Ukrainan konflikti/sota

Itse uskon, että lainsäädäntö ei kovinkaan paljon eroaisi nykyisestä, vaikka emme olisi EU:n jäsen. Haluamme kuitenkin tehdä kauppaa Eurooppaan ja silloin joutuisimme yhtä lailla sopeutumaan eurooppalaisiin normeihin. Tärkeintä itselle on se, että suomalaiset saavat asua omalla alueellaan ja puhua omaa kieltään. Tätä EU ei mielestäni uhkaa millään tavalla.

Suomi joutuu sopeutumaan Euroopan talousalueen säädöksiin. Siksi on mielestäni hyvä että voimme olla laatimassa ko. lainsäädäntöä. Siitäkin huolimatta että edustajamme ovat, monessa yhteydessä, kovin heikosti vaalineet maamme kansallisia etuja. Sekin on ikävää että tietyt edustajat ovat jopa vahingoittaneet Suomen asemaa/etuja. Koskien maallemme, maantieteellisen alueemme johdosta, välttämättömästi tarvittavia poikkeuksia.

Muuten olen samaa mieltä Suomen asemasta Euroopassa.
 
Mikä "itsenäinen Suomi"? Koska Suomi on ollut itsenäinen? Vv. 1918-1939 oltiin vähän sinne päin mutta silloinkin piti pitää suu säkkiä myöten. 1939-1940 itkettiin ja rukoiltiin että päästäisiin kimppaan jonkun sivistyneen länsimaan kanssa. 1941-1944 oltiin sitten kimpassa Hitlerin kanssa (erillissota; my ass!) kun piti valita kahdesta huonosta se vähemmän huono. 1945-1991 näyteltiin sitten Lenin-sedän mallioppilasta ja teeskenneltiin toveruutta niin pitkälle että melkoinen osa kansasta alkoi ottaa näytelmän tosissaan. Nyt sitten ollaan kimpassa kaltaistemme eurooppalaisten länsimaista demokraattista hallintomallia toteuttavien maiden kanssa ja meillä on itseämme koskettavissa asioissa liikkumatilaa enemmän kuin ikinä.

"Itsenäinen Suomi" on ideana yhtä järkevä kuin itsenäinen Mäntsälän kansantasavalta. Ollaan joo "itsenäisiä" kun saadaan tehdä ihan itse ne päätökset että totellaan ulkoa saneltuja ehtoja. Tai itketään ja totellaan. Se Suomen itsenäisyys on pelkkä romanttinen harhakuvitelma jolla ei ole vastinetta todellisuudessa, eikä tule niin pitkään kun meitä on vain vajaa kuusi miljoonaa ja maantiede on mitä on.

Suomi ei pärjää muuta kuin liittoutumalla tiukasti isompien kanssa ja se isompi ei missään tapauksessa saa olla Venäjä. EU:ssa me saamme olla suomalaisia, Venäjällä olisimme vain yksi vainottava vähemmistökansallisuus.

Aika karu nakemys. Ei tassa mailmassa ole yhtaan valtiota joka ei tarvitsisi toista valtiota toimiakseen ja Suomi ei ole tuosta poikkeus. Se suomalainen joka kuokalla kaansi rapakon pelloksi oli niin kova jatka etta paskakin naytti rautakangelta ja kun historiaa katson niin aina ollaan jollain tavalla painittu tai taisteltu Ruotsin tai Venajan vallasta irtoamisen vuoksi, jopa suomalaiset suomalaisia vastaan sotien.
Talvisota oli melkoinen voiman naytos ja hyvin viisaasti suomalaiset poliitikot luotsivat halki jatkosodan. Mikali olisimme olleet Saksan kinttaan alla niin Mannerheim ei olisi pidattaytynyt joukkojaan Stalingradin taisteluista. Tuo olisi ollut stalingradin loppu mutta myos Suomen loppu silla Mannerheim ei koskaan, ainakaan tuolloin enaan uskonut Saksan voittoon.

