Ukrainan konflikti/sota

Närästää välillä ihan p-leesti, luulen että FSB on lisännyt happoa ruokaani jotta saisivat Puolustusvoimien nohevimman kevyen heittimen suuntaajan hieman ärtyneeksi. Ja yrittävät myös tappaa minut verenpaineella kun ovat geenimanipuloineet lapseni niin vilkkaiksi ja uhmakkaiksi tapauksiksi.
 
"Viro haluaa pysyvät Nato-joukot maaperälleen"
http://yle.fi/uutiset/viro_haluaa_pysyvat_nato-joukot_maaperalleen/7923781

Toivottavasti kukaan Virossa tai edes Suomessa ei ole niin naivi, että ajattelee, että Nato kaivattaa taisteluhautoja pitkin NATO maan rajoja ja estää maan valtauksen noin niinkuin ihan konkreettisesti.

Viroon pysyvästi sijoitettu amerikkalaisjoukko-osasto olisi Viron kannalta hyvin vahva tekijä täysin riippumatta p.o. joukko-osaston koosta tai taistelukyvystä.

Jos tämä joukko-osasto joutuu taisteluun venäläisten joukkojen kanssa niin yhdysvaltalaisten poliitikkojen on aika vaikea perustella äänestäjilleen tämän joukko-osaston jättämistä oman onnensa nojaan joten erittäin suurella todennäköisyydellä hyökkäys Viroon johtaisi siihen että USA julistaisi sodan hyökkäjälle. Ja tämän sodan se hyökkääjä tulee häviämään murskatappiolla.

Ja venäläisissä esikunnissa sekä Kremlissä ymmärretään tämä varsin hyvin.

Siksi en pitäisi yhtään huonona jos vaikka Hankoniemelle saataisiin U.S. Navyn tukikohta, vaikka pienikin.

Hankoniemen historian tuntien tuo olisi hykerryttävä ajatus, vähän niin kuin kääntäisi puukkoa itämeren laivaston haavassa.
 
Jane.com:ista poimittua
US general: LCMR radars working well for Ukraine

AN/TPQ-49 Lightweight Counter-Mortar Radars (LCMRs) have been highly effective for the Ukrainian military, according to the top US Army general in Europe.

Ukrainian use of the LCMR "has turned out better than expected", and Ukrainian military units have found "new ways" of using the radar, Lieutenant General Ben Hodges, head of US Army Europe (AREUR), told reporters during a 17 March breakfast meeting.

In late 2014 the US Army began delivering the first of 20 LCMRs to Ukraine, and the Ukrainian Ministry of Defence is understood to have purchased more.

The US Army defines the LCMR as a "day/night mortar, cannon, and rocket locating system".

It can be deployed in 20 minutes and is designed to automatically locate firing positions by the detecting and tracking in-flight shells and back-tracking that data to provide a weapon position, according to IHS Jane's C4ISR and Mission Systems .

Still, Ukraine likely needs to get more capable at counter-jamming missions, Lt Gen Hodges added. Russian-backed separatists have been jamming Ukrainian C4ISR systems and effectively targeting Ukrainian units, which would need to either attack the source of the jamming or 'spoof' the electronic warfare systems being used against them.
1378096_-_main.jpg

Haiskahtaa mainospuheelta, mutta eiköhän näistäkin ole ollut hyötyä ukrainalaisten vastatykistötoimissa. Missä päin näitä on käytetty? Voisi harkita meillekkin jos irtoavat kohtuu hinnalla.
 
Aleksandr Goltsin mukaan Venäjällä ei ole enää muuta jäljellä kuin ydinaseuho. Venäjältä puuttuu liittolaisia, heidän voimavaransa ovat huvenneet ja väestö ikääntyy. Siksi on todennäköistä, että Kreml tulee uhoamaan ydinasein varustetuilla lentokoneillaan ja niin edelleen.
Tähän perustin edellisen sivun typerän kommenttini. Kun ongelmat kasaantuvat ja ei ole jäljellä muuta työkalua kuin vasara. Nykyjohto on jo osoittanut, että heillä valtion etu ei ole päällimmäisenä mielessä.

