain uppoa länsimaiden johtajien päähän.

Irakin sodan länsi voitti ja seurauksena puolustusbudjetit ajettiin alas muualla paitsi jenkeissä. Voi olla, että tarvitaan uskottava sotilaallinen uhka että osataan tehdä oikeita ratkaisuja. Uskottava sotilaallinen uhka on esim Etelä-Koreassa ja Israelissa, joka kyllä pitää huolta varustautumisestaan. Samoin Puola pitää huolta siitä, että heitä ei yllätetä Valko-Venäjänkään kautta. Muu Eurooppa ei vain ymmärrä vaikka pitäisi, niin ehkä asia on väännettävä rautalangasta.

En siis mitenkään kannata sitä, että Ukraina painostettaisiin rauhaan. Totean vain, että Suomen turvallisuus saattaisi olla jopa parempi jos Venäjä voittaa vähän kuin että näyttäisi siltä että Venäjä ei voitakaan mitään. Se että mihin asti Ukraina haluaa vastahyökkäyksillään edetä on vain ja ainoastaan Ukrainan omassa harkinnassa. Toki toivon sille kaiken mahdollisen tuen. Mutta jos Ukraina haluaa rauhan tehdä, niin

Arvelen, että seuraava sota-seikkailu tulee melkein samalla todennäköisyydellä riippumatta siitä häviääkö Venäjä tämän sodan vai ei. Merkittävämpänä esteenä voi olla se mitä on silloin vastassa eikä se, miten tämä Ukrainan sota tällä hetkellä päättyy. Esimerkkinä vaikka toinen maailmansota. Vaikka Suomi olisi onnistunut työntämään Neuvostoliiton talvisodassa takaisin lähtölinjoille, niin Stalin olisi kyllä tehnyt uusia suunnitelmia sodan seuraavista askeleista.

EDIT: Myös Saksa hävisi 1. maailmansodan eikä saavuttanut mitään. Saksa lyötiin paljon totaalisemmin, kuin mitä Venäjä tullaan lyömään tässä sodassa vaikka Ukraina valtaisikin kaikki alueet takaisin. Loppuiko siihen Saksan halu aloittaa sotia? Ei loppunut. Mutta muu Eurooppa nukahti turvallisuusharhaan ja kun Saksa hyökkäsi Puolaan, niin pystyttiin sanoa että hyi hyi, mutta mitään ei voitu tehdä koska kykyä ei ollut.
Historia on hyvä opettaja
 
Back
Top