Uusi taistelijan ase

Ei missään tapauksessa ikääntyviä reserviläisiä rapakon taakse kursseille. Sinne pitää laittaa nuoria ammattimiehiä jotka tuovat saamansa oppia vuosiksi eteenpäin JOTU-koulutukseen ja reserviläisten kouluttamiseen täällä kotimaassa. Jos saamaansa oppia ei saada jaettua laajalle joukolle, koulutus menee suurelta osin hukkaan ja lähinnä yksilön mielihyvää palvelevaksi harrastustoiminnaksi helposti.

Reserviläiskontekstissa, "elitecommando reconsniper" ta-koulutus menee omasta mielestäni suurelta osalta hukkaan suomessa. Ensinnäkin ukot alkavat olemaan aika vanhoja ja huonokuntoisia kenttäkelpoisuudeltaan moiseen touhuun (yli 40v). Toiseksi se jää enemmän nimenomaa mielihyvää tuottavaksi harrastustoiminnaksi suurelta osin.

Sen sijaan, tässä maassa pitäisi panostaa suuresti DMR/TTA toimintaan ja kouluttaa massoittain reserviläisiä näihin yksinkertaisimpiin tehtäviin, koska TTA:n tarvetta löytyy niistä kaikista osastoista jonne esimerkiksi myös 35-50 -vuotiaita sijoitellaan, eli maakunta- ja paikallisosastoihin tms.
Se on totta että TA-toiminnan koulutus on meillä ollut retuperällä luvattoman kauan.
Korjausliike on kuitenkin tehty ja sen vaikutus tulee tulevina vuosina näkymään taatusti.
Kansainvälinen koulutusvaihto ja kontaktit on asiassa kuin asiassa hyvä juttu. Asian kääntöpuoli on meillä suomalaisilla kuitenkin se että asenne on aivan liikaa "me nyt ollaan vaan tämmöisiä surkeita eikä mitään osata" ja sitten mennään alistuneessa mielentilassa jumaloimaan muiden tekemistä - eikä edes sen alistuneen olotilan takia ymmärretä että tosiasiassa meillä joku asia osataