US Navy - Yhdysvaltain laivasto

Tämä. Islanti on kyllä sen verran rikas maa, että paukut pitäisi löytyä ehkä mekanisoidulle prikaatille ja siihen päälle moottoroituja taisteluosastoja ja parinkymmenen hävittäjän ilmavoimat ja muutama ohjusvene merivoimille.
Ei kai nyt sentään kuitenkaan 350 tuhannella asukkaalla parinkymmenen hävittäjän ilmavoimia.
 
Ei edes vaikka 3000 miehen/naisen prikaatia. Pataljoonan saisivat rauhan aikana kasaan tuolla väellä.
 
Siis tajuatteko te, että Islannin väkiluku on noin puolet Helsingin väkiluvusta, eikä se pystyisi torjumaan mitään nykyaikaista valtameren ylittävää hyökkääjää? Mitä etua Islanti saisi sillä, että se käyttäisi rahaa siihen, mihin sillä ei olisi varaa mutta minkä USA tekee sen puolesta? Maksaisivat tavalaan samasta asiasta kahteen kertaan eivätkä silti saisi rahoilleen vastinetta. Se puolustussopimuksen turvatakuu on se vuokra, mitä USA ja NATO maksvat Islannin maaperän käytöstä. Islannin paras puolustus on toiseen maailmansotaan saakka ollut sen syrjäisyys ja mitättömyys, eikä sillä ollut käytännössä strategista merkitystä vuosisatoihin ennen sitä. Karu ja vähäväkinen saari vailla luonnonvaroja, joilla huoltaa laivoja ehkä jotain suolakalaa lukuunottamatta.

Paljon suuremmat viikinkitaustaiset valtiontmurenivat toisessa rähinässä kahdessa tunnissa ja kolmessa kuukaudessa. Niiden väkimäärät olivat noin 15-kertaisia Islantiin nähden.

Tää on vähän kuin vaatisi Turkua varustamaan oman mekanisoidun prikaatin. Tai Ahvenanmaata edes komppaniaa. Valoja tauluun nyt jumaliste.
 
Kyllä Ahvenanmaan soisi yhden komppanian perustamaan. Kriisin tullen voisivat ajaa muutaman rekan lentokentän kiitoradalle ja olla suojaamassa suomalaisten maihinnousua. Heidän paikallituntemuksensa olisi arvokasta. En ymmärrä tota pointtia että jos toiset suojelee ei itse tarvi tehdä mitään. Islannissa olisi varmaan kriisin puhjetessa pajon tehtäviä paikallipataljoonille. Mutta omapa on asiansa. Mennään mekin Natoon ja laitetaan hanskat tiskiin,säästyneille miljardeille kyllä politikot keksii mielellään käyttöä.
 
Tarkoitan sodan ajan vahvuutta.

Minusta Reykjavikin paikallispataljoona olisi heille ihan hyvä panostus.

Hassua miten ihmiset ovat muuttuneet, koska olen lukenut paljon islantilaisia saagoja. Ihan eri meininki...
 
En ymmärrä tota pointtia että jos toiset suojelee ei itse tarvi tehdä mitään. Islannissa olisi varmaan kriisin puhjetessa pajon tehtäviä paikallipataljoonille. Mutta omapa on asiansa. Mennään mekin Natoon ja laitetaan hanskat tiskiin,säästyneille miljardeille kyllä politikot keksii mielellään käyttöä.

Vastasit itse eisttämääsi kysymykseen. Islanti on kertakaikkiaan niin pieni maa, ettei se saisi aikaan merkittäviä asevoimia ilman suhteessa valtavia panostuksia. Sijaintinsa ja liittolaisuutensa vuoksi Islanti on tilanteessa, missä mikä tahansa hyökkääjä joutuisi käyttämään sitä vastaan niin suurta voimaa, että pari paikallispataljoonaa pyyhkäistäisiin tulivoimalla pois. Islanti ei siis hyötyisi armeijan perustamisesta juuri mitään, mutta miljardiluokan kustannukset tulisivat maksettavaksi joka vuosi. Käytännössä Islanti ei siis saisi rahoilleen vastinetta.

