Uusi taistelijan ase

Näin sivilistinä en oikein ole ymmärtänyt että miksi pitää jokaisella olla sarjatulta ampuva ase. Otetaan mallia WWII saksalaisilta. Ryhmään konekivääri (tai kaksi) ja muilla puoliautomaatti 7.62x51 ase.

Vaihdin / ase jossa on 3 laukauksen purske, vaikuttaa monesti fiksulta. Kertalaukaus fiksuimmalta, sarrrrja on tarpeeton taistelijan aseessa.
 
Mikä sanoo että jos nyt hankitaan RKn korvaaja että se ei ole vanha kymmenen vuoden kuluessa kun kehitys tuottaa uusia varusteita taistelijan aseeseen lähes koko ajan? Rynnäkkökivääri ei ole muuttunut niin paljon sitten keksimisen. Monet asiat on parantuneet mutta onko tulevaisuudessa mitään konseptia joka saisi aikaan aseen korvauksen toisella luokalla kuten kävi pystykorvalle?
Ongelma - tai ehkä oikeammin "ongelma" - ei tässä niinkään ole rynnäkkökivääri (kivkal automaattiase) sinänsä vaan AK-47 tyyppinen rynnäkkökivääri. Se nimittäin on ase johon on hyvin vaikea kiinnittää nykypäivän varusteita siten että aseen käytettävyys lähinnä sen ergonomian/balanssin muodossa säilyisi hyvänä.
Syy on yksinkertainen ja useasti esillä ollut: kun AK suunniteltiin, ei ollut tietoakaan 2020-luvun tarpeista.
Esimerkiksi Stonerin luomus, toki lähes yhtä vanhana peruskonstruktiona lähinnä tuurilla, on merkittävästi mukautuvaisempi nykypäivän vaatimuksiin kuin Kalashnikovin luomus.
Myös se on pidettävä mielessä että monesta lähestymiskulmasta katsoen kyse on pienistä asioista. Toisaalta sitten taas RK on JV-sotilaan päätyökalu. Vanhentuneet, huonon ergonomian omaavat työkalut ovat vihonviimeinen asia käyttäjälleen.
Meidän olisi aika päästä pitkään PV:a hallinneesta ajattelusta "ihan riittävän hyvä" eroon.
Esimerkkeinä hanskat, jalkineet, monet muut vaatetukseen liittyvät varusteet, RK jne jne.
Kyllä niillä pärjää, mutta ei niitä kukaan hyviksi oikein voi väittää.
Ja tässähän se on pähkinänkuoressa: sotilaat lähetetään sotaan varusteissa jotka ovat "kyllä niillä kai jotenkin pärjää".
Kuinka moni tekisi siviilissä töitään välineillä joilla "jotenkin pärjää" ja vaarallisissa töissä taitaa jo lait ja määräyksetkin sanella etteivät "kyllä niillä jotenkin pärjää - työkalut" kelpaa.
Sotaan sellaisilla kuitenkin ollaan sotilaita laittamassa - se ei saa olla ok.
 
Kuinka moni tekisi siviilissä töitään välineillä joilla "jotenkin pärjää" ja vaarallisissa töissä taitaa jo lait ja määräyksetkin sanella etteivät "kyllä niillä jotenkin pärjää - työkalut" kelpaa.

Olen tehnyt kun pomo on käskenyt. Silloin on kyse maston rakennuksesta ja pomo päätti että hänen valjaat oli parempi ratkaisu kun omat. Aukesi liinat sitten 60 metrissä vapaa rakenteisessa mastossa, vaikka niiden olisi ollut pitänyt olla niin paljon paremmat kuin millä pärjää. Suomessa on varmasti tuhottomasti ihmisiä joilla on samoja kokemuksia. Onneksi laki määrää ne "turvallisuus" standardit tänä päivänä, mutta miksi laki ei sitten määrää niitä asioita sille vaarallisemmalle ammatille että työkalut pitää olla ajan tasalla eikä menneisyydessä?
 
