Uusi taistelijan ase

Millä tavalla Kalashnikovit polkevat teknisesti 60-luvulla, ko. ase otettiin Neuvostoliitossa käyttöön vuonna 1947. Tekniset ratkaisut on kopioitu monta kymmentä vuotta aikaisemmin ilmestyneistä aseista ja konsepti taas 40-luvun heiniä. On väärin vähätellä asetta iällä, koska se oli aikaansa edellä otettaessa käyttöön. Varsinkin, kun aseiden toimintatavoissa ei ole tapahtunut mitään suuria keksintöjä sitten herra Browningin uran pl. G11 ja hylsytön ammus.

Kalashnikoviin (muttei suomalaiseen) on helppo ja edullinen asentaa optiikkaa, siihen on useita vaihtoehtoja. Joko käytetään, kaasumännän suojaputken korvaajaa (Ultimak), sivujalkaa (myös suomalaiset) tai sitten takatähtäimeen ja rekyylijousen karaan (purkunappiin) kiinnittyvää ns. dogleg-tyyppinen kisko (esim. Kbs wz. 1996 Beryl ja muutamat kaupalliset lisäosat), jossa kansi voi olla tai ei ole erillinen osa.

Millä tavalla aito Kalashnikovi on ergonomialtaan huonompi kuin suomalainen RK? Eroa tuskin on, koska hallintalaitteet ovat täsmälleen samanlaisia mutta ennen kaikkea Kalashnikoveihin saa kaupasta suoraan osat tehdä siitä huomattavasti parempi. RK-62:een ja 95:een ei ilman Galilin osia ja asesepäntaitoja tehdä juuri mitään. Uudessa AK-103:n versiossa eli ns. 200-sarjassa on kiskoa kuin Pasilassa, siinä kovakromattu piippu, luotettavuutta on parannettu muihin Kalashnikoveihin verrattuna (esim. luisti & lukko) AK74:sta peräisin olevalla rakenteella ja ennen kaikkea ase ei ole painolla pilattu (vrt. RK95). RK-95:ssa on tosin suora perä, hieno juttu mutta ei taida oikein riittää kun samalla aseesta tuli liian etupainoinen.

Magpulin/Bushmasterin/Remingtonin ACR:llä on kyllä potentiaalia ja siitä varmasti saisi ulosmitattua taistelutehoa paljon enemmän kuin RK62/95/AKM -tyyppisistä aseista lisäämättä koulutusta mutta vähän epäilen että saako taistelutehoa taloudellisesti mitattuna samalla tavalla kuin esim. optiikkaa hankkimalla nykyisiin aseisiin. ACR:llä ei oikein tee mitään ilman optiikkaa ja optiikka maksaa vähintään saman verran kuin ase. Täytyy muistaa vanha viisaus, että aseeseen sopiva optiikkaa maksaa yleensä aseen tai kahden verran.

Reservin ampumataito on retuperällä. Minusta olisi hienoa, jos joka jampalle olisi jakaa ACR, optiikkaa, pimeännäkölaitteet, luotiliivit jne. Valitettavasti suurimmalla osalle reserviä ei ole jakaa edes makuupussia. Aika pienen joukon puuhasteluksi jäisi uusi ase.

Siitä tulikin mieleen, että olin tuossa taannoin kolme päivää kertausharjoituksessa ja harjoituksen taso näin aktiivisen reserviläisen kannalta oli surkea. Jos PV olisi käyttänyt nuo 230 euroa, jotka kuittasin harjoituksesta, esim. punapistetähtäimen hankintaan kertautettavan joukon omaa siviilireserviläisasetta omistamattomalle niin taisteluteho tositilanteessa varmasti olisi noussut paljon enemmän kuin kertaamalla joukkueen liikkumismuodot ja opettamaan sormi liipaisimella liikkumista (mutta varmistettuna) ja heittämällä legendaa, että aina osuu hyökkäyksessä 100 metrin päähän kun tipahtaa polville, ampuu ja sitten menee makuulle sivuttaissiirtymineen... Siis mitä vittua, minä ammun aika paljon enkä ole huono ampuja vaikka en pääsekkään kärkeen SRA:n SM-kisoissa ja minä en todellakaan osu aina 100 metrin päähän kun vauhtia on ja eikä edes kuolemanpelko jyskytä takaraivossa.

