Ukrainan konflikti/sota

Minua ei naurattaa enää. Varsinkin kun jokut mummot väittää siellä jopa tullensa raiskatuksi, kas kun ei nuoret naiset kerro tätä, vaan mummot. Muistatteko miten postasin Norjasta Venäjälle palanneet venäjän äidin järjettömät valheet, joka kertoi venäjän tv:lle miten 4 vuotiaan raiskamaan tulee jono kadulla Norjassa , ja kaikki taputtavaat käsia, on ne sairaita ihmisiä, ryssiä..vain syvästi häirintynyt voi keksia tälläistä. Ja vielä häirintyneempi laittaa tälläisen skeidan pyöriä tv:ssa. Välillä mietin voiko löytyä jokin pohja näille ryssien kyynisille valheille, mutta ei..:mad:
 
Lentokentältä löytyi myös ukrainalaisten sotilaiden ruumiita. Kädet oli sidottu selän taakse ja ammuttu sitten ja jätetty sinne.

Nyt viime päivinä olen huomannut erilaisille ukrainalaisille keskustelusivuille tulleen todella pahaa trolliainesta, joka sotkee paikkoja gore-aineistolla ja narratiivi on aivan samaa jota ISIS käyttää. Nämä ovat samanlaisia elukoita nämä 'Ruski mirin' myötäjuoksijat. Itse pääpiru Putin onkin jossain taltioidussa haastattelussa todennut, että venäläinen ortodoxia ja islam ovat hyvin lähellä toisiaan. Tässä asiassa uskon Putiniin.
Ordodoksinen islam alkanut Iivana Julman aikana, hän olikin tataari sekä aidin ja isän puolelta, teloitti ja kidutti ihmisia. Tuhansittain.
Моskovassa muslimit haluavat rakentaa moskejan, nimeksi valittu sille Vladimirin Putinin moskeja.
 
Kukaan heistä ei puhuu kun ukrainalainen, ne ovat kaikki ryssiä! Mitkä puheet..ne ovat mukaan "oikean asian puolesta" ja he "eivät lähde tästä maasta mihinkään", tuokin viittää joihinkin "poikiin" että heidän takia hön on siellä, mutta siellä on vain ryssät..että se on raivostuttava, tai ei, raivostuttava on väärä sanaa. Ihan oikeasti itsellekin tekee mieli tuhota ne kaikki joka ikisen!

Ketäs nämä on? En puhu kieltä, mutta käsitin että yksikään ei ole ukrainalainen?

 
Saksa on 2ms:dan jälkeen täysin alistettu ja aivopesty häpeämään itseään ja kellahtamaan selälleen kaiken venäläisen edessä. Ranska no on ranska jossei ne kerkeä antautumaan ennen ensimmäistä laukausta, niin sitten sisäpolitiikka on valmiiksi niin kustu ja muslimien mädättämä että oman kansan suojelu ISIS miehiä vastaan on nyt tärkeämpää. Iso-Britanniaa ei oikeastaan kiinnosta ne on saarellaan turvassa ei putlerkaan ole niin hullu että sen lätäkön yli koskaan yrittäisi ja matka on pitkä ja perus britti on täysin aivoton olio joka ei näe omaa saartaan kauemmaksi. Skandinavia taas on täysin neuvostoajan politiikkojen hallinassa josta varmasti löytyy vielä Kgb/Fsb agentteja ja korkealta ( eräässä skadinaavisessa demokratiassa Stasiagentti oli jopa pressa). Baltit tajuaa ja yrittävät auttaa puolan kanssa heikkoa ukrainaa mutta nämä maat ovat liian pieniä ja köyhiä että apu olisi kovinkaan konkreettista ja tuntuvaa. joten nyt ei kovin hyvältä tunnu itseni, lasteni eikä ukrainalaisten puolesta.

P.S. toivottasti olen täysin väärässä.

Uskoisin, että skandinaaviset maat ovat kuningaskuntia! (Suomi ei ole osa skandinaviaa)
 
Ketäs nämä on? En puhu kieltä, mutta käsitin että yksikään ei ole ukrainalainen?

Jos menet suoraan Youtubeen katsomaan niin siinä on tekstitys englanniksi. Taitaa sanoa olevansa Tsheljabinskista. Pitäneekö sitten paikkaansa...
 
