Ukrainan konflikti/sota

En ihmettele vaikka Kiina noita taistelupanssarivaunuja antaisikin, kun kaikki tajuaa ettei noilla tee hevon helvettiä tulevaisuuden sodissa kuten ei isommin tee enää tässäkään. Dronet siivosi taistelukentän panssarivaunuista ja näyttää, et puhdistivat myös mustan meren sotalaivoista.
 
Pieni off-topic, mutta sallittaneen kun en yleensä ole moiseen syyllistynyt. Lisäksi tämän pessimistisen mielialan piristykseksi kaikki valonpilkahdukset on varmaan toivottavia?

Eli ainakin yksi armeija on puolensa valinnut tässä sodassa, nimittäin Pelastusarmeija liputtaa aika selvästi Ukrainan puolta. Tuli tuossa käytyä soittamassa niiden mukana rautatieasemalla lauantaina. Porukkaa oli aika mukavasti, ja kerätty rahasumma menee lyhentymättömänä Ukrainan humanitaariseen avustukseen.
https://www.pelastusarmeija.fi/auta/keraykset/katastrofikerays

Tämän armeijan avulla ei toki yksikään ry**ä pääse hengestään, mutta paikkansa tällaisellekin avustukselle on.

Todella harvoin ovat kuulemma törmänneet mihinkään Russija Stronk -huutelijoihin, muutama keskisormea näyttävä venäläinen on ollut saldo tähän mennessä, mutta sitäkin enemmän Ukrainan kannattajia on tullut juttusille. Ukrainan kansallislaulu soitettiin kahteen kertaan tunnin setin aikana.

IMG_1502.jpg
IMG_1511.jpg
 
Aivan kuin olisi taas hiukan pessimismiä ilmassa foorumilla. Mitäpä jos muistettaisiin, että kyse on maratonista, ei pikajuoksusta. Ja sitä maratonia Putler on häviämässä.

Ottakaa lääkkeeksi vaikkapa Toverin mainio yhteenveto sodan tapahtumista tähän asti.

Sodan aktiivinen vaiheen alun ja yllätyksen jälkeen Ukraina siis kykeni palauttamaan hallintaansa suurimman osan alueista. Tämän jälkeen ryssän maavoimien kärkimiehistöt on syöty moneen kertaan. Jo modernisoitu panssarikalusto on kulutettu ja myös modernisointia odottavan varaston pohja näkyy. Tykkikalustosta itse liikkuvat alkavat käydä vähiin ja vedettävätkin vanhentua. Ammuksia ostetaan P-koreasta..

Ei ryssä noita pysty korvaamaan. Ja jos ennakoidaan tilannetta vuosi tai kaksi eteenpäin, on ryssän tilanne jo kriittinen.

Merivoimista on upotettu ja vaurioitettu merkittävä osa. Isoa kalustoa ryssä ei kykene Bosporinsalmen kautta tuomaan ja jokia pitkin vain pieniä. Merisaarto on purettu. Tämä lienee kuva myös jatkossa.

Ilmavoimista on jo tuhottu AWACS-kyvykkyys tai ainakin estetty käyttö alueella, miten tilannetta haluaakin tulkita. Hävittäjäkalustoa on tuhottu merkittävästi vielä viimeisen kuukauden aikana.

Nähdäkseni ryssä ei siis ole saavuttamassa yhtään mitään maa-, meri- eikä ilmavoimilla. Sen sijaan kyvykkyydet heikkenevät viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta.

Ja tämä siitä huolimatta, että USA:n tuki on jo käytännössä kuivunut. Ukraina ei siis ole USA:n tai Trumpin toimista riippuvainen.

Lisäksi kannattaa muistaa, että ryssällä ei ole tietä ulos tästä kierteestä. Jos Ukraina ei ole riippuvainen enää edes USA:a, ei Trump voi edes teoriassa pakottaa mitään rauhaa. Ryssän tappiot kumuloituvat ja johto on ja pysyy etsintäkuulutettuna Haagiin.

Tällä nykyisellä tahdilla valitettavasti kestää pitkään, että keitto kiehuu kasaan. Mutta niin on silti käymässä.