Yhä pienempään nurkkaan itseään ajava valtiojohto, yksi jäljellä oleva voimakas työkalu ja valheella uhoon pumpattu kansa joka ihan pian alkaa kitistä elintason laskusta.
 
Ymmärrykseni mukaan Suomen kansalaisten sotimista ulkomailla muiden maiden/organisaatioiden riveissä ei ole suoranaisesti kielletty. Onhan suomalaisia taistellut useissa sodissa eri tahojen riveissä (esim. muukalaislegioonassa ollen samalla ainakin teknisesti kansalaisia) ja viimeksi on puhetta ollut IS:n riveissä taistelleista, joista osa on olettaen myös kansalaisia. Mutta halutessaan voidaan tietenkin nostaa syyte taistelijaa kohtaan jonkin specifioidun syyn (esim. sotarikos) nojalla, mutta pelkkä vapaaehtoisena taisteluun osallistuminen muun maan riveissä tms. ei ole kiellettyä - ainakaan vielä. On kuitenkin ollut puhetta siitä, että terroristiorganisaatioihin liittyminen ja niiden riveissä taisteleminen kriminalisoitaisi, mutta ongelmana tällöin on tietenkin se, että mitkä organisaatiot määritellään terroristiorganisaatioiksi ja mitkä ei.

vlad.
tuossa on viellä sekin ongelma että jos kielettäisiin suomalaisten työskentely muiden armeijoissa saataisiin iso ongelma koska moni ihan kärki sotilaista on työskennellyt esim yhdysvaltojen armeijassa sekä tällähetkelläkin työskentelee monia mm muukalaislegioonassa,ruotsissa,jenkeissä,saksassa jne
Terroristi järjestöön liittyminen voitaisiin kieltää, mutta esim ukrainan tapauksessa se olisi vaikeaa koska se on laillinen hallitus. Separisteihin liittyminen on sitten toinen juttu
 
Sanonpahan vaan,että juttua maailmaan mahtuu. Sen näkee sitten.

If Hillary Clinton becomes U.S. president, Putin will fail – analyst says
With her experience and "pushy force" Hillary Clinton would be an excellent president of the United States - the golden mean between recklessness of George W. Bush and carefulness of Obama, writes political scientist James Rubin in The Sunday Times..
http://joinfo.com/usa/1001954_If-Hillary-Clinton-becomes-US-president-Putin.html
 
Rubin oli Bill Clintonin hallinnossa ennen kuin meni Sky TV:n hommiin.
 
Jos ETYJ:n mukana liikkuu kasa venäläistä upseeristoa niin ei se mikään mahdottomuus ole.. Militarymaps.info aloitti suunnan kohti minsk III?

Ei niin. Sairasta touhua. Lentsov on muka neuvottelija. Hän johtaa operaatioita ja puuhaa Vyaznikovin kanssa "rauhanturvaoperaatiota". En tajua, miten joku Merkel ja kaikki muutkin nielevät koko tämän hybridin. Elleivät ole siinä mukana.
 
Mitähän täti Merkel miettii, onko niinkun tulitaukosopimus mennyt pykälien mukaan?

http://www.unian.info/war/1066671-o...killed-six-injured-in-donbas-in-last-day.html
One Ukrainian soldier killed, six injured in Donbas in last day
One Ukrainian soldier was killed and six injured as fighting escalated sharply in the Donbas over the past day, spokesman for the Presidential Administration Alexander Motuzyanik told journalists at a briefing in Kyiv on Monday.

As UNIAN reported earlier, from 1800 to midnight on Sunday Russian-backed militants carried out 18 attacks on the Ukrainian military in the conflict zone in eastern Ukraine.

The most intense enemy fire was seen in Donetsk region. Militants used 122 millimeter caliber artillery, tank shells, mortars, rocket-propelled grenades and automatic firearms to attack Ukrainian positions, Ukraine’s Anti-Terrorist Operation press service said.

On Saturday, two Ukrainian soldiers were injured during clashes in the conflict zone.

