Uusi taistelijan ase

Asevelvollisuusarmeija EI ole synonyymi huonotasoiselle ja huonosti koulutetulle armeijalle.
Asevelvollisuusarmeija ei myöskään ole (teko)syy sille ettei armeijaa ja sotilaita tarvitse varustaa kunnon välineillä ja varusteilla.
Meillä on vuosikymmeniä oikeutettu puutteet sotilaiden koulutuksessa, varustuksessa ja kalustossa sillä "tämä on asevelvollisuusarmeija, eihän se....."
Onneksi siitä ollaan pääsemässä eroon. Asevelvollisuusarmeijan sotilaalla on yhtäläinen oikeus ja tarve kunnon työkaluille kuin ammattiarmeijankin sotilaalla.
Henk.koht ase on hyvin monelle sotilaille tärkein ja usein myös ainoa työkalu. Onhan sen nyt syytä olla hyvä - jokaisella!

Kaiken tuon ollessa totta sanottakoon nyt taas, että on kuitenkin tärkeämpiäkin kohteita mihin budjetti käyttää. Mutta selvästikin jossakin vaiheessa se henk. koht. aseiden vaihto tulee eteen.
 
erkkarit, ljk, kansaiväliset ja yk sekä uudet valmiusjoukot, sukeltajat, rannikkojääkärit, rajajääkärit... - näistä kertyy nykyisin 2000-4000 erikoismiestä vuosittain ja kyllä heillä aseen käsittely viedään hieman normia pidemmälle. Voisi siis viedä aseetkin.
Jaa tässä puhuttiinkin vain erikoismiehistä. Väärä hälytys sitten.
 
Asevelvollisuusarmeija EI ole synonyymi huonotasoiselle ja huonosti koulutetulle armeijalle.
Ei ole niin, tämä ei liity mitenkään siihen että kaikille pitäisi saada hienot customoitavat raudat.

Asevelvollisuusarmeija ei myöskään ole (teko)syy sille ettei armeijaa ja sotilaita tarvitse varustaa kunnon välineillä ja varusteilla.
Ei ole niin, tosin kustannus yms. kysymykset sitten tulevat esiin kun meillä on aika iso tuo armeija. Kaikkia ei voida varustaa ja kouluttaa kuten navy SEAL:ia.

Meillä on vuosikymmeniä oikeutettu puutteet sotilaiden koulutuksessa, varustuksessa ja kalustossa sillä "tämä on asevelvollisuusarmeija, eihän se....."
Onko?

Onneksi siitä ollaan pääsemässä eroon. Asevelvollisuusarmeijan sotilaalla on yhtäläinen oikeus ja tarve kunnon työkaluille kuin ammattiarmeijankin sotilaalla.
Henk.koht ase on hyvin monelle sotilaille tärkein ja usein myös ainoa työkalu. Onhan sen nyt syytä olla hyvä - jokaisella!

Asevelvollisuusarmeija ja täällä puhutaan asioista niinkun meillä olisi joku 200 000 hengen SEAL-team. Noh, mikäpä siinä ja kaikesta voi jutella :)

Taas löytyy "ei me mitään tarvita" henkeä.
Mihin muuten mielestäsi kannattaisi vähät rahat sijoittaa?

Tuolla asenteella me käyttäisimme edelleen Suomi kp:ta ja kivääreitä, tukiaseena olisi vanha mutta luotettava Maksim, joita raahattaisiin pitkin korpia selityksella tällä pystyy pitäämään ihan erilaisen tulen kuin niillä nykyaikaisilla aseilla. Ensimmäiset RK tilaukset olivat pienia ja viimeiset tilaukset 90-luvullä, eli homma vei 30 vuotta, ennen kuin päästiin eroon toisen maailmansodan kalustosta.
On selvää, että aseita täytyy vaihtaa aina välillä, muuten huomaa olevansa varustettu vanhanaikaisilla aseilla. Tämä ei taas tarkoita 200 000 uuden rynnäkkökiväärin hankintaa. Ensimmäinen erä on tode.näk kymmenissä tuhansissä, jos käy hyvä mäihä.
 
