Onko talouspakotteet Suomelle haitallisia?
Teksti: Nimimerkki Liikemies
On ollut osittain hämmentävää seurata Ukrainan kriisiin liittyvää talouskeskustelua. Osa eurooppalaisista, mutta etenkin suomalaiset, tuntuvat ajattelevan vain kriisin negatiivisia vaikutuksia omaan talouteensa. Sen sijaan kokonaan unohtuu, mihin rajojen siirtäminen, propaganda ja ihmisoikeuksien polkeminen voi johtaa, jos siihen ei reagoida. Haluaisin tässä tuoda muutaman näkökulman tähän keskusteluun puhtaasti liiketoiminnan ja talouden näkökulmasta.
Venäjä ja sen liittolaiset eivät ole talousmahti, ei edes siinä mielessä kuin Neuvostoliitto oli. Ei tarvitse kuin katsella kadulla Moskovassa ja Pekingissä, ja huomaa kumpi niistä on taloudellinen suurvalta. Toisaalta voidaan tutkia, miten Kiina on kehittänyt asemiaan Afrikassa ja Etelä-Amerikassa aivan eri tasolla kuin Venäjä. Kiina ja moni Aasian talous on myös tuotannon ja jalostusasteen osalta paljon edellä energia- ja raaka-ainetuottaja Venäjää. Tältä osin voisi sanoa, että Venäjä on menettänyt sen suurvalta-aseman, mikä Neuvostoliitolla oli ympäri maailmaa.
Kaksikymmentä vuotta sitten Venäjän ja Kiinan bruttokansantuotteet olivat suunnilleen saman kokoiset. Nyt Kiinan BKT on noin 8,2 tuhatta miljardia dollaria (2012 Maailmanpankin arvio) ja Venäjän noin 2,0 tuhatta miljardia. USA:n bruttokansantuote on vertailun vuoksi 16,2 tuhatta miljardia, ja koko EU:n BKT on samaa luokkaa kuin USA:lla. Kiina kasvaa nopeinten, mutta nyt taas myös USA on pääsemässä vauhtiin. Venäjän BKT on kokoluokassaan samalla tasolla kuin Italian ja Intian.
Venäjän talouden jalostusaste on todella heikko kaikkiin kilpailijamaihin verrattuna. EU ja etenkin Suomi, joiden oma talous on aika huonossa kunnossa (Suomessa vielä huonompaan menossa), haluavat luonnollisesti pitää kiinni tästä Venäjän viennin oljenkorresta. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että merkittävä maailmantalouden kasvu on muualla kuin Venäjällä. Se on etenkin Aasiassa ja USA:ssa, mutta myös Latinalainen Amerikka (BKT 5,3 tuhatta miljardia) ja Afrikka ovat merkittäviä kasvualueita. Kiina ja USA nostavat energiaomavaraisuutta etenkin liuskekaasun ja –öljyn ansiosta, ja sitäkin kautta Venäjän merkitys laskee. On hyvä muistaa, että Euroopassa on myös liuskekaasuvarantoja, esimerkiksi Puolassa ja muualla Itä-Euroopan alueella. Niitä voisi energiateknologian kehityksen ohella pitää jopa uhkana nyky-Venäjän taloudelle.
Mielenkiintoista on myös huomata, miten Venäjälle ollaan luomassa tai ehkä on luonnostaan syntymässä oma talousalueensa, etenkin Keski-Aasian osalta. Olen keskustellut esimerkiksi Kazakstanista ja Armeniasta olevien bisnesihmisten kanssa, ja tuntui, että heille Venäjä ja Moskova alkaa olla liike-elämän keskus siinä missä vaikka Lontoo tai New York on lännessä. Tähän kuvioonhan myös Ukrainan kriisi liittyy. Se on ainoa laajentumissuunta, mikä heillä on jäljellä. Onkin mielenkiintoinen kysymys, yrittääkö Venäjän bisnesintressit laajentua myös Afganistanin ja Pakistanin suuntaan nyt, kun amerikkalaisten läsnäolo heikentyy siellä. Kaikki nämä ovat kuitenkin varsin heikkoja ja alhaisen jalostusasteen talouksia.
Yleisesti tuntuu, että bisnesihmiset Venäjällä karttelevat koko Ukrainan kriisiä keskusteluissa. Joko he pelkäävät kommentoida, tai sitten asia vaivaa heitä, mutta he eivät oikein voi sille mitään. He toivovat, että se on ”eräänlainen ohimenevä markkinahäiriö”. Ehkä he kokevat, että kriisi on kaukainen asia, ja toivovat, ettei se edes heidän elämäänsä vaikuta. Ne, joilla on vähemmän kansainvälisiä yhteyksiä, eivät pakosta edes ymmärrä miten asiaan maailmalla suhtaudutaan.
