Ukrainan konflikti/sota

Täytyi tuosta zhitelistä taas hieman lueskella. RUSIn analyysi 2023 JDAMien toimintavaikeuksista Ukrainassa viittasi suoraan zhiteliin. Järjestelmä todennäköisesti siten vaikeuttaa myös GMLRS ja GLSDB -tyyppisten aseiden käyttöä.

Tuossa zhiteli oli alkuun liikkeessä ja ajoi suojaan, joten todennäköisesti päästiin iskemään ilman, että järjestelmä oli käytössä.

Järjestelmä on 2-osainen, jossa varsinainen EW-osio vastaanottavat ja lähettävät antennit ja elektroniikka sijaitsee perävaunussa. Kuorma-auton etuosan tilat on varattu operaattoreille. Idea on kenties siinä, että jammeri voidaan sijoittaa operaattoreista erilleen vastatoimien varalta. Nyt kaiken järjen mukaan saatiin ainakin vaurioitettua molempia, vaikka etuosakin järjestelmästä näytti yllättävän hyväkuntoiselta muutaman metrin päähän tulleesta tällistä (Himars?) huolimatta.

Rusin raportin mukaan zhitel kykenee jammerointiin laajalla taajuusalueella noin 30km säteellä.

Tästä herää kysymys, missä määrin Ukraina kykenee häiritsemään ryssän liitopommeja EW-keinoin.

Lännellä on epäilemättä ylivoimaista tekniikkaa tälläiseen tarkoitukseen, mutta kappalemäärät saattavat olla aivan liian vaatimattomia, jotta niitä voidaan käyttää jokaisella rintamapätkällä. NATO-maiden lähtökohta on pistää ilmasta alas kaikki aistittava vihollis-EW eikä omia suoja-EW:tä välttämättä ole urakalla tuotettu.

Ryssällä näyttää näitä erilaisia EW-purkkeja olevan todella monenlaisia eri sukupolvissa ja neuvostoperäisiä saattaa olla kappalemääräisesti todella paljon.

EW-käyttö taistelukentällä on aika monimutkainen juttu. Huonoimmillaan siitä aiheutuu enemmän haittaa itselleen kuin viholliselle. Tästä olisi mielenkiintoista lukea lisää mitenkä "oikeaoppisesti" hommaa tehtäisiin vs. Ukrainan olot.
 
Operational information as of 10:00 a.m. 25/05/2024 regarding the Russian invasion [1/2]

Glory to Ukraine!

Eight hundred and twenty-second day of the large-scale armed invasion of the Russian Federation on the territory of Ukraine.
During the past day, a total of 103 combat clashes took place on the entire front of the Russian-Ukrainian war. According to detailed information, the enemy launched two missile strikes using three missiles, 48 air strikes by 84 anti-aircraft missiles, and used 972 kamikaze drones (one attack UAV of the Lancet type and 971 FPV drones).

The occupiers shelled the positions of our troops and settlements 3,272 times with various types of weapons, 90 of them with rocket salvo systems.

Over the past day, the Air Force and missile troops and artillery of the Defense Forces hit 17 personnel concentration areas and two enemy infrastructure facilities.

In total, over the past day, the combat losses of the Russian invaders, irreversible and sanitary, amounted to 1,148 people. Also, the enemy lost 15 tanks, 11 armored fighting vehicles, 27 artillery systems, two anti-aircraft guns, one anti-aircraft vehicle, four UAVs of operational-tactical level, 39 vehicles and three units of special equipment.

Since the beginning of the current day, 21 combat clashes have taken place. The enemy launched one missile strike using four missiles and four air strikes using four anti-aircraft missiles.
The defense forces continue the defense operation, focus their main efforts on repelling the enemy's attack and restoring the territorial integrity of Ukraine.

Since the beginning of the day, the Russian occupiers have carried out 479 attacks on the positions of our troops, seven of them using rocket salvo systems. The occupiers also used 25 kamikaze attack drones.

In the Kharkiv direction, the enemy attacked Ukrainian units three times since the beginning of the day. Two assault actions were repulsed in the Liptsi district without success for the enemy. Another combat clash continues in the Vovchansk region. Defense forces continue to strengthen their lines.

According to updated data, the enemy lost 148 occupiers in the Kharkiv direction over the past day, of which 35 were killed and 113 were wounded. Ukrainian soldiers also destroyed five enemy artillery systems, eight unmanned aerial vehicles, five vehicles and one unit of special equipment. In addition, one armored car, five artillery systems, one anti-aircraft vehicle, three cars and two units of special equipment were damaged. 24 enemy dugouts were hit.