Terroristit ei päästäneet ETYJ:in tarkkailijoita Debaltseveen, vuorokauden sisällä 5 kaatunutta UA:n sotilasta ja 25 haavoittunutta. Miksi edes neuvotella enää tuollaisen terroristi porukan kanssa joka on pyyhkinyt persvakoa sopimuksilla?

Andriy Lysenko: Militants violate ceasefire, using artillery, mortars and tanks

http://uacrisis.org/andrijj-lisenko-39/
Kyiv, February, 16 2015. “Fighting near Debaltseve direction continues in spite of the ceasefire achieved in Minsk. Pro-Russian militants fired at our positions 88 times in this sector over the last day. The enemy uses Grad multiple rocket launchers, tanks, artillery and mortars against Ukrainian forces,” said Colonel Andriy Lysenko, ATO spokesman, at a briefing at Ukraine Crisis Media Center. Militants denied access to Debaltseve for the OSCE observers, which is a blatant violation of the Minsk agreements.

Militants violated the ceasefire regime in Luhansk region: Popasna, Chornukhyne, Zolote and Hirske came under artillery strikes. Skirmishes continue in Shyrokyne at the Mariupol direction . “As of 11:00, February 16, insurgents fired 129 times at positions of the Ukrainian forces, aiming to exhaust and gradually force them out of the territories they hold. Ukrainian Armed Forces only returned fire,” added Colonel Andriy Lysenko.

Militants are actively conducting aerial reconnaissance –ATO forces noted 6 flights of enemy’s UAVs over the last day; 3 of them in the area of Hnutove and Shyrokyne near Mariupol. Ukrainian Armed Forces downed 7 UAVs at the areas of the ATO zone over the last month “5 Ukrainian servicemen were killed and 25 were wounded in the last 24 hours,” said the ATO spokesman.

Another “humanitarian convoy” from Russia invaded the territory of Ukraine. 176 trucks crossed into Ukraine via Russian checkpoints “Donetsk” and “Matveev Kurgan”. The Russian side has notified Ukrainian authorities only about 150 trucks. Considerable part of vehicles were not carrying a humanitarian cargo. It contained fuel and automotive oils, rolled paper for printing and unidentified printed materials. “The convoy traditionally split in two parts: 90 vehicles headed towards Donetsk, and the rest toward Luhansk. The cargo was brought in and transported in breach of the international and Ukrainian laws; a joint group of Ukrainian border guard and customs officers conducted only visual inspection of the vehicles as they passed. Representatives of the International Committee of the Red Cross did not take part in clearing and inspecting of the cargo either,” explained Colonel Lysenko
 
Jos menet suoraan Youtubeen katsomaan niin siinä on tekstitys englanniksi. Taitaa sanoa olevansa Tsheljabinskista. Pitäneekö sitten paikkaansa...

Ahaa, puhelimella ei tekstityksiä näkynyt. Eli Permistä, Tsheljabinskista, Belgorodista ja Azerbaijanista sanovat ainakin olevansa. Aika kovalla prosentilla tuntuu olevan ulkomaalaisia tässä kahakassa.
 
Ihmetyttää vaan, minkälaisia neuvonantajia näillä on ympärillään. Eikö tosiaan ole löytynyt sellaista sotilasta, joka olisi kertonut miten tää homma oikeesti menee? Ei voi olla niin, että heillä ei ole riittävästi tietoa. Eikö Alafuzoff ole pystynyt tekemään töitään ja tarjoamaan oikeata dataa päätösten pohjaksi?

Hämärä poliittinen tarkoituksenmukaisuus ajaa kaiken edelle. Tietoa on varmasti kokonaisen kymen verran, politiikka on tässä SE juttu.

Huomatkaa yksi asia tämän kriisin kestäessä: mitkä Euroopan maat ovat kasvattaneet sotilaallista valmiuttaan, tehneet jykeviä päätöksiä puolustuksensa vahvistamiseksi? Pankaahan lista naukumaan. Ja sitten kysymys: miksi? Miksi tuo lista saattaa jäädä hieman lyhyeksi? Perustuuko reagointi johonkin sellaiseen tietoon, jota meillä ei ole vai onko takana aivan taattu ja todellinen lapatossumaisuus, josta ei hennota nyt päästää irti?
 