Islanti ei ole ainoa tällainen maa. Vertailun vuoksi NATO-maa Luxemburgissa on 118 000 16-49-vuotiasta miestä ja miesikäluokan koko 3000, asevoimien koko on täysin nimellinen 450 ammattisotilasta minkä pyörittämiseen yksi EUroopan varakkaimmista maista käyttää 370 miljoonaa dollaria vuodessa. Se on jo ihan näkyvä summa, millä ei saada aikaan kuin noin kaksi vahvistettua komppaniaa vaikka teoriassa miehiä olisi jalkaväkirykmenttiin joka vuosi. Tässä näkyy osin myös suuruuden ekonomia, pienemmillä resursseilla tuppaa saamaan vähemmän suorituskykyä dollaria kohti (rehellisyyden nimissä on tosin myönnettävä, että budjettia mahtavat kurittaa helikopterien käyttö ja NATO:n AWACS-koneiden tukeutumineen Luxemburgiin. Tässäkin keississä minivaltio käytännössä maksaa tällä tavoin vuokraa liittolaisuudestaan)

Nämä ovat syvällä liittolaismaiden sisällä ja/tai suojeluksessa olevia pienvaltioita. Niiden tilanteesta ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä 15 vertaa suuremman Suomen tilanteeseen, olimme sotilasliitossa tai emme. Tietenkin Islanti voisi perustaa kodinturvajoukot, mutta ilmeisesti historiallisista syistä tähän ei ole ollut poliittista tahtoa.
 
Vertailun vuoksi Viro pyörittää ihan kohtuullisen kokoista asevoimaa n. 2 prosentilla bruttokansantuotteesta. Viime vuonna Viro käytti puolustukseen 571 miljoonaa dollaria. Islannin BKT:sta 2 prosenttia olisi 518 miljoonaa dollaria.

Realiteetit ovat sitten toinen asia. Kun sijainti on strateginen ja kaukana vihollisista, kun kukaan tuskin hyökkää ilman suurvaltakarkeloita ja kun resurssit eivät kuitenkaan riitä aidosti itsenäiseen puolustukseen, niin miksi vaivautua? Paremman tuoton rahalle saa käyttämällä sen kansan hyvinvointiin. Kyllä ne jenkit järjestävät itse esikuntansa vartioinnin.
 
Niinpä. Islannin puolustaminen on muutenkin huvittava paradoksi. Ainoa tilanne, jolloin kukaan hyökkäisi Islantiin on se, jos siellä on armeija:).

Maa itsessään ei kiinnostaisi ketään, mutta koska Jenkit ovat siellä suojaamassa omaa Euroopan saattuereittiään, se kiinnostaa myös Venäjää.

Eli Islantilaisten kannalta tilanne on hyvä. Jos Jenkit lähtevät, he ovat turvassa. Jos Jenkit eivät lähde he ovat turvassa. Vain silloin, jos Jenkit lähtevät ja heillä olisi oma armeija he olisivat vaarassa.
 
Eli kylmän sodan aikainen NL tai tulevaisuudessa Kiina ei haluaisi missään olosuhteissa Pohjois-Atlantin strategisinta saarta lähipiiriinsä, jos se olisi liittoutumaton...? :rolleyes:
 
Mitä ne sillä tekisivät?

Sinne sijoitettuja joukkoja on mahdoton huoltaa. Jenkkien meriylivoima pitää huolen siitä. Ilmavoimia ei kannata sinne sijoittaa, koska ne olisivat jatkuvan isku-uhan alla niin tukialuksilta kuin risteilyohjusten taholta. Pintalaivastoa Venäjällä ei ole ja Kiinaa et tule Pohjois-Atlantilla näkemään omana elinaikanasi. Ja vaikka laivoja olisi, nekin voidaan tuhota kaukaa ohjuksin. Sukellusvenetukikohtia tuolla ei ole ja rakentaminen veisi vuosia.