Juuri näin. Pessimismi valtaa välillä mielialaa palstallakin ilman kummempaa syytä.

Fakta on se, että ryssä nakertaa omaa paskaista häntäänsä suunnilleen samoilla jalansijoilla vielä syksyllä. Sillä erotuksella, että kaikki on yhä huonommin, varastoja syöty taas parintuhannen purkin verran, kv-asemaa heikennetty, talous kurjempana, muutama paatti Moskvan kanssa pohjabileissä, A-50 tuskin enää lentää lainkaan, ja SU3x laivue on yhä ohuempi.

Samaan aikaan lännessä on puskettu tuotantoa varsin hyvin ylös, kranaattipulasta tuskin on enää muistoa tuossa vaiheessa. Trumpetin pelko potkii myös jonkin verran perseelle.

Zelenskyn tämän iltaisen puheen mukaan tilanne rintamalla on nyt parempi kuin viime viikkoina. Siltä äkkiseltään vaikuttaa, tässä on nyt pari viikkoa jo tullut näitä ryssän possujuna videoita eri suunnissa, jotka päättyvät aina samalla tavalla. Avdiivkan suunta on ainakin toistaiseksi tulpattu, ja ryssän touhu vaikeutuu sitä mukaan kun edetään Donetskin kaupunki-infran ulkopuolelle.

Tämä mysteerinen Tsekin kranaatti-aloite näyttää vakauttaneen myös tilannetta, kun tiedossa lienee nyt toimituksia paremmin ja Ukraina on voinut alkaa käyttää taas varastojaan.

En ihmettele vaikka Kiina noita taistelupanssarivaunuja antaisikin, kun kaikki tajuaa ettei noilla tee hevon helvettiä tulevaisuuden sodissa kuten ei isommin tee enää tässäkään. Dronet siivosi taistelukentän panssarivaunuista ja näyttää, et puhdistivat myös mustan meren sotalaivoista.
Oon kattonu sarjan "Pannsarivaunujen historia" netistä... ja aina on povattu kuin kuollu ja vanhanaikanen aselaji on kyseessä... Missään sodassa se ei kuitenkaan ole ollu vanhanaikainen....aina se aselaijina on uudestaan noussut....Tässä käy kuten aikaisemminkin, keksitään dronetorjunta ja taas tankit on taistelukentän kingejä ;) sano mun sanoneen :D
 
Niin. Ja jos Taiwanissa on vähänkään oltu hereillä, niin heillä on jo tuotannossa noin tuhannen kilometrin toimintasäteellä oleva meridrone. Katsokaas jokainen kartalta, kuinka ison alueen he voivat sen jälkeen puhdistaa kiinalaisista sotalaivoista.
 
Aivan kuin olisi taas hiukan pessimismiä ilmassa foorumilla. Mitäpä jos muistettaisiin, että kyse on maratonista, ei pikajuoksusta. Ja sitä maratonia Putler on häviämässä.

Ottakaa lääkkeeksi vaikkapa Toverin mainio yhteenveto sodan tapahtumista tähän asti
Tämä. Kiitos. Ja varmasti totta!

Mutta kuulaa, dronea ja lansettia näyttää nyt riittävän. Ja pelkään pahoin että juuri nyt Ukraina kuluu itärintamalla liian nopeasti. Mitään luotettavaa tietoahan ei ole, mutta ilmeisesti rekrytointi on nyt heikentynyt, ja kukaan ei kestä tarpeeksi suurta pommittamista. Onneksi Ukraina toimii viisaasti ja saa aiheutettua valtavat tappiot hyökkääjälle.

Ja olet ihan varmasti oikeassa myös pitkästä kehityksestä. Mutta minusta näyttää, ei kriittinen aika on tämä vuosi. Seuraavat kuusi - yhdeksän kuukautta. Siinä ajassa ei näytä länsi pystyvän auttamaan oikein millään riittävän pätevällä kyvykkyydellä.

Rakastan Fighting Falconia, ja se voisi olla riittävä kyvykkyys vaikka sodan kääntämiseen. Mutta niitä pitäisi olla 150. Ja täysin varusteltuna, kaikilla herkuilla. Sellaisesta en ole kuullut.