Voi perskule meni Ukrainan tykistö pieleen. 100 metriä sivulle. Useita venäläisiä panssareita eilen tuli letkana,ja tykistölle mehevä maali.


Voi perskule meni Ukrainan tykistö pieleen. 100 metriä sivulle. Useita venäläisiä panssareita eilen tuli letkana,ja tykistölle mehevä maali.

Ei pienintäkään epäilystä. Venäläiset tankit ovat juuri tuollaisia, pieniä harmaita pisteitä. Harmi, että pieniä harmaita liikkuvia pisteitä kuvannet eivät puhu asiasta mitään. Ainoastaan sen, että pellolle ammutaan kranaatinheittimillä. Kuka ampuu ja mitä ampuu ei selviä.

Onhan satelliittikuvatkin paljastaneet Venäläistä savua Ukrainalaisella pellolla. Kukapa ei näin selvää todistetta sitä halutessaan uskoisi?
Jos ajelet Kiovasta uutta tietä Obuhovi kaupungin suuntaan, niin siellä on runsaasti saslikpaikkoja, joita pitävät Armenialaiset, Uzbekit ym kansallisuudet. Siellä voi nähdä monikansallista savua, ihan noin vertailupohjaksi. Kyllä savu kertoo!



Ei epäilystäkään, Venäläisiä tankkeja. Ne ovat juuri tuollaisia pieniä harmaita pisteitä.
Satelliittikuvissakin on havaittu Venäläistä savua. Sekin on helposti tunnistettavissa
 
Hämärä poliittinen tarkoituksenmukaisuus ajaa kaiken edelle. Tietoa on varmasti kokonaisen kymen verran, politiikka on tässä SE juttu.

Huomatkaa yksi asia tämän kriisin kestäessä: mitkä Euroopan maat ovat kasvattaneet sotilaallista valmiuttaan, tehneet jykeviä päätöksiä puolustuksensa vahvistamiseksi? Pankaahan lista naukumaan. Ja sitten kysymys: miksi? Miksi tuo lista saattaa jäädä hieman lyhyeksi? Perustuuko reagointi johonkin sellaiseen tietoon, jota meillä ei ole vai onko takana aivan taattu ja todellinen lapatossumaisuus, josta ei hennota nyt päästää irti?

En millään jaksa uskoa mihinkään noista sinun salaliittoepäilyistäsi. Oletan, että suurimmalla osalla maista kyseessä on puhtaasti"lapatossumaisuudesta".
 
Hämärä poliittinen tarkoituksenmukaisuus ajaa kaiken edelle. Tietoa on varmasti kokonaisen kymen verran, politiikka on tässä SE juttu.

Huomatkaa yksi asia tämän kriisin kestäessä: mitkä Euroopan maat ovat kasvattaneet sotilaallista valmiuttaan, tehneet jykeviä päätöksiä puolustuksensa vahvistamiseksi? Pankaahan lista naukumaan. Ja sitten kysymys: miksi? Miksi tuo lista saattaa jäädä hieman lyhyeksi? Perustuuko reagointi johonkin sellaiseen tietoon, jota meillä ei ole vai onko takana aivan taattu ja todellinen lapatossumaisuus, josta ei hennota nyt päästää irti?

Hmmm... tilanne on monen maan kannalta ongelmallinen, johtuen osin totaalisesta väärintulkinnasta Venäjän toimien suhteen - olisi pitänyt herätä aiemmin kuuntelemaan tiettyjä tahoja, viimeistään Georgian sodan jälkeen.

Moni maa on ajanut asevoimansa tilaan, jossa uudistusten tekeminen vaatii todella massiivisia muutoksia ja myös huomattavia korotuksia määrärahoihin - Saksan tilanne on hyvä vain paperilla, todellisuus paljastaa sitten sen, että Bundeswehr on kaikkea muuta kuin ne lukemat mitä papereihin on kirjoitettu. Saksan kannalta huonoimmillaan tilanne on samaa luokkaa mitä Ukrainalla, numerot ovat hyviä mutta operointikuntoista kalustoa saattaa olla käytössä vain viidennes vrt. kokonainmäärä. (Suomen sotilaassa julkaistiin karu artikkeli Bundeswehrin tilasta, en nyt muista lehden numeroa). Eikä Saksa ole yksin, joukon jatkona on lukemattomia läntisiä maita. Monien maiden asevoimat oli ajettu tilaan, jossa niiden tarkoitusperät liittyivät olennaisella tapaa kv. operaatioiden suorittamiseen ei missään nimessä laajamittaisen sodan harjoittamiseen tai edes oman maa riittävän puolutuskyvyn ylläpitämiseen.