Me kaikki tarvitsemme - ja myös haluamme - kaikkea. Nyt heti. Jotkut tarvitsevat aikuisten oikeesti kuitenkin toisia enemmän. Ja myös saavat. Tasan ei käy onnen lahjat. Kerrassaan osuva musiikkivalinta, @Shadowmon.

Uudet sukupolvet varustetaan aikanaan uusilla aseilla meidän väistyvien selbststopfermannien teipatessa vanhat rynkyt rollaattoreihin kiinni sitten kun lähdetään valtaamaan taloja imperialistisen maahantunkeutujan ja tervaristin(tm) valtaamia rakennuksia takaisin invahissien kautta.

Keskustelun palauttamiseksi raiteilleen ojennan itse itseäni ja palaan morsianehdokkaisiin. Ohitan tietoisesti kaliiperikamppailun juoksuhautoihin juuttuneen rintaman ja siirryn siihen varsinaiseen eli itse aseeseen teknisenä välineenä. Aseitahan kaiketi saa sillä ammuksella, millä tilaaja haluaa?

Mitkä heti saatavilla tai kehitteillä olevat aseet arvon foorumistit kelpuuttaisivat kilpailuun Rk:n seuraajasta ja mitä hyviä/huonoja puolia niissä voisi nähdä meidän asevelvollisuusarmeijaamme ajatellen?
 
En näe asevelvollisuutta mitenkään erikoisena arvona tässä asiassa.
Eivät nuoret miehet ole mitään kädettömiä, he oppivat tuollaisia aseiden modulaarisuus asioira hyvin nopeasti. Päinvastoin uudet aseet ovat tod.näk helpompia käyttäjälleen.
Mielestäni asiaa voisi lähestyä helpomman esimerkin kautta. Eihän kukaan vakavasti halua itselleen käyttöautoksi vanhaa autoa jossa ei ole nykymuodin mukaisia "herkkuja", sellaisia kuten jarru-, tai ohjaustehostin, ilmastointi, turvavyöt, turvatyynyt, niskatuki ja muuta uuden aikaista höppää (60-luvun auton näkövinkkelistä).
Varjopuolena on tietysti se, että nykyautoa ei korjata rautalangalla ja isolla vasaralla, mutta käyttäjälleen ne ovat mukavia, turvallisia ja tehokkaita siihen mihin ne on tarkoitettu. Eikä tietenkään voi unohtaa hintaa, vanha rotteloni on jo maksettu ja siten mielestäni erityisen hyvä minulle. Vahinko, ettei se kestä loputtomiin.
Se on tietysti ongelma, että rynnäkkökiväärejä tarvitaan paljon, mutta ei niitä tarvitse kaikkia kerralla vaihtaa.
 
vanha mutta luotettava Maksim, joita raahattaisiin pitkin korpia selityksella tällä pystyy pitäämään ihan erilaisen tulen kuin niillä nykyaikaisilla aseilla.
Tänäpäivänä se Maxim olisi ajoneuvoon asennettu eikä sitä raahattaisi käsivoimin pitkin metsää. Eihän sen parempaa asetta olekaan ylläpitämään häirintätulta pitkäksin aikaa, jos vain ammuksia riittää, vesijäähdytteinen kun on. En ymmärrä miksi niitä on romutettu.
 
Niitä voisi käyttää ehkä linnoitteissa ja niitä meillä ei juuri ole joten helvetin kallista pitää mukana.
 
Sanotaan nyt vielä että kritisoin alunperin siis sitä että jokaisella olisi modattava kivääri mallia vaihdetaan tukki/tms. henkilön mukaan. Toki uusi kivääri tulee, vastahan siitä oli projekti ja päätettiin päivittää nykyisiä RK-kiväärejä.

Tuo on jo pelkästään yli kymmenys tai jopa viidesosa reservistä. Sen lisäksi ns tavanomaisistakin löytyy erityisaseistukseen perusteita varmaan toinen viidesosa.