...Sanoit hyvin siitä, että jopa riippuvuus USA:sta olisi nyt jäämässä historiaan. Tuo on hyvin sanottu. Juuri sellaista uudelleenarviointia jota kaipaan. Ja kuulostaa itse asiassa jopa mahdolliselta. Jos nyt Ukraina kestää tämän vuoden meidän haiskahtavien vellipöksyjen kanssa.
 
Oon kattonu sarjan "Pannsarivaunujen historia" netistä... ja aina on povattu kuin kuollu ja vanhanaikanen aselaji on kyseessä... Missään sodassa se ei kuitenkaan ole ollu vanhanaikainen....aina se aselaijina on uudestaan noussut....Tässä käy kuten aikaisemminkin, keksitään dronetorjunta ja taas tankit on taistelukentän kingejä ;) sano mun sanoneen :D
Tästä panssarimiehenä tykkäisin, ja toivon...ans kattoo nyt!
 
Aivan kuin olisi taas hiukan pessimismiä ilmassa foorumilla. Mitäpä jos muistettaisiin, että kyse on maratonista, ei pikajuoksusta. Ja sitä maratonia Putler on häviämässä.

Ottakaa lääkkeeksi vaikkapa Toverin mainio yhteenveto sodan tapahtumista tähän asti.

Sodan aktiivinen vaiheen alun ja yllätyksen jälkeen Ukraina siis kykeni palauttamaan hallintaansa suurimman osan alueista. Tämän jälkeen ryssän maavoimien kärkimiehistöt on syöty moneen kertaan. Jo modernisoitu panssarikalusto on kulutettu ja myös modernisointia odottavan varaston pohja näkyy. Tykkikalustosta itse liikkuvat alkavat käydä vähiin ja vedettävätkin vanhentua. Ammuksia ostetaan P-koreasta..

Ei ryssä noita pysty korvaamaan. Ja jos ennakoidaan tilannetta vuosi tai kaksi eteenpäin, on ryssän tilanne jo kriittinen.

Merivoimista (Mustalla merellä) on upotettu tai vaurioitettu merkittävä osa. Isoa kalustoa ryssä ei kykene Bosporinsalmen kautta tuomaan ja jokia pitkin vain pieniä. Merisaarto on purettu. Tämä lienee kuva myös jatkossa.

Ilmavoimista on jo tuhottu AWACS-kyvykkyys tai ainakin estetty käyttö alueella, miten tilannetta haluaakin tulkita. Hävittäjäkalustoa on tuhottu merkittävästi vielä viimeisen kuukauden aikana.

Nähdäkseni ryssä ei siis ole saavuttamassa yhtään mitään maa-, meri- eikä ilmavoimilla. Sen sijaan kyvykkyydet heikkenevät viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta.

Ja tämä siitä huolimatta, että USA:n tuki on jo käytännössä kuivunut. Ukraina ei siis ole USA:n tai Trumpin toimista riippuvainen.

Lisäksi kannattaa muistaa, että ryssällä ei ole tietä ulos tästä kierteestä. Jos Ukraina ei ole riippuvainen enää edes USA:a, ei Trump voi edes teoriassa pakottaa mitään rauhaa. Ryssän tappiot kumuloituvat ja johto on ja pysyy etsintäkuulutettuna Haagiin.

Tällä nykyisellä tahdilla valitettavasti kestää pitkään, että keitto kiehuu kasaan. Mutta niin on silti käymässä.
Aamen. Varsinkin valloitettua aluetta tarkastellessa pitää muistaa että ryssä pääsi Krimiltä Hersoniin ja länsikautta Mariupoliin vain ja ainoastaan ukrainalaisten maanpetoksellisen passiivisuuden avulla, lähes ilman vastarintaa. Taistellen eteneminen ei olekaan onnistunut ja takaisin on lyöty Kiovasta, Harkovasta ja Hersonista. Että otetaan se ryssän "eteneminen" ilman yle-laseja: ei ne mihinkään etene. Eikä USA ole luovuttamassa hegemoniaansa. Lähtö Euroopasta tatkoittaisi että seuraavana dominonappulana kaatuisi Israel.
 
