Ukrainan konflikti/sota

Krimiin liittyen voisin mainita vielä yhden mielenkiintoisen esimerkin eli Krimillä sijaitsevan Artek-nimisen lastenleirin. Neuvostoliiton aikana Artek oli maankuulu minne neuvostolapset matkustivat kesällä mm. pioneerileireille. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Artek rapistui käytännössä käyttökelvottomaksi Ukrainan hallinnon aikana.

Grauniad (siis Guardian, mutta kirjoitan lehden nimen muodossa Grauniad johtuen halveksunnastani kyseistä lehteä kohtaan) kirjoitti Artekista jutun parisen viikkoa sitten: http://www.theguardian.com/world/2015/jul/09/crimea-artek-soviet-youth-russia

Artek on pinta-alaltaan valtava ollakseen leirialue. Se on pinta-alaltaan suurempi kuin Monaco.

Venäjän viranomaiset ovat ottaneet kunnia-asiakseen Artekin "kunnian palauttamisen" ja jälleenrakentamisen. Artekista halutaan venäläislapsille samanlainen kesänviettopaikka kuin mitä se oli aikanaan neuvostolapsille. Jälleenrakennukseen on laitettu miljoonia dollareita.

Artekin jälleenrakennus aloitettiin vuosi sitten ja nyt siellä on pidetty ensimmäiset lastenleirit. Täällä on useampia kuvia alueelta, hienolta näyttää. http://sdelanounas.ru/blogs/63479/
 
Yksi sormi osoittaa minua - nelja itseäsi?
Sama neuvo sinullekin - on muillakin kun bäckmänillasi oikeus esittää mielipiteitä. Koeta erotta itse mielipiteni hänestä ja oikeus esittää sitä. Mies on edelleen häirintynyt paskiainen rikollisissa touhuissa silmissäni. Omilla toimilla hän kylvää kuolema Ukrainassa, hajoittaa maan infraa, jättää tuhansia ihmisiä kodittomaksi ja vammaiseksi.
Edelleen sanon että hänen esitys siellä on kovasti sitä luokka että hän edustaa kyllä Suomea ja suomalaisia, koska hän puhuu maasta, ja suomalaisista, jotka muka tukevat hänet.
Koita nyt ymmärtää että maata voi edustaa muullakin tavalla kun de jure.
Hiukan ehkä liioittelet? Keskiverto suomalainen, ei politiikasta ei Ukrainasta innostuva tavistallaaja ymmärtää Bäckmania kuultuaan/luettuaan että herraa ei kannata ottaa mitenkään vakavasti. Omilla toimillaan Ukrainassa hän nolaa itsensä, ei tuhoa ei tapa. Ehkä tässä syy miksi 'avohoidossa' saa vielä olla. Edes Venäjällä sioita jotenkin seuraava ei tuollaista pöllöä ota tosissaan.
Idioottina Bäckman pelailee paremminkin ns 'omaan pussiin'. Niinkuin joku tuossa kirjoittelikin taitaa dosentilla olla paikat vähissä minne matkustaa. Venäläisetkään Venäjälle avosylin hulluja halua.. Suomessa taas jos jonkin asteista syytettä alettaisiin kasaamaan niin homma kaatuisi viimeistään syyntakeittomuuteen.. Ei tarvitse psykiatrin tutkintoa todetakseen äijän elelevän ihan omissa maailmoissaan.
Toki tuollainen häirikkö on meidän suomalaisten(kin) näkökulmasta kiusallinen.. Mutta tuskin Donbassin kovimmat kommarimummotkaan häntä tosissaan ottaisi? Sinä nyt taidat jostain syystä ottaa?
Tiedätkö mitä?=D Hullu on hullu. Ja toiseksi. Hullu saavuttaa tavoitteitansa kun joku provosoituu hullun jutuista..
Hyvällä tuurilla joku hullu on viimeisellä matkallaan Donbassissaan. Tuskin monen montaa vuotta hänestä ainakaan kuulemme. Hulluilla on taipumuksia järjestää itsensä ennemmin tai myöhemmin tilanteeseen josta ei enää selviä;)
 
Viimeksi muokattu:

Maidan taisi tarkoittaa sitä kuvaa minkä bätmän antaa venäläisille ja muille maille suomesta.
Ei niinkään miten suomalaiset bätmänin näkevät, sillä ei ole merkitystä.
 
