Uusi taistelijan ase

Eli siis liipaisimen yläpuolella oleva harmaa kappale ja kahvan kohdalla oleva harmaa kappale on estimiä millä asetta ei voi helposti muuttaa sarjatoimiseksi. Ampuu toki edelleen avoimelta lukolta.
 
Aikanaan kyllä ja nykyisin tuollaisen myyminen on aika helvetin vaikeaa ellei mahdotonta.
Riippuu poliisilaitoksesta ja -asemasta, osalla tulkitaan niin, että kun on kerran TT3:ksi rekisteröity, on TT3 vastaisuudessakin.

Venäjältähän tuli Izhmashin ja Kovrovin tehtailla kertatuliaseiksi muunnettuja ex-sarjatuliaseita (mm. entisiä AKM:iä ja viranomaistilauksista hylättyjä/ylituotantoa olleita AK-103:ia) aika paljon tänne, niissä on siis sulkuvarmistimen akselin tilalle kiinnitetty kovametallinen tappi, ja sulkuvarmistin on poistettu. Osassa on myös laatikossa olevia luistin kiskoja muutettu niin, että sulkuvarmistimen asentaminen vaatisi niiden koneistamista. Näitä olen kuullut saadun uusillakin TT3-luvilla luvitettua.
 
Kun 200 metrissä rupeaa tekemään tiukkaa maaliin osumisessa, tulee mieleen kysymys että miksi Italian armeija on valinnut tämän jakotarpeeksi?
 
Kommenteissa ainakin Italialaiset käyttäjät kehuivat aseen varmatoimisuutta ja eikä hajoa rajussakaan käytössä. Toisin kuin uusi ARX160 joka vissiin hajoaa aika kevyessäkin käytössä.

Henry sanoo aseen olevan 4 moa:n kivääri. Onhan tuo jo vanha ase, perus tekniikka 70-luvun alusta. Ei taida tuon aikakauden kivääreistä monikaan nykyajan tarkkuus vaatimuksia täyttää. Ehkäpä asetta suunnitellessa pääpainoa on laitettu luotettavuuteen ja toimintavarmuuteen, tarkkuuden kustannuksella.

Ohimennen sanottuna monelta nykyihmiseltä unohtuu se seikka, että olemme tottuneet nykyaikaisiin moderneihin kivääreihin ja hyvälaatuisiin ampumatarvikkeisiin. Jos ase ei kykene 1 moa:n tarkkuuteen niin ase on susi p@ska. Kun vielä 60-luvulla asetta pidettiin hyvänä jos siitä irtosi 3-4 moa:n kasaa.
 
Taisi meidän Mosinitkin olla aikalaisiin tovereihinsa verrattuna aika tarkkoja pelejä. Joku perus Enfield tai K98 taisi ampua juurikin tuollaista 4MOA kasaa. Ja nyt puhutaan pulttilukosta jonka periaatteessa voisi kuvitella olvean tarkempi kuin itselataava! Silti noilla vehkeillä sodittiin.

RK:ssa on vissiin ollut todella tarkat tarkkuusvaatimukset verrattuna vaikka venäläisten kivääreihin, ja asiaa tietenkin auttaa Lapuan laadukas ampumatarvike. SA-tilanteessa voisikin tulla ihmetystä sille kymppejä ampuvalle ressulle kun käteen annetaankin kiinaihme ja DDR-patruunaa.
 
Ainut vaan että se kiinan ihme on luultavastikkin kenttäkelpoisempi kuin kotimainen rataraaseri...
 
En muista mikä Kiinan-ihme oli mitä pääsin intissä käpälöimään. Tähtäimen säätö oli heikkoa, skappari valisti että piippu on kromattu ja itse tykkäsin avotähtäimestä enemmän kuin diopterista kun olin vastaavilla siviilissäkin tottunut ampumaan. Voi olla että oli kenttäkelpoisempikin, kyllä mulle tykistössä riittäis vallan hyvin se Kiina/DDR -ihme :D
 
Mä ostatan sulle sen MP7:n tai Glockin. Kyllä se riittää sulle. :p
 
FSU297NXMAMnKWp

Eikö tuo reikä käsisuojus rk ole se vanhin jakomalli vai muistanko väärin?
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Etutukin malli vaihtui muistaakseni 1978, joten ainakin sen vuotisissa oli molempia, mutta onhan niitä voitu varikolla huollossa myöhempiinkin vaihtaa.
 
