Ukrainan konflikti/sota

Itse olen nähnyt enemmän turhautumista, etenkin Yhdysvaltain kongressin päätöksentekoon. Realistista keskustelua on ollut myös Euroopan tuotannosta. Pojat haluavat vauhtia masiinaan.

Tietenkin mielialamielessä perinteinen propaganda tyyliin motivoitunut maanpuolustaja (jota Eurooppa yhtenäisenä avokätisesti tukee) vastaan ryysyläismobikki, joka juoksee isoisän isän aikaisen Sotkan rinnalla hyökkäykseen, on välillä paikallaan.

Yksittäisillä voitoilla on sijansa. "Tolvajärvi" nostaa aina uskoa. Myös aluemenetyksillä on sijansa, vaikka nyt Avdijiivkassa oikeastaan vain rintama lyheni.

Tänä vuonna ratkeaa matematiikka aivan kuin se ratkesi 1942-1943. Syksyyn mennessä. Kyse on siitä, kumpi kykenee korvaamaan menetetyn kaluston ja tappiot. Se ei ole mielipidekysymys. Se on aritmetiikkaa. Demokratian puolella olevilla mailla on enemmän, mutta ne eivät ole avoimessa sodassa. Vielä. Niiden olisi syytä jatkaa tukeaan tai vuosikymmenen sisällä ne ovat.

Turhautuminen ei hirveästi auta asiaa.

Ulkopuolinen apu on vielä tarpeen, jotta mm. nämä alla olevat ovat mahdollisia. Mutta kuten Antares aiemmin totesi niin sen varaan ei voi täysin rakentaa vaan pitää olla muitakin suunnitelmia.



Mutta isommassa kuvassa minun mieltä lämmittää eniten se, että Eurooppa ja erityisesti itäinen osa Keski-Eurooppaa on alkanut tuottaa kasvavassa määrin sitä millä pitkät sodat voitetaan. Matkaa kuitenkin on vielä ja vauhdin soisi kasvavan loppua kohti.

 
ryssä puskee Avdiivkassa, Marinkassa, Robotynessä, Kreminnassa ja Bakhmutissa. Neljä näistä on Donetskissa ja ryssän tavoitteena, että Ukraina joutuu hajauttamaan resurssejaan ohuiksi.

1708355572814.png
tweet-linkki
 
Täytyy kyllä sanoa, että vaikka Ukrainalle rintamalla näyttää huonolta ja ammuspulaa on, niin kyllä Venäjän trollien mölinän volyymista päätelleen ei sielläkään hyvin mene.

Edit:
Tupakointionnettomuus taas sattunu Venäjällä
 
Viimeksi muokattu:
Viimeksi muokattu:
Tässä on hyvä mielipidekirjoitus:
Lainauksessa pitkä pätkä lopusta:
This sort of talk must not stand because, believe me, this war is not just about Ukraine, but about the continuation of the world we helped build in the aftermath of World War II. We lost in Iraq, we lost in Afghanistan and, unless we find a little more courage, we will lose in Ukraine.

How many defeats can the West suffer without paying a severe price? The truth is, we’re paying already. Our enemies are emboldened; our deterrence shot.

The world has sundered once more. On one side is the West and its allies. On the other, a conglomeration of squalid states centring on Iran, Russia and China who want to wound us wherever they can. Ukraine is a front in this war (as is Israel) and they will attack us everywhere they see opportunity.

I say to Mail readers: you may not want war, but war is on your doorstep. Ignoring it will not make it melt away. You may not be interested in Moscow and Beijing and Tehran but, believe me, they are very much interested in you.

If we lose to Russia in Ukraine — and we do so because of our own division and lack of resolve — it will prove that all the Iranian and Russian rhetoric about the West’s weakness and decadence is right.

It will validate China’s message to the global south: ‘Hitch yourself to us because the West is finished.’

When China’s President Xi met Putin in March 2023, his words were chilling. ‘Change is coming that hasn’t happened in 100 years,’ he declared. ‘And we are driving change together.’

Shadow foreign secretary David Lammy was right when he described Putin as ‘the ringleader of a new form of fascism’. It is vital that we recognise this.

Ukraine is the conflict of our age because in it you find everything that is forming the present and what might well create our future: U.S. dysfunction, European pusillanimity, Russian brutality, growing Chinese influence and the emergence of two clear sides.

But it has also shown what we can achieve when we are united and determined.

Two years on, Putin’s dream of conquering Kyiv remains just that. The Ukrainians, without a navy to speak of, have inflicted strategic defeat on Russia in the Black Sea (not least because of British help behind the scenes).

This war comes at a high price, no doubt, and at a time when it might seem we can ill afford it.

But if we don’t pay the price now, we will eventually be forced to pay a far higher one.

We must not abandon Ukraine.

If we do, it is not just our allies, it is ourselves we will betray.
 
Viimeksi muokattu:
Drone dogfight, on tää sotiminen menny erikoiseksi
Linkki
Kannattaa katsoa video toiseenkin kertaan. Tuossa on nimittäin kaapattu ryssän lennokin videokuva jossa nähdää Ukrainalainen drone. Alkupätkä siis kaapattua kuvaa. Drone myös näyttää erityisen keveälle, eli siinä ei ole mitään isompaa räjähdettä kuten vakio FVP:ssä. Dronessa näyttää olevan myös antenni ja sen päässä jokin purkki. En yllättyisi jos purkki sisältää suuntimiseen kykenevän antennin jolla drone saadaan ohjattua radiolähetteen lähelle.