Marshallin euroopan uudelleen rakentamisavusta Suomelle ei tipahtanut markkaakaan jonka lisaksi sotavelat maksettiin ensisijaisesti pois. Miesten oli katsottava kuinka tehtaat lastattiin juniin ja vietiin Venajalle, noin sita sodan havinnytta kansaa noyrytettiin ja painostettiin vuosia sodan paattymisen jalkeenkin, mutta vertaa nyt Suomen taloutta ja Kansan elinolosuhteita Venajaan tai lahes mihinka muuhun kansaan tahansa. Erittain hyvin ne pojat aikoinaan mahdotonta vihollista vastaan taistelivat mutta lopulta oli annettava periksi. Tuolloin Venajalla oli 100 divisioonaa aseissa. Sota kaytiin itsenaisyyden puolesta, ok havisimme aseellisen taistelun jonka jalkeen meita ollaan noyryytetty mutta nykyiset elinolo suhteet huomioon ottaen sanoisin etta kokonaisuudessaan voitimme sodan.
 
Ihmisillä on usein tarve päätellä asiat lineaarisesti, että vaikka olisi mikä hyvänsä erikoinen ilmiö niin ihmiset ryhtyvät olettamaan, että tämä on pysyvää ja tällä mennään loputtomiin.

Tässä meillä on Euroopan Unioni ja voisimme helposti sanoa, että jos tällä linjalla jatkamme, että kun meillä on tämä tarvitsemme tuon, että asiat etenevät kohti liittovaltiorakenteita ja jonain aamuna herätessämme huomaamme elävämme liittovaltiossa.

Oikeasti asioiden muuttamiseen tarvitaan vain yhdet parlamenttivaalit ja vaalituloksen pohjalta hallituksen muodostaminen toteuttamaan kansan vaaleissa ilmentämää tahtoa ja suuntaa. Tällä hetkellä Euroopan maissa ovat parlamenttivaaleja voittaneet EU-kannattajat. Se asia voi alkaa muuttua koska tahansa. Nythän meillä oli Europarlamenttivaalit joissa Euroopan Unionia vihaavat absurdisti hankkivat itsensä Europarlamenttiin istumaan. Olin luullut, että he eivät tee sitä, eivätkä EU-vastustajat ainakaan äänestä suurin joukoin europarlamenttivaaleissa, että tälläisiä lineaarisesta kehityksestä poukkoilevia asioita voi tapahtua. Se oli kyllä hyvä herätys minunlaiselle laiskalle äänestäjälle, joka luuli, että nykytilanne ja voimasuhteet ovat varma juttu.
 
Suomi olisi Euraasian union vapain, turvallisin, siistein, parhaimmalla terveydenhuollolla varustettu ja suhteellisesti rikkain maa. Mitä luulet kuinka paljon tänne muuttaisi ryssiä Euraasian uniosta, joita Venäjän sitten kohta pitäisi "suojella"?

Ei Ryssän unioni ikiniä tule tarkoittamaan vapaata liikkumista. En usko.. Kunnian venäjälle ja kaikki. Nehän on maailman rasistisinta porukkaa. Kauppa on vapaata,ja ei ole tulleja ja muuta tuollaista ja raksafirmat saa Tshetseenit halvalla töihin,mutta niille rakennetaan parakkikylät sähköistetyllä piikkilangalla.

Mutta eikö meillä nyt oikeasti ole muuta vaihtoehtoa kuin Nato tai Euraasian unioni. Miten me nyt euraasian unioniin Euroopan unionista lähdetään.

Natoon liittyminenhän tarkoittaa sitä, että liitytään ja sitten pidetään silmiä kiinni ja jännitetään niin perkeleesti ollaanko me se eteentyönnetty tukikohta joka pitää eliminoida jos sota tulee.Että onko meillä Natossa mitään muuta roolia suuressa sodassa kuin tuhoutua heti ja vai ei. Se on jännää se. Ilman Natoa jos vain jotain muuta olisi,niin täytyisi ainakin Valtiomiestaitoa löytyä jostain ja saada vaikka Ruotsin kanssa jotain,ellei se luikahda.. Tosin luikahtaahan se.
 
10. päivä käytyä taistelua Donetskin lähistöllä.

