Uusi taistelijan ase

Ei kai hullukaan tätä minään asiantuntijapaneelina pitäisi. Kiinnostavista asioista on vaan mukava jutella vaikkei omakohtaista kokemusta edes olisi. Ja kuten ala-asteen pihalla, toisinaan isot pojat tulevat kertomaan korkeampaa tietämystä. Sotatekniikan valtavasta kirjosta käsiaseet ovat juuri se aihe josta suurimmalla osalla on edes jotain hajua varusmiespalveluksen ja/tai ampumaharrastuksen pohjalta. Tuskin kukaan meistä on sentään oikeasti ihmisiä tappanut rynkyllä, joten tiukoilla vaatimuksilla kukaan meistä ei ole kelvollinen keskustelemaan tämän ketjun aiheesta.
 
Äkkiseltään tulee mieleen kyllä eräs RK62:lla (7.62x39) tappanut ja täten aika hyvä keskusteluun pätevä, Mika Muranen. Ehkä hän olisi pätevä käymään keskustelua Aikatalon murhamiehen kanssa, siis tämä urheilusta jalkavammoja saanut isänsä ampuja Saigalla (.223 rem.). Tappamiskriteerilläkö nämä herrat olisivat päteviä keskustelemaan Varsova vs. Nato -kaliiberista? :D
 
Muranenkin otti kotimaisen rynkyn käyttöön vasta jousen jälkeen. Ilmeisesti jousipyssyn nuolet olivat tuossa kohtaa loppuneet. RK ei siis ollut ensisijainen valinta hänelläkään. :D
 
Itse miettinyt, miksi ottaa 5.56 käyttöön nyt. Suomi on taas myöhässä noin 20-50vuotta kuten yleensäkin. Jos kaliberi pitää vaihtaa...
Eikö suoraan kannattaisi hypätä 6.8 yms. Tulisiko noista muka niin paljon lisäkustannuksia vs 5.56? Sako/Lapua painaa noita kuulia jo nykyään ja PV:n voluumilla, luulisi hinnan olevan suht halvempi kuin siviilimarkkinoilla.
Tosin ostihan FN pari sataa RK:n lipasta. FN SCAR-H 7.62x39 kehitystyöhön tänä vuonna.
Mutta suomalaiset "lahjomattomat" poliitikot ja pv:n upseerit tuntien, tulee joku Beretan "never heard" malli, koska Sakoa pitää tukea, kun Beretta uhkaa sen lopettaa...
 
Kukaan ei käytä 6.8 mm Remington SPC:tä (6.8×43), ei oikein edes jenkkien erikoisjoukot. Ihan kiva konsepti mutta ei maksaa vaivaa vaihtaa kaliiberia. Liian vähän etuja suhteessa hintaan ja haittoihinkin. Uskoisin jäävän kuriositeetiksi. Viimeiseksi Suomi tulee valitsemaan jonkun kaliberin jota kukaan muu ei käytä eikä kukaan kyllä tule Suomea seuraamaan valinnoissa. Vaikka Suomi on jälkijunassa tulevat 5.56x45 nato kaliiberit aseet olemaan suosittuja kuitenkin vielä pitkään kuten on 7.62x39 myös omalta osaltaan.

Ihan oikeasti on hankala tehdä mitään täydellistä patruunaa, jokainen on kompromissi. Kaupallinen tehdastuotantopatruunanvalmistus ei vaadi kuin tiettyjen kompponenttien vaihtoa liukuhihnalla aivan samalla tavalla kuin kotilataajakin vaihtaa hiukan osia. Valmistusteknisesti jollain kaliiberilla ei ole mitään merkitystä paitsi tietenkin pienempi kaliiberi vaatii vähemmän raaka-aineita ja painaa vähemmän (kuljetuskustannusten lasku) ja mahdollistaa suuremman ostovolyymin. Sako elää kyllä pulttilukkoaseistaan, ei se mihinkään lopu eikä lakkaudu. Sen verran kuitenkin nimekkeestä tuotteesta on kysymys.
 