Venäläisten liikemiesten mielestä joku hämminki Ukrainassa ei ole edes niin iso kysymys, eivätkä he ihan ymmärrä, miksi jotkut ottavat sen niin vakavasti. Eräs venäläinen bisnesmies selitti juuri minulle, että liikemiehet lännessä eivät vain tiedä asioita ja pelkäävät siksi, ”kyllä täällä bisnes menee ihan normaalisti eteenpäin”. Kun sanoin, että kyllä tällainen tilanne nyt väistämättä vaikuttaa haluun sijoittaa, hän kuittasi, että ”ihmiset katsovat liikaa televisiota, minä keskityn vain tekemään bisnestä”.
Propaganda venäläisessä mediassa on rankkaa. Ukrainan hallinto leimataan fasisteiksi ja natseiksi, heitä näytetään mitä kummallisemmissa kohtauksissa, missä venäläisiä kiusataan (jossain kohtauksessa esimerkiksi uusi ukrainalainen viraston johtaja muun muassa veti kravatista venäläisiä työntekijöitä ja kiusasi heitä, kun uutisen mukaan ”he koittivat lain mukaan hoitaa tehtäviään”). Usein viitataan siihen, että Ukrainan parlamentissa on uusnatseja, ja siltä osin on väärin väittää, että se edustaa ”eurooppalaisia arvoja”. Tämä on hyvä tietää, kun arvioi tavallisten venäläisten ajatuksia asiasta. Tilanteesta on helppo saada hieman tuntumaan lännessäkin katsomalla vaikka venäläistä RT-uutiskanavaa. Lisäksi voidaan varmaan objektiivisesti sanoa, että Ukrainan hallinto ei ole vielä kunnossa eikä kovin demokraattinen, mutta toinen kysymys on, miten se parhaiten saadaan sellaiseksi.
Tunnen liikemiehen, joka on ollut Venäjällä diplomaattina, valtion hallinnossa ja nyt liike-elämässä. Hän ymmärtää politiikkaa ja bisnestä. Nyt hän johtaa sijoitusanalyysien tekoa sijoitusyhtiössä. Hänen päähuolensa on Venäjän talous, sillä viime vuosi oli huono. Ennuste jo ennen näitä ongelmia oli, että tämän vuoden kasvu on nolla. Tuttavani halusi kuitenkin selittää minulle ettei Ukrainan tilanne ole ollenkaan yksinkertainen. Hänen mukaansa nykyinen Ukraina on keinotekoinen valtio, jos ajatellaan sen aluetta, kansallisuuksia ja historiaa. Vastasin hänelle, että aika moni maa Euroopassa voisi alkaa väittää, että tietyt alueet ovat joskus olleet heidän tai miten joku alue on keinotekoinen. Hän kuitenkin vain toisti sitä, että tilannetta ei pidä yksinkertaistaa. Osa alueista on venäläisiä ja siksi siellä oikeasti saadaan tällaisia äänestystuloksia. Hänen mukaansa hmiset haluavat olla osa Venäjää. Hän sanoi myös, ettei hän usko, että nykyinen Ukrainan hallinto edustaa koko kansaa ja jatkoi ”että voidaan vielä nähdä toinen vallankumous ja nykyisten vallanpitäjien pitää paeta”.
Olen jutellut tilanteesta myös eri maista olevien liike-elämän ja talousjärjestöjen edustajien kanssa. Osa on sitä mieltä, että nyt jos koskaan tällaista bisnesyhteistyötä pitää jatkaa. Liike-elämässä toimivien venäläisten on nähtävä, että asiallinen tapa toimia on paras. Näin Venäjä ei koe joutuneensa uhatuksi. Muuten vaarassa ei ole pelkästään Ukraina vaan myös Moldova ja ehkä muitakin. Moni amerikkalainen on puolestaan ”wait and see” moodissa, mutta heidän keskuudestaan on alkanut tulla myös voimakkaampaa arvostelua tilanteen kehittymisestä. Olen kuullut myös saksalaisia, jotka miettivät, voiko bisnestä Venäjälle enää jatkaa. Britannian pääministeri Cameron totesi juuri, että Venäjä tulee jättää kokonaan ulos G8-ryhmästä. Usealla suunnalla on alettu ajatella, ettei tämä ole vain häiriö. Venäjä ei ole osa normaaleilla pelisäännöillä pelaavaa liikemaailma ja siellä poliittinen riski on huomattava. Ajatellaan, että sen toiminnalle on pakko asettaa rajat.