Äijät selvästi näyttivät odottavan tömäkkää johtajaa, joka osoittaisi joka äijälle tehtävän johon tulee välittömästi siirtyä. Tuossa oli jonkinverran haahuilijoita. Siis alkuperäistä pitempää videota katsellen. Tämä lyhyempi video oli leikattu sähäkämmän näköiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainalainen käsitys Putinlandian humanitaarisesta avusta!

The reasons behind Putin’s “humanitarian convoy”
im578x383-putin_thekievtimes_ua.jpg

2014/08/12 • Opinion & Analysis

by Taras Klochko

Putin’s “humanitarian convoy,” which left Podmoskovye today despite everything, is designed to demonstrate to Russians the peace-loving nature and humanitarianism of their Kremlin leader and to become yet another factor in the destabilization of the Donbas.

Yesterday’s statement by the Kremlin press service about the Russian “humanitarian convoy” dispatched to Ukraine evoked appropriate reactions by Ukrainians and the international community. Remembering the Trojan War adage about the bearers of gifts and their gifts, as well as the previous “humanitarian” contribution to the terrorists in the form of fighters, tanks, “Grad” missiles and “Buks,” Ukrainians and Europeans explained to Putin that humanitarian initiatives from the instigator of this war appear strange, at the very least, and warned him that the unilateral introduction by Putin of any “humanitarian convoys” will be seen solely as a military invasion.

However, the head of the Putinist Ministry of Foreign Affairs, Sergey Lavrov, announced yesterday that the issue of humanitarian assistance to the Donbas has been arranged with Ukrainian authorities and the International Red Cross. Half an hour later, during his conversation with the head of the European Commission Jose Manuel Barroso, Putin called attention to the “disastrous consequences of military operations conducted by the Kyiv government” and announced he was sending a “humanitarian convoy” to the Donbas. However, no one at the Ukrainian Red Cross had heard anything about any agreements, and the National Security spokesman Andriy Lysenko said that Putin was simply using the situation for his own PR purposes, since the only existing agreement is the one between President Poroshenko and the International Red Cross.

Nonetheless, this morning a Russian humanitarian convoy with 280 KAMAZ military trucks repainted white left Podmoskovye in the direction of Ukraine. According to Putin’s spokesman Dmitry Peskov, there is no military support for the column and Ukrainian authorities have agreed to its entry into Ukrainian territory. However, it so happens there is only Russian cargo in the convoy. Furthermore, there has been no announcement by Ukrainian authorities of any agreement regarding exclusively Russian humanitarian aid under the auspices of the International Red Cross.

Most likely, this entire long and complicated “humanitarian story” will become another informational weapon by Putin to destabilize the situation in Ukraine. On the one hand, this “humanitarian mission” is supposed to present Putin in the eyes of his voters as a “dove of peace” who cares about the fate of “Russian-speaking compatriots” in the Donbas and, on the other hand, the advance of the column will be accompanied by new servings of lies and provocations.

There is little doubt that as the column approaches the border, the Kremlin will begin to whine about “Ukrainians avengers” who are rejecting the humanitarian cargo. Later, there will be announcements that the column cannot pass because of the actions by the Ukrainian military “at a time when civilians — the elderly and children — are dying massively in the Donbas.” At the same time, these same Russian “humanitarians” will be forcing their way to places where nobody is waiting for them and nobody has given them permission to go, thereby exposing themselves to inevitable conflicts and even provoking armed clashes. In this way, following old habits, the Russians will mask their actions with yet another series of Putin lies in the media, attempting to fool their own citizens as well as Europeans and Ukrainians in the occupied areas of the Donbas. Putin’s propagandists once again will demand the cessation of ATO due to the “humanitarian disaster” and in this manner will attempt to save the terrorist enclaves of the Donetsk People’s Republic and the Luhansk People’s Republic, whose prospects are melting away with each new day of the Anti-Terrorist Operation.

Therefore, there will be more damage than humanitarian aid from Putin’s initiatives, which is not surprising since the “humanitarian disaster” in the Donbas is the direct result of Russian politics and can be stopped only by the correct actions of the ATO forces to free Ukrainian lands from Putin’s terrorists.