Ei kai kukaan tosissaa usko, että kaliiperin valinnassa olisi mitään merkitystä sellaisilla sseikoilla kuin ballistiikka (sisä-, ulko-, haav- jne), paino (eli kannettavuus taistelukentällä), risuherkkyys tms. AInoat asiat mitkä ratkaisevat ovat kustanukset ja nato-kiima. Kustannus tekijä on toistaiseksi ollut vielä voitolla ja siksi pitäydytty halvimmassa ratkaisussa eli siinä mitä on käytössä. Kun natokiima on jaanut jatkuvasti yhtenäistämään kalustoa naton kanssa niin jossain vaiheessa vanhan kaliiperin kustannustaso nousee riittävästi (loppuunkuluneet aseet pitää vaihtaa) ja siirrytään naton kanssa yhtenevään kaliiperiin. Perusteluina käytetään mm. kv tehtävien huollon helpottamista, vaikka tähänkin asti on jokainen maa toimittanut kv joukoilleen itse omat patruunansa kaliiperista riippumatta. Ei vaakakupissa ole kuin kaksi vaihtoehtoa nykyinen ja naton standardoima kaliiperi. Täällä voidaan inttää vaikka mistä noiden ominaisuuksista ja tuoda ediin uusia vaihtoehtoja, mutta tosiasia on, että valinta tehdään noiden kahden välillä taloudellisin ja poliittisin perustein.
 
Noska puhuu asiaa kustannuksista. Toisaalta kun nykyiset RK;t pitää kuitenkin joskus uusia. Miksei samalla hankkisi uudempaa asetta, joka täyttää tämän vuosituhannen vaatimukset modulaarisuuden ja ergonomian suhteen.

Jos unohdetaan erilaiset AK-kloonit (eivät tuo "haluttua" muutosta ergonomiaan), millainen vaikutus kaliberi valinnoilla olisi?
Moni perinteisteisten asetehtaiden uusimmista tuotteista on saatavissa 7,62x39mm kaliberisena, mutta onko tällainen versio kalliimpi? Jos on, saavutetaanko vanhan kaliberin säilyttämisellä jotain muuta säästöä?
 
Minä näkisin uudet 7.62x39-kaliiperiset aseet korkeintaan siirtymäajan aseina, mutta sellaisinahan ne olisivat erinomaisia ja niiden hankinta pitäisi aloittaa keihäänkärjen joukoille ja kv-kouhoille heti, jotta kuluneet RK 95:t saadaan eläkkeelle. Henkilökohtainen suositus: Galil ACE 32 mikäli meille antisemiiteille vielä myyvät.
Muuten ei ole minusta järkevää jatkaa naapurimaihin nähden uniikin patruunan käyttöikää puolella vuosisadalla, vaan hommata Nato- eli länsimaayhteensopiva pyssy ja patruuna.
 
Paskapuhetta, jokainen maa ei ole toimittanut itse patruunoitaan eikä edes aina aseitaan vaan ne on rahaa siirtämällä hankittu leirin isäntämaalta.
 
No joo on esim Baltian maat ja muutamat muut pikkuvaltiot tukeutuneet muunkin varustuksen osalta isompiin maihin. Laskin mukaan vain perinteiset Nato-maat.
 
kimmo.j kirjoitti:
Noska puhuu asiaa kustannuksista. Toisaalta kun nykyiset RK;t pitää kuitenkin joskus uusia. Miksei samalla hankkisi uudempaa asetta, joka täyttää tämän vuosituhannen vaatimukset modulaarisuuden ja ergonomian suhteen.

Jos unohdetaan erilaiset AK-kloonit (eivät tuo "haluttua" muutosta ergonomiaan), millainen vaikutus kaliberi valinnoilla olisi?
Moni perinteisteisten asetehtaiden uusimmista tuotteista on saatavissa 7,62x39mm kaliberisena, mutta onko tällainen versio kalliimpi? Jos on, saavutetaanko vanhan kaliberin säilyttämisellä jotain muuta säästöä?

Hinnoissa tuskin on eroa, kunhan määrät ovat edes suunnilleen riittäviä vanhojen aseiden korvaamiseen.

Yksi olennainen peruste vanhan kaliiperin käyttämiseen on mahdollisuus ampua varastoissa olevat ammukset harjoituksissa. Uusi kaliiperi tietäisi uusia ammuksia. Vanhat paukut päätyisivät Stenalle. Varusmiehille jaettaisiin niukkutta, kun ei ole vanhoja pateja ammuttavaksi ja uusia ei raaskita ostaa.
 