Näin sivilistinä en oikein ole ymmärtänyt että miksi pitää jokaisella olla sarjatulta ampuva ase. Otetaan mallia WWII saksalaisilta. Ryhmään konekivääri (tai kaksi) ja muilla puoliautomaatti 7.62x51 ase.
Johan tässä ollaan otettu mallia WWII saksalaisilta, kun ollaan kopioitu AK (RK), joka taas sai suurtaa inspiraatiota sakujen StG 44:sta.

Tuolta voi lukea lisää Sturmgewehrin perinnöstä.
https://en.wikipedia.org/wiki/StG_44#Legacy

Mikhail Kalashnikovin mustomerkkipatsaaseenkin venäläiset vahingossa veistivät Sturmgewehrin rakennepiirroksen. :ROFLMAO:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005380274.html
 
Pitäisikö meidän miettiä vaihtoehtoa M27 IARlle seuraavana aseena? Itselataava, 2 tai 3 laukauksen purskeen pystyvä DRM ase. Sarjatuli olisi ainoastaan konepistooleille ja konekivääreille. Koulutus pysyy lähes tulkoon samana mutta enään ei tulisi sitten kysymyksiä siitä sarjatuli vaihtoehdosta kun kaikki kouluttautuu DRM aseen käyttöön.
 
Purske on hanurista. Koska sit sinulla on vain se purske pahimpaan shit hits fan tapaukseen. Sarjalla kun ampuu, niin sitä liipasinta ei tarvii pitää pohjassa, kunnes lipas on tyhjä.
Suurin osa joka osaa RK:ta käsitellä, oppii myös ampumaan kontrolloituja 2-3laukauksen sarjoja, jotka jopa osuu sinne minne pitää.
 
Kysymys tietäjille! Kuuluukos siitä erikoisjoukkojen uudesta rynkystä mitään (FN SCAR??) ?? Eikös sen pitänyt tulla jo käyttöön? Muistelen vain jonkun artikkelin nähneen joskus/jossain.
 
Kysymys tietäjille! Kuuluukos siitä erikoisjoukkojen uudesta rynkystä mitään (FN SCAR??) ?? Eikös sen pitänyt tulla jo käyttöön? Muistelen vain jonkun artikkelin nähneen joskus/jossain.
Kyllä se jo käytössä on, mutta eivät vaan ole hirveästi niitä esitelleet - erikoisjoukkoja kun ovat.

Pari erikoisjääkäriä juttelemassa prinssi Williamin kanssa, kun hän vieraili Suomessa viime viikolla. Aseina kuperkeikkamiehillä SCAR-L.

h7WYOib.jpg
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Johan tässä ollaan otettu mallia WWII saksalaisilta, kun ollaan kopioitu AK (RK), joka taas sai suurtaa inspiraatiota sakujen StG 44:sta.

Tuolta voi lukea lisää Sturmgewehrin perinnöstä.
https://en.wikipedia.org/wiki/StG_44#Legacy

Mikhail Kalashnikovin mustomerkkipatsaaseenkin venäläiset vahingossa veistivät Sturmgewehrin rakennepiirroksen. :ROFLMAO:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005380274.html

Menee jo vähän ohi aiheen, mutta..
Yleisesti Kalashnikovia pidetään rynnäkkökiväärin isänä, enemmän perehtyneet tuntevat yhteyden saksalaisten sturmgewehriin, harvempi kuitenkaan muistaa/tietää että koko homman isä on John Browning ja vuosikymmeniä ennen Kalashnikovia ja saksalaisia. BAR lienee aseena useimmille ainakin nimenä tuttu. Se on John Browningin 1917 suunnittelema kaasumäntätoiminen, ensimmäisenä laajaan sarjatuotantoon eri versioin päätynyt "automaattikivääri".
 