En tiedä eikö lännessä sitten haluta vielä tehdä sitä päätöstä jonka jälkeen puolustusmenojen asemaa tarkastellaan aivan uudella tapaa ja huomioidaan muuttuneet uhkakuvat myös rahoituksessa? Edellisestä johtuen toimitaan sitten "lapatossumaisesti" - mutta jostain syystä minulla on tunne, että mukana on myös jotain muutakin - on haluttomuutta tunnustaa vallitsevaa tilannetta, mutta entä mikä vaikutus sitten erilaisilla vihreillä ja vasemmistolaisilla aatteilla on siihen ettei muutokseen haluta ryhtyä, tai Venäjää ei nähdä sellaisena uhkana millainen se todellisuudessa alkaa olemaan? Ja toisaalta sitten puoluekentän toisesta laidasta löytyy tahoja, jotka nauttivat suuren suurta tukea että luottamusta Moskovan suunnalta (Moskovan raakaa peliä, veikkaan ma) ja tämä voi näkyä siinä, että useamman EU-maan taholla halutaan tehdä individualistista politiikkaa suhteessa Moskovaan ja jopa asetelma kääntyy päinvastoin, jossa Kiova nähdään sinä lännen uhkana.

Onko länsi - naiiviuttaan - antanut Moskovan rakentaa "viidettä kolonnaa" omalle maaperälleen vuosien ajan reagoimatta tähän ja nyt kun Moskovan aika on käsillä reagointi on olennaisen hankalaa useammasta syystä johtuen, poliittinen kenttä on hajanainen, suhtautuminen Venäjään ei ole yhtenäistä, demokratia toimii tällaisissa tilanteissa hitaasti ja vielä hitaammin se toimii jos/kun joku heittää kapuloita rattaisiin, oman virheen tunnustaminen on vaikeaa - myös poliitikkojen kohdalla etc.

Ja mikä on Moskovan rooli kokonaiskuvassa, paljastuuko tulevaisuudessa Janukovitshin kytkentöjen taustalta jotain sellaista jota emme vielä tiedä. Kuvitteliko hän itsestään ja Moskovan tuesta liikoja ja lopulta ajauduttiinkin tilanteeseen jota hän ei hallinnut - mutta jota Moskova oli odottanut? Ukraina ajautui kaaokseen. (Ja vuosien ajan harjoiteltu operaatio joka kohdistui "tuntemattomalle maaperälle" kyettiin toteuttamaan verettömästi ts. Krim vallattiin).

vlad.
 
Ketäs nämä on? En puhu kieltä, mutta käsitin että yksikään ei ole ukrainalainen?

Noin pikakatselun tuloksena sanoisin. Eräs sanoo olevansa Belgorodista (Venäjän puolella lähellä Harkovin kaupunkia), joku Azerbaizanista, Permistä ja Mökistä katselevia sanovat valkovenäläisiksi.
Tässä vertailun vuoksi "aitoa Ukrainalaista" aksenttia.
 
Jotenkin on itselle tullut sellainen kuva, että tuossa kitkeryydessä Donbass-Kiova välillä on kyllä totuuspohjaa, ja varmaan useat ovat siellä halunneet jotain federaatio-tyyppistä ratkaisua, mutta kuitenkin paljon paljon harvemmat kuin esim. Putin oletti ovat halunneet oikeasti tarttua aseisiin maanmiehiään vastaan (Girkinin haastattelutkin tämän vahvistavat). Eli vihanpito on varmaan ollut luokkaa "Maaseudun tukien varassa elävät" vs. "Helsingin herrat" potenssiin viisi, muttei kuitenkaan niin että lähdetään sankoin joukoin kiväärit kädessä riehumaan. Siksi Putinin on ensin täytynyt syytää sinne massoittain palkkasotureita ja sieltä täältä raavittua porukkaa paikallisia esittämään ja sitten 2014 syksyllä Venäjän armeijan yksiköitä jotka kävivät kääntämässä 'kapinallisten' katastrofaaliseksi kääntyneen tilanteen. Tuo syksyn hommeli osoitti painavimmin miten merkittävä Venäjän rooli tapahtumissa oli ja ainakin omalta osaltani laski kaikki mahdolliset sympatiat separaattoripuolta kohtaan minimiinsä.