Jenkkien Ratler on kuitenkin oma suosikkini vaikka VSS onkin yksisarvinen. Massan puolesta 9mm voittaa voima kilpailun. Desibelimittauksissa Ratler oli metrin päässä mitattuna pyöreesti 116 dB ja 93 dB. VSS oli 92.2 dB, kolmen ammuksen sarjalla. Kustomoitu kiinteesti vaimennettu pulttilukko oli 88.3 dB. Brandonin reaktiot on kultaisia.
 
Etutukin malli vaihtui muistaakseni 1978, joten ainakin sen vuotisissa oli molempia, mutta onhan niitä voitu varikolla huollossa myöhempiinkin vaihtaa.
Vaihtui jo huomattavasti aiemmin, n. 1970, mutta toki olemassaolevat vanhan mallin etukädensijat käytettiin loppuun tehtailta, eli noin 1972 paikkeilla valmistettiin viimeiset niillä varustetut. Tosiaan muutos tapahtui jo vuosia ennen prässätyn RK 62 76:n tuotantoon tulemista.
Tarkemmin tästä on Palokankaan "Raamatussa", siis sen kakkosniteessä eli Kotimaiset aseet, valitettavasti en sitä omista eikä se satu olemaan tällä hetkellä lainassa, niin ei ole mahdollisuutta tarkistaa tarkkaa vuotta.

Ei ole vanhin. Kaikkein vanhimmassa on pyöreä kahva ja muistaakseni se oli vihreätä muovia.
Sitä etukädensijan vanhinta versiota yksinomaan käyttävä RK 60 on tosin virallisesti poistettu kierrosta, vaikka jostain syystä niitä RUK:ssa vielä viime vuosikymmenellä on silti pyörinyt, ilmeisesti paikallisen TVÄL-henkilöstön pilana.
Pistoolikahvan osalta tosiaan tuossa kuvassa on uudemmat versiot.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: ctg
Vaihtui jo huomattavasti aiemmin, n. 1970, mutta toki olemassaolevat vanhan mallin etukädensijat käytettiin loppuun tehtailta, eli noin 1972 paikkeilla valmistettiin viimeiset niillä varustetut. Tosiaan muutos tapahtui jo vuosia ennen prässätyn RK 62 76:n tuotantoon tulemista.
Tarkemmin tästä on Palokankaan "Raamatussa", siis sen kakkosniteessä eli Kotimaiset aseet, valitettavasti en sitä omista eikä se satu olemaan tällä hetkellä lainassa, niin ei ole mahdollisuutta tarkistaa tarkkaa vuotta.
Aikanaan vaan katselin että kun komppanialle jaettiin tehdasuudet(?) Sakon 1978 tekemät rk:t niin parissa oli tuo vanha reikätukki ja kaikissa muissa "wrap-around" mallinen etutukki.

Samoin Valmetin siviilimyynnissä tukkimalli muistaakseni/mielestäni on vaihtunut joskus 70-luvun lopulla.

Ei kanssa ole juuri Palokangas käsillä, mihin lie laittanut.
 
No ainahan sitä löytyy poikkeuksia, kenties Sakon tehtaalla oli ollut vielä niitä jonnekin unohtuneena. Uudempi alun perin Maranyl-muovinen kädensija kuitenkin kehitettiin jo 60-luvun lopulla ja RK 71:n kädensijat olivat myös siitä valmistettuja, mutta näissä siis kyse on kuitenkin Valmetin aseista. Palokangas muistaakseni kirjoittikin, että Sakolla vanhojen kädensijojen käyttö jatkui pidempään kuin Valmetilla.

Itse olen vain muutama vuosi sitten käyttänyt tehdasuutta 1966 valmistettua RK 62:ta. Aseet tulivat täysin tuliterinä, täysin ilman kulumaa ja lukoissa näkyi vielä koneistuksen jäljet iskupohjissa, sen sijaan että niihin olisi tullut mitään kulumaa ampumisesta.
 
Back
Top