In the Kupyansk direction, units of our troops have already repelled two enemy attacks in the area of Petropavlivka and Nevsky. Another battle continues. The situation is tense. Our defenders are taking measures to strengthen the positions of the front edge of the defense. Measures are being taken to stabilize the situation.
According to updated data, the enemy's losses in the Kupyansk direction for the past day amounted to 123 people. Three cars were also destroyed, a tank, an artillery system and an armored combat vehicle were damaged.

On the Lymanskyi direction, an enemy attack was repulsed in the area of Torskyi.

Since the beginning of the day, there have been two combat clashes in the Siversky direction, one of them is still ongoing near Vyimka. It is worth noting that here the Ukrainian soldiers were successful in some areas.

In the Kramatorsk direction, the occupiers have already attacked twice in the Klishchiivka area. One attempt of an enemy assault has been repulsed, another is in progress. The situation is under control.

In the Pokrovsky direction, the enemy attacked the positions of our troops four times since the beginning of the day. Defense forces repulsed one attack near Nevelskyi. Fighting continues in Sokol and Yasnobrodivka districts.

According to updated data for the past day in the Pokrovsky direction, the losses of the enemy amounted to: 286 invaders killed and wounded. Our soldiers destroyed three tanks, four cars and a warehouse with ammunition. In addition, two enemy tanks, an armored personnel carrier and two enemy cars were damaged.

In the direction of Kurakhiv, units of our troops repelled two attempts by the enemy to advance in the areas of Krasnohorivka and Kostyantynivka.



Operational information as of 10:00 a.m. 25/05/2024 regarding the Russian invasion [2/2]

In the direction of Vremivsk, the enemy tried to dislodge units of the Defense Forces in the Staromayorsky district of the Donetsk region. Failed and retreated.

In the Orihiv direction, an attack by the occupiers was repulsed near Robotyny. A battle is currently underway near Novoandriivka. The situation is under control.

In the Dnieper direction, the Defense Forces repelled one enemy attack in the Krynok direction. During the fighting, the enemy had no success, no losses were allowed.

The soldiers of the Defense Forces are determined and brave!
Together we will win!
Glory to Ukraine!

 
Ja ilmeisesti FSB:n radioteleskooppiin isketty viime yönä.

Tämä on sateliittien maa-asema. Sateliiteilla ei tee mitään jos niihin ei saa yhteyttä. Alkaa olla melkoinen tilanne kun tämä kolmenpäivän erikoinen alkaa uhata aidosti ryssän strategisia perusasioita. Yli horisontin näkevät kaukovaroitustutkat ja sateliittien maa-asemat on jo osumalistoilla. Lisäksi lilliputteli on alkanut puhdistella armeijan pääesikunnan henkilöstöäkin joka taasen kertoo siitä että siellä on alettu nähdä tuleva tappio liian selvästi. FSB:hän siitä tulee kylään kun kirjoittaa raporttiin että tappio/perääntyminen vaikka kuinka tosiasiasta olisi kyse.

Käsite "armeijan romahdus" tulee näistä kyllä pikkuhiljaa mieleen.
 

Venäläisen sotalaivan tuhoutuminen Mustallamerellä saattoi paljastaa salaisuuden Ukrainan aseistuksesta, Forbes kertoo.

Puolustaja upotti venäläisen Natja-luokan miinanraivaaja Korovetsin öisessä iskussa miehitetyllä Krimillä sunnuntaina. Mielenkiintoisen iskusta tekee siinä tiettävästi käytetty ase. Korovets tuhottiin mitä ilmeisimmin amerikkalaisvalmisteisilla taktisilla ATACMS-ohjuksilla.


Forbesin jutussa huomautetaan, ettei ohjus sovellu nykytiedon valossa kovinkaan hyvin tällaisiin iskuihin. Useimpien lähteiden mukaan ATACMS:n osumatarkkuus on säteeltään noin 10 metrin luokkaa kohteesta. Osuminen 60 metrin mittaiseen ja 10 metrin levyiseen sota-alukseen ei siis ole läheskään varmaa.

Ukrainalle on lisäksi virallisten tietojen mukaan toimitettu ohjuksen 160 kilometrin kantaman omaavia M39-versioita ja yli 300 kilometrin kantaman omaavia M39A1-versioita. Niiden taistelukärjet on varustettu liki tuhannella pienellä tytärammuksella. Ne tekevät tuhoisaa jälkeä kevyesti suojattuja maakohteita vastaan, mutta eivät sovellu laivan totaaliseen tuhoamiseen ja upottamiseen.

