Ukrainan konflikti/sota

"Putinille on tärkeä pitää Ukraina epävakaana ja saada sen hallinto kaatumaan, Kasekamp toteaa."
No se oli selvä jo kauan sitten. Mitä kirjoitetaan Obaman sanoneen?

Ymmärsin että tuli viimeinen varoitus? Vai onko se "viimeinen kiinalainen varoitus"?
 
Eloveena dumpattiin koska kansansuosio oli laskenut liian alas. Pirukaan ei halunnut istuttaa tuota mimmiä valtaistuimelle, kun se olisi tiennyt uusia mellakoita heti eikä vasta huomenna.

Oligarkit tuota sirkusta pyörittävät ja niillä on venäläiseen tyyliin eri klikkejä jotka kilpailevat keskenään.

Karkeasti voidaan sanoa, että osa klikeistä on länsimielisiä ja osa venäläismielisiä. Ne ovat tapelleet vallasta jo kauan. Kiovan mellakoiden jälkeen länsimieliset pääsivät voiton puolelle ihan pysyvästi, jos eivät hommiaan tälläkin kertaa ihan kunnolla ryssi.

Juuri tästä johtuen uskoisin että ne pyrkivät kyllä korjamaan paljonkin asioita, mutta eihän se helppoa ole. Yksi iso ongelma taitaa olla siinä, että Ukrainassa ei ole oikeita puolueita, vaan miljardöörien rahojen ympärillä pyöriviä klikkejä. Se ei ole ainakaan länsimaisin silmin katsottuna ihan paras mahdollinen systeemi :D

Poro on vähän mystinen ja ilmeisesti myös aika neutraali miljardööri. Poro on hyvää pataa kaikkien länsimielisten klikkien kanssa ja juuri siksi ihan sopiva mies tähän tilanteeseen.

Saa sitten nähdä miten äijän ja Ukrainan käy.
Julia T (Letti). Häneen petyin lopullisesti kun hänen tytär shoppailut Roomassa, sulhasen kanssa, loistoillalliset jossain loistohotellissa jne, oliko kihlajaiset, en muista, ja parhaat ukrainalaiset patriotit samana päivänä kuolivat silloin Kiovassa. Julian lettipelleilyt on pelleilty. Saisi puolestaan istua vielä oppositiossa jonkun ajan, sitten eläkkeelle. Minusta hän on kettu.
 
Arvioin sivistystasosi aivan oikein, luit ensimmäisen Googlen totuuskoneen antaman tuloksen tutustumatta asiaan syvemmin. Tyypillistä, mutta ikävää. Katso uudelleen, kirjoittaja Ryszard Kapuscinski ja mieti vielä hetki onko hän venäläismielinen.

Perehtymällä Ukrainan historiaan hieman pidemällä aikavälillä on selvää, ettei maan jakautuminen ole pelkästään ulkoa masinoitua touhua vaan näin on ollut jo pitkään. Samoin oli Jugoslavian kanssa, ei Slobodan maata hajottanut vaan Tito. Hajoamisen merkit olivat sielläkin selvät jo vuosia ja serbien (kuten ustasan ja musujenkin) älyttömyydet olivat vain kiihdytin prosessissa, aivan samoin kuin nyt Venäjänkin toimet Ukrainassa. Pelkkä Venäjä tai pelkät venäläiset, vaikka pahuuden lähettiläitä ja saatanan sanansaattajia monen mielestä ovatkin, eivät ole tätä kriisiä saaneet aikaan, eivät liioin ukrainalaiset äärioikeistolaiset tai rahojaan kylvänyt CIA. Joka muuta väittää on typerästi sokeutunut siitä sinänsä oikeutetusta raivosta jota nykyinen meno aiheuttaa. Sen ei pitäisi kuitenkaan antaa alentaa itseänsä ihan tampioksi vaan koska me emme joudu täällä siivoamaan ruumiita tai tappamaan ettei meitä tapettaisi voisi yrittää nähdä asian sellaisena kuin se ihan oikeasti on. Näin Kreml käskin minun sanoa...
LOL taas.