Kysymys on ennen kaikkea siitä mihin raha käytetään. Se on aikoinaan käytetty huonosti tulevaisuuden kannalta ja niiden ratkaisujen kanssa on elettävä. Mitä PV sitten ikinä keksikään suosittelen hankkimaan itselataavaa kertatulta ampuvan mallin ko. vempeleestä ja ellei se ole mahdollista niin edes samaa patruunaa ja lipasta käyttävän aseen. Sille aseelle saa tehdä haluamansa muutokset ja ennen kaikkea siihen on saatavissa lisäosia riippuen oman lompakon paksuudesta. Se myös mahdollistaa ampumataidon kehittämisen, PV ei sitä mahdollista eikä valtiovalta oikeastaan edes nykyisin halua että reserviläinen osaisi käyttää asetta.
 
commando kirjoitti:
Millä tavalla Kalashnikovit polkevat teknisesti 60-luvulla, ko. ase otettiin Neuvostoliitossa käyttöön vuonna 1947.

En nyt koittanut olla äärettömän spesifi, mutta nykyisetkin mallit vaikuttavat lähinnä vähän muunnelluilta AKM-kivääreiltä. Sekin on 50-luvulla kehitelty.

Millä tavalla aito Kalashnikovi on ergonomialtaan huonompi kuin suomalainen RK?

Ei millään, enkä muuta väitäkään. Uusien aseiden moninkertaisesti parempi ergonomia on ehkä suurin syy valita sellainen parannellun vanhan sijaan. Vanhan järjestelmän kehittämisessä tulee jossain raja vastaan, ja nyt hankittavan kiväärin pitäisi palvella varmaan seuraavat sata vuotta jos laserpyssyjä ei keksitä.

Muutoin olen pääpiirteittäin samaa mieltä kanssasi. Ei tekniikka tee ihmeitä, mutta jotkin nykyajan laitteista voisivat todella palvella reserviläisarmeijan tarpeita, kuten juurikin punapistetähtäin. Ja edelleen, varmaankin kymmenys armeijasta käyttää kivääriä taistelemiseen ja tarvitsisi hyvän ja tehokkaan pelin, loput suoriutuvat rokan keitosta kiinalainen torrakko selässä.
 
commando kirjoitti:
Siitä tulikin mieleen, että olin tuossa taannoin kolme päivää kertausharjoituksessa ja harjoituksen taso näin aktiivisen reserviläisen kannalta oli surkea. Jos PV olisi käyttänyt nuo 230 euroa, jotka kuittasin harjoituksesta, esim. punapistetähtäimen hankintaan kertautettavan joukon omaa siviilireserviläisasetta omistamattomalle niin taisteluteho tositilanteessa varmasti olisi noussut paljon enemmän kuin kertaamalla joukkueen liikkumismuodot ja opettamaan sormi liipaisimella liikkumista (mutta varmistettuna) ja heittämällä legendaa, että aina osuu hyökkäyksessä 100 metrin päähän kun tipahtaa polville, ampuu ja sitten menee makuulle sivuttaissiirtymineen... Siis mitä vittua, minä ammun aika paljon enkä ole huono ampuja vaikka en pääsekkään kärkeen SRA:n SM-kisoissa ja minä en todellakaan osu aina 100 metrin päähän kun vauhtia on ja eikä edes kuolemanpelko jyskytä takaraivossa.

Valitettavasti tilanne on edelleen jossain määrin se, että kaikki ammattisotilaat eivät edelleenkään ole aseenkäsittelytaitojensa ja -oppiensa puolesta lähelläkään nykyaikaa! Kentällä (jalkaväessa) toimiva ammattisotilasväki alkaa jo olemaan oikealla tiellä aseenkäsittelyn osaamisen suhteen..mutta esimerkiksi esikunnissa työskentelevistä useimmilla ei ole hajuakaan siitä, mitkä ovat nykyisin käytössä olevan opit tällä saralla. Sama koskee valitettavasti monia "aselajimiehiä".
Nykypäivän jalkaväessä asia sentään alkaa jo olemaan hyväksyttävällä - jos ei jopa kohta jo lähes hyvällä tasolla. Sieltä se leviää kyllä pikkuhiljaa muuallekin..mutta se ei käy hetkessä. Jalkaväenkin osalta nykytilanteeseen pääseminen vei noin 15 vuotta tai enemmänkin.
Valitettavasti..kuten "commandonkin" kokemus osoittaa..juuri kertausharjoituksiin päätyy usein paljon sellaisia kouluttajia joiden opit ja osaaminen tältä saralta ovat jostakin kaukaa menneisyydestä. Johtuneeko sitten siitä, että useimmiten samassa harjoituksessa tai ainakin samaan aikaan..on myös varusmieskoulutus päällä, jolloin se osaavin väki on kuitenkin kiinni siellä?!
 