Taras Klochko, for Espreso.TV, August 12, 2014

Translated by Anna Mostovych

Kolmesataa avustusrekkaa lähtee näyttävästi Moskovasta, ja tekee matkaa monta päivää Pyhän Yrjön nauhat keulilla vilkkuen. Suunnitelmaan kuuluu, että länsimaisten "fasistien" kuuluu epäillä saattuetta hämäykseksi. Näin saadaan maksimoitua kollektiivinen järkytys kun havaitaan, että saattue ei olekaan bluffia, vaan autot ovat sittenkin täynnä avustustarvikkeita. Se mitä luultiin Pahan Putinin kieroksi tempuksi, osoittautuukin inhimilliseksi auttamisen haluksi. Sama tunne heijastuu sitten muihinkin ajatuksiin: Kaikki mitä luultiin Moskovan propagandaksi, on ehkä sittenkin ihan asiallista tiedottamista? Putin ei siis olekaan Putler, vaan kaikkien janoisten sankari. Meidän länsimaisten tulee hävetä, sillä olemme olleet vainoharhaisia ja väärässä!

Tällä foorumilla on reagoitu propagandasuunnitelman mukaan. On epäilty, että niistä kolmesadasta rekasta avustustarvikkeita olisi vain osassa, loppujen sisältäessä aseita, ammuksia ja pahvilaatikoihin piiloutuneita kommandoja. On spekuloitu loputtomiin sillä, mitä kaikkea ilkeyksiä rekkoihin onkaan voitu kätkeä, koska Putin on niin pirullisen ovela.

Miksi sotilastarvikkeita rahdattaisiin näyttävästi Moskovasta saakka Ukrainalaiselle raja-asemalle tarkastettavaksi, kun Ukrainan rajoilla on jo valmiiksi suuri osa Venäjän armeijaa kaikkine varusteineen täydessä valmiudessa? Joko saattueen tavarat päästetään tarkastettuna Ukrainaan (=propagandavoitto Venäjälle), tai ukrainalaiset estävät avustussaattueen pääsyn hädänalaisten luo (=propagandavoitto Venäjälle). Venäjän kannalta "win-win-situation".
 
On tämäkin ketju näköjään mennyt "mersumiesten" poraamiseksi. Samaa levyä soitetaan kun EU jäsenyyttä haettaessa, nyt vaan pitäisi päästä NATO kerhoon...

No minulle tämän vuoden tapahtumat eivät ole mikään yllätys vaan suunta on ollut aika selvä Venäjän osalta jo 90-luvun loppupuolelta. Loppujen lopuksi Suomen kohtalon tulee ratkaisemaan... (jännitys tiivistyy!!!)

Suomen kansa!

Se nyt vaan on niin, että tiukassa tilanteessa ei auta hummeri prikaati tai edes sirkulääriohjustin rykmentti jos taisteluhalua ei löydy. Ja sitä halua ja tai munaa pitää löytyä laajoista kansankerroksista, eipä 50,1% äänestysikäisistä tai edes väestöstä riitä. Vielä vähemmän puolustukseen riittää USMC rykmentti jota tukee muutama tuhat työvoimatoimiston riviin haalimaa työllistettyä sopimussotilasta.

Mutta miten käy EU:n? No miten kaikille keinotekoisille valtioliitoille on lopulta käynyt...

On se kumma kuinka reserviläisten nettisaitilla itketään jatkuvasti sitä kuinka asioiden pitäisi olla!!! Voi vittulan väki... Omaa taistelu- ja johtamistaitoa, kuntoa jne. aloin kehittää nousujohtoisesti jo 90-luvulla ja sanon suoraan, että mitään ei minulta puutu taitojen tai välineiden osalta. Olen valmis. Jos sotatorvi soi niin astun sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti saappaisiin jotka tiedän pystyväni täyttämään.
 
