Ukrainan konflikti/sota

Kyllä nyt ikävästi alkaa tuntua, että mitään suurta läpimurtoryntäystä Ukrainan toimesta ei tänä kesänä tulla näkemään. Tällä palstalla ollaan positiivisia ja kannustetaan Ukrainaa, totta kai, ja keksitään aina uusia selityksiä sille, miksi vielä ei olla nähty läpimurtoa ja kuinka se läpimurto tulee ihan kohta. Toki hyvä pitää henkeä yllä.

Oma näkemykseni on, että Venäjä on saanut logistiikkansa toimimaan - siinä varmasti Kiina, Iran ja Pohjois-Korea ovat toimitusketjussa jollain tavalla mukana. He ovat myös oppineet ja ei olla enää pitkään aikaan nähty videoita venäläisistä possujunista. Vahvat miinoitteet ja toisaalta Ukrainan puutteellinen raivauskalusto estävät venäläisten linjojen läpäisyn, kun Ukrainan raivaajat tuhotaan Venäjän epäsuoralla.

Asemasotaan tämä tulee päättymään, sanokaa minun sanoneen, kuten vuoden 2014 taistelut myös päättyivät.

Tuleeko jossain kohtaa sitten joku Minsk 4.0 -tyyppinen kaikille osapuolille huono sopimus - tämä jää nähtäväksi
Tää tulee johtamaan Venäjän romahdukseen, ei asemasodan kautta rauhansopimuksen mitä Venäjä toki toivoo. Länsi lisää tukeaan Ukrainalle, ja kaukovaikutuskykyä. Tätä lisätään niin kauan kuin on tarvetta. Venäjä hajoaa ja romahtaa. Sotimisen motivaatio lopahtaa.
 
Vahvat miinoitteet ja toisaalta Ukrainan puutteellinen raivauskalusto estävät venäläisten linjojen läpäisyn, kun Ukrainan raivaajat tuhotaan Venäjän epäsuoralla.
Olisi todella mielenkiintoista saada selville totuus tapahtumien kulusta tuosta ainoasta julkisuuteen päätyneestä peltoaukean läpäisy yrityksestä raivausvaunuilla. Siinä oli pelissä kutakuinkin parasta kalustoa mitä miinanraivauksen saralla on lännestä saatavissa ps-kärjen keulille, joten en lähtisi puhumaan puutteellisesta raivauskalustosta.
Vaunut eivät näyttäneet epäsuoran täysosumia saaneilta, eikä maasto ympärillä toisaalta ns. perunapellolta epäsuoran myllytyksen jäljiltä :unsure:
Oliko telamiinat syvemmällä mitä auroilla päästään järkevästi ottamaan? Miksei jyrävaunujen miinoitteen tasan tiedustelukykyä ollut mukana?

Tämän epäonnistuneen episodin jälkeenhän on julkaistu useita artikkeleita miten miinoitteita raivataan nyt pienissä osastoissa käsipelillä... hitaaksi hivuttamiseksi menee, todella hitaaksi...
Viittaa vähän siihen että tuo epäonnistunut yritys oli oikeasti aika kova kolaus ja taktiikka kautta linjan muutettiin ihan toisenlaiseksi:unsure:

Toinen kova kolaus samoihin aikoihin oli se Leopard-2A6 + Bradley kasa keskellä peltoa miinoitteessa, siinä ei tainnut olla edes raivauskykyä matkassa🤯
 
Pari Bradleytä ilmeisesti ajanut miinaan huomattavasti aikaisempia Robotynen geolokaatioita idempänä. Edit. Ketjussa spekulaatioita, että olisivat ne kaksi Bradleytä joista tuli lähikuvaa pari päivää sitten ryssän toimesta.

Tämä ei aukea minulle, ei sitten ollenkaan, että miksi pitää puskea kylki metsäsoiron viertä pitkin eteenpäin. Luo aivan täydellisen osumapinta-alan/etäisyyden massamaisimmalle käytössä olevalle pst-kalustolle, eli RPG-singoille🤯 Muutaman sadan metrin päästä RPG:llä ei enää osu kuin tuurilla ja jos ajetaan miinaan, niin ollaan paremmassa suojassa käsiaseidenkin tulelta.
 
1690379066340.png
(päivän hesarista kuvakaappaus)
Miten, eikö nämä normaalisti iske yöaikaan?
edit: Kyllä tämä ihan tälle päivälle on, päivittyvä liveseuranta.
 
Viimeksi muokattu:
Staromaierske, Ukrainalla ilmeisesti edistystä. Toisessa twiitissä ryssä arvelee menettävänsä hallinnan.


Tässä videossa väitetysti puhdistetaan Staromaierskea.
Tämä video saattaa olla vanhakin. Nimittäin Staromaiersken pohjoisosa oli ilmeisesti noin viikko-pari sitten jonkin aikaa Ukrainan hallussa,
mutta vetäytyivät sitten. Myös tuo mainittu ryssätwiitti sanoo "että meidän on heitettävä heidät uudestaan ulos", joka viittaisi tähän.

 

Lone survivor - tyyppistä elokuvaa oikeasta elämästä.