Mun mielestä se koulutus ei voi olla laadukasta, jos kouluttajat ei itse ammu tuhansia laukauksia vuodessa, mieti asioita itsenäisesti, keskustele ja etsi avoimesti uusia juttuja käymällä muiden kursseilla. Muuten ei ole mitään kokemusperää mistä jakaa opetettaville. Tähän ei käsittääkseni ole resursseja nyt eikä tulevaisuudessakaan. Vasta nyt jälkeenpäin on tajunnut miten vähällä kokemuksella kantahenkilöstö aikoinaan opetti ampumaan varusmiehenä. Käytännössä monikaan kiväärikouluttaja ei ollut ampunut itse laukaustakaan vuosiin pakollisten ammuntojen lisäksi. Sen kyllä osasi myöhemmin yhdistää kuulemaani keskusteluun, jossa jalkaväen kouluttajat manasivat helvettiin sotahullut reserviläiset ja kapiaiset, jotka olivat hankkineet Sakon M92S -kivääreitä. Niitä ei kuulemma tarvitse, valtio antaa aseet.
 
commando kirjoitti:
Mun mielestä se koulutus ei voi olla laadukasta, jos kouluttajat ei itse ammu tuhansia laukauksia vuodessa, mieti asioita itsenäisesti, keskustele ja etsi avoimesti uusia juttuja käymällä muiden kursseilla. Muuten ei ole mitään kokemusperää mistä jakaa opetettaville. Tähän ei käsittääkseni ole resursseja nyt eikä tulevaisuudessakaan. Vasta nyt jälkeenpäin on tajunnut miten vähällä kokemuksella kantahenkilöstö aikoinaan opetti ampumaan varusmiehenä. Käytännössä monikaan kiväärikouluttaja ei ollut ampunut itse laukaustakaan vuosiin pakollisten ammuntojen lisäksi.

Ensinnäkin se on ehdottomasti totta, että jos ei itse käsittele asetta PALJON..ei siis pelkästään ammu laukauksia..vaan aseen kanssa on tehtävä paljon muutakin harjoittelua..ei voi myöskään opettaa sitä asiaa toisille parhaalla mahdollisella tavalla.
Olen kuitenkin eri mieltä siitä, että kyseessä olisi resurssikysymys. Kysymys on ollut..ja on edelleenkin..enemmänkin asenteista. Jokainen ammattisotilas, joka HALUAA kehittää taitojaan aseenkäsittelyssa, voi sen kyllä tehdä..ja onneksi yhä useampi myös haluaa. Asiaa on korjattu voimakkaasti viimeiset noin 15 vuotta ja se työ jatkuu edelleen. Laiva ei kuitenkaan käänny hetkessä.
 
Ison kenttäarmeijan ampumataidon kehittäminen on Iso asia. PV-vetoisena ei kuunaan tulla saavuttamaan sellaista tilannetta, että keksittäisiin joku harjoitusruletti, jonka avulla a-taito kehittyisi parhaalle mahdolliselle tolalle. Minusta painava asia on se, että vm-koulutuksen osalta homma kehittyy koko ajan.

Otammpa esimerkin itsestäni. Muinoin harrastin paukuttimien kanssa suht paljon. Taito kehittyi, mutta ainakin minun tapauksessani tarvittiin tuhansia ja tuhansia laukauksia. Ja vuosia. En pysty kuvittelemaan kuinka pv olisi resursseillaan voinut koulata a-taitoni siihen pisteeseen. Ammunta on siitä pirullinen laji, että sitä pitää harjoitella säännöllisesti ja aika paljon, jotta tuloksia alkaa syntyä. Ja että a-aseen käyttö alkaa sujua selkäytimellä, siihen tarvitaan käsittääkseni jo sitä, että a-harrastus on aloitettu kaasupullon kokoisena möllinä.

Kokemusteni ja näkemysteni mukaan en näe tilannetta niiiiin synkkänä kuin Veljet yllä kuvaavat. Jos tahtoa löytyy niin kyllä homma kehittyy vaan.