Onkohan herra Petri Viljakainen oikeasti "olemassa" oleva vapaaehtoinen vai vain Januksen tai/ ja dosentin kaveri joka on mukana mainostamassa ja hämmentämässä. Onko ko. henkilö tehnyt elämässään jotain aatteeseensa tai vakaumukseensa liittyen josta jäisi merkintä nettiin. Yritin kännykällä katsoa Googlesta josta muutama kuva löytyy mutta hän ei tunnu olevan suurempi aktivisti ainakaan tuolla nimellä.
 
Krimiin liittyen voisin mainita vielä yhden mielenkiintoisen esimerkin eli Krimillä sijaitsevan Artek-nimisen lastenleirin. Neuvostoliiton aikana Artek oli maankuulu minne neuvostolapset matkustivat kesällä mm. pioneerileireille. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Artek rapistui käytännössä käyttökelvottomaksi Ukrainan hallinnon aikana.

Grauniad (siis Guardian, mutta kirjoitan lehden nimen muodossa Grauniad johtuen halveksunnastani kyseistä lehteä kohtaan) kirjoitti Artekista jutun parisen viikkoa sitten: http://www.theguardian.com/world/2015/jul/09/crimea-artek-soviet-youth-russia

Artek on pinta-alaltaan valtava ollakseen leirialue. Se on pinta-alaltaan suurempi kuin Monaco.

Venäjän viranomaiset ovat ottaneet kunnia-asiakseen Artekin "kunnian palauttamisen" ja jälleenrakentamisen. Artekista halutaan venäläislapsille samanlainen kesänviettopaikka kuin mitä se oli aikanaan neuvostolapsille. Jälleenrakennukseen on laitettu miljoonia dollareita.

Artekin jälleenrakennus aloitettiin vuosi sitten ja nyt siellä on pidetty ensimmäiset lastenleirit. Täällä on useampia kuvia alueelta, hienolta näyttää. http://sdelanounas.ru/blogs/63479/

Asioiden tärkeysjärjestys on ainakin kohdallaan. Propaganda leirit laitetaan ekana kuntoon ja siltikin vuoden jälkeen kuvia uskaltaan ottaa lähinnä vain yhdestä rakennuksesta. Ryssältä loppuu rahat ennen kuin tuo monacon kokoinen alue on kunnossa.

Mitä taas tulee tuohon viestiisi, jossa hehkutat kovasti Ukrainan talouden romahdusta, niin tuo uutinen oli jo sen sivun yläpäässä.
 
Onkohan herra Petri Viljakainen oikeasti "olemassa" oleva vapaaehtoinen vai vain Januksen tai/ ja dosentin kaveri joka on mukana mainostamassa ja hämmentämässä. Onko ko. henkilö tehnyt elämässään jotain aatteeseensa tai vakaumukseensa liittyen josta jäisi merkintä nettiin. Yritin kännykällä katsoa Googlesta josta muutama kuva löytyy mutta hän ei tunnu olevan suurempi aktivisti ainakaan tuolla nimellä.

On hän ihan olemassa, facesivusta päätellen melko yksinäinen/yksinkertainen kaveri joka löytänyt sisältöä elämäänsä Venäjä propagandan jaosta.
Rehellisesti voi kysyä onko häntä edes otettu vakavasti muissa piireissä?
Joka tapauksessa kaveri on nyt donbassissa ja pian "suuri" alkuinto takana kun Januksen ja Bäckmanin kamerat katoaa maisemista ja palvelus alkaa.
Seuraavat kuvat sitten "sankarihautajaisista"?
 
Last edited by a moderator:
Krimiin liittyen voisin mainita vielä yhden mielenkiintoisen esimerkin eli Krimillä sijaitsevan Artek-nimisen lastenleirin. Neuvostoliiton aikana Artek oli maankuulu minne neuvostolapset matkustivat kesällä mm. pioneerileireille. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Artek rapistui käytännössä käyttökelvottomaksi Ukrainan hallinnon aikana.