The OSCE monitoring mission in Ukraine has reported an increase in fighting in two areas – around Donetsk airport and near the southern port city of Mariupol. The mission said both sides were using weapons that were supposed to have been withdrawn from the front line under the Minsk peace agreements.
 
Ei niin. Sairasta touhua. Lentsov on muka neuvottelija. Hän johtaa operaatioita ja puuhaa Vyaznikovin kanssa "rauhanturvaoperaatiota". En tajua, miten joku Merkel ja kaikki muutkin nielevät koko tämän hybridin. Elleivät ole siinä mukana.
Edit.
No sanoppa muuta, on vähän sellainen turvataan omat edut tunnelma!
 
Tähän perustin edellisen sivun typerän kommenttini. Kun ongelmat kasaantuvat ja ei ole jäljellä muuta työkalua kuin vasara. Nykyjohto on jo osoittanut, että heillä valtion etu ei ole päällimmäisenä mielessä.
Yhä pienempään nurkkaan itseään ajava valtiojohto, yksi jäljellä oleva voimakas työkalu ja valheella uhoon pumpattu kansa joka ihan pian alkaa kitistä elintason laskusta.

Ei ole nyt tähän hätään lähdettä, mutta jostain luin maininnan että Venäjän ydinaseet ovat alkaneet kovasti vanhentua ja toimintakuntoisten ydinaseiden määrä on vähentynyt jopa alle puoleen Neuvostoaikojen määristä. Onhan niistä suurin osa jo vähintäänkin 50 vuotta vanhoja. Tottahan niitä riittää tästä huolimatta. Mutta silti pitäisin ydinsodan kynnystä erittäin korkeana. Todennäköisesti jokainen venäläinen tietää että niiden käyttö johtaisi kansan tuhoon ja itsemurhaan enintään puolen tunnin viiveellä.

Ei se paljoa auta vaikka olisi vasara aseena, kun sirppi on tiukasti kaulan ympärillä.
 
Viroon pysyvästi sijoitettu amerikkalaisjoukko-osasto olisi Viron kannalta hyvin vahva tekijä täysin riippumatta p.o. joukko-osaston koosta tai taistelukyvystä.

Jos tämä joukko-osasto joutuu taisteluun venäläisten joukkojen kanssa niin yhdysvaltalaisten poliitikkojen on aika vaikea perustella äänestäjilleen tämän joukko-osaston jättämistä oman onnensa nojaan joten erittäin suurella todennäköisyydellä hyökkäys Viroon johtaisi siihen että USA julistaisi sodan hyökkäjälle. Ja tämän sodan se hyökkääjä tulee häviämään murskatappiolla.

Ja venäläisissä esikunnissa sekä Kremlissä ymmärretään tämä varsin hyvin.

Siksi en pitäisi yhtään huonona jos vaikka Hankoniemelle saataisiin U.S. Navyn tukikohta, vaikka pienikin.

Hankoniemen historian tuntien tuo olisi hykerryttävä ajatus, vähän niin kuin kääntäisi puukkoa itämeren laivaston haavassa.

Milloinka viimeksi joku länsivalta on julistanut sodan toiselle, ihan sen virallisen kaavan mukaan, tai edes käyttänyt tuota sanamuotoa julkisuudessa???

Johannes
 
Pitäsköhän pakata kamat ja lähteä ukrainaan.
Alkaa tosissaa ottaa päähän tuo venäläisten touhuaminen
 
tuossa on viellä sekin ongelma että jos kielettäisiin suomalaisten työskentely muiden armeijoissa saataisiin iso ongelma koska moni ihan kärki sotilaista on työskennellyt esim yhdysvaltojen armeijassa sekä tällähetkelläkin työskentelee monia mm muukalaislegioonassa,ruotsissa,jenkeissä,saksassa jne
Terroristi järjestöön liittyminen voitaisiin kieltää, mutta esim ukrainan tapauksessa se olisi vaikeaa koska se on laillinen hallitus. Separisteihin liittyminen on sitten toinen juttu

Kunhan tämä kyseinen sankari ei ikinä ano tai saa Suomen valtiolta työkyvyttömyyseläkettä, niin sotikoot missä haluaa.

Johannes
 
Back
Top