Ei, katsoin ensin http://fi.wikipedia.org/wiki/Imperiumi_(kirja)
ja sen jälkeen tarkemmin http://en.wikipedia.org/wiki/Empire_(Negri_and_Hardt_book)

Jos olisit maininnut Kapuscinskin, olisin voinut todeta että luettu on, ja hyllyssä on. WP_20150209_21_26_04_Pro.jpg

Ukrainassa todella on ollut hajontaa äänestyskäyttäytymisessä, mutta sekin on osin ollut ulkoa, ja nimenomaan Venäjältä masinoitua. Todetaan nyt taas, että mitään asestautunutta "kapinaliikettä" ei esiintynyt ennenkuin Venäjällä hermostuttiin että Ukraina on lipeämässä länteen. Silloin laitettiin liikkeelle suunnitelmat. Jugoslavian hajoamisesta en aio täällä keskustella kanssasi. Etsi sille oleva säie, ja jollei löydy, perusta.

Kuvaava nykymenosta on tuo Debaltsevon evakuointi. Kahdenkymmenenvidentuhannen asukkaan (alunperin) kaupungista saatiin aikaan tulitauko siviilien evakuoimiseksi. Ukrainan laillien hallitus lähetti 50 bussia ja Venäläiset 50 bussia.

Ukrainan laillisen halltuksen suuntaan meni muutama vajaa 800 ihmistä ja venäläisten suuntaan neljäkymmentä (40). siinä sinulle hajautumista. Ollaan syvällä Itä-Ukrainassa ja Venäjän rankan tv-propagandan vaikutuksen alla.
 
Viimeksi muokattu:
Joukkouttaminen on yksi innovatiivinen tapa seurata Venäjän joukkojen ja kaluston liikkeitä.
http://goo.gl/f9GCfC
 
Suomesta löytyy edelleenkin YYA-aikojen poliitikkoja jotka pitävät maatamme ikuisesti osana Neuvostoliiton/Venäjän etupiiriä. Ikävää että myös kansalaisilta löytyy heille kannattajia. Viime vuosina suurinta tuhoa Suomelle ovat aiheuttaneet Halonen ja Tuomioja.
Menkööt tähän ihanan maan sitten asumaan, siinä on heille laatuelämää ja sivistyksen huippu, botox mafioso Putlerin näyttämä tie "Правильной дорогой идете товарищи" = Lenin "Kuljette oikeata tietä, toverit" ja näin kohta sata vuotta :mad:
1lrte+
 
Viimeksi muokattu:
Elo
Edelleen ihmettelen miksi se Elovena tyttö dumpattiin ?

Elovenatytölle kävi kuten on käynyt kaikille Ukrainan johtohahmoille parinkymmenen viime vuoden aikana, mukaanlukien nykyiset. Kun maa on kokenut lähes pelkkää alamäkeä, niin ainahan joku vastuun kantaa. Syystäkin, kuten entinen presidentti Kravtsuk sanoi. Vallanpitäjäeliitin ongelma on se, etteivät he kuuntele kansaa, vaan omia tarpeitaan.

Täällä näkyy olevan kovasti hämmästelyä Ukrainan sotatoimien kulusta. Hämmästely aina johtuu tietämättömyydestä. Tietämättömyyttä ruokkii vakaumus, joka ei anna nähdä asioita sellaisenaan.
Ukrainalaisia ystäviäni sotii kummallakin puolella ja heidän kertomuksensa kuvastavat hyvin tilannetta. 1 On vapaaehtoisia jotka käyvät sotaa jonkin asian puolesta (Maidan / AntiMaidan ym). 2 Rahasta sotivia, myös värvätty henkilökunta. 3 Asevelvollisia.

Värvättyjen, tai pitääkö sanoa palkattujen halukkuus sotaan ei ole kovinkaan ihmeellinen. Ymmärrettävää, sillä kukapa palkkatyöläinen haluaisi uhrata henkensä tilipussinsa vuoksi.
Liikekannallepanossa hankittujen asevelvollisten halukkuus sotia, ei sekään ole kovinkaan korkealla. Juopottelu on tavallista, kuten se on siviilissäkin. Ystäväni joka kertoi joutumisestaan rintamalle, sanoi, että annettiin ase käteen, näytettiin miten se toimii ja sanottiin "ammu tuonne pellon takana olevaa metsää kohden, siellä saattaa olla vihollinen". Vihollinen jota ystäväni ei mitenkään voinut mieltää viholliseksi. Toinen Ukrainalainen, joka vielä oli omalla maallaan, toisin kuin he, kaukaa suuren maan toiselta laidalta tuodut, joiden pommitukset vain lisäävät vastarintaa. Ystäväni on nyt ulkomailla paossa halpatyövoimana, kuten niin moni muukin.