Tosiaan, näitä löytyy paljon ennen Stg44. http://www.thefirearmblog.com/blog/2014/04/02/sturmgewehr-assault-rifle-developments-prior-1942/
 
Minulla oli kyllä mielessä saksalaisten ryhmän koostumus eikä stg44. Ryhmä muodostui konekiväärin ympärille ja kaikilla muilla oli kivääri, paitsi ryhmän johtalla jolla konepistooli.
 
BAR kuitenkin on selkeästi pikakivääri. Yllä olevassa linkissäkin mainittu Fedorov 1916 ehkä aikalaisistaan eniten rynnäkkökiväärimäinen ase.
 
Nimimerkkit @Kapiainen ja @Vääpeli lienevät ammattisotilaita, vaikka saattavatkin harrastaa toiminta-amunttaa.
Kotimaisille erikoisjoukoille valittii aseeksi FN Scar ja Poliisin Valmiusyksikkö käyttää H&K:n 416:sta. Valintaa on tuskin tehty fiilis pohjala. Vaikka olet tietyllä tavalla oikeassa henkilökohtaisen aseen merkityksestä yleisesti, ei se muuta jalkaväen osalta aseen merkitystä. Niille jotka eivät käytä RK:t ensisijaisena tappotyökalunaan, se toki menettelee. Jalkaväelle ei.

Ja mielestäsi RK on tuo nopeasti omaksuttava ase? Ammattilaiset väittävät sekä kirjoituksissaan, että teoillaan aivan muuta.
Poliisin valmiusyksikkö Karhu käyttää LMT:tä.
 
Purske on hanurista. Koska sit sinulla on vain se purske pahimpaan shit hits fan tapaukseen. Sarjalla kun ampuu, niin sitä liipasinta ei tarvii pitää pohjassa, kunnes lipas on tyhjä.
Suurin osa joka osaa RK:ta käsitellä, oppii myös ampumaan kontrolloituja 2-3laukauksen sarjoja, jotka jopa osuu sinne minne pitää.

Niin..... Nyt meillä on sarja jota ei opetella. Shtf-tilanteita ei opetella. Amatööri joutuu shtf-tilanteisiin.

Suurin osa niistä jotka osaa RK:ta käsitellä, eivät taida sitä SA-tilanteessa paljoa käytellä? Veikkaan, en tiedä.

Ja kääntäen, suurin osa joka osaa RK:ta käsitellä, oppii myös ampumaan 3 laukauksen purskeilla lippaan tyhjäksi shtf-tilanteissa.

Tuo LMT, kun ekan kerran firman nimeen törmäsin, luulin että se on Lewis-pikakiväärin valmistaja...
 
  • Tykkää
Reactions: ctg

Kapiainen tai joku joka on enemmän vm kanssa tekemisissä voi korjata. Mutta minusta ampumaohjelmistoon nykyään kuuluu lyhyiden sarjojen ampuminen. Ainakin ennen spollareille se opetettiin. Mutta en äkkisiltään muista uutta ampumaohjelmistoa ulkoa.
Kertatuli ja sarja pitää olla taistelijan aseessa. Purskehan kehittettiin jenkeille, ettei ne prkle spray and pray koko tuliannosta heti ekan 2minuutin aikana. Länsimaissa purkse on jo jäämässä unholaan, mutta jostain syystä venäläiset on siihen ihastunut vuorostaan. Kopiointi hieman myöhässä?
 
Ilmatorjunta rynnäkkökiväärillä, siihen asiaan hierottiin -85/86 lyhyitä sarjoja. Lippaaseen viisi räkäpäätä ja siitä piti saada kaksi (jopa kolme) pursketta. Lippaan vaihto ja harjoituksen toisto.
Ei kai tuo maakohteisiinkaan sen vaikeampi koulutettava ole?
 
Ei varmasti, koska osa ketä olen kouluttanut, pystyy ampumaan sarjalla yksittäislaukauksia... sairaan nopeeta... :D
 
Back
Top