Suomalaisilta poliitikoilta ja liike-elämän edustajilta on sen sijaan kuulunut hyvin varovaista ja jopa Venäjää ymmärtäviä arvioita. Osa korostaa Venäjän kaupan tärkeyttä Suomen nykyisessä taloustilanteessa, osa korostaa kahdenvälisiä suhteita ja osa jopa miettii, että Suomelle tämä voisi olla mahdollisuus uuteen erityisasemaan kuten neuvostoaikana. Yksi tapaamani suomalaisjohtaja vain nauroi, ettei politiikan pidä bisnekseen vaikuttaa, ”Venäjällä on mahdollisuuksia”. The Moscow Times lehden siteeraama suomalaisjohtaja sanoi, että jos EU menee pakotteisiin, ”Europe is dead.”
Hyvä kysymys on myös, edustaako Putin ja hänen lähipiirinsä viimeistä sukupolvea omine ajatuksineen, ja onko nuoremmat kansainvälisesti bisnestä tehneet oppineet kokonaan toisenlaiseen maailmaan? Olisiko sittenkin tärkeää jatkaa yhteistyötä uuden sukupolven kanssa ja toivoa parempaa sitten kun Putinin sukupolvi väistyy? Tätä on vielä vaikea sanoa.
Minusta suomalaisten huolestuminen jostain bisnestappioista tai tämän vuoden kasvusta tilanteessa, jossa joudutaan ottamaan poliittisesti tiukempi linja ja asetetaan pakotteita, ovat vähintään naiiveja, jopa typeriä. Raja on vedettävä, eikä kaikkea pidä ymmärtää ja suvaita. Minä uskon, että on myös bisneksen etu pitkällä aikavälillä, että maailmassa toimitaan kansainvälisten sopimusten mukaan sekä kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja vapaata tiedonkulkua. Viime vuodet ovat osoittaneet, että itsevaltainen hallinto voi kaatua milloin tahansa, jos sen toimintatavat eivät kestä avointa tarkastelua.
Pitää myös katsoa absoluuttisia numeroita. Suomen viennistä on toki 10% Venäjälle, mutta Suomen suurin ongelma on, että muu vienti on pudonnut pahasti, eikä se rakennemuutosten takia ole kilpailukykyistä. Ei varmastikaan ole pitkän tähtäimen etu haaveilla paluusta kumisaapas-sinkkiämpäri vaihtokauppaan ja suomettumisen aikaan, vaikka jopa USA:n entisen presidentin Jimmy Carterin neuvonantaja Financial Timesin sivuilla jo puhui Suomen tiestä malliksi Venäjän naapureille. Se aika toivottavasti jäi 1970-luvulle.
Nyt on typerää ajatella, että Venäjän kanssa on kaikki kuten ennen ja viimeaikaiset tapahtumat eivät vaikuttaisi bisnekseen ja talouteen. Venäjän hallinnon nykymalli on riski taloudelle, osalle naapurimaita ja myös osalle Venäjän omista kansalaisista. Mutta toisin kuin Neuvostoliiton aikana, Venäjä on varsin riippuvainen ulkomaista. Ilman ydinasetta Venäjä olisi varsin merkityksetön tekijä maailman taloudessa. Lisäksi esimerkiksi muut öljyn tuottajamaat voivat nähdä tämän mahdollisuutena itselleen.
Minun on vaikea kuvitella kaikkien venäläisten luksus-brändeihin tottuneiden rikkaiden pitävän siitä, että heidän taloustilanteensa heikkenee, tai siitä etteivät enää itse voi mennä Lontooseen tai New Yorkiin shoppailemaan eivätkä lapsensa pääse länsikouluihin. Ei Suomen tai EU:n talous kaadu Venäjän pakotteisiin. Se voi kaatua vain omiin rakenneongelmiin, ja kauppa alhaisen jalostusasteen Venäjän kanssa on vain tapa pitkittää rakennemuutoksia. Maailman talous, uudet teknologiat ja jalostusaste kasvaa kokonaan muualla, ja sieltä Suomen ja eurooppalaisten pitää kyetä voittamaan liiketoimintaa. Historia on opettanut, että myöntyväisyyspolitiikalla on rajansa. Yleensä ongelmat on syytä ratkaista kovalla kädellä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Nimimerkki Liikemies on Venäjän ja idänkaupan parissa työskentelevä henkilö, joka työtehtäviensä vuoksi haluaa pysytellä nimettömänä
http://www.suomensotilas.fi/fi/arti...et-suomelle-haitallisia#.UzFLBmjTLz8.facebook