Kolmesataa avustusrekkaa lähtee näyttävästi Moskovasta, ja tekee matkaa monta päivää Pyhän Yrjön nauhat keulilla vilkkuen. Suunnitelmaan kuuluu, että länsimaisten "fasistien" kuuluu epäillä saattuetta hämäykseksi. Näin saadaan maksimoitua kollektiivinen järkytys kun havaitaan, että saattue ei olekaan bluffia, vaan autot ovat sittenkin täynnä avustustarvikkeita. Se mitä luultiin Pahan Putinin kieroksi tempuksi, osoittautuukin inhimilliseksi auttamisen haluksi. Sama tunne heijastuu sitten muihinkin ajatuksiin: Kaikki mitä luultiin Moskovan propagandaksi, on ehkä sittenkin ihan asiallista tiedottamista? Putin ei siis olekaan Putler, vaan kaikkien janoisten sankari. Meidän länsimaisten tulee hävetä, sillä olemme olleet vainoharhaisia ja väärässä!

Tällä foorumilla on reagoitu propagandasuunnitelman mukaan. On epäilty, että niistä kolmesadasta rekasta avustustarvikkeita olisi vain osassa, loppujen sisältäessä aseita, ammuksia ja pahvilaatikoihin piiloutuneita kommandoja. On spekuloitu loputtomiin sillä, mitä kaikkea ilkeyksiä rekkoihin onkaan voitu kätkeä, koska Putin on niin pirullisen ovela.

Miksi sotilastarvikkeita rahdattaisiin näyttävästi Moskovasta saakka Ukrainalaiselle raja-asemalle tarkastettavaksi, kun Ukrainan rajoilla on jo valmiiksi suuri osa Venäjän armeijaa kaikkine varusteineen täydessä valmiudessa? Joko saattueen tavarat päästetään tarkastettuna Ukrainaan (=propagandavoitto Venäjälle), tai ukrainalaiset estävät avustussaattueen pääsyn hädänalaisten luo (=propagandavoitto Venäjälle). Venäjän kannalta "win-win-situation".

Älähän ole niin ehdoton! Olemme myös todenneet, että Venäjä ansaitsee itselleen PR-voiton jos se aidosti antaa kamat jaettaviksi Punaiselle Ristille ja vielä Ukrainan valvonnassa. Se mikä mietityttää on kapinallisten tappio lähipäivinä. Sulattaako Venäjä sen vai otetaanko käyttöön kikka kaksi?
 
Onhan täällä sitäkin pohdittu, että mikä olisi Putinille kunniakas perääntymistie. Tämä avustussaattue voisi kenties olla sellainen. Varsinkin kun sen tekee vielä suunnattoman mediahuomion saattelemana. Tuhatvuotisen ystävyyskansan kärsimystä ei sittenkään ole Kremlissä unohdettu..
 
Eikös kapinallisten tappio ja venäläisten hyökkäys ole ollut viimeiset 3-4 kuukautta just tuloillaan? Ukrainan armeija on edelleen täysin viturallaan. Venäjälle ei ole mikään ongelma tekohengittää kapinaa nykyisellä taistelutahdilla.
 
Onhan täällä sitäkin pohdittu, että mikä olisi Putinille kunniakas perääntymistie. Tämä avustussaattue voisi kenties olla sellainen. Varsinkin kun sen tekee vielä suunnattoman mediahuomion saattelemana. Tuhatvuotisen ystävyyskansan kärsimystä ei sittenkään ole Kremlissä unohdettu..
Minussakin optimisti näkee tässä Putinin exit-strategian, pessimisti taas jotain muuta.

Ehkä Kremlissä on laskettu, ettei sodan jatkaminen maksa vaivaa. Kun ei keppi toimi, niin hankitaan vaikutusvaltaa Ukrainassa porkkanalla. Jäähän silti Krim.
 
Amerikkaa myöten ukrainalaisten on kehotettu suomettumaan, niin kyllähän se Putlerille tarjoaa hyvät vaikutusmahdollisuudet. Halpaa energiaa Ukrainaan, halpaa viljaa Putlerille, poliitikot omaan joukkueeseen jne jne.
 
