Ukrainan konflikti/sota

Ylen Antti Kuronen on käynyt Kahovkan padon räjäytyksen jälkeen tyhjenneellä tekojärvellä tai sen pohjalla. Täälläkin on spekuloitu sen pohjan kantavuutta. Pohjalla oli 70 vuoden lietteet eli varmasti metritolkulla upottavaa savea.

 
Päivän luvut:
398301477_684127023900379_3959630720692276459_n.jpg
 
Ukraina hyötyisi vain, mikäli sen varustautuminen jäätyneen tilanteen aikana tapahtuisi suhteellisesti paljon tehokkaammin kuin ryssällä. Tämä taas ei onnistu koska länsimaiden kiinnostus lopahtaisi ao. tilanteessa. Ukrainan oma talous on aivan liian heikko ryssään nähden.

Kaikki tämäntyyppiset puheenvuorot poliitikoilta yms. palvelevat tällä hetkellä ryssän tarkoitusperiä vaikka olisivatkin vilpittömiä.

Tulevaisuus on avoin ja tilanne voi huonontua Ukrainan kannalta. Tilanne voi olla erilainen vaikkapa parin vuoden päästä ja kenties tämmöiseen ajaudutaan käytännön pakosta (esim. trumpetin takia).

Kaikki pessimismi palvelee vain ja ainoastaan Putinia.

Pessimismiin ei ole mitään syytä eikä ainakaan tosiasioihin perustuvaa järjellistä syytä vaikka onhan tilanne toki hankala ja vaikea. Nykyinen tilanne on Venäjälle sikäli edullinen että tykinruokaa sillä kyllä riittää ja se uhraa sitä tasan niin paljon kun tarve vaatii. Se työntää sitä aivotonta massaa miinakentille vaikka ilman aseita oman tykistön maalitauluiksi ja on jo monessa paikassa työntänytkin. Säälittä ja armotta uhrattava zombie-armeija on Venäjälle voimavara ja ihan selkeä etu kun siihen touhuun Ukraina ei halua eikä voi lähteä mukaan.

the-russian-soldier-s-code-of-honor-featured-image.jpg


Venäjän ainoa tavoite on pysyä suunnilleen siinä missä jo on ja Ukrainan suurin ongelma on juurikin siinä että jos riittävän isoja ja laajoja läpimurtoja ei synny niin liittolaiset alkavat katoamaan yksi kerrallaan. Näin tulee aivan varmasti tapahtumaan jos sota jähmettyy nykyisille paikoilleen useaksi vuodeksi. Harvassa ovat ne länsimaat jotka suostuvat loputonta sotaa rahoittamaan. Ukraina tarvitsee isoja läpimurtoja ja näyttöjä. Tämä aiheuttaa Ukrainalle ylimääräisiä paineita eikä ylimääräiset paineet ole ollenkaan hyvä asia vaikka onhan se eräänlainen kannustin sekin kun tuleen ei voi jäädä makaamaan.

Sota ei ole kuitenkaan jähmettynyt pysyvästi yhtään mihinkään ja niin kauan kun ei jähmety on Ukraina voiton puolella. Se on kuitenkin varmaa että Ukraina joutuu suunnittelemaan ihan uusia juonia ja kuvioita etenemisen vauhdittamiseksi ja länsimaiden on annettava siihen tarvittavat pelit ja pensselit. Seuraava kesä tulee ratkaisemaan paljon ja se määrittelee hyvin pitkälle sen miten sota tulee jatkumaan siitä eteenpäin :coffee:

330_001.jpg
 
Kaikki pessimismi palvelee vain ja ainoastaan Putinia.
Tässä sitä artikkelitolkulla

Ukrainan asevoimien tilanne on synkkä, ja ajan kuluessa se vain pahenee. Minkäänlaista läpimurtoa Ukrainan hyväksi ei ole odotettavissa, ellei Ukraina saa käyttöönsä jonkinlaista uutta utopistista ihmeasetta.
– Yksinkertaisesti hän sanoo, että jos ulkopuolista tukea ei ole luvassa, Ukraina häviää tämän sodan. Sillä olisi seurauksia, ei ainoastaan Ukrainalle vaan etenkin eurooppalaisille valtioille.