Oon muuten lukenu tältä foorumilta aika tasaisesti 1000 sivun välein tuon "tää oli tässä, jäädään asemasotaan, minsk 4.0" aina on mennyt tuo arvio metsään, toivotaan, että nytkin. Edelleen ei olla nähty kuin muutama leo siellä täällä, ei yhtään strykeriä eikä yhtään challengeria. Jotain siellä suunnitellaan..
 
Eilen meni Iran pakotteiden piiriin droonien osalta ja tänään Valko-Venäjä ilmailun ja sotilastekniikan osalta. Kuten tuossa sanotaan niin olisi pitänyt tehdä aiemmin, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Joutuu ryssät etsimään vielä kauempaa apuja.

Edit. Perjantaina ilmeisesti äänestys asiasta

 
Viimeksi muokattu:
Eilen meni Iran pakotteiden piiriin droonien osalta ja tänään Valko-Venäjä ilmailun ja sotilastekniikan osalta. Kuten tuossa sanotaan niin olisi pitänyt tehdä aiemmin, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Joutuu ryssät etsimään vielä kauempaa apuja.

Eikös Kazakstan ole hienomman elektroniikan läpivientimaa,eikä taida oikein sopia pakotteidenkaan kohteeksi.

 
Itse löysin tuon uutisen päivättynä 16.7 eli pari viikkoa vanha juttu.

Ei se uutinen ole vanha, mutta se sellainen kuin lanka johon päivittyy jatkuvasti uusia uutisia ja sieltä jäänyt toi 16.7 pvm kummittelemaan. Kyllä tuo uutinen oli klo 15:40 päivitetty mun ymmärtääkseni. Kuinka pian pitäisi rytistä?
 
Venäjän Sergey Kotov -korvetti, 94-metrinen sota-alus, partioi Odessan ja Bosborinsalmen välisellä meriväylällä. Brittitiedustelun mukaan on täysin mahdollista, että korvetilla aiotaan puuttua kaupallisiin kuljetuksiin, joiden Venäjä uskoo olevan matkalla Ukrainaan.

– Tilanne Mustallamerellä kiristyy. Saa nähdä pyrkivätkö ukrainalaiset iskemään korvettia vastaan miehittämättömillä aluksillaan (USV), kokoomuksen kansanedustaja, enraalimajuri (evp.) Pekka Toveri arvioi tilannetta X-viestialustalla.

Nyt taas aika kaivaa ne kivekset esiin. Antaa reaaliaikaista meritilannekuvaa Ukrainalle ja luvata toimittaa meritorjuntaohjuksia, jolloin Ukraina voi huoletta ampua olemassa olevat ohjukset merellä pööpöileviin ryssäaluksiin, jotka eivät todellakaan ole mitään ilmasta suojattuja alusosastoja vaan yksittäisten tai muutamien alusten muodostelmia.

Heillä kaikki perustuu röyhkeyteen ja uskoon että länsi on täynnä lampaita, jotka heti kun mahdollista alkaa työntää päätä puskaan.

Muutama upotus ja ryssä tajuaa, että tämä ei ole heidän merensä ja kohta mikään meri ei ole heille turvallinen, jos sapeleja aletaan kalistelemaan.
 
Olikos se @Antares ,joka oli näistä ohjusiskuista parhaiten kartalla? Mitä voimme odottaa tältä illalta määrällisesti?
 
Kyllä nyt ikävästi alkaa tuntua, että mitään suurta läpimurtoryntäystä Ukrainan toimesta ei tänä kesänä tulla näkemään. Tällä palstalla ollaan positiivisia ja kannustetaan Ukrainaa, totta kai, ja keksitään aina uusia selityksiä sille, miksi vielä ei olla nähty läpimurtoa ja kuinka se läpimurto tulee ihan kohta. Toki hyvä pitää henkeä yllä.

Oma näkemykseni on, että Venäjä on saanut logistiikkansa toimimaan - siinä varmasti Kiina, Iran ja Pohjois-Korea ovat toimitusketjussa jollain tavalla mukana. He ovat myös oppineet ja ei olla enää pitkään aikaan nähty videoita venäläisistä possujunista. Vahvat miinoitteet ja toisaalta Ukrainan puutteellinen raivauskalusto estävät venäläisten linjojen läpäisyn, kun Ukrainan raivaajat tuhotaan Venäjän epäsuoralla.

Asemasotaan tämä tulee päättymään, sanokaa minun sanoneen, kuten vuoden 2014 taistelut myös päättyivät.