Ja Krimiin liittyen sellainen "vähäpätöinen seikka" eli jokainen Krimille sijoitettu rupla on käytännössä poissa muualta Venäjältä. Venäjän talous on tunnetussa tilassa, se ei ole dynaaminen eikä vetovoimainen, puolutusbudjetti ja sotiminen vievät huomattavan osan valtionbudjetista ja samalla useamman alueen talous on kuralla - jokainen ymmärtää mitä seuraa jos/kun Krimille tullaan jatkossa sijoittamaan miljardeja ruplia, ne ovat poissa jostain muualta ja jossain muualla tämä rahan jako voi synnyttää skismaa Moskovaa kohtaan.

Niin kauan kun Venäjä sotii, varustautuu talouden kyntäessä ja öljyn hinnan ollessa alhaalla ei Krimistä muodostu kultakaivosta Moskovalle - kaikkea muuta. Se on näyteikkuna, joka on pidettävä kunnossa ja se vaatii sijoituksia ja on aivan toinen asia kuinka kauan rahaa tähän riittää. Sen jälkeen Artek voi palata samaan tilaan hyvinkin nopeasti missä se oli ennen interventiota ja sen jälkeen moni krimiläinen voi kokea tulleensa pahemman kerran petetyksi kun "kuherruskuukausi" on ohi ja karu arki koittaa.

vlad.
 
Ehka tahan voisi yhteenvetona todeta: "We were all soldiers once, and young." Tassa laulu sotilaille jotka eivat koskaan kasvaneet vanhoiksi.

Tuossa nayttaa vilahtavan Ayrapaan kirkon sankarihaudat, jos en ole vaarassa... siis ennenkuin ne pistettiin uusiksi naapurin toimesta.

Kyllä mielen aina hiljaiseksi vetää, kun näitä katsoo tai hautausmaalla sankarihautojen ohi kävelee ja katselee urhoollisisten poikiemme syntymävuosia, kuinka nuorina he joutuivat antamaan kaikkensa, sen ainoansa. tottavie. Suuri kunnia heille tästä kaikesta. Tästäkin, että saan Suomen kielellä tänne tällaista kirjoittaa.
Mutta pieni lohdutus tulee mieleeni, kun ajattelen, millaiset ryssien ruumisläjät pojat saivat aikaan, aivan maailmankin mittakaavassa. Ei tullut heille paraatimarssia Suomeen, ei.
 
Sangen poikkeava ja raikas artikkeli suomalaisessa valtamediassa: http://yle.fi/uutiset/ukrainasta_vyoryy_laitonta_tyovoimaa_krimille/8168470

Myös YLEn uutisissa on juttu Krimiltä: http://areena.yle.fi/1-2397060

Laitonta työvoimaa virtaa Ukrainasta Krimille. Ukrainan talous on romahtanut, mutta Krimillä on Venäjään liittymisen myötä nyt työvoimapula. Krimin työttömyysprosentti on tällä hetkellä 1% eli niemimaalla on käytännössä täystyöllisyys.

Esimerkiksi jutussa mainittu ukrainalainen opettaja tuli salaa Krimille koska palkka Ukrainassa ei riittänyt elämiseen. Krimillä hän saa 7 euron tuntipalkan ns. "paskatyön" tekemisestä, mutta sekin on parempi kuin opettajan duuni Ukrainan puolella.

Tuossa YLE:n uutislähetyksessä sanottiin, että Krimillä kukaan ei enää kaipaa takaisin Ukrainaan eli eiköhän tuo liitos Venäjään ole nyt lopullinen, koska paikalliset eivät sitä halua ja myöskään mikään ulkopuolinen taho ei sitä pysty tekemään.

Tuli vaan mieleen, että miten Kiovan hallinto mahtaa suhtautua näihin tuhansiin ukrainalaisiin "loikkareihin", jotka ovat lähteneet Krimille töihin? Siis jos he vielä Ukrainaan takaisin palaavat. Kiovan hallinto pitää Ukrainaa edelleen Ukrainan alueena eli nämä Ukrainan kansalaiset ovat siirtyneet sinne Kiovan näkökulmasta laittomasti.

