Tässä taas vähemmän hyödylliset 2 senttiä: sain kokeiluerän (=2 kappaletta) pleittejä, joiden materiaali on "Hardox 500 vastaavaa", ainepaksuus 10 mm, sivun mitta 200 mm. Nohevassa kokeilijahengessä otin mukaan 7.62x39 ja 7.62x51 -paukuttimet ja eikun radalle. Amet 100 metriä, kaksi "AK"-laukausta ja kaksi pleittiä nurin.
Maaleille saavuttua oli hiukan "häh"-hetki: nätin lyijykukan sijaan molemmissa lätkissä oli yli millin syvyinen kuoppa. Tarkastin vielä patruunat, mutta ei ollut tullut mokaa eli keernatonta tavaraa lähti piipusta. Melto keernakin kuopittaa terästä kun ikävästi sattuu. Ei kuitenkaan lupaava alku, kuopille saman tien menevä pleitti on huono idea turvallisuusmielessä.
Päätin piruuttani ampua myös pitkällä patruunalla. A-tarvikkeena 9,4 gramman luodilla ladattu Barnaul, lähtönopeus lienee tuosta aika pitkästä piipusta luokkaa 840 m/s. Poks poks... Ja molemmista lätkistä puhdas läpäisy!
Ammuin vielä tarkastuskierroksen, ja sama homma: molemmilla puhtaasti läpi.
En osaa antaa metallurgisia, aseteknisiä tai hengellisiä selityksiä aiheelle, mutta faktaa on se että esim. ohutkuorista vastustajan vaunua kurmoottaisin jälkimmäisellä kaliiperilla paljonkin mieluummin kuin ensimmäisellä.
Sen verran olin yllättynyt (ja pettynyt, tavarantoimittajakandidaattiin siis) etten älynnyt ampua kasvavalla kohtauskulmalla. Olisi ollut ihan kiinnostavaa seurata missä vaiheessa alkaa sirvahtaa.
Tarinan opetus? Isommalla pyssyllä tekee enemmän pahaa - jos osuu, jos jaksaa kantaa tarviketta, jos ja jos... Sinällään kumpikin asekonstruktio on yli 50 vuotta vanha, samoin patruuna, ja monissa sodissa koeteltu. Toimisivat yhtä lailla Suomessakin, edelleen.
(Mistähän saisi kumipleittejä? Tai kuka tekisi halavalla aidosta Hardoxista...)