Tuleeko jossain kohtaa sitten joku Minsk 4.0 -tyyppinen kaikille osapuolille huono sopimus - tämä jää nähtäväksi

Näin näyttää käyvän. Vaikka ukrainalaisia tulisi tukea ja kannustaa heidän jouduttuaan tähän epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen, pitää olla myös rehellinen. Se, että hyökkäys ei johtanut tämän isompaan tulokseen ei johdu pelkästään joistain puutteista, joita Ukrainalla on varustuksessaan. Se johtuu myös pitkälti siitä, että puute on osaamisessa. Julkisten tietojenkin perusteella maahan on toimitettu sellainen määrä aseita, että sillä olisi oikein koottuna ja johdettuna voinut tehdä ison läpimurtohyökkäyksen. Ukrainalaisten johtamisosaaminen tällä hetkellä riittää pieniin komppaniatason rynnäköihin pitkin rintamaa, tarkkaan yksittäisten kohteiden tuhoamiseen tykistöllä ja muihin pienten osastojen operaatioihin. Tässä ei voi piilotella dronetiedustelun takana tai vedota miinakenttiin. Lentotiedustelu ja miinat ovat tuttuja asioita toisesta maailmanpalostakin, silti panssarilaumat vyöryivät edestakaisin ympäri Eurooppaa.

Kaikesta huolimatta toivon, että se rynnistys sieltä sitten lopulta tulisi. Aika vain alkaa Ukrainalla loppumaan, tulee talvi, USAn presidentivaalit ja vaaleja myös Euroopan maissa. Ei ole taattu, että tuki tulee jatkumaan samanlaisena ikuisesti.
 
Eikös Kazakstan ole hienomman elektroniikan läpivientimaa,eikä taida oikein sopia pakotteidenkaan kohteeksi.

Ei tarvitsekaan laittaa pakotteita Kazakstanille, kysehän ei ole siitä että ryssälään ei menisi mikrosiruja ja muita elektronisia komponentteja vaan kyse on siitä, että hyvin tarkalla kontrollilla Venäjän annetaan maksaa itsensä kipeäksi kohtuullisen vähäisestä määrästä ja "salakuljettaa" niiden mukana sopivasti viallisia mikrosiruja. Hinta on sopiva, että se houkuttelee ostamaan eikä kehittämään omaa sirujen tuotantoa, mukana vaan kulkee sellaisia vähän ilkeästi viritettyjä siruja jotka altistuessaan vaikkapa +3 G:n kiihtyvyydelle tai yli 50 h käyttöiälle menevät epäkuntoon. Pikkuisen hankala rakentaa toimiva ohjus tai hävittäjä tuollaisilla. Nämä kiristykset ovat sitä reittien kontrollointia eli mikäli jostain vuotaa enimmäkseen toimivaa niin se tavalla tai toisella suljetaan, paskaa kuljettavat reitit saavat olla rauhassa.

Alla pieni ote vientikontrollista USA:sta ulos ja tuohon vaiheeseen liittyy se tiettyjen asiakkaiden tuotteiden virittely kun tarkalleen tiedetään noiden kaapattujen laitteiden myötä mihin mikäkin komponentti halutaan sijoittaa.

Venäjällä ei ole mitään mahdollisuutta testata kaikkia ja vialliset voidaan tehdä niin, että hajoavat vasta todellisessa kuormituksessa.

Droonit ovat fire and forget tyyppisiä yhden suunnan low-tech aseita, joten niihin tuolla ei juuri ole vaikutusta kun sirut voi kannibalisoida vaikka laskimista tai pesukoneista.



Analysts have acknowledged that the majority of U.S.- or U.S. partner-made components discovered in Russian weaponry in 2022 date to before 2014. They have also acknowledged that some components may be counterfeit and not U.S.- or U.S. partner-made in the first place.

What is missed in these discussions is the larger point of Russia’s lack of access. As one news outlet has rightly remarked, “it is hard for an entire economy to be run on smuggled goods, especially when some of them are scarce everywhere.” The same can obviously be said about a military. Two of Russia’s largest domestic microelectronics manufacturers temporarily halted production due to a lack of critical foreign technologies, which Russia is dependent on for advanced microelectronics. During a meeting of Russian technology entrepreneurs last year, a participant from a Russian federal research institute listed on the Entity List spoke up. She told Russian President Vladimir Putin – who was in attendance – that her institute’s equipment is used for measurements on Novaya Zemlya, which, according to news reports, was the site of Russia’s hypersonic missile tests. She continued: “As a developer, I am very worried about our microelectronics.” According to the Kremlin transcript of the meeting, Putin replied, “Me too, honestly.”

Tässä alla on esimerkki suljetusta reitistä Viron kautta, seuraavaksi siis Iranin ja Valko-Venäjän reitteihin tulee tiukempaa kontrollia.



The Driven artikkeli käsittelee sitä mihin niitä käytetään ja haastateltu länsiyrityksiä joiden osia on löytynyt venäläisten sotakamppeista.


CNN artikkeli käsittelee vähän aikataulua pakotteiden vaikutuksille ja mihin kaikkeen ne vaikuttavat.


Jokatapauksessa noilla on vaikutusta pitkällä aikavälillä, ei välittömästi, sitten kun ne varastot ja vähät toimivat on käytetty niin ongelmat tuottaa mitään toimivaa tai tarpeellista ovat todella suuria.

Omana pohdintana lisäisin, että taisi iranilaisille valjeta että ryssät kasaisi heille tulevat SU-35:t noista salakuljetuista osista, missä vaiheessa totesivat että "ei kiitos", otamme drooneista maksun dollareina.
 
Back
Top