Aivan kuin olisi taas hiukan pessimismiä ilmassa foorumilla. Mitäpä jos muistettaisiin, että kyse on maratonista, ei pikajuoksusta. Ja sitä maratonia Putler on häviämässä.

Ottakaa lääkkeeksi vaikkapa Toverin mainio yhteenveto sodan tapahtumista tähän asti.

Sodan aktiivinen vaiheen alun ja yllätyksen jälkeen Ukraina siis kykeni palauttamaan hallintaansa suurimman osan alueista. Tämän jälkeen ryssän maavoimien kärkimiehistöt on syöty moneen kertaan. Jo modernisoitu panssarikalusto on kulutettu ja myös modernisointia odottavan varaston pohja näkyy. Tykkikalustosta itse liikkuvat alkavat käydä vähiin ja vedettävätkin vanhentua. Ammuksia ostetaan P-koreasta..

Ei ryssä noita pysty korvaamaan. Ja jos ennakoidaan tilannetta vuosi tai kaksi eteenpäin, on ryssän tilanne jo kriittinen.

Merivoimista (Mustalla merellä) on upotettu tai vaurioitettu merkittävä osa. Isoa kalustoa ryssä ei kykene Bosporinsalmen kautta tuomaan ja jokia pitkin vain pieniä. Merisaarto on purettu. Tämä lienee kuva myös jatkossa.

Ilmavoimista on jo tuhottu AWACS-kyvykkyys tai ainakin estetty käyttö alueella, miten tilannetta haluaakin tulkita. Hävittäjäkalustoa on tuhottu merkittävästi vielä viimeisen kuukauden aikana.

Nähdäkseni ryssä ei siis ole saavuttamassa yhtään mitään maa-, meri- eikä ilmavoimilla. Sen sijaan kyvykkyydet heikkenevät viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta.

Ja tämä siitä huolimatta, että USA:n tuki on jo käytännössä kuivunut. Ukraina ei siis ole USA:n tai Trumpin toimista riippuvainen.

Lisäksi kannattaa muistaa, että ryssällä ei ole tietä ulos tästä kierteestä. Jos Ukraina ei ole riippuvainen enää edes USA:a, ei Trump voi edes teoriassa pakottaa mitään rauhaa. Ryssän tappiot kumuloituvat ja johto on ja pysyy etsintäkuulutettuna Haagiin.

Tällä nykyisellä tahdilla valitettavasti kestää pitkään, että keitto kiehuu kasaan. Mutta niin on silti käymässä.
Hyvä huomio.

Esimerkiksi mitä Putinilla on enää käytettävissä minkään sortin valttikorttinaan, kun tankit ja tykistö alkaa ehtyä?

Ennen sotaa ryssällä oli 3400 aktiivisessa käytössä olevaa taistelupanssarivaunua ja 7000 varastossa. Viime vuoden loppuun mennessä se määrä oli ehtynyt 1750 aktiivisessa käytössä olevaan taistelupansarivaunuun ja 4000 varastoituun Military Balancen mukaan. Ja Covert Cabal arvioi videossaan äsken, että nykymenolla ryssällä riittää itseliikkuvaa tykistöä korkeintaan kolmeksi vuodeksi (olettaen että kaikki sateliittikuvissa nähtävät yksilöt varastoissa, jne... ovat kunnostettavissa), ja vedettävää puoleksitoista vuodeksi nykyisellä kulutustahdilla.

Tässä kun tämä sota jatkuu vielä esim. parikin vuotta tällä kulutustahdilla niin millä ilveellä Putin kuvittelee saavansa mitään rintaman läpäisyjä, kun ne siihen vaadittavat kalut ja vermeet on loppuunkulutettuina tuhannen pillun päreinä Ukrainan pelloilla.
 
Vaatii vaan länneltä panostusta. Tappioita kun tulee molemmille. Eikä aina mielikuvituksellisella 1:10 suhteella. Venäjälle riittää hetkeksi, että se oma romu vie heidät Lviviin.
 