Islannin ainoa arvo on toimia Jenkkien eteen työnnettynä sukellusveneiden valvonta-asemana ja tutka-asemana. Jotka olisi tuhottu mahdollisen sodan alkaessa melko nopeasti. Jenkit tiesivät nämä asiat aivan hyvin. Siksi Islantiin ei ole koskaan rakennettu mitään valtaisia asemia tai pidetty tuhansia ukkeleita turvaamassa paikkaa. Jenkit tiesivät ettei sinne tulla hyökkäämään muuten kuin ilmavoimilla tai risteilyohjuksilla.

Venäjälle saarella itsessään ei ole mitään arvoa jo pelkästään siksi, että sinne meneminen olisi itsemurha.
 
Vertailun vuoksi Viro pyörittää ihan kohtuullisen kokoista asevoimaa n. 2 prosentilla bruttokansantuotteesta. Viime vuonna Viro käytti puolustukseen 571 miljoonaa dollaria. Islannin BKT:sta 2 prosenttia olisi 518 miljoonaa dollaria.

Realiteetit ovat sitten toinen asia. Kun sijainti on strateginen ja kaukana vihollisista, kun kukaan tuskin hyökkää ilman suurvaltakarkeloita ja kun resurssit eivät kuitenkaan riitä aidosti itsenäiseen puolustukseen, niin miksi vaivautua? Paremman tuoton rahalle saa käyttämällä sen kansan hyvinvointiin. Kyllä ne jenkit järjestävät itse esikuntansa vartioinnin.

Vironkin väkiluku on kuitenkin jo viisinkertainen Islantiin verraten eli väkeä on jo irrotettavissa asevoimiin muun yhteikunnan merkittävästi kärsimättä. Viron ratkaisua sanelee myös täsmälleen sama geopolitiikka kuin Suomeakin: se on aivan mahdollisen sodankäynnin eturivissä, joten asevoimiin käytetyistä varoista on suoraa turvallisuushyötyä pelotteena. Islannilla ei oikein ole opponenttia jota varten luoda pelotetta.
Muutoinhan sanot tässä samaa mitä sanoin jo yöllä. Toistan näkemykseni siitä, että Islannin kaltainen strateginen kumppani maksaa siitä puolustuksestaan tarjoamalla tukikohtia.
 
Islannin sisäministeriön erikoisjoukot harjoittelevat säännöllisesti eri maiden asevoimien erikoisjoukkojen kanssa. Nämä ilmeisesti ovat Islannin timanttinyrkki. Maahanlaskua eivät kyllä kykene torjumaan mutta jonkin pienten vihreiden miesten operaation kylläkin.
Edit: joidenkin tietojen mukaan olivat Jugoslaviassa suorittamassa korkean profiilin kiinniottoja.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Ei mitenkään tavatonta, vaikkakin Viikinkiryhmä on poliisiyksikkö. Eri maiden erikoisryhmät harjoittelevat sangen tiiviisti keskenään, erityisesti NATOssa, ja Viikinkiryhmäkin on Norjan poliisin Delta-ryhmän kouluttama. Islannilla on myös rauhanturvakomppania ICRU, joka on palvellut Jugoslaviassa ja Kosovossa. Tuskin poliisin viikinkiryhmä sentään, vaikka noin pienessä maassa tietty samat henkilöt ovat voineet palvella kummassakin yksikössä.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Islanti osana liittokuntaa pitäisi olla velvollinen osallistumaan sotatilanteessa myös muiden Nato maiden puolustukseen. Islantilainen pataljoona voisi toimia osana esim. jotain norjalaista yksikköä. Mielestäni edelleen myös pienen maan tulee kantaa vastuunsa yhteisten arvojen puolustamisesta ,edes symbolisella tasolla.
 