Venäjä on aiheuttanut Ukrainan talouden haasteet agressiivisella miehitys politiikallaan itä-ukrainassa. Tässä olet oikeassa! Mutta kumpi menettää enemmän? Ukraina on länsimaiden silmissä uhri, jota tullaan auttamaan pitkään. Mitä Venäjään tulee, näen todella rajun taantuman olevan tosiasia ryssien keskuudessa. Länsimaiset investoinnit ovat jäissä ja paluu arkeen tulee kestämään vähintään 50v. Venäjän kansa tulee olemaan tämän kriisin suurin maksaja. Eipä ole hääviä olla venäläinen nykyisin! Sääliksi käy niitä Venäläisiä, jotka kuvittelivat että Venäjä kehittyy demokratian suuntaan! Nyt me tiedämme että suunta on suoraan totalitääristä diktatuuria kohti maustettuna natsien opeilla jne...

Monet noista Ukrainan venäläisistä tosiaankin käyvät Krimillä töissä. Voisivat muuttaa kokonaan Venäjälle. Heillä ei tule olemaan kovin helppoa elää Ukrainassa tulevaisuudessa. Suomessakin arvot ryssiä kohtaan ovat muuttumassa entistä kielteisimmiksi.
 
Ja Krimiin liittyen sellainen "vähäpätöinen seikka" eli jokainen Krimille sijoitettu rupla on käytännössä poissa muualta Venäjältä. Venäjän talous on tunnetussa tilassa, se ei ole dynaaminen eikä vetovoimainen, puolutusbudjetti ja sotiminen vievät huomattavan osan valtionbudjetista ja samalla useamman alueen talous on kuralla - jokainen ymmärtää mitä seuraa jos/kun Krimille tullaan jatkossa sijoittamaan miljardeja ruplia, ne ovat poissa jostain muualta ja jossain muualla tämä rahan jako voi synnyttää skismaa Moskovaa kohtaan.

Niin kauan kun Venäjä sotii, varustautuu talouden kyntäessä ja öljyn hinnan ollessa alhaalla ei Krimistä muodostu kultakaivosta Moskovalle - kaikkea muuta. Se on näyteikkuna, joka on pidettävä kunnossa ja se vaatii sijoituksia ja on aivan toinen asia kuinka kauan rahaa tähän riittää. Sen jälkeen Artek voi palata samaan tilaan hyvinkin nopeasti missä se oli ennen interventiota ja sen jälkeen moni krimiläinen voi kokea tulleensa pahemman kerran petetyksi kun "kuherruskuukausi" on ohi ja karu arki koittaa.

vlad.

Krimistä ei tule turistikohdetta ihan äkkiä. Parempia paikkoja turismille on jopa Venäjän sisällä.
 
Krimistä ei tule turistikohdetta ihan äkkiä. Parempia paikkoja turismille on jopa Venäjän sisällä.

Putleri todennäköisesti pakoittaa venäläiset Krimille viettämään laatuaikaa. Kohta todennäköisesti ulkomaille matkustaminen katsotaan venäjällä maanpetturuudeksi. Julkisen puolen työntekijöille luvataan helpotuksia ja pitempää lomaa kun valitsevat Krimin jne.. Odotas vaan!
 
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1437454301090.html

Pieni venäläiskylä Ukrainan rajalla kuhisee sotilaita – Venäjä ei enää edes yritä peitellä

New York Times kertoo Ukrainan rajan liepeillä keskellä maaseutua sijaitsevasta venäläiskylästä, joka on kokenut melkoisen muodonmuutoksen viime aikoina.
Pieni Golovinkan kylä Venäjällä on aiemmin tunnettu hiljaisena ja tunnelmallisena kesänviettopaikkana, mutta nyt se suorastaan kuhisee sotilaita ja raskasta aseistusta. Asiasta kertoo New York Times verkkosivuillaan.

Paikallinen maitotilallinen Anatoli muistaa, kuinka yhtenä aamuna viime keväänä rauha rikkoutui, kun kyläläiset kuulivat läheisestä Kuzminkan sotilastukikohdasta räjähdyksen äänen ja näkivät venäläissotilaiden juoksevan peltoja pitkin pakoon. Ilmaan nousi massiivinen savupilvi.

Osa sotilaista juoksi pelloilla pelkissä alusvaatteissa ja heilutti villisti käsiään.

– Pelastakaa itsenne keinolla millä hyvänsä, sotilaiden kuultiin huutavan.

Paniikissa olleita sotilaita vastaan ei hyökätty, vaan he pakenivat ammusvaraston räjähdysmäistä paloa. Pako tallentui videolle, joka julkaistiin myöhemmin YouTubessa.