Olen varma että jos Donbassissa olisivat tietäneet mihin venäläiset heidät "ajavat", osin voi toki syyttää omaa 'tyhmyyttään', niin olisivat jättäneet äänestelemättä ja mielenosoittamatta. Minulla on yksi puolituttu Donetskista joka asuu nyk. Suomessa ja hän on alusta asti ollut sitä mieltä että Donetsk kuuluu Ukrainaan, piste.

Se on totta, että Donbassin alueella kannatettiin suhteellisen paljon ns. federaatio-mallia (esim. aiemmin linkittämäni iri.org:n mielipidetiedustelu osoittaa tämän) mutta myös nykymuotoinen Ukraina sai huomattavaa kannatusta.

Keväällä (olisiko ollut maaliskuuta 2014) Donetskin paikallismedioissa julkaistiin uutinen, jonka mukaan noin 60% mielipidetiedusteluun vastanneista kannatti yhtenäistä Ukrainaa ja loput 40% jakautui sitten muille vaihtoehdoille - joihin kuului ymmärtääkseni ns. federaatio-malli. Tähän Donetskin paikallismedioiden tekemään tutkimukseen minulla ei ole tarjota suoraa linkki mutta kyselyyn viitattiin sitten aikanaan useissa medioissa niin Ukrainassa kuin myös länsimaissa, tiedossani ei kuitenkaan ole sitä millä metodilla kyseinen kysely tehtiin ts. ei ole tiedossa missä määrin vastausten manipulointi oli mahdollista.

Mutta voidaan siis todeta, että federaatio-mallilla on ollut kannattajansa ja määrä on kohtalaisen suuri - puhutaan kaikesta huolimatta kymmenistä prosenteista. Moskovassa olettaen kuviteltiin saavutettavan helpohkosti sama tilanne kuin Krimillä, mutta hyvin pian kävi selväksi se, että alueella tarvittiin ulkopuolisia provokaattoreita - ensinnä tulivat ns. "putinin turistit" joita tuli bussilasteittain joka päivä Luhanskin ja Donetskin oblastien alueelle ja alkuun myös laajemmalle alalle Ukrainan itäosiin, kuten Harkovaan, Dnepropetrovskiin (jossa pro-russia ryhmittymät hävisivät taiston nationalisteja vastaan hyvin pian) ja etelässä Odessaan tuli paljon pro-russia ryhmiä Transnistrian puolelta. "Putinin turisteja" seurasivat sitten huhtikuun puolella sotilaallisemmin organisoituneet ryhmät Slovjanskiin, Kramatorskiin, Horilvkaan ja sieltä laajentaen alueitaan Donbassin alueella.

Olen jo aiemmin (toisaalla) todennut, että moni ei kenties alkuun edes ymmärtänyt mihin kelkkaan hyppäsivät mukaan, osa lähti ahneuksissaan matkaan (korvausta kun maksettiin alussa 50-300 ruplaa per vrk näille "turisteille"), osalla taustalta voi löytyä seikkailunhalua ja sitten mukana on tietty idealisteja ja venäläisnationalisteja/-imperialisteja. Näiden "turistien" joukossa oli varmasti paljon naiiveja nuorukaisia, jotka olivat propagandan "pehmittämiä" ja he kenties aidosti kuvittelivat menevänsä auttamaan venäläisiä Ukrainassa - ja tätä venäläispropagandaa oli syydetty myös vuosien ajan Donbassin alueelle, joten moni näki Kiovan vallanvaihdon negatiivisena asiana ja fasistisena ja kun tietää millainen voima sanalla fasisti neuvostokulttuurissa oli ollut, ei ihme, että moni neuvostoaikojen perään haikaillut ihminen otti separatistit vastaan, jos ei vapauttajina, niin suojelijoina. Joskin nyttemmin monen silmät ovat avautuneet, separatistit eivät ole tuoneet vaurautta, eivät turvaa, eivät vakautta - eivät yhtikäs mitään mitä Venäjän propagada kertoi Venäjän tuovan alueelle.