Vanhojen paukkujen ei tarvitse päätyä stenalle, ne voidaan täysin laillisesti ja helposti myydä eteenpäin esim. Yhdysvaltoihin kuten monet muutkin valtiot myyvät ylijäämänsä. Pienaseammusten stenaaminen ei ole muuta kuin maanpetokseen verrattavissa olevaa valtion varojen tahallista tuhlausta. Ammusten ei saisi koskaan antaa vanheta varastoon vaan ne pitäisi siinä tapauksessa että ne uhkaavat vanhentua myydä eteenpäin, ammuttaa varusmiehillä ja reserviläisille tai vaikka mieluummin lahjoittaa ystävällismieliselle maalle jolla on käyttöä ammuksille kuin tuhota. Sanomattakin lienee selvä että reserviläisille niitä ei voi antaa, ei toki sillä perusteella että se vääristäisi markkinoita vaan sillä perusteella että PV haluaa olla mukana yhteiskuntavastuussa... :D

Todellisuudessa kaliiberin ja palvelusaseenvaihto pitäisi tapahtua pienissä erissä jossa uuden ja vanhan patruunan varastot saataisiin käytettyä ja lihavoitua kuntoon. Mitä tulee huhuihin kokonaismääristä ammuksia niin en usko että Suomessa tulee olemaan mitään ongelmaa saada 7.62x39 varastot tyhjiksi. Sitä paitsi sen verran uutta patruunaa ammutaan harjoituksissakin vaikka homman pitäisi mennä FIFO-periaatteella (first in, first out) että liekö niissä varastoissa juuri hirveämmin patruunaa. On säästetty ja luultu että on olemassa jokin harmaa vaihe. Ei ole ja jos olisi niin se olisi niin lyhyt ettei joku hallitus saisi tehtyä mitään muutoksia.
 
Ammuin tänään elämäni ensimmäistä kertaa 5,56mm AR-15 puoliautomaattikiväärillä, ja täytyy sanoa että kallistuin heti .22 kaliiperin puolelle. Rekyyli aseessa oli olematon RK:hon verrattuna, ja sain heti ensimmäisillä laikauksilla hyviä osumia tauluun. AR-15:ssa kaikki painikkeet ja mekanismit ovat luontevia ja helppokäyttöisiä. Ase tuntui tukevalta ja hyvältä pitää kädessä, mutta kuitenkin kevyeltä. Aseen perä tuntui seisten ammuttaessa huomattavasti mukavemmalta olkapäätä vasten kuin RK. Tähtäinten säätö satakertaa helpompaa kuin RK-62:ssa. Jos saisin valita AR-15 ja RK:n väliltä sotaan lähdettäessä, ottaisin ehdottomasti AR-15:ta. Aseeseen kun saa helposti Piccatinny-kiskolle kiinni optiikkaa ja muita lisähärpäkkeitä tarpeen mukaan, ja 5,56mm ammuksia kun pystyy kantamaan enemmän mukana. Pikatilanteissa tulenavausnopeus on avainasemassa, AR-15:sta ammuttaessa ase tuntuu luontevalta kädessä, jolloin myös tulenavaus sujuu nopeasti ja helposti. 5,56mm pienempää läpäisykykyä kompensoi ainakin kaltaisellani noviisilla rekyylin parempi hallittavuus ja siten myös parempi tarkkuus.
 
Tähystäjä kirjoitti:
Ammuin tänään elämäni ensimmäistä kertaa 5,56mm AR-15 puoliautomaattikiväärillä, ja täytyy sanoa että kallistuin heti .22 kaliiperin puolelle. Rekyyli aseessa oli olematon RK:hon verrattuna, ja sain heti ensimmäisillä laikauksilla hyviä osumia tauluun. AR-15:ssa kaikki painikkeet ja mekanismit ovat luontevia ja helppokäyttöisiä. Ase tuntui tukevalta ja hyvältä pitää kädessä, mutta kuitenkin kevyeltä. Aseen perä tuntui seisten ammuttaessa huomattavasti mukavemmalta olkapäätä vasten kuin RK. Tähtäinten säätö satakertaa helpompaa kuin RK-62:ssa. Jos saisin valita AR-15 ja RK:n väliltä sotaan lähdettäessä, ottaisin ehdottomasti AR-15:ta. Aseeseen kun saa helposto Piccatinny-kiskolle kiinni optiikkaa ja muita lisähärpäkkeitä tarpeen mukaan, ja 5,56mm ammuksia kun pystyy kantamaan enemmän mukana. Pikatilanteissa tulenavausnopeus on avainasemassa, AR-15:sta ammuttaessa ase tuntuu luontevalta kädessä, jolloin myös tulenavaus sujuu nopeasti ja helposti. 5,56mm pienempää läpäisykykyä kompensoi ainakin kaltaisellani noviisilla rekyylin parempi hallittavuus ja siten myös parempi tarkkuus.

Täysin samaa mieltä.:salut:
 
AR-15:sta valintaa seuraavaksi PV:n aseeksi jarruttaa sen huono varmatoimisuus. Euroopassa tehdään varmatoimisempia aseita kuten G36 ja SIG.
 