Ukraina armeijan puolella sotaa käyvissä vapaaehtoisjoukoissakin on sisäisiä kiistoja. Jotkut ovat huomanneet, että kun he Maidanilla osoittivat mieltään oligarkkeja vastaan, niin nyt he käyvätkin sotaa heidän rahoillaan. Ja sotaa miksi?



Täällä voi sitten halutessaan tutustua Ukrainan lainsäädäntöön kansantajuisten kysymysten ja vastausten muodossa. http://www.prostopravo.com.ua/
 
Uskonpa hyvinkin ymmärtäväni Ukrainan ja KosMet:n väliset erot niin kulttuurissa, politiikassa, historiassa sekä melkoisen monessa muussakin seikassa. Yhtälailla olen tietoinen myös yhteneväisyyksistä. Haluatko kenties itse puolestasi kertoa kuinka monta Kosovon albaania, serbiä tai vaikkapa mustalaista tunnet? Entä Ukrainalaisia, kansallisuudesta riippumatta?

On helppo todeta, että keskusteltavaa ei ole jos toinen on eri mieltä kanssasi. Huomattavasti vaikempaa on tosiseikkoihin perustuva omien näkökantojen argumentointi ja siksipä et siihen mitä ilmeisimmin kykenekään. Se sinulle ja monelle kaltaisellesi suotakoon.

Mitä taas puoleni valitsemiseen tulee niin enpä ryhtyisi tekemään syväluotaavaa analyysiä kahden postauksen perusteella. Voi tulla huti.

Keskustelette sodasta Ukrainassa kunhan kaikki ovat liikuttavan yhtämielisiä siitä, että ryssät ovat pahoja ja ukrainalaiset hyviä. Kovin hedelmällistä ei keskustelu ole, mikäli kaikki ovat kaikesta samaa mieltä eikä ketään, joka on vähänkään eri mieltä suvaita vaan oitis ounastellaan kilpailevan yhtiön mainosmieheksi. OT:a on tässäkin ketjussa suvaittu milloin se on ollut jeesjees-miesten kirjoittamaa, samoin on ollut aika lailla härskinkin puheen laita mutta auta armias kun joku, tässä tapauksessa minä, rohkenee olla eri mieltä kuin vankkojen isäm maan puolustajain rintama. Ryssän kätyri, Putlerin (vittu, yrittäkää edes...) trolli, Kremlin renki jne.

Maidanin tapahtumat ovat historiaa, noin vuoden takaista sellaista. Jos sinulle vuosi on niin pitkä periodi, ettei sen takaisia asioita kannata enää muistella tai niiden merkitystä nykypäivään tuumia en voi kuin valitella. Kehotan lukemaan vaikkapa sellaisenkin kirjan kuin "Imperiumi" joka tosin monisata sivuisena on aika raskas jos on tottunut lähinnä Esa Anttalan tai Uula Aavan laatukirjoihin. Saattaapa selvitä tiukimmallekin anti-pro-putinistille ettei nykyinen tilanne ihan kokonaan ole Venäjän aikaan saattamaa vaikka katsoisi minkälaisten lasien läpi. Tämä tietenkin vain sillä oletuksella, että viikkoja vanhempikin historia on jollainlailla merkitsevää.

Ja hei kundit! Kun nyt jo useampikin kaveri on todennut että olen synkeä peikko ja pelottava trolli niin lopettakaa jo joutuin ruokkimiseni. Antakaa bannia ja uhkailkaa saunan takaisilla tapahtumilla. Tai mitä vaan, mutta älkää nyt ihmeessä väitelkö millään järkevällä perusteella.
Tämän keskustelun selkeyden vuoksi toivon seuravaa:
1. Pyritään pysymään ukrainan tapahtumissa. Jos kosovo on edelleen hampaankolossa, siitä voidaan käydä omaa keskusteluaan. Mielestäni se ei tuo ukrainan tilanteeseen mitään käsiteltävää.
2. Jos jonkun käyttäjän tuottama teksti häiritsee, aina voi koittaa sanan säilää. Jos ahdistaa ns. musertavasti raportoi viesti ylläpidolle.
3. Älä yleistä yhden käyttäjän viestiä edustamaan koko foorumia.
4. Trollit käsitellään täällä tapauskohtaisesti. On jopa tapauksia joissa pysyvästi poistettu kirjoittaja on korjannut tapansa ja tuottaa loistavaa ASIAtekstiä.
5. Vetoaminen samassa postauksessa sekä argumentteihin, älylliseen keskusteluun sekä vastapuolen heikompiin älynlahjoihin johtaa varoitukseen.