– He luulivat, että kaikki räjähtäisi. Se näkyisi avaruuteen asti, joten mitään salattavaa ei ollut. He halusivat saada ihmiset turvaan, Novaja Gazetan toimittajaViktoria Makarenko sanoo.

Armeija tiedotti, että palon aiheutti oikosulku panssaroidussa ajoneuvossa. Viranomaiset sulkivat varmuuden vuoksi läheisen valtatien, ja lisäksi kolme kylää evakuoitiin.

Onnettomuus ei vaatinut kuolonuhreja, mutta kuusi sotilasta loukkaantui ja 30 sotilasajoneuvoa tuhoutui.

Russian Town Near Ukraine, Once Quiet, Now Buzzes With Military Activityhttp://t.co/O6y7QAitne

— The New York Times (@nytimes) July 20, 2015

Vuosi Itä-Ukrainan taistelujen alkamisen jälkeen Venäjä on suurilta osin luopunut yrityksistään peitellä toimintaansa tukikohdassa. Ukrainan ja länsimaiden hallitusten mukaan venäläissotilaat ja -aseet kulkevat sota-alueelle juuri Kuzminkan kautta.

Yhdysvallat on julkaissut satelliittikuvia haupitseista rajan tuntumassa ja sen jälkeen rajan toiselta puolen. Eurooppalaiset tarkkailijat puolestaan kertovat nähneensä todistusaineistoa raskaiden aseiden siirtymisestä rajan yli Ukrainaan.

Viime vuonna Venäjän puolustusministeriö ilmoitti lisääntyneen aktiivisuuden johtuvan sotaharjoituksesta, jonka jälkeen joukkoja poistuisi vaiheittain.

Tällä hetkellä kuitenkin vaikuttaa siltä, että sotilaat olisivat tulleet alueelle jäädäkseen. Paikallisten mukaan kymmenettuhannet sotilaat nukkuvat tukikohdassa teltoissa.

Kiovasta arvioidaan, että alueelle on sijoitettu noin 9 000 venäläissotilasta silmällä pitäen mahdollista hyökkäystä Mariupolin kaupunkiin.

Venäjä kieltää lähettäneensä sotilaita tai aseita Ukrainaan. Sen mukaan alueen mahdolliset venäläistaistelijat ovat vapaaehtoisesti liikkeellä olevia yksityishenkilöitä.

Viime vuoden syyskuun ja tämän vuoden kesäkuun välisenä aikana eurooppalaiset tarkkailijat ovat havainneet yli 20 000 miehen ylittäneen rajan sotilasasussa.

Joka viikko rajan ylittää keskimäärin 500 ihmistä. Ranskalaisdiplomaatti Paul Picard sanoo kysyneensä joiltakin miehiltä, mitä he tekevät.

– He kertoivat meille, etteivät voi ylittää rajaa aseiden kanssa, mutta he saavat aseita toiselta puolelta, Picard toteaa.

Osalta saadut vastaukset ovat olleet erilaisia. Kertaalleen Picard lähestyi sotilasasuun pukeutunutta miestä, jolla oli rinkka mukana. Tämä oli matkalla Itä-Ukrainaan.

– Menen kalaan, mies vastasi.
 
Putleri todennäköisesti pakoittaa venäläiset Krimille viettämään laatuaikaa. Kohta todennäköisesti ulkomaille matkustaminen katsotaan venäjällä maanpetturuudeksi. Julkisen puolen työntekijöille luvataan helpotuksia ja pitempää lomaa kun valitsevat Krimin jne.. Odotas vaan!

Ei se haittaa. Ryssät tuhlaavat rahaa turhuuksiin siitä huolimatta. Tietenkään ihmiset eivät kuluta rahaa niin paljon ulkomailla, mikä saattaa auttaa rahatilannetta, mutta en oikein usko sen auttavan niin paljoa, verrattuna siihen minkälaisen haloon matkustamisen rajoitukset aiheuttavat.
 
Krimistä ei tule turistikohdetta ihan äkkiä. Parempia paikkoja turismille on jopa Venäjän sisällä.