A-aseet ovat kyllä myös kulttuurinen juttu. Jos a-kulttuuri rapistuu/häviää, niin kylläpä haasteetkin kasvavat. Ampuma- ja metsästysseurojen toimintaa ei tässä mielessä kannattane väheksyä laisin. Ase kuin ase antaa pohjaa myös sotilasaseiden käyttöön. Ehkä siinä on tyylivirheitä ja mistejä, mutta parempi silti niin kuin ei mitään.
 
Kapiainen, olet aivan oikeassa. Minulle kuivaharjoittelu on ampumisharrastusta n. puolet itse ampumiseen nähden ja viitseliäimmille ja korkeammalle tähtääville kuivaharjoittelun suhteellinen osuus on suurempi kuten myös koko ampumisen ja kuivaharjoittelun määräkin. Pelkkä ampuminen ei riitä. Tai parantaahan sekin mutta a-tarvikkeen tuhlauksella ja treenillä on eronsa.

Minusta se on siinä mielessä resurssikysymys, että a-tarvikkeita PV jakaa käsittääkseni 100+100 kpl (7.62x39+9x19) patruunoita vuotta kohti harjoitteluun ja että ammattisotilas voisi hankkia pistoolin esimerkiksi pärjätäkseen paremmin ammunnoissa, kehittyäkseen paremmaksi kouluttajaksi ja nostaakseen siten suurempaa palkkaa ym. joutuu hän hakemaan sen harrastusperiaatteella, koska ammattiperusteella lupia ei heru nykyisin. Kahden vuoden harjoitteluaika tulee karsimaan uusian upseereiden halua ruveta kehittämään itseään pistoolin suhteen ja näkisin, että pistoolikoulutuksen taso tulee laskemaan rajusti vuosien kuluessa. Vai onko mahdollista kapiaisen ottaa valtion pistooli vapaa-ajalle mukaan practical-treeneihin? Ja jos voisikin, saisiko niillä ampua muita kuin valtion patruunoita ja miten patruunoiden hankkiminen jos kapiainen ei omista yhtään hallussapitolupaa henk. koht. esim. metsästyksen kautta keskisytytteistä patruunaa ampuvaan aseeseen?

Ongelma myös siinä, että harjoitellaakseen on keskityttävä taktisten kurssien lisäksi itse harrastukseen, jossa järjestetään kisoja, että luvan voi yleensäkin saada henk. koht. aseeseen. SRA- ja practikal lähtevät kaikki pistoolista liikkeelle kurssien mukaan ja jos vaikka practikal-kurssin kävisi ampumassa lainapistoolilla niin kivääripraktikalin aloittaminen vaatii nykyisin todistetun harrastustaustan ja että riittääkö puhti jos PV:n palveluksessa olemista ei lasketa mukaan esim. vuoden harjoitteluun siviililainakiväärillä ennen oman saamista harrastuksen aloittamiseen ja jatkumiseen sitäkautta. Asiat ovat hieman vielä auki mutta joka tapauksessa, vaikeaa tulee olemaan uusilla kouluttajilla aloittaminen ellei radikaaleja muutoksia tehdä esim. perustamalla ja panostamalla rahallisesti kommuuniaseiden hankintaan kadettien ja kantahenkilökunnan ampumayhdistyksiin. Tai ihan puhtaasti muuttamalla aselakia oikeusvaltion suuntaan, joka ei näytä olevan realistista.
 
commando kirjoitti:
Minusta se on siinä mielessä resurssikysymys, että a-tarvikkeita PV jakaa käsittääkseni 100+100 kpl (7.62x39+9x19) patruunoita vuotta kohti harjoitteluun

Itseasiassa en edes tiedä mikä on "virallinen linja" patruunoiden jakoon/ vuosi..mutta sen tiedän että ainakin minä (ja moni, moni muu) on voinut ampua armeijan patruunoilla niin paljon kuin ikinä haluaa.. En ole koskaan laskenut kuinka monta patruunaa on mennyt vuodessa henk.koht harjoitteluun, mutta veikkaisin että 5-numeroiset lukumäärät eivät läheskään aina ole riittäneet.. Tietysti tuota määrää nostaa se, että siinä on mukana myös mm. erilaisilla konekivääreillä ammutut patruunat 12.7:sta 7.62:sen pitkään ja lyhyeen patruunaan + 9mm kuulat pistooliin/konepistooliin. Pistooli ja konepistooli on tosin jäänyt vähemmälle, koska olen koettanut keskittyä niillä aseilla harjoitteluun jotka ovat työn kannalta ne tärkeimmät aseet.