Todennäköistä onkin, että Ukraina on saanut myös ATACMS-ohjuksen 200 kilon taistelukärjellä varustettuja M48- tai M57- versioita. Mikäli isku tosiaan tehtiin ATACMS:lla, kielisi sen onnistuminen myös mahdollisesti siitä, että ohjuksen tarkkuus on parempi kuin yleisesti ajatellaan.


Forbesin mukaan nämä ATACMS-versiot voivat myös vaarantaa Venäjän ja miehitetyn Krimin välisen Kertshinsalmen sillan.
 
Tästä herää kysymys, missä määrin Ukraina kykenee häiritsemään ryssän liitopommeja EW-keinoin.
Neuvostoliiton aikainen täsmäase luottaa melko puhtaasti inertaaliseen suunnistukseen. Tarkkuus tulee puhtaasti siitä kuinka tarkasti ase saadaan suunnattua laukaisussa. Joten kaemmas ammuttaessa tarkkuus huononee ja mitään reittipistetarkistuksia ei tehdä. Joten ne liitopommit ovat aluevaikutteisia. Riittävästi kun nakkoo niin jotain tulostakin tulee. EW ei näihin pure kun ei se liitopommi juttele tai navigoi minkään radion yli.

Länsimaat jenkkejä lukuunottamatta ei voi luottaa ilma ja EW herruuteen asekehityksissään. Siksi esim. Scalp puree ja GLSDB taas ei. Jälkimmäisestä on unohtunut piirustyspöydältä ne "tasapäätilanteet" joissa ei voi ensin jyrätä vastustajan kaikkea modernia paskaksi ja sitten vai nauttia ylivoimasta.
 
The War Zonen artikkeli siitä muutaman päivän takaisesta tapahtumasta Donetskissa, missä ryssien S-300/S-400 yksikkö lakkasi olemasta.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, että se kerkesi olla siinä sijoituspaikassa noin vuorokauden. Tarkoittaa siis käytännössä sitä, että ryssät eivät voi tuoda 40 mailin sisälle yhtään S-sarjan puikkosettiä tai kaikki on vaaterissa samantien, liekkö satakunta mailia sellainen käytännön pakon sanelemana etäisyys tästä eteenpäin.

 
Tässä Sikorksin haastattelusta enemmän
I wanted to share with you several points from an interview Radosław Sikorski, Foreign Minister of Poland gave to the Guardian media. Link to the full article is below.


◾️Poland backs the right of Ukraine to strike at military targets inside Russia - the West has to stop constantly limiting itself in what it does to support Ukraine.


◾️On sanctions: "We should drop the principle of unanimity in sanctions. Some of them have been delayed by one member state blocking them. And also it should be an EU crime to breach EU sanctions and therefore prosecutable by the European prosecution service."


◾️On Putin: "He is an absurd leader of the international conservatism. We are talking about a KGB colonel, for Christ’s sake."


◾️On whether it was permissible for Ukraine to strike military targets inside Russia: "The Russians are hitting the Ukrainian’s electricity grid and their grain terminals and gas storage capacity, civilian infrastructure. The Russian operation is conducted from the HQ at Rostov-on-Don. Apart from not using nuclear weapons, Russia does not limit itself much."


◾️ On "red lines": "Always declaring what our own red line is only invites Moscow to tailor its hostile actions to our constantly changing self-imposed limitations."


Link to full interview of @sikorskiradek:
 
Niin tuo liikkuvuus nyt on vähän miten sen ottaa. Pyöräalustainen liikkuu teitä vähän nopeammin 70km, mutta maastossa ei sitten mennä ihan samohin paikkoihin kuin teloilla. Itseasiassa nopeuseroa noilla ei ole kuin 3km Wikin mukaan, K9 67km ja A 70km.
Itse olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että Suomen valinta Moukarissa oli oikea. Saatiin enemmän (kpl) vähemmällä ja parempi maastoliikkuvuus, teloilla menee upottavammassa maastossa, mitä täällä riittää ja lumessa kulkee myös paremmin.. Eikös Norjakin valinnut K9, vaikka tetasi Archeriakin ja maalla ei niin sanotusti ole taaloista puutetta.
Norjahan osti 24 kpl Archereita, mutta perui kaupat, koska kehitysversiota ei koskaan saatu norjalaisten mukaan toimimaan tyydyttävästi. Tästä Saabille jääneestä 24 kappaleesta on toimitettu Ukrainan Archerit ja Britannian ostamat yksilöt.
 