Tähystäjä kirjoitti:
Ammuin tänään elämäni ensimmäistä kertaa 5,56mm AR-15 puoliautomaattikiväärillä, ja täytyy sanoa että kallistuin heti .22 kaliiperin puolelle. Rekyyli aseessa oli olematon RK:hon verrattuna, ja sain heti ensimmäisillä laikauksilla hyviä osumia tauluun. AR-15:ssa kaikki painikkeet ja mekanismit ovat luontevia ja helppokäyttöisiä. Ase tuntui tukevalta ja hyvältä pitää kädessä, mutta kuitenkin kevyeltä. Aseen perä tuntui seisten ammuttaessa huomattavasti mukavemmalta olkapäätä vasten kuin RK. Tähtäinten säätö satakertaa helpompaa kuin RK-62:ssa. Jos saisin valita AR-15 ja RK:n väliltä sotaan lähdettäessä, ottaisin ehdottomasti AR-15:ta. Aseeseen kun saa helposti Piccatinny-kiskolle kiinni optiikkaa ja muita lisähärpäkkeitä tarpeen mukaan, ja 5,56mm ammuksia kun pystyy kantamaan enemmän mukana. Pikatilanteissa tulenavausnopeus on avainasemassa, AR-15:sta ammuttaessa ase tuntuu luontevalta kädessä, jolloin myös tulenavaus sujuu nopeasti ja helposti. 5,56mm pienempää läpäisykykyä kompensoi ainakin kaltaisellani noviisilla rekyylin parempi hallittavuus ja siten myös parempi tarkkuus.

Olikohan tässä nyt ratkaisevampaa kaliiperi vaiko uudempia asemalli?
 
Radar kirjoitti:
Tähystäjä kirjoitti:
Ammuin tänään elämäni ensimmäistä kertaa 5,56mm AR-15 puoliautomaattikiväärillä, ja täytyy sanoa että kallistuin heti .22 kaliiperin puolelle. Rekyyli aseessa oli olematon RK:hon verrattuna, ja sain heti ensimmäisillä laikauksilla hyviä osumia tauluun. AR-15:ssa kaikki painikkeet ja mekanismit ovat luontevia ja helppokäyttöisiä. Ase tuntui tukevalta ja hyvältä pitää kädessä, mutta kuitenkin kevyeltä. Aseen perä tuntui seisten ammuttaessa huomattavasti mukavemmalta olkapäätä vasten kuin RK. Tähtäinten säätö satakertaa helpompaa kuin RK-62:ssa. Jos saisin valita AR-15 ja RK:n väliltä sotaan lähdettäessä, ottaisin ehdottomasti AR-15:ta. Aseeseen kun saa helposto Piccatinny-kiskolle kiinni optiikkaa ja muita lisähärpäkkeitä tarpeen mukaan, ja 5,56mm ammuksia kun pystyy kantamaan enemmän mukana. Pikatilanteissa tulenavausnopeus on avainasemassa, AR-15:sta ammuttaessa ase tuntuu luontevalta kädessä, jolloin myös tulenavaus sujuu nopeasti ja helposti. 5,56mm pienempää läpäisykykyä kompensoi ainakin kaltaisellani noviisilla rekyylin parempi hallittavuus ja siten myös parempi tarkkuus.

Tämä maa on kohtalonsa ansainnut: kerran on aseella ammuttu ja sillä se onkin sitten sotavalmiiksi todettu:a-shocked:
 
Eiköhän sen sotavalmiiksi ole todenneet ihan muut jo valmiiksi ettei jokaisen taistelijan tarvitse testata sitä RK62:stakaan Murasen tapaan sotavalmiiksi.
 
commando kirjoitti:
Eiköhän sen sotavalmiiksi ole todenneet ihan muut jo valmiiksi

Juurikin näin. Ja eiköhän tuossa Tähystäjän viestissä näy juuri ne tärkeimmät kriteerit, mitä luulisin 99% rivisotilaista arvostavan miljuuna kertaa enemmän kuin joitain ihmeellisiä tappotehovertailuja tms teoreettista hölynpölyä: kevyt kantaa, helppo ampua, hyvä käyttöergonomia ja liipaisinta vedettäessä sanoo pum! Mitä muuta sitä sotilas muka tarvitsisi?
 
Sen, että kun se ase sanoo pum, niin siellä toisessa päässä myös tapahtuu jotain. Muutenhan voitaisiin siirtyä vaikka .22 piekkareihin.
 
Back
Top