Mitenköhän paljon reservistä on sellaisia joukkoja, jotka taistelisivat ns. "etulinjassa" kiväärin kanssa. Paljonko meillä on esim. RK-62 -kivääreitä nykyään? Tosi suuri joukkohan on kiina yms. rynkyillä varustettu.

Taas löytyy "ei me mitään tarvita" henkeä.
Mihin muuten mielestäsi kannattaisi vähät rahat sijoittaa?

Katso tuo ensimäinen kohta.

Tuolla asenteella me käyttäisimme edelleen Suomi kp:ta ja kivääreitä, tukiaseena olisi vanha mutta luotettava Maksim, joita raahattaisiin pitkin korpia selityksella tällä pystyy pitäämään ihan erilaisen tulen kuin niillä nykyaikaisilla aseilla. Ensimmäiset RK tilaukset olivat pienia ja viimeiset tilaukset 90-luvullä, eli homma vei 30 vuotta, ennen kuin päästiin eroon toisen maailmansodan kalustosta.
On selvää, että aseita täytyy vaihtaa aina välillä, muuten huomaa olevansa varustettu vanhanaikaisilla aseilla. Tämä ei taas tarkoita 200 000 uuden rynnäkkökiväärin hankintaa. Ensimmäinen erä on tode.näk kymmenissä tuhansissä, jos käy hyvä mäihä.

Minulla on sodanajan kiväärinä joku Norincon paska, voisin varmaan ottaa sen Suomi-KP:n myös. Olen siis sijoitettuna tykistöön. RK-62 ei riityä nykyiselläänkään läheskään koko reserville.

...
Se on tietysti ongelma, että rynnäkkökiväärejä tarvitaan paljon, mutta ei niitä tarvitse kaikkia kerralla vaihtaa.

Kyllä. Ei kaikille vaan voidaan tehdä kaupat varmaankin pikkuhiljaa, lisäksi osa joukoista (kuten minä) saisimme vihdoin edes sen RK-62 -kiväärin käpäliimme siinä kun enemmän kivääriä tarvitsevat joukot saisivat uusia aseita.
 
Viimeksi muokattu:
...
Keskustelun palauttamiseksi raiteilleen ojennan itse itseäni ja palaan morsianehdokkaisiin. Ohitan tietoisesti kaliiperikamppailun juoksuhautoihin juuttuneen rintaman ja siirryn siihen varsinaiseen eli itse aseeseen teknisenä välineenä. Aseitahan kaiketi saa sillä ammuksella, millä tilaaja haluaa?

Mitkä heti saatavilla tai kehitteillä olevat aseet arvon foorumistit kelpuuttaisivat kilpailuun Rk:n seuraajasta ja mitä hyviä/huonoja puolia niissä voisi nähdä meidän asevelvollisuusarmeijaamme ajatellen?

Mä vaan luotan niin saksalaiseen (erityisesti HK:n laatuun) että alla olevan kun saisin morsiameksi niin olisin valmis käymään intin uudestaan ;)

csm_HK433_li_33c0f2f026.png

Sulavalinjainen ja moderni, silti perinteitä kunniottava. Onhan tuo uusi ja lastentaudeista ei tietoa (?) mutta perusratkaisut perustuvat jo koeteltuihin värkkeihin ja toisaalta firman laatuun voi varmaankin luottaa (onhan sillä omatkin "fiaskonsa" toki ollut) :love::uzi:

https://www.heckler-koch.com/en/products/military/assault-rifles/hk433/hk433/overview.html
 
Sanotaan nyt vielä että kritisoin alunperin siis sitä että jokaisella olisi modattava kivääri mallia vaihdetaan tukki/tms. henkilön mukaan. Toki uusi kivääri tulee, vastahan siitä oli projekti ja päätettiin päivittää nykyisiä RK-kiväärejä.