Mikä "itsenäinen Suomi"? Koska Suomi on ollut itsenäinen? Vv. 1918-1939 oltiin vähän sinne päin mutta silloinkin piti pitää suu säkkiä myöten. 1939-1940 itkettiin ja rukoiltiin että päästäisiin kimppaan jonkun sivistyneen länsimaan kanssa. 1941-1944 oltiin sitten kimpassa Hitlerin kanssa (erillissota; my ass!) kun piti valita kahdesta huonosta se vähemmän huono. 1945-1991 näyteltiin sitten Lenin-sedän mallioppilasta ja teeskenneltiin toveruutta niin pitkälle että melkoinen osa kansasta alkoi ottaa näytelmän tosissaan. Nyt sitten ollaan kimpassa kaltaistemme eurooppalaisten länsimaista demokraattista hallintomallia toteuttavien maiden kanssa ja meillä on itseämme koskettavissa asioissa liikkumatilaa enemmän kuin ikinä.

"Itsenäinen Suomi" on ideana yhtä järkevä kuin itsenäinen Mäntsälän kansantasavalta. Ollaan joo "itsenäisiä" kun saadaan tehdä ihan itse ne päätökset että totellaan ulkoa saneltuja ehtoja. Tai itketään ja totellaan. Se Suomen itsenäisyys on pelkkä romanttinen harhakuvitelma jolla ei ole vastinetta todellisuudessa, eikä tule niin pitkään kun meitä on vain vajaa kuusi miljoonaa ja maantiede on mitä on.

Suomi ei pärjää muuta kuin liittoutumalla tiukasti isompien kanssa ja se isompi ei missään tapauksessa saa olla Venäjä. EU:ssa me saamme olla suomalaisia, Venäjällä olisimme vain yksi vainottava vähemmistökansallisuus.
Joopa joo. Pitää siis tartuttaa itseensä kolera, ettei saisi ruttoa? Mutta tästä voisi jauhaa omassa ketjussaan.
 
Pitäkää mielessä Putinin puheet Neuvostoliiton hajoamisesta. Niiden perusteella on pakko arvioida hänen olevan valmis uhraamaan hirveästi miehiä ja valtavia rahasummia pitääkseen Ukrainan omassa etupiirissä. Sanoisin kriisin alun olevan edelleen loppua lähempänä.
 
Missään tapauksessa Venäjä ei ole päästämässä Ukrainasta irti, mutta siirrytäänkö toiseen taktiikkaan, siis suomettumisen tielle, niin se jää nähtäväksi.
 
Sotia alkaa olemaan nyt jo kokolailla paljon maapallolla. En ole jaksanut kiiinnostua lähi-idän sodista, mutta vaikuttaako niiden samanaikaisuus Ukrainan tilanteeseen? Ja ovatko yleensäkin jollakin tavalla toisistaan riippuvaisia? Entä voiko niissä esim. Ukrainan tilanteen takia tapahtua jotain ketjuuntumista?
Samaa mietin tässä aamupäivällä. ISIS vai miksikä nyt nykyään kutsutaankaan, häärää palestiinalaisten/Israelin-konfliktin kanssa samaan aikaan Irakissa(ja tietenkin itse Syyriassa).
Mihinköhän suuntaan Venäjän apu tällä hetkellä kulkee? Veikkaan että kaikille jotka sopivasti sekoittavat pakkaa omilla sotimisillansa&tolloiluillansa.
Taitaa olla Venäjän etu mitä enemmän muualla kuin Ukrainassa tapahtuu tällä hetkellä? Saadaan sekoitettua mediat&päättäjät&niiden seuraajat ;)
 
Pitäkää mielessä Putinin puheet Neuvostoliiton hajoamisesta. Niiden perusteella on pakko arvioida hänen olevan valmis uhraamaan hirveästi miehiä ja valtavia rahasummia pitääkseen Ukrainan omassa etupiirissä. Sanoisin kriisin alun olevan edelleen loppua lähempänä.
Olen sanonut samaa erään toisen foorumin ketjussa, täytyy vain ihmetellä miten eräällä YK ammattilaisella eilinen avustussaattueen uutisointi oli kuin lupaus ettei Putin miejitä Ukrainaa.
 
Back
Top