Se on kuitenkin selvää, että ehkä kuitenkin asia on liiaksi kiinni kunkin henkilökohtaisesti motivaatiosta ja halusta..kenties harjoittelun pitäisi olla aikaisempaa enemmän ohjattua?! Tosin pieniä askeleita siihenkin suuntaan on otettu viime aikoina.
 
Uusi taistelijan ase.

Väliyhteenvetoa...

Tarvitaan kovalle kärjelle vanhenevan rk- ja kevyt-kk -aseistuksen tilalle uusia aseita. Tukijoukoile riittänee budjettirajoitteisissa oloissa jotakin hätävarjeluasetta vielä pitkään.

Uuden hankittavan aseen / aseiden osalta:
- on yleinen ja koeteltu konstruktio
- ampuu yleistä rk-patruunaa, joka ei ole 5.45 vaan nykyinen tai 5.56NATO
- optiikkaa on helppo asentaa ja/tai tulee mukana
- perusasetta voi laajentaa asevalolla, tukijaloilla ja mahdollisesti rumpulippaalla; yleisten kiskoon kiinnitettävien varusteiden kiinnitys on mahdollsta
- asetta voi kantaa ja käsitellä "läntisten hathat-oppien" mukaisesti
- elinkaarikustannus ml. patruunoiden valmiusvarastointi ja koulutuskäyttö on kilpailukykyinen
- asejärjestelmä on käyttökelpoinen kaikissa Suomessa kohdattavissa sääolosuhteissa
- (asetta voi käyttää moukarina, kamiinanrassina, merimerkkinä jne ilman haittavaikutuksia)
- ((ase näyttää äheältä ja toimii hyvin dyyneillä ja vuorilla))

Ryhmän tukiaseeksi taitaa olla edelleen tarpeen vyösyöttöinen, vaihtopiippuinen ase. Sama väljyys ja mahdollisesti aseperhe on luonnollisesti eduksi.

Yleisen kokovaippaluodin lisäksi hankitaan riittävästi panssarinlävistyspatruunaa henkilökohtaisten suojaimien läpäisyyn.

Mitä tällä saavutetaan? Aavistuksenomaisesti pienempi rasitus taistelijalle (kannettavuus, käsiteltävyys), lisää tulentehoa jalkaväelle jalkautunutta vihollista vastaan (optiikka), mutta ennen kaikkea kyse on korvaushankinnasta, painosteen ollessa siis huoltovarmuudessa ja kustannusten hallinnassa.

Vai?
 
koponen kirjoitti:
Yleisen kokovaippaluodin lisäksi hankitaan riittävästi panssarinlävistyspatruunaa henkilökohtaisten suojaimien läpäisyyn.

Olenko minä pihalla vai onko tämä yleinen väärinkäsitys?

Ymmärtääkseni tavallinen rynnäkkökiväärin kokovaippaluoti puhkoo kypärän ja pehmeän luotiliivin (IIIA-taso vai vastaava) mennen tullen. Kovaa keraamista levyä taas ei riko parhaimmillaan pitkä kiväärinpatruunakaan ps-luodilla. Valtion minulle tarjoamissa levyissä luki niiden kestävän 7,62x54R AP-luodin. Vai onko tekniikka edennyt sitten oman inttivuoteni 2009 näin paljon? :a-huh:

Muutenkin patruunahuollon kannalta on järkevää pysyä yhdessä standardipatruunassa. Kuka saa ps-luotia ja milloin ne käsketään ladata aseisiin? Uusi 5.56-millinen standardipatruuna M855A1 läpäisee suojaa ja panssariakin varsin hyvin.
 
akealik kirjoitti:
koponen kirjoitti:
Yleisen kokovaippaluodin lisäksi hankitaan riittävästi panssarinlävistyspatruunaa henkilökohtaisten suojaimien läpäisyyn.

Olenko minä pihalla vai onko tämä yleinen väärinkäsitys?

Ymmärtääkseni tavallinen rynnäkkökiväärin kokovaippaluoti puhkoo kypärän ja pehmeän luotiliivin (IIIA-taso vai vastaava) mennen tullen. Kovaa keraamista levyä taas ei riko parhaimmillaan pitkä kiväärinpatruunakaan ps-luodilla. Valtion minulle tarjoamissa levyissä luki niiden kestävän 7,62x54R AP-luodin. Vai onko tekniikka edennyt sitten oman inttivuoteni 2009 näin paljon? :a-huh:

Muutenkin patruunahuollon kannalta on järkevää pysyä yhdessä standardipatruunassa. Kuka saa ps-luotia ja milloin ne käsketään ladata aseisiin? Uusi 5.56-millinen standardipatruuna M855A1 läpäisee suojaa ja panssariakin varsin hyvin.

