Ukrainan konflikti/sota

Vieläkö toimii Suomen nyky taktiikka jossa päästetään hyökkääjä syvälle maahan ja luetetaan ryssän tappioiden hyydyttävän hyökääjän innon. Eppäilen.
Sotilasteknisessä mielessä varmaan järkevä ajatus, mutta viimeistään nyt on nähty ettei ryssälle meinaa edelleenkään mitään järjettömät tappiot, puhumattakaan siitä että alueet jolle ryssä on astunut ovat elinkelvottomaksi paskottu pitkäksi aikaa.
 
Eiköhän tämän vuoden jenkkien isot apupaketit olleet tässä. Johnson löytää aina uuden syyn olla tekemättä mitään. Discharge petition ei ole tuottanut tulosta. Bidenillä on suorassa vallassa jokunen miljardi eli korkeintaan sieltä tulossa jotakin jossakin vaiheessa.

Muutaman hörhöedustajan sekoilulla on nyt varsin isoja vaikutuksia. Saivat Moscow Miken ohjaksiin, ja nyt mitään ei tapahdu millään saralla.

En ole koskaan niin paljon toivonut toisen valtion vaalien tuloksista, kuin sitä, että demokraatit ottaa edustajainhuoneen haltuunsa vaaleissa. Marjorie Taylor Greene ja muutama muu kuunatsisekopää saa sen jälkeen keskenään jahdata covidbioaselaboratorioita ja kloonattuja CIA supersotilaita Ukrainasta ihan keskenään, toistensa pieruja haistellen.
 
Uskomatonta jotenkin miten Rysy jaksaa jatkaa tuota oman kuopan kaivamista. Mitään positiivista ei ryssälään ole lähivuosina tulossa vaikka voittaisivatkin. Paperidivisioonia perustellaan kuten Saksassa 44-45.

Eskalaatioista.. Olisi kiva kuulla jonkun venäläisen tirehtöörin kommentti miten rysyarmeijan hyökkäys Ukrainaan on niin pirun etevää ja humaania. Jos joku muu tulee antamaan piiskaa pyllylle niin onhan kova eskalointi. Jos joku Pierre Ranskasta, Gerhardt Saksasta tai Jorma Suomesta menee puolustamaan Ukrainaa ilman aikomusta (hys) liitellä rysylandian maita omikseen niin onhan se saatanasta. Jotenkin tuntuu, että koko valtion rakenne on täysin vinoutunut ja taantunut. Sanokaa mun sanoneen, että joidenkin vuosien kuluessa tuupataan tuonne humanitaarista apua.
 
Olen jättänyt tuon ylilaudan seuraamisen vähemmälle viime aikoina, mutta nyt käynyt muutaman kerran seuraamassa, niin ryssät suoltaa aivan helvetisti tavaraa sinne. Onko täällä seula parantunut, vaan eikö vain viitsi. Ja mikä ajaa ne postaamaan järkyttävän määrän omaa materiaalia? Käykö rajan ylitys niin paljon oman paremmuuden päälle. Nykyään jää nämä ulkomaiset keskustelupalstat vähemmälle, kun kaikki muu vie vapaa-ajan. Onko samaa havaittavissa muualla?
 
Hieman huolissani olen seurannut Robotynen tilannetta. Nyt tulee taas tuttua "tilanne on hankala, ryssä painaa kovasti, mutta kaupunki on meidän hallussa ja huhut vetäytymisestä ei pidä paikkaansa." Tähän mennessä nämä on joka kerta päättynyt vetäytymiseen ja aluemenetykseen. Välillä kaoottisesti ja kalliisti. Toivottavasti niin ei käy nyt.

Kalusto ja aputilanteeseen vielä sen verran, että varmasti mukava Austinin puheenjohtajaa kutsumaansa kokousta, jossa itsellä ei ole antaa mitään. Paitsi kovia puheita. Samalla kun muut, paljon pienmennät maat, kaivaa suurennuslasilla ammuksia ympäri maailmaa ja tilailee ohjuksia hävittäjiin.
 
Olen jättänyt tuon ylilaudan seuraamisen vähemmälle viime aikoina, mutta nyt käynyt muutaman kerran seuraamassa, niin ryssät suoltaa aivan helvetisti tavaraa sinne. Onko täällä seula parantunut, vaan eikö vain viitsi. Ja mikä ajaa ne postaamaan järkyttävän määrän omaa materiaalia? Käykö rajan ylitys niin paljon oman paremmuuden päälle. Nykyään jää nämä ulkomaiset keskustelupalstat vähemmälle, kun kaikki muu vie vapaa-ajan. Onko samaa havaittavissa muualla?
Kuullostat hiukan hermostuneelta.
Tätä palstaa jokusen vuoden seuranneena voin kertoa, että jos jotain "ryssäspämmiä" täällä esiintyy, niin moderaattorit hoitavat asian nopeasti.
 
Olen jättänyt tuon ylilaudan seuraamisen vähemmälle viime aikoina, mutta nyt käynyt muutaman kerran seuraamassa, niin ryssät suoltaa aivan helvetisti tavaraa sinne. Onko täällä seula parantunut, vaan eikö vain viitsi. Ja mikä ajaa ne postaamaan järkyttävän määrän omaa materiaalia? Käykö rajan ylitys niin paljon oman paremmuuden päälle. Nykyään jää nämä ulkomaiset keskustelupalstat vähemmälle, kun kaikki muu vie vapaa-ajan. Onko samaa havaittavissa muualla?

Iso osa noista ryssähenkisistä jutuista mitä suomalaisilla keskustelupalstoilla esiintyy taitaa olla ihan kotimaisten trollien aikaansaannosta. Tämä siksi, koska niillä jutuilla herätetään ihmisissä vahvoja tunteita ja sitä kautta saadaan huomiota. Trollaus syntyy tarpeesta saada huomiota toisilta, ja osa trollaajista haluaa sitä huomiota keinolla millä hyvänsä.
 
Tuo muuten täsmää aika hyvin siihen, mitä kahdessa viikossa ehditään tehdä. Kartoitetaan vahingot, eristetään vialliset laitteet/linjat ja sitten taas tuotanto käyntiin. Ja sen jälkeen voidaan jopa valehtelematta sanoa, että kapasiteetistä on 100 % käytössä.

Kunhan kukaan ei tajua kysyä, onko kapasiteetti muuttunut….
Ainoa LPG-alus Ust-Lugan tienoilla laiturissa, saapunut 12.3.2024. Mitenkäs kauan noita aluksia täytetään, jos on millä täyttää? Kertooko tämä kapasiteetista mitään?
 

Liitteet

  • LPG.jpg
    LPG.jpg
    94.9 KB · Luettu: 42
Back
Top