US Navy - Yhdysvaltain laivasto

Muistaakseni jossakin oli ammuksen hinnaksi mainittu 800 000 USD kipale, muistankohan oikein? Onhan se vähän halvempi kuin ohjus, mutta kokonaisuudessa, jos lavetit pitäisi modata vielä raskaasti (ehkä ei edes mahdollista) niin päätös on sitten tämä, ettei tehdä. Mitä tulee tieteellis-teknolgiseen toiminnan tasoon, on se asia vielä niin, että USA:ssa keksitään ja kehitetään, Kiinassa tehdään halpa kopio...
Otin hinnan esille, koska aikanaan raidetykkiä perusteltiin juurikin hintansa vuoksi järkeväksi hankkeeksi.
 
Hinta-arviot tällaisissa uusia ratkaisuja käyttävissä aseprojekteissa ei aina tahdo toteutua, etenkään ensimmäisissä iteraatioissa. Zumwalttien 'Advanced Gun Systemin' piti olla halpa kuin saippua verrattuna ohjusten ampumiseen, sitten kun paperia alettiin vääntämään teräkseksi niin tulos oli hiukan toinen...
 
Raidetykki on mun nähäkseni vähän sellanen wunderwaffe mitä on lupailtu 80-luvulta saakka, mutta käytännön sovellukset ovat vähän kuin fuusioreaktori, kohta 50 vuotta 50 vuoden päässä...
Aikanaan myös superyliäänikoneiden piti olla se ihmease millä sodat voitetaan ja mikä olisi vääjäämätön ilmailun tulevaisuus. Teollisuus ja esikunnat uskoivat omaa hypeään, ja krapulaa selviteltiinkin sitten seuraava vuosikymmen. Tulevaisuusvisioissa myös jatkuvasti ennustetaan seuraavaa sotaa käytävän lasertykeillä. Käytännössä edes ohjustentorjuntalaserin kehittäminen ja yleistyminen on ollut sangen takkuista.

Vastaavasti molemmissa isoissa rähinöissä mentiin supertykkien kanssa jo naurettavuuksiin saakka, eikä niillä varsinkaan sitomiinsa resursseihin nähden saavutettu juuri muuta kuin propagandahyötyä. Paris-Geschutzilla saatiin ammuttua jotain 150 kranaattia, jotka vaativat yhtä monta siviiliä - siis aika marginaalinen vaikutus, kun jo WW1 raskaan pommikoneen iskulla saavutettiin samoja tuloksia. Gustav ja Dora olivat jokseenkin yhtä hyödyttömiä.

Eli summa summarum: mullistavalla teknologialla on paha taipumus hypettää diaesityksissä ja visioissa, ja lyssähtää todellisuudessa - oikeastaan sitä todennäköisemmin, mitä megalomaanisempi visio on. Sodankäyntiä rajusti mullistaneet keksinnöt tuppaavat olemaan paljon pienempiä ja yksinkertaisempia, vaikka tietysti joitain atomipommin kaltaisia poikkeuksia on.
 
Eikös yksi wunderwaffe juuri nyt ole se joka korvaa nuo superyliäänikoneet - eli hypersooniset ohjukset? Koneen ei tarvi lentää niin nopeasti kunhan ohjus lentää niin että sen torjuminen on vaikeaa ja kantama on tarpeeksi suuri.

Toinen ehdokas tähän sarjaan on dronet joiden tehosta on jo paljon näyttöä jos vastapuolella ei torjuntakeinoja ole.
 
Taitaa se tämän päivän wunderwaffe olla se venäläinen ydinvoimalla toimiva torpedo joka kulkee muistaakseni jopa satoja kilometrejä maaliinsa.
 
Puhutko nyt Poseidonista? Sehän on lähinnä tuomiopäivän ase, jolla on tarkoitus tehdä Venäjää vastaan hyökkääminen mahdollisimman ikäväksi MAD-hengessä. Aseessa ei sinänsä ole mitään teknisesti mahdotonta tai ihmeellistä...
 
Juu kyllä se tuo oli.
 
Eikös yksi wunderwaffe juuri nyt ole se joka korvaa nuo superyliäänikoneet - eli hypersooniset ohjukset? Koneen ei tarvi lentää niin nopeasti kunhan ohjus lentää niin että sen torjuminen on vaikeaa ja kantama on tarpeeksi suuri.

Toinen ehdokas tähän sarjaan on dronet joiden tehosta on jo paljon näyttöä jos vastapuolella ei torjuntakeinoja ole.

Nojaano, niitä superyliäänikoneitahan (Mach 3 +) ei koskaan tullut, kun it-ohjuksista alkoi tulla sellainen wunderwaffe niitä vastaan. Laukaisualustoista varmaan halutaan vastaisuudessakin yliäänisiä, jottei niiden torjunta ilmassa kävisi turhan helpoksi ja taktinen liikkuvuus muutenkin ketterämpää. Nämä nykyisen sukupolven yliäänipommikoneet (Tu-22M3, Tu-160, B-1B) ovat ihan erilaisessa tehtäväprofiilissa kuin ne supermurhakullit, ne yleensä pyrkivät lähestymään kohdetta huomaamatta matalalla ja tekevät vasta läpimurtoryntäyksensä huippunopeudella.

Ballistinen ohjus taas on vähän sellainen wunderwaffe, minkä torjuminen on melkeinpä mahdotonta varsinkin MIRV-kärkisenä. Tämä on niitä harvoja esimerkkejä milloin kallis ja monimutkainen superaseprojketi on todella ollut game-changer. En näe että hypersooninen ohjus olisi enempää kuin luonnollinen jatkumo ICBM:stä.
 