Tuskin tulee, koska jo se ettei alueella voi maksaa luottokorteilla ja ettei alueella ole riittävästi toimivia pankkiautomaatteja asettaa tiettyjä rajoituksia venäläisten halukkuudelle tehdä Krimille pidempiä matkoja. Viime kesä paljasti monelle turistille karvaalla tavalla sen mitä seurasi kun alueella ei voinut maksaa kv. luottokorteilla (sanktioista johtuen) ja kun alueella oli huomattavan vähän toimivia pankkiautomaatteja turistit joutuivat kuljettamaan lähes kaiken käteisen matkassaan kotiseudulta lähtiessään. Voi olla, että nyt toimivia pankkiautomaatteja on edellistä kesää enemmän, jos venäläispankit ovat avanneet niitä alueelle mutta viimekesän kaaoksen aiheutti osaltaan se, että alueella toimineet ukrainalaispankit vetäytyivät alueelta.

Kuten @LadamirPutler viittasi, on mahdollista, että Venäjällä yritetään ohjailla matkustajavirtoja Krimille - en kuitenkaan usko mihinkään virallisiin boikotteihin tai kieltoihin matkustaa ulkomaille lomalle. Mutta on mahdollista, että ns. vapaaehtoisin toimin etenkin valtion ja alueiden virkamiesten matkailua Krimille kannustetaan ja mukaan voi tulla etuja joita alueella lomaileville annetaan esim. vaikkapa pidempi vuosiloma tms.

Jotta Krim palaisi merkittäväksi turistikohteeksi tulevaisuudessa tarkoittaa se nähdäkseni sitä, että tuolloin sanktiot ja talouspakotteet on purettu ja pankkitoiminta ynnä luottokortit tms. toimivat Krimillä ongelmitta ja alueelle matkustavat turistit voivat luottaa siihen, että mitään ongelmia ei seuraa matkustamisesta alueelle. Muistelen, että Apple, Google ja moni muu suurempi kännykkä, tietokone ja teleliikenneyhtiö on omilla toimillaan asettanut rajoituksia Krimille. Ja tietenkin kanssakäynnin Ukrainan kanssa tulisi olla normaalia ja luontevaa, koska aiemmin suurin osa alueen turisteista on tullut juuri Ukrainasta. Niin kauan kun poikkeusolot Krimillä jatkuvat, kärjistetysti sanoen se ei ole muuta kuin "näyteikkuna" ja rahareikä Moskovalle.

vlad.
 
Yle osaa kertoa asiat "oikein" ja "puolueettomasti" :D Mietityttää millainen "klikki" Ylenannossa tämän tyyppisiä "uutis-juttuja" kansalaisilta otetuilla verovaroilla väsää? Kenen etua Ylenannon toimittelu palvelee? Miksi ylenanto toimittelee jatkuvalla syötöllä vain lanniotteeksi kelpavaa tuotosta?

Voiko muutaman "yle-toimittelijan" henkilökohtainen poliittinen/kansallinen/ideloginen suuntutuminen vaikuttaa näin paljon suomen yleisradion uutistuotannon sisältöön ilman että ylen-johto ei siihen puuttuisi?

Ukrainan suurlähettiläs Ylen jutusta: Venäjä miehitti Krimin laittomasti

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/olefirov yle krim-38762

Suurlähettiläs Andrii Olefirov otti kantaa Ylen Krim-uutiseen.

Ukrainan Suomen-suurlähetystö noteerasi Yleisradion tiistaisen Krim-uutisentästä löytyvällä suurlähettilään kirjoituksella.

Teksti on laadittu ilmeisesti ainoastaan aiemmin ilmestyneen Ylen nettijutun pohjalta. Verkkouutiset kertoo Ylen tv-uutisten raportista tästä löytyvässä jutussaan.

Suurlähettiläs Andrii Olefirov toteaa kirjoituksessaan, että Venäjä miehitti Ukrainan Krimin alueen laittomasti yli vuosi sitten. Kyse oli kansainvälisen lain ja alueellisen koskemattomuuden periaatteiden räikeästä rikkomuksesta.

– Vuoden sisällä Venäjän johto tunnusti "vihreiden miesten" olemassaolon Krimillä virallisesti. Tämä "paljastus" itse asiassa kumoaa vastenmieliset valheet, joita kansainväliselle yhteisölle esitettiin ja kiivaasti ylläpidettiin Venäjän propaganda toimesta tähän päivään asti, suurlähettiläs huomauttaa.