Foorumin tarkoitus ei ole löytää maailmaa halaavaa yhteistä konsensusta, mutta olisi mukavaa ettei meidän tarvitse alkaa vääntää perusteista, jolloin menetämme mahdollisuuden pureutua syvemmälle syihin ja seurauksiin.

-setämies-
 
Logvinova



Debaltseve
 

Näyttäisi olevan harvinaisen vauras kylä :D

Tällä kylällä menee paljon huonommin...

Asukkaiden edustaja kysyy Putinilta: Maksan autoveroa, muttei täällä ole teitä.

Putin: Onko tämä provokaatio? Miksi teillä on auto, jos siellä ei ole teitä?

Asukas: Ei tämä ole provokaatio. Toivomme teidän auttavan meitä ja rakentavan tien. Ei sen tarvitse olla valtatie.

Vladimir Putinin kyselytunti 17.4.2014


MoscowStateCircus2013_main_orange.jpg
 
Ukrainan kolonna

Voiko tuon videon perusteella tehdä johtopäätöksiä tankin ketteryydestä? Siis, jos laitan tielle jonkinlaiset esteet suunnilleen tuolla tavalla, niin tankkien nopeus olisi myös tuota vastaava, elleivät sitten ajaisi esteiden yli/läpi?
 
Suomalaisen upseerin arvio oli että Ukrainan armeijalla, niin paljon voimaa Debaltsevessa, jotta uutta Ilovaiskia ei nähdä.
Mietin vaan että on taidettu Venäjän joukkojen osaaminen aliarvioida pahemman kerran?

Asia joka hieman häiritsee on että Debaltsevessa piti olla noin 8000 Ukr sotilasta ja raskasta kalustoa runsaasti. Muutamia yksittäisiä vankeja vaan näkynyt videolla, ei mitään isompia Ukr kolonnia, vaikuttanut ihan kusetukselta koko homma.
 
Länsi ei aseista putler kyllä


Edit. Näitä telatykkejä oli muuten siinä sotilasjunassa mistä oli video täälläkin pariviikkoa sitten.

 
Viimeksi muokattu:
Ryssä sana on ihan hyvä noista elukoista. Eikun vaan eduskunnalle pyörimään tällaiset videot niin heräävät todellisuuteen.


Joo. Täsmälleen samaa mieltä. Näillä olisi hyvä valistaa vaikka ulko- ja turvallisuuspoliittista valiokuntaa Suomenkin potentiaalisen vihollisen metodeista. Tuo slobojen suosima sotavankien nöyryyttäminen on kuvottavaa.
 
Kyllä täytyy sanoa, kuin Ronald Reagan aikoinaan NL.sta, että venäjä on pahan valtakunta.
Kyllä siellä asui peto. Punaisesta terrorista, Stalinin aikaisen oman kansan Genocideen (is the systematic destruction of all or a significant part of a racial, ethnic, religious or national group), sitten kommareiden pysähtyneisyyteen, jolloin kansa eli puolinälissä ja puutteessä, pedolla oli hyvä olla ja paraatit olivat raflaavat.

Korkealla johdolla ei ollut koskaan hätää, koskaan, jopa pahimpaan sodan aikaan esim.Leningradin saarton aikana heille toimitettiin kaikkea: anankseja ja viinirypäleitä, heillä oli vasikanlihaa ja kaviariakin, viineja ja votka. Samoihin aikoihin tavalliset ihmiset paleli kaduille nelästä ja kylmään. Kuolleet hävisi nopeasti kadulta, jonnekin..mutta nyt kaikki paljon pahempi, jopa NL:ssa ei ollut näin kyynista valehtelua ja kultivoitunutta vihaa länsimaailma kohtaan. Mutta nyt vasta heillä on palatsit, ja loisto, joille öljymaiden sheikitkin tulisivat kateellisiksi, noin 1000 ihmista omistaa maan ja sen rikkauksia. "Tsaarit", jotka ilmestyneet kun tyhjästä, eivät tehneet yhtään (!) mitään saadakseen ne rikkaukset ja miljardit, mutta nopeasti alkaneet kuvitella itseään siniveriseksi ja jopa jumaliksi. From zero to hero. Fasaadit on kullattu, talot ovat koreat, mutta niissä asuukin sama peto.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top