Mitenköhän paljon reservistä on sellaisia joukkoja, jotka taistelisivat ns. "etulinjassa" kiväärin kanssa. Paljonko meillä on esim. RK-62 -kivääreitä nykyään? Tosi suuri joukkohan on kiina yms. rynkyillä varustettu.

Katso tuo ensimäinen kohta.

Minulla on sodanajan kiväärinä joku Norincon paska, voisin varmaan ottaa sen Suomi-KP:n myös. Olen siis sijoitettuna tykistöön. RK-62 ei riityä nykyiselläänkään läheskään koko reserville.

Kyllä. Ei kaikille vaan voidaan tehdä kaupat varmaankin pikkuhiljaa, lisäksi osa joukoista (kuten minä) saisimme vihdoin edes sen RK-62 -kiväärin käpäliimme siinä kun enemmän kivääriä tarvitsevat joukot saisivat uusia aseita.

Nuo luettelemasi modulaariset ominaisuudet alkavat kuitenkin olla nykyaikaisen rynnäkkökivääri perheen standardiominaisuuksia. Eivät mitään hifiä. Päivitykseen päädyttiin "hätäratkaisuna", koska parempaan ei ollut rahaa.
Olen itse ajatellut, että juuri kaltaisillesi taistelijoille voisi patruunahuollon kannalta olla parempi järjestää samassa kaliberissa oleva ase. Budjettivaihtoehto voi olla myös nykyisen RK:n modaaminen samaan kaliberiin uuden aseen kanssa. (mikäli kaliberi vaihtuu).
Kaltaisiasi on todella paljon ja he tulevat varmasti toimeen vanhalla RK:lla, ongelma on ehkä siinä, että uusi ase saattaa olla eri kaliberissa.
 
Nuo luettelemasi modulaariset ominaisuudet alkavat kuitenkin olla nykyaikaisen rynnäkkökivääri perheen standardiominaisuuksia.

Joo, kyllä tässä keskustelussa kovimmilta kritisoijilta taisi vähän mennä pari avainasiaa kokonaan ohi.

1. Nykyaikaiset aseet ovat tehty modulaarisiksi, niiden modaaminen käyttäjälleen henk.koht tai joukkokohtaisesti sopivaksi ei enää tänä päivänä ole mikään "ameriikan temppu" - vai pitäisikö nyt sanoa "SEAL-temppu" - vaan aseen perusluonteen mukainen toimenpide.

2. Keskustelussa on puhuttu nimenomaan edellä mainituista, aseelle sen rakenteen myötä tarkoitetuista viilauksista jotka käyttäjän itsensä toteutettavissa, ei yhtään sen pidemmälle menevistä muokkauksista.
 
Me kaikki tarvitsemme - ja myös haluamme - kaikkea. Nyt heti. Jotkut tarvitsevat aikuisten oikeesti kuitenkin toisia enemmän. Ja myös saavat. Tasan ei käy onnen lahjat. Kerrassaan osuva musiikkivalinta, @Shadowmon.
Mitkä heti saatavilla tai kehitteillä olevat aseet arvon foorumistit kelpuuttaisivat kilpailuun Rk:n seuraajasta ja mitä hyviä/huonoja puolia niissä voisi nähdä meidän asevelvollisuusarmeijaamme ajatellen?

Tähän vastaus löytyy katsomalla mitä muut armeijat ovat viime aikoina ottaneet käyttöön korvaten aikaisempia aseita.

Näin tarkastellen näyttäisi siltä että H&K on tässä kohtaa vahvoilla.

H&K:n huono puoli on hinta. Se on kallis ase, vaikka siis hyvä tuote toki myös on. Väitän että hinnasta jonkinmoinen osa muodostuu aseelle johdonmukaisesti rakennetusta brändistä. Siellä on nimittäin markkinoinnissa ja brändäämisessä muissakin yhteyksissä ansioituneita ihmisiä ollut toteuttamassa parasta ydinosaamistaan. Niinpä aseita on saatu myytyä mm. USA:n asevoimille, Ranskan asevomille (mm. Legion Entrangere) on ollut markkinointivälineenä mukana jne jne jne jne. Kun isot ja /tai muuten maineikkaat armeijat tai armeijoiden osat näyttävästi jotakin asetta hankkivat ja käyttävät, niin se myy. Se myy siviilimarkkinoilla ja se myy sotilasmarkkinoilla. H&K:lla on hyvä tuote JA erinomainen koneisto sitä markkinoimassa ja myymässä.