Lue myös:

Ylen tv-uutiset kohautti venäläismieliseksi väitetyllä Krim-raportilla - näin jutussa sanottiin

Dear readers of @yleuutiset would like to share my Opinionhttp://t.co/kzyRLTNItF vis-a-vis http://t.co/5Yl2w6ZVXa#crimeaisukraine

— Andrii Olefirov (@AndriiOlefirov) July 21, 2015
 
Viimeksi muokattu:
Minsk-3? Mitä hittoa?

https://translate.google.com/transl...a-obse-anonsiroval-dogovor-minsk-3-60259.html

Head of the OSCE Minsk announced an agreement-3
Yesterday, 17:59

The parties may try again to withdraw heavy weapons

OSCE head Ivica Dacic said that the tripartite group in Minsk has prepared the text of a new agreement on the withdrawal of tanks and guns in caliber up to 100 mm in the Donbass.

It is reported by Interfax-Ukraine.

Löysin liveuamapin kautta. Ja tosiaankin: Mitä hittoa?
 
Eilen Kiovassa Maidan Nezaležnostille kokoontui arvioiden mukaan jopa 4000 mielenosoittajaa Pravyj Sektorin johtajan Dmytro Jarošin kutsumana. Mielenilmaus ei ole Suomessa saanut suuren suurta huomiota.

Keskustelin Ukrainan kriisin/sodan tästä puolesta L:n kanssa, siitä mitä mieltä hän on Pravyj Sektorista, sen johtajasta Dmytro Jarošista ja heidän esittämistä vaatimuksista. Samalla keskustelimme presidentti Poroshenkosta ja hänen asemasta ja yleisesti Ukrainan sisäpoliittisesta tilanteesta.

L suhtautuu Pravyj Sektoriin hyvinkin kriittisesti, etenkin sen johtajan vilpittömyyttä hän epäilee - hän ei oikein osaa sanoa mikä tai kuka Dmytro Jaroš todellisuudessa on. Onko hän niin vilpittömästi liikkeellä mitä antaa ymmärtää vai onko taustalla sellaisia tekijöitä joista ukrainalaisilla ei ole tietoa tai ymmärrystä. Pravyj Sektorin jäsenistöstä huomattava osa on hänen mielestä vilpittömin mielin liikkeellä ja uskoo auttavansa Ukrainaa (ja sodassa näin tekeekin) mutta onko puolueen johto yhtä vilpittömin mielin liikkeellä, tai ajaako se lopulta edes Ukrainan asiaa - se on kysymys, johon L ei osaa antaa vastausta. Hän viittasi huhuihin yhteydenotoista DNR:n johtoon, mutta koska sodassa liikkuu paljon propagandaa ja disinformaatiota, näiden huhujen todenperäisyyttä tuskin kukaan tietää tällä hetkellä. Tai jos yhteenottoja on tehty, mikä on ollut niiden sisältö?

L ei siis oikein pidä järkevänä Pravyj Sektorin toimintaa tällä hetkellä, koska se hyödyttää eniten Venäjää luodessaan maahan sisäistä epäjärjestystä. Tästä johtuen hänen mielestä presidentin ja hallituksen vaihtamisen vaatiminen ei ole Ukrainaa hyödyttävää toimintaa - sen aika on sitten myöhemmin kun tilanne Donbassissa on ratkaistu.

L ei itse kannata presidentti Poroshenkoa ja pitää maassa tehtyjä uudistuksia liian vähäisinä, mutta tästä huolimatta hän olisi valmis antamaan presidentille ja maan johdolle toimintarauhan tilanteen sisäisen vaikeuttamisen sijaan, johon taas Dmytro Jarošin toiminta tuntuu tähtäävän. Poroshenkon ongelmana hän pitää miljardööri ja oligarkkitaustaa ja siitä päästään sitten siihen hänen mukaansa, että onko Poroshenko todellisuudessa kyvykäs ja halukas tekemään niitä muutoksia maassa joita tarvitaan, koska ne muutokset osaltaan vähentäisivät myös hänen ja muiden oligarkkien valtaa.

Asetelma Ukrainassa on siis L:n mukaan hyvin ongelmallinen, mutta sisäpoliittinen erimielisyys ja hajaannus ja vastahanka eivät hyödytä tässä tilanteessa kuin yhtä tahoa ja se on Venäjä - ei Ukrainan kansa.

vlad.
 
Back
Top