Itse olen ymmärtänyt asiat pitkälti samoin.
 
Jos keltaisella osapuolella on vain III-tason suojaus niin ap-luodeilla voi olla vaikutusta tietyistä kaliibereista, jos IV niin kannattaa ampua yläneliöön, joka muutenkin on aivan "pop", painevaikutus selkäydinjatkeeseen lamauttaa välittömästi.

http://en.wikipedia.org/wiki/Ballistic_vest#Performance_standards
 
Suojaustasojen vääjäämätön kasvattaminen tarkoittaa siis a-taidon merkityksen kasvamista?
 
Yleensäkin pistemäisiin ja pieniin maaleihin ampumista pitäisi korostaa, kyllä ihmiset ja viholliset osaavat käyttää suojaa.
 
Ampumataidon kannalta olisi aika hyvä, jos esimerkiksi jantterit olisivat puolta pienempää ryömijäkokoa syöksyjätaulun sijaan. Hehtaaritauluihin osuu osoita ja klikkaa-menetelmällä pariinsataan metriin asti.

Ampumataidon kannalta moni muukin asia olisi hyvä, esimerkiksi sveitsiläistyyliset vuosittaiset ammunnat. Jos ei muuten ole varaa kertauksiin, niin pidettäisiin edes pari ratapäivää kouluammunnoissa ja puolustusradalla.
 
MIstään en mitään tiedä, mutta kuvittelisin olevan sangen vaikeaa selvittää, onko juuri kyseisellä vihulaisella jota on juuri sillä hetkellä ampumassa minkä tason suojat päällä. Voi olla meinaan aika haluton kertomaan moista asiaa jos lähtee kyselemään.
 
Ja vaikka tunnistaisikin niin hyöty reaktioajasta olisi sittemmin pois. Nopeassa stressitilanteessa, jossa täytyy ampua ei voi oikein alkaa miettimään mihin kohtaan sitä edes ampuu ellei ole aikaa. Suhtaudun hyvin skeptisesti hätävarjelutilanteissa jalkaanampumisiin ym., voimankäyttö tietenkin erikseen. Nämä tähtäämiskysymykset täytyy opetella ja hakata lihasmuistiin, että valitseeko yläneliön tai keskimassan. Harva ampuja kuitenkaan pääsee sille tasolle, että yläneliöitä voitaisiin lähteä hakemaan tositilanteessa. Ei ainakaan sellaisella kalustolla mitä PV jakaa tavalliselle taistelijalle. Muutenkin useimmiten ihmisestä tai vihollisesta näkyy vain pää, jos hän yrittää vähänkin järkevästi suojautua ja ampua takaisin, jos tähän otetaan vielä liike (mm. sivuttaisliike ja nopeat näyttäytymiset) niin lyhyen aikaa näkyvissä oleviin pistemaaleihin pitäisi harjoitella ampumista. Pahvitaulun ampuminen ampumamatolta on erittäin helppoa PV:n radalla mutta entä ampuminen epästabileista asennosta tai liikkeestä pieniin maaleihin tai jotka vielä liikkuvat. Vaikeaa mutta treenattavissa omalla ajalla ja omalla kustannuksella pl. Kapiainen. :)
 
Yksi ongelma on, että yhteiskunta tekee ase/ampumaharjoittelusta koko ajan vaikeampaa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ratojen määrä on todella pieni, eivätkä pitkät matkat radoille ole omiaan motivoimaan harjoitteluun jos et ole todellinen harrastaja.
 
Metsäsaarekkeisessa maastossa jalkautunutta vihollista torjuttaessa 7.62 AP (lyhyt) ei nyt niin kovin relevantti ole. Muita käyttötilanteita johon ko. kiintiötä tarvitaan henkilöstön tai esim. ajoneuvojen tuhoamiseen tai pysäyttämiseen tulee muutamia mieleen. Samoin valojuovia on syytä olla hankintamixissä riittävästi.

Ilmeisen yksimielisiä ollaan kokonaisratkaisumallista?
 
Back
Top