Esitelläänkö tässä nyt uutta kuvykkyyttä vai mistäs nyt on kyse?
 
Usko omiin mahdollisuuksiin on Ukrainassa vahva.

85% ukrainalaisista uskoo Ukrainan torjuntakykyyn ja voittoon. Loput 15% eivät ole varmoja.
Toisaalta vain 19% uskoo voittoon ilman länsiapua ja 79% on epävarma.

Viikko sitten tehdyn tutkimuksen virhemarginaali on 3% eikä siihen haastateltu miehitettyjen alueiden kansalaisia.

@uapravda
 
Tässä on hyvä mielipidekirjoitus:
Lainauksessa pitkä pätkä lopusta:
Hyvä kirjoitus.
Noi MAGA porukat jenkeissä ja muutamat EU maat ei ymmärrä että tää ei ole mikään sellainen asia jonka voi lakaista maton alle.
Putin on ylittänyt Rubiconin ja homma tulee koskemaan kaikkia ennemmin tai myöhemmin.
 
Tuossa Junailijan postauksessa samasta kerrotaan, että pitkät puikot toimittaisi kumppanimaa. Bidenin hallinto voinee sopia, että aseet lähtevät kumppanin varastosta ja sen kompensaatioksi jokin ei-sotilaspoliittinen kauppa- tai muu sopimus.

Bidenhän julisti 2020 ultimatumin ryssälle seurauksista, jos Navalnyi tapetaan vankeudessa. Onhan tässä pieni toivon kipinä, että Bidenin pallien tilavuus on yht'äkkiä kasvanut, ja Navalnyin johdosta Ukraina saa kyvyn ja luvan iskeä Krimin sillalle. Tai ainakin parempaa aseistusta, siltä osin kuin se Kongressijumissa mahdollista.
Ettei vaan kävisi niin, että Joen muisti alkaa vanhemmiten pätkiä, eikä enää ihan varmaksi osaa sanoa, mitä tuli silloin sanottua. Tai tarkoitettua. Ja ehkäpä +400 k tappiot on jo vanhuksen mielestä riittävästi rankkua ryssälle. Bidenin pinnistelystä voi vielä tulla tuhnu tai turahdus. Yhdysvaltain varaan ei kannattaisi hirveästi laskea, vaan Euroopasta pitää löytyä riittävästi tukea.
 
Ajattelin koeponnistaa ruplan arvon aliexpress äpissä, mutta ei sieltä löydy enää valikoista russiaa eikä rublaa.

Kiinan pankit tosiaan pysäytti sen rahaliikenteen näköjään. Se on paha perus ryssälle, kun tuote arvosteluista päätellen olivat aika ahkeria ostelemaan kodinkoneensa jne. sieltä😀
 
Usko omiin mahdollisuuksiin on Ukrainassa vahva.

85% ukrainalaisista uskoo Ukrainan torjuntakykyyn ja voittoon. Loput 15% eivät ole varmoja.
Toisaalta vain 19% uskoo voittoon ilman länsiapua ja 79% on epävarma.

Viikko sitten tehdyn tutkimuksen virhemarginaali on 3% eikä siihen haastateltu miehitettyjen alueiden kansalaisia.

@uapravda

Edes tämän foorumin kirjoittajista ei 19% usko Ukrainan voittoon ilman länsiapua.. toivottavasti usko oman maan tulevaisuuteen ja voittoon tuo myös lisää miehiä rintamalle.
 
Nyt alkaa äimät hatussa olemaan siinä asennossa, että alkakaa jantterit varautumaan ryssän kurmotukseen. Minä oon jo yli-ikänen mut tuun messiin vaikka erityisluvalla...Ryssät olis helpompi pysäyttää Ukrainassa, mutta jos ei se kelpaa, ni pysäytetään sitte aikanaan omalla verellä täällä....
 
Väite että oma ilmatorjunta olisi ampunut alas Su-34 ja Su-35 hävittäjät:
Kuinka monta kertaa kyseessä voi olla oman ilmatorjunnan mokaus?

ryssän tuntien monta, erittäin monta.

En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun ryssille "kunniakkaampaa" on se että omat ampuvat omia koneita alas kun vaihtoehtona on että Ukrainan it olisi ne ampunut..

Kai se kuuluu russia stronk ajatteluun ettei länsiaseilla voi saada mitään aikaiseksi, vain aidot russia military vehkeet osuvat mihinkään. Omien ampuminen on nyt.. pieni oheistappio.
 
Nyt alkaa äimät hatussa olemaan siinä asennossa, että alkakaa jantterit varautumaan ryssän kurmotukseen. Minä oon jo yli-ikänen mut tuun messiin vaikka erityisluvalla...Ryssät olis helpompi pysäyttää Ukrainassa, mutta jos ei se kelpaa, ni pysäytetään sitte aikanaan omalla verellä täällä....
Patruunaa on ladattuna niin maan perkuleesti ja torrakkoa on (toistaiseksi) kaapissa raakasti. Henki hyvä, kunto no... "kova". Kuuskekkoset ja kumpparit löytyy ja ehkä jatkosodan aikainen lumipuku, jos löydän sen. Tetsonkia ei oo. Missä ja monelta aletaan?
 
Back
Top