Ja noissa varastolaskuissa lähes aina puhutaan 122mm kalustosta. 152mm tykistöä on rutkasti alle puolet, joilla kantama on edes kymmeniä kilometrejä. Kiusallisinta on kuunnella kun EKH ja IK pauhuaa näistä loppumattomista varastoista, joissa on varmasti tuhansia tuhansia 2C1 mtlb alustaisia 122mm tykkejä. Ja joo, sattuu sekin, mutta 155mm vastatykistö voi olla 30km linjasta, jos toinen puoli ampuu 122silla..
 
Juuri näin. Pessimismi valtaa välillä mielialaa palstallakin ilman kummempaa syytä.
Pettymyys vain, ainakin minulta. Mutta olen kyllä sellainen yksilö, kun elämä koettelee, tulen vain määrätietoisemmaksi omasta polustani ja teen entista enemmään valitsemani asian eteen. Kylmänrauhallisesti, laitan luento stolaisista viisauksista youtubesta, kuuntelen ja teen. Mitkää pikkuasiat ei minua häiritse. Nytkin pakkaan jo toinen laatikko Ukrainaan, mitään ihananpaa ei ole kun lähettää 4 muksulle ja naapuritalojen isiensä sodassa menettäneelle lapsille Fazerin konvehtit ja Lidlin lehmäkarkit ja jotain kesäksikin päälle laitettava.
Sodan kasvot :ukrainalalaisen 10 v tytön silmin:
Lapsi soittaa yöllä, kysyy "xxxx, nukutko sinä, minä en nuku, minä istun kylppärissä, katson puhelimesta minne ne lentävät..minä pelkän..ilmahälytys koko ajan, en voi nukkua (ilmahälytykset ovat muuten koko ajan, arkipäivä) oi,ne lentävät (kaupungin nimin) suuntaan, nyt ovat kääntyneet (kaupungin nimi) päin..ja taas lentävät tähän suuntaan, minä pelkään." Lapsi rauhoituu vähän kun vakuuttaa ettei ne osu, ja muuten juttelee jostain muusta kivasta ja arkipäiväistä, kun rohkaisee..Mutta häntä väsyttää ja usein hän nukkuu kylpyammessa.
Vaateitakaan ei riisuta. Kylpyhuone on onneksi iso. Siihen mahtuu 4 henkinen perhe. Pahimpia ovat sirpeleet ikkuna lasista, siksi hyvä että tarpeeksi monta seinä olisi suojamassa ikkunalasin sirpaleesta. Ne viiltavat ja tappavat. Mutta sitä toisesta ja vielä pahimmasta he yrittävät olla ajattelematta. Ja onneksi metro on lähellä. Metroon juostaan usien, se on kun pommisuoja...
Olisi tehnyt mieli kertoa paljon täällä, mutta en haluaa antaa pientäkään vihjetta, haluan suojella läheisiä.
 
Viimeksi muokattu:
Ja noissa varastolaskuissa lähes aina puhutaan 122mm kalustosta. 152mm tykistöä on rutkasti alle puolet, joilla kantama on edes kymmeniä kilometrejä. Kiusallisinta on kuunnella kun EKH ja IK pauhuaa näistä loppumattomista varastoista, joissa on varmasti tuhansia tuhansia 2C1 mtlb alustaisia 122mm tykkejä. Ja joo, sattuu sekin, mutta 155mm vastatykistö voi olla 30km linjasta, jos toinen puoli ampuu 122silla..

Onko? Mistään tietämättä, mutta Ukrainan tykistö nojannee uusiokamasta huolimatta ihan yhtälailla 122mm kaliiperiin. Samaa patarautaa NL ajoilta. Kelpasivat ne täältäkin moottoroituna jopa baarin pihalta sinne vuosi pari aikaa.
 
Vaatii vaan länneltä panostusta. Tappioita kun tulee molemmille. Eikä aina mielikuvituksellisella 1:10 suhteella. Venäjälle riittää hetkeksi, että se oma romu vie heidät Lviviin.
Hmm, ajatusta tuossa, kuvitteellinen 1:10 ei riitä, tarvitaan oikeaa panostusta. En tiedä oikeasti kuinka paljon F-laivue auttaa, mutta toki toivon että paljon. Totuus kuitenkin on, että tätä sotaa ei saa hävitä, ei mistään hinnasta, ja toivottavasti vihdoin, jossain vaiheessa lännessä oikeasti ymmärretään tämä!
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top