Minä olin käsittänyt että hypersooniset ohjukset ovat enemmän taktisia vaikeasti torjuttavia pitkänmatkan ohjuksia - esim. tukialusten upottamiseen kuin joukkotuhoaseita niin kuin ne ydinkärjellä varustetut. Voi ampua lentokoneesta tai laivasta. Ehkä sukellusveneestäkin jossain vaiheessa.
 
Ammutaan myös maasta ja ovat ainakin jenkeillä alkuvaiheessa konventionaalisia aseita. US Armylla pitäisi olla 2 vuoden päästä prototyyppi patteri jota voidaan tarvittaessa käyttää myös operatiivisesti.

original.jpg
 
Minä olin käsittänyt että hypersooniset ohjukset ovat enemmän taktisia vaikeasti torjuttavia pitkänmatkan ohjuksia - esim. tukialusten upottamiseen kuin joukkotuhoaseita niin kuin ne ydinkärjellä varustetut. Voi ampua lentokoneesta tai laivasta. Ehkä sukellusveneestäkin jossain vaiheessa.

Voi olla, en oo tarkemmin perehtyny niihin - tosin esmes venäläinen Kh-47 on tarkoitettu varustettavaksi (myös) taktisella ydinkärjellä. Myös ensimmäiset ballistiset ohjukset olivat taktisia (tosin lähinnä koska kantama ei tahtonut muuhun riittää - toki taktisia ballistisia ohjuksia on koko ajan kehitetty rinnalla, kuten vaikka Scud tai FROG). Tällaisella voi tietysti tehdä myös strategisen iskun sopivaan maaliin.

Mutta nyt aletaan karata jo aika kauaksi aiheesta. Mun tarkoitus oli vain huomauttaa, että paperilla on kautta aikain esitetty vaikka millaista wunderwaffea, hyvin harva niistä on toteutunut ainakaan siinä merkityksessä tai mittakaavassa kuin hypetettiin. Niiden reunaehtojen yli kävelee hyvin usein hinta, koko, monimutkaisuus, kömpelyys taikka näiden kaikkien yhdistelmänä silkka arkirealismi.
 
Nearly two-thirds of the aircraft flying off U.S. Navy carriers could be unmanned someday, including the possibility of drone fighter jets, a top aviation leader said this week.

Like the Air Force, the Navy will take a "family of systems" approach to its next-generation air dominance, or NGAD, program, which will use aircraft, sensors and other equipment that complement one another and work together to stave off threats, Rear Adm. Gregory Harris, the chief of naval operations' air warfare directorate, said during a Navy League event Tuesday.

"We expect that that family of systems will be a combination of manned and unmanned right now, notionally looking at and driving toward an air wing that has a 40-60 unmanned/manned split. And over time ... shift that to a 60-40 unmanned/manned split," Harris said.
 
Amerikkalaisten seuraksi menee myöhemmin tänä vuonna Brittien HMS Queen Elizabeth saattueineen. Mukan Brittien omia F-35:is sekä laivue USMC:lta

Kuninkaallinen laivasto on lähettänyt massiivisen tukialusryhmän vahvistamaan läsnäoloaan Kaakkois-Aasian suunnalla, jonka merialueilla Kiina toimii päivä päivältä aggressiivisemmin.

Tukialusryhmää johtaa uusi HMS Queen Elizabeth -lentotukialus. Siihen kuuluvat lisäksi Tyypin 45 hävittäjät HMS Defender ja HMS Diamond, Tyypin 23 sukellusveneentorjuntafregatit HMS Kent ja HMS Richmond sekä huoltoalukset Fort Victoria ja Tidespring. Iskuryhmää seuraa myös uudehko Astute-luokan ydinsukellusvene.
Iskuryhmän kokoonpano edustaa merkittävää osaa koko Iso-Britannian merivoimista, jossa on yhteensä vain 19 hävittäjä- ja fregatti-tasoista pinta-alusta.

Iso-Britannian laivasto-osastoa vahvistaa tällä kertaa kuitenkin myös Yhdysvaltojen merivoimien Arleigh Burke -luokan hävittäjä USS The Sullivans sekä Alankomaiden merivoimien fregatti HNLMS Evertse.

Lisäksi on huomioitavaa, että HMS Queen Elizabethillä on vain kahdeksan kuninkaallisten ilmavoimien F-35B -hävittäjää. Loput lentotukialuksen kalustosta muodostaa kymmenen Yhdysvaltojen merijalkaväen F-35B -hävittäjää. Tämä siksi, että Iso-Britannia on tilannut vain 48 tukialuskäyttöön soveltuvaa F-35B -hävittäjää, joista vasta 21 on toimitettu.

Vaikuttaahan tuo vähän surulliselta, mutta kait jossain nyt vähän yksikseen jääneiden brittienkin on voimaa osoitettava. Euroopassa maa on kuitenkin vähän kuin herran kukkarossa, niin kai se voimaprojektio Aasiassa on aika luonnollinen valinta, varsinkin kun nyt brexitin jälkeen lienee vähän pakko lämmittää entuudestaan suhteita amerikanserkkuun, jolle varmaan se pienikin tuki on sentään sydäntä lämmittävä tuki. Ajatus kinkkien voimaprojektion vastustamisesta tulevaisuudessa yksinään ei varmasti miellytä amerikkalaisia.
 
Viimeksi muokattu:
"The Navy is set to debut its first at-sea hypersonic missiles aboard one of the service’s three Zumwalt-class destroyers in four years, Chief of Naval Operations Adm. Mike Gilday said on Tuesday.

Rather than have the Navy’s first weapons capable of traveling Mach 5 of faster fire from guided-missile submarines “by 2025,” as previously planned, Gilday said that the Zumwalts would be the first platform to field hypersonics during an event at the Center for Strategic and Budgetary Assessments."

Back
Top