L kertoi minulle jo viime vuoden puolella huomanneensa kuinka yhdessä hetkessä ukrainalaiset muuttuivat fasisteiksi venäläismediassa - hän totesi lakonisesti, neuvostoaikoina fasistit asuivat lännessä, he olivat neuvostokansan vihollisia - vallan vaihduttua Kiovassa hänestä ja muista ukrainalaisista tuli yhdessä hetkessä näitä (nyt) venäjän kansan suurimpia vihollisia eli fasisteja. Sanalla "fasisti" on suunnattoman voimakas symbolinen merkitys Venäjällä ja etenkin monille neuvostoajat nähneille sekä venäläisnationalisteille fasistit on se pahin mahdollinen vihollinen, joten ei ihme, että Venäjä on kyennyt mobilisoimaan tuhansittain (kaikkiaan kymmenin tuhansin) vapaaehtoistai taisteluun - vastassa kun on Venäjän (ja sitä ennen Neuvostoliiton) suurin vihollinen - fasistit. Paradoksaalista on sitten se, että Venäjällä itsessään on suunnattoman paljon nationalistisia ryhmiä, jotka jakavat fasistiset arvot ja Venäjä tulee lännessä lukuisia nationalistisia - äärioikeistolaisia - ryhmiä, joiden arvomaailma on olennaisesti fasistisempi ja natsimyönteisempi mitä Kiovan johdon. (Ukrainassakin on tietty äärioikeistolaisia ryhmiä, mutta poliittiselta painoarvoltaa ne ovat ennen sotaa olleet pääsääntöisesti marginaalissa).

vlad.
 
EU:n kannanotto - mutta onko tällä mitään todellista seurausta:

"EU särki tabun: Venäläisjoukkoja Ukrainaan

Eilen voimaan tulleella päätöksellä Euroopan unioni (EU) lisäsi pakotelistalleen yhdeksäntoista henkilöä ja yhdeksän yhteisöä. Listalle lisättyjen joukossa olivat Venäjän varapuolustusministerit Arkadi Bahin ja Anatoli Antonov.


EU:n päätöksen mukaan Bahin ja Antonov ovat tehtävässään olleet "tukemassa venäläisten joukkojen sijoittamista Ukrainaan".

-Venäjän puolustusministeriön nykyisen rakenteen perusteella hän osallistuu tässä tehtävässään Venäjän hallituksen politiikan suunnitteluun ja täytäntöönpanoon. Nämä politiikat uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, EU lausuu kummastakin.

Pakotelistalle lisätystä Venäjän federaation asevoimien pääesikunnan pääoperaatio-osaston johtajasta ja pääesikunnan apulaispäälliköstä Andrei Kartapolovista EU sanoo, että hän molemmissa tehtävissään "osallistuu aktiivisesti venäläisten joukkojen Ukrainassa harjoittaman sotilaallisen toiminnan suunnitteluun ja täytäntöönpanoon".


EU:n pakotelistalla on nyt 151 henkilöä, joille on asetettu matkustuskielto ja joiden varat on jäädytetty. Lisäksi 37 yhteisöä on pakotteiden kohteena.
" (lähde: taloussanomat.fi).

Onhan kyseessä tietty selkeä kannanotto sen puolesta, että Venäjällä on ollut sotilasoperaatio Ukrainassa, mutta jos (kun) kannaotosta ei seuraa tämän konkreettisempaa niin mikä merkitys tosiasian tunnustamisella sitten loppujen lopuksi on? Parempi tämäkin kuin ei tunnusteta tosiasiaa ääneen, mutta onhan tämäkin tavallaan absurdi tilanne, että asia sanotaan ääneen vasta tässä vaiheessa eikä sinä hetkenä kun se ensimmäistä kertaa konkretisoitui tai viimeistään loppukesän offensiivien jälkimainingeissa jolloin nurkkaan asetut "separatistit" likimain yhdessä yössä nousivat tuhkasta feenikslinnun lailla.

vlad.
 
Back
Top