Tämä on sateliittien maa-asema. Sateliiteilla ei tee mitään jos niihin ei saa yhteyttä. Alkaa olla melkoinen tilanne kun tämä kolmenpäivän erikoinen alkaa uhata aidosti ryssän strategisia perusasioita. Yli horisontin näkevät kaukovaroitustutkat ja sateliittien maa-asemat on jo osumalistoilla. Lisäksi lilliputteli on alkanut puhdistella armeijan pääesikunnan henkilöstöäkin joka taasen kertoo siitä että siellä on alettu nähdä tuleva tappio liian selvästi. FSB:hän siitä tulee kylään kun kirjoittaa raporttiin että tappio/perääntyminen vaikka kuinka tosiasiasta olisi kyse.

Käsite "armeijan romahdus" tulee näistä kyllä pikkuhiljaa mieleen.

Yhtä suurta voittokulkuahan tämä on totta tosiaan ruskipojille ollut. Noiden yllä mainittujen lisäksi myös strategisia ydinpommittajia on menetetty, kuten myös elintärkeitä A-50 -koneita. Ja vajaa vuosi sitten nähtiin suoraan keskushallintoa vastaan suunnattu aseellinen kapinan yrityskin.
 
Norjahan osti 24 kpl Archereita, mutta perui kaupat, koska kehitysversiota ei koskaan saatu norjalaisten mukaan toimimaan tyydyttävästi. Tästä Saabille jääneestä 24 kappaleesta on toimitettu Ukrainan Archerit ja Britannian ostamat yksilöt.
Hyvin näyttää Ukrainan käytössä kehitys versiot toimivan ja pitävät kalustoa parhaimpana mitä lännestä on tähän tarkoitukseen toimitettu. Jos ei vielä siinä vaiheessa olleet nykyisellä tasolla kun norjalaiset tekivät kauppoja ei tarkoita, että nyt tilanne olisi enää sama kuin vuosia aiemmin.
 
Tässä arvellaan että Putikka yrittää näillä viesteillään neuvotteluhaluista heikentää länsimaiden haluja auttaa Ukrainaa. Kun lännen tyhmimmät päättäjät näkevät "rauhantahtoisen Venäjän", pakotetaan Ukraina neuvottelupöytään. Tässä myös todetaan, että tämän vuoden kuluessa saattaa taas tulla joku julistus, jonka mukaan Harkovan alue liitetään Venäjään.

 
Screenshot_20240525_164305_Edge.jpgkuulostaa kivalta, kunnes tajuaa, että kahdeksannes siitä yli tuhannesta ukosta päivässä on 200 sankaria.. Kovaa osumaa tulee kyllä. Ja tosiasia on, että zenäjälä on täysin absoluuttinen paha, paskiaisia, epäihmisiä, epäkuolleita örkkejä, kun ei kiinnosta, vaikka ukkoja kuolee kuin kärpäsiä.. pthyi, idi na kxyi poccki turak.
 
Lisäksi lilliputteli on alkanut puhdistella armeijan pääesikunnan henkilöstöäkin joka taasen kertoo siitä että siellä on alettu nähdä tuleva tappio liian selvästi. FSB:hän siitä tulee kylään kun kirjoittaa raporttiin että tappio/perääntyminen vaikka kuinka tosiasiasta olisi kyse.

Jep. Voisin jo melkein vaikka uskoa tähän oljenkorteen. Diktaattorin pitää pysyä vallassa ja diktaattorin oman sateenvarjon alta kuka tahansa ulkopuolinen voi lentää ikkunasta mikäli luottamus pettää. FSB mahtaa olla orgaanisaationa ainut, johon on 100% luotto. Armeijalla on kuitenkiin raskaampi kalusto ja se voisi murskata FSB:n, jos syntyisi kapina. Juhannuksena se lähellä olikin mutta typerys oli liian luottavainen.

Pikkuhiljaa aletaan olla siinä pisteessä, että alkaa kristallisoitua ettei sota ole voitettavissa ja tulee valmistautua elämään sodan jälkeen. Ykkösprioriteetti ei ehkä enää ole sotakoneen toimintakyvyn vahvistaminen vaan valtaeliitin oman aseman suojaaminen siltä. Aseet pitää olla ehdottoman luotettavissa käsissä siinä vaiheessa kun niitä aletaan roudaamaan takaisin kotia.
 
Back
Top