No, eihän se ainoa hyvä ase ja asevalmistaja maailmassa ole. Armeija asiakkaana on arvokas asiakas mille tahansa asevalmistajalle. Varmasti olisi löydettävissä muitakin asevalmistajia joilla on hyvä tuote ja jonka kanssa olisi mahdollista päästä hyvään sopimukseen.

Mikä sitten meille olisi paras? En osaa sanoa, se voi olla H&K tai se voi olla Colt tai joku muu - kyllä maailmassa hyviä aseita tehdään paljon. Meillä myös hinta saattaa ratkaista enemmän kuin joillakin muilla. Kauppa on aina iso kokonaisuus, jossa on monta tekijää.
 
Kun Suomi joskus 2020 loppupuolella...ehkä uusii rynkyt, niin veikkaan että HK 433 on vahvoilla, ellei siitä paljastu siihen mennessä jotain karmeita virheitä. Varsinkin jos BW sen ottaa käyttöön.
HK416 on tällä hetkellä aivan liian kallis ase ja reilun 10 vuoden päästä voi olla jo vähän kelkasta jäänytkin.
 
Laitan varmuuden vuoksi tämän, ettei tule väärinkäsityksiä.

Meillä on asevelvollisuusarmeija ja se on mielestäni meille monesta syystä paras vaihtoehto. Missään yhteydessä en ole tarkoittanut enkä tule tarkoittamaan sitä, että se olisi huono asia tai että sillä voi perustella huonoa tai epäsopivaa välineistöä. Päinvastoin, joukkomme tarvitsevat kuranttia välineistöä omaan tehtäväänsä. Rahaa koskevat realiteetit eivät ole minusta kinni (äänestän, mutta minä en ole valtio).

Meidän asevelvollisuusarmeijamme oppimiskykyä ja koulutuksellista potentiaalia pidän hyvänä, eikä uusien aseiden ja asejärjestelmien oppiminen ja omaksuminen ole mielestäni ylivoimaista tai hankalaa, vaikka pidänkin 6kk minimipalvelusaikaa lyhyenpuoleisena.
———

HK433 on asiallisen näköinen konstruktio ja olisi mielenkiintoista tutustua siihen tarkemmin. Uutena tuotteena sillä voisi olettaa olevan markkinarakoa myös tulevaisuudessa.
 
On muuten melko hurjaa että samalla kuin meillä on vanha kunnon RK ollut käytössä iät ja ajat, niin Saksan Bundeswehr mielii uutta asetta G36-kivääriä korvaamaan jo ihan näinä vuosina ( G36 is to be phased out and a replacement is planned to be phased in from 2020) https://en.wikipedia.org/wiki/Heckler_&_Koch_HK433

Onhan G36:n kanssa ollut käsittääkseni ongelmansa, mutta huh huh, 20 vuotta käyttöä :D
 
Mä vaan luotan niin saksalaiseen (erityisesti HK:n laatuun) että alla olevan kun saisin morsiameksi niin olisin valmis käymään intin uudestaan ;)

csm_HK433_li_33c0f2f026.png

Sulavalinjainen ja moderni, silti perinteitä kunniottava. Onhan tuo uusi ja lastentaudeista ei tietoa (?) mutta perusratkaisut perustuvat jo koeteltuihin värkkeihin ja toisaalta firman laatuun voi varmaankin luottaa (onhan sillä omatkin "fiaskonsa" toki ollut) :love::uzi:

https://www.heckler-koch.com/en/products/military/assault-rifles/hk433/hk433/overview.html
Saksalainen kaasumäntä Sig ajaa saman asian ja on halvempi.
 
Back
Top