Mitä ne sillä tekisivät?

Sinne sijoitettuja joukkoja on mahdoton huoltaa. Jenkkien meriylivoima pitää huolen siitä. Ilmavoimia ei kannata sinne sijoittaa, koska ne olisivat jatkuvan isku-uhan alla niin tukialuksilta kuin risteilyohjusten taholta. Pintalaivastoa Venäjällä ei ole ja Kiinaa et tule Pohjois-Atlantilla näkemään omana elinaikanasi. Ja vaikka laivoja olisi, nekin voidaan tuhota kaukaa ohjuksin. Sukellusvenetukikohtia tuolla ei ole ja rakentaminen veisi vuosia.

Islannin ainoa arvo on toimia Jenkkien eteen työnnettynä sukellusveneiden valvonta-asemana ja tutka-asemana. Jotka olisi tuhottu mahdollisen sodan alkaessa melko nopeasti. Jenkit tiesivät nämä asiat aivan hyvin. Siksi Islantiin ei ole koskaan rakennettu mitään valtaisia asemia tai pidetty tuhansia ukkeleita turvaamassa paikkaa. Jenkit tiesivät ettei sinne tulla hyökkäämään muuten kuin ilmavoimilla tai risteilyohjuksilla.

Venäjälle saarella itsessään ei ole mitään arvoa jo pelkästään siksi, että sinne meneminen olisi itsemurha.

Ja venäläiset eivät ole koskaan lähettäneet joukkojaan itsemurhatehtäviin?

Olen osittain samaa mieltä vaikeuksista joita venäläiset kohtaisivat, mutta huollon osalta en, ilmakuljetuksin voidaan saarta huoltaa ja täydentää suhteellisen helposti. Ainoastaan polttoaine ja raskaat pommit on hankala tapaus. Nekään eivät ole mahdottomia.

Riittävästi hävittäjiä, pari tankkeria ja tutkakoneita tekee Islannnista vaikean palan, varsinkin jos saaren ympäristöön saadaan sukellusveneitä partioon ja maalle riittävästi ilmatorjuntaan ja meritorjuntaohjuksia. Mikään ei ole mahdotonta, mutta voisi olla verinen urakka vallata saaret takaisin.
 
Tarkoitukseni ei ollut väittää, etteikö Islantia voi vallata. Siinä vain ei ole mitään järkeä koska sen valtaamisesta ei ole mitään hyötyä vaan vain menetettyjä resursseja.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Tarkoitukseni ei ollut väittää, etteikö Islantia voi vallata. Siinä vain ei ole mitään järkeä koska sen valtaamisesta ei ole mitään hyötyä vaan vain menetettyjä resursseja.
Jos se sitoo sillanpäänä vihollisen voimia, niin silloin siitä on saarretulle Venäjälle hyötyä. Venäjälle kaikki sotatoimet jotka se voi siirtää kauas omilta rajoiltaan on tervetulleita. Ja Islanti valtaamalla he saavat vaikeutettua Pohjois-Euroopan huoltoa jenkeistä, kaikki pitää kiertää etelämpää, tai erittäin vahvoissa saattueissa. Pitkän kantaman meritorjunta ja ilmatorjuntaohjukset Islannissa olisivat ikäviä. Islanti, Huippuvuoret, Ahvenanmaa ja Gotlanti Kaliningradin lisäksi olisivat Venäjälle märkä päiväuni mitä tulee eteentyönnettyihin tuliasemiin. Niin kauan kuin länsi joutuisi sitomaan voimia niiden murjomiseen, Venäjä saisi rauhassa järjestellä mantereen suunnitelmien toteutusta.

Edit. Ellei ole siinä kohdassa saanut jo pataan Puolalta.
 
Back
Top