 
Onhan nämä hienoja mutta miten saataisiin Eurooppaan volyymituotantoa vielä halvemmalla? Tästä voisi olla jokin halvemmalla tehty versio kun ei tarvita vastaavaa kantamaa yms. Ongelmahan on kranaattien liian vähäinen määrä.
Näitä Ukraina tarvitsee.
 
Viimeksi muokattu:
Paljon keskustelua siitä että voittaako kuka tässä sodassa. Kukaan ei voita. Jos katsotaan Ukrainaa ja venäjää niin kumpikin osapuoli häviää kokoajan massiivisesti. Ukrainaa on nyt tuhottu niin paljon että valloitetuilla alueilla tuskin mikään onnistuu pitkään aikaan kaikki on murskana. venäjä on tuhonnut oman ja myös osin Ukrainan tulevaisuuden. Sota tuskin loppuu, ehkä vain jäätyy paikoilleen. Itse en enää usko rauhaan missään muodossa... Toivottavasti olen väärässä. Ihan vain siksi että jos alueella on joku 500000 venäläistä sotilasta niin niiden kaikkien kuoppaaminen on mahdoton tehtävä. Ja venäjä heittää tuonne niin paljon ruumiita kuin on tarvis. Venäjän talous supistuu mutta ei sillä ole merkitystä koska venäläiset ihmiset ei välitä...olen alusta asti ollut sitä mieltä että muista maista sotilaita tuonne avuksi ja siitä sitten eteenpäin. Ja paljon muutakin mieltä mutta jääköön sanomatta. Mutta siis kaikki on jo hävinneet...
 
Tässä sitä artikkelitolkulla




Katteeton optimismi ei ehkä ole myöskään viisasta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Venäjä saattaa lopulta selviytyä tästä voittajana (voitolla tarkoitan sitä, että se saa pitää ainakin tähän mennessä valtaamansa alueet). Edelleen tunnutaan ajattelevan, että tuo sota loppuu pakotteilla. Varsinkin Euroopan maiden antama sotilaallinen tuki on jäänyt lopulta hyvin rajalliseksi.
 
Neukuilla kirjaimellisesti mennyt hiekkaa pimppiin. Mutta, se vaan karaisee ja takuulla tuntuu paremmalta kuin Ukrainalainen lentoposti! :ROFLMAO:

Ps. olipas taas siistissä kunnossa neukkujen juoksuhauta. Oikein naamioitu viimeisen päälle. Jossain persryssälässä tuota ei erottaisi paikallisesta kylämiljööstä millään mutta ei juolahtanut varusväelle mieleen, että Ukrainassa kantsis koittaa sulautua sikäläiseen maisemaan, eikä kotipihaan. (y)
 
Ukrainassa taistelut ovat jatkuneet erityisesti Bah’mutin, Zaporižžjan, Hersonin ja Melitopolin suunnilla, kertoo yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) tuoreimmassa raportissaan.

Tietojen mukaan Ukraina onnistui sunnuntain aikana etenemään ainakin Bah’mutin alueella, Zaporižžjan läntisellä puolella, sekä Hersonin itäisellä rannalla.

Venäjä sen sijaan on suorittanut hyökkäysoperaatioitaan pitkin Kupiansk-Svatove-Kreminna-linjaa, sekä lähellä Bah’mutia ja Avdiivkaa, joskin rajallista menestystä saavuttaen, ISW kertoo.


HS
 
Aikoja sitte ehdottelin vähän semmosia monikansallisia joukkoja, mitä muissakin kähinöissä on käytetty... Semmonen puulaaki pystyyn ja tarvittava verme osallistujamaiden varastoista... Sitte tungetaan ryssä omaan karsinaansa ja kas tää perkeleen tappotalkoo loppu siihen. Ei tämä venyttämällä mihinkään parane. Ihmisiä kuolee kokoajan, toki myös ryssiä menee... Joku noheva nyt keksii tietysti sanoa että "mutta kun sitte ryssä voi väittää kuin hyö sotii NATO:a vastaan, tai koko länttä vastaan."... Entäs sitte? siinähän väittää, se on kuitenkin pienempi hinta tämmönen ryssien propaganda, ku ihmisten tappaminen jatkossakin. Turha tätä on venyttää ja antaa ryssille kuva, et hyö kuiteski jotain voittaa... Niille on lyötävä niin luu kurkkuun, ettei tule vähään aikaan mieleen koittaa "jos kuiteski noilta vähän ryövättäis ja tapettais".... Ei ne saatanat usko muuten, ku että niille näytetään et sitä saa mitä tilaa ja korkojen kanssa....
 
Paljon keskustelua siitä että voittaako kuka tässä sodassa. Kukaan ei voita. Jos katsotaan Ukrainaa ja venäjää niin kumpikin osapuoli häviää kokoajan massiivisesti. Ukrainaa on nyt tuhottu niin paljon että valloitetuilla alueilla tuskin mikään onnistuu pitkään aikaan kaikki on murskana. venäjä on tuhonnut oman ja myös osin Ukrainan tulevaisuuden. Sota tuskin loppuu, ehkä vain jäätyy paikoilleen. Itse en enää usko rauhaan missään muodossa... Toivottavasti olen väärässä. Ihan vain siksi että jos alueella on joku 500000 venäläistä sotilasta niin niiden kaikkien kuoppaaminen on mahdoton tehtävä. Ja venäjä heittää tuonne niin paljon ruumiita kuin on tarvis. Venäjän talous supistuu mutta ei sillä ole merkitystä koska venäläiset ihmiset ei välitä...olen alusta asti ollut sitä mieltä että muista maista sotilaita tuonne avuksi ja siitä sitten eteenpäin. Ja paljon muutakin mieltä mutta jääköön sanomatta. Mutta siis kaikki on jo hävinneet...

Näin tuhoisassa ja verisessä sodassa ei ole ikinä pelkkiä voittoja ja voittajia. Tällä sodalla on hirvittävä hinta ja sitä maksetaan vielä pitkään niin Venäjällä kun Ukrainassakin.

Voitto ja häviö riippuvat kuitenkin myös näkökulmasta. Jostain näkökulmasta katsottuna Ukraina on jo voittanut paljon eikä Venäjä ole voittanut mitään. Jäätymisestä tai alueluovutuksista voidaan keskustella vuoden kuluttua näihin aikoihin jos siihen tarvetta ilmenee. Tilanne on tällä hetkellä erittäin vaikea mutta ei toivoton. Ukrainalla on edelleenkin reserviä, modernia kalustoa ja vahvoja liittolaisia. Venäjällä on vain helposti uhrattavaa tykinruokaa ja Neuvostoliitossa valmistettuja tykkejä :ROFLMAO:
 
Tässä sitä artikkelitolkulla
Venäjä kuluttaa paljon rahaa mediavaikuttamiseen, vaikee sanoa mitkä mielipiteet on omia ja mitkä ei.

Lännen etu on tukea Ukrainaa sen puolustuksessa. Kärjistettynä, valtaosat euroopan puolustusbudjeteista voi kaataa Ukrainaan koska ne puolustusbudjetit on käytännössä Venäjän varalta joka nyt kulutaa miehiään ja kalustojaan Ukrainassa.

Lännen kannalta pitkitettykään sota ei ole ongelma. Suomen kannalta se voi olla jopa parempi. Mitä enempi venäjä kuluttaa itseään tässä sodassa, sitä pienempi ongelma se on tulevaisuudessa. Sotilaallisesti, mutta myös hankala naapurina.

Toki Ukrainan pitää päättää kuinka arvokasta itsenäisyys on. Länsi ei voi taistella tätä sotaa Ukrainan puolesta.

Joku voisi tässä ajatella että miksei vaan anneta jotain Putinille jotta saadaan rauha. Sille annettiin jo Krimi. Jonka jälkeen se otti itä-ukrainaa, ja koska mitään ei tapahtunut, yritti koko Ukrainaa. Plus georgiat, moldovat, operaatiot lännessä.

Olis järjellisesti vajavaista ajatella että Putin lopettaisi niin kauan kun se jotain saavuttaa. Hinnalla, siis venäläisillä elämillä, ei ole koskaan ollut väliä venäjän johtajille.
 
En tiiä mikä ajatus Zalyznyilla oli purkautua ja antaa aika negatiivinen kuva tilanteesta.... Onko sen sanomiset 4d shakkia jolla yritetään herätellä länsi tuen annossa?
Ukrainalla ja Euroopalla saattaa olla käsissään Talvisota-ilmiö myös propagandapuolella.

Suomessakin annettiin Raatteen tien ja muiden voittojen kautta sodan kulusta niin positiivista kuvaa, että kansa alkoi uskomaan voittoisaan taisteluun.
 
Aikoja sitte ehdottelin vähän semmosia monikansallisia joukkoja, mitä muissakin kähinöissä on käytetty... Semmonen puulaaki pystyyn ja tarvittava verme osallistujamaiden varastoista... Sitte tungetaan ryssä omaan karsinaansa ja kas tää perkeleen tappotalkoo loppu siihen. Ei tämä venyttämällä mihinkään parane. Ihmisiä kuolee kokoajan, toki myös ryssiä menee... Joku noheva nyt keksii tietysti sanoa että "mutta kun sitte ryssä voi väittää kuin hyö sotii NATO:a vastaan, tai koko länttä vastaan."... Entäs sitte? siinähän väittää, se on kuitenkin pienempi hinta tämmönen ryssien propaganda, ku ihmisten tappaminen jatkossakin. Turha tätä on venyttää ja antaa ryssille kuva, et hyö kuiteski jotain voittaa... Niille on lyötävä niin luu kurkkuun, ettei tule vähään aikaan mieleen koittaa "jos kuiteski noilta vähän ryövättäis ja tapettais".... Ei ne saatanat usko muuten, ku että niille näytetään et sitä saa mitä tilaa ja korkojen kanssa....
Varmaan kaikki vapaaehtoiset maat ovat kilvan lähettämässä joukkojaan. Tosielämässä kukaan ei lähde tapattamaan omiaan tuonne. Helppoa paraatia ei ole tiedossa.
 
Ukrainalla ja Euroopalla saattaa olla käsissään Talvisota-ilmiö myös propagandapuolella.

Suomessakin annettiin Raatteen tien ja muiden voittojen kautta sodan kulusta niin positiivista kuvaa, että kansa alkoi uskomaan voittoisaan taisteluun.
Ei se enää niin toimi. Osint kaivaa rintamalinjat esiin ja sieltä voi todeta, että pääasiallinen liike on itään.

Suomen sotien vertaaminen tähän ei toimi ollenkaan. A ryssälä ei ole neukkula, ei neukkulan edistyksellisiä aseita eikä varsinkaan samaa volyymia ja B Ukrainaa tukee NATO kokonaisuutena, pois lukien Orpanin rosvomaa.

Zalushnyin lausunnoissa suurella todennäköisyydellä on kyse jostain harkitusta ja sovitusta, ei ole Ukrainasta tullut epäselvää viestiä käytännössä lainkaan, olisiko nyt sen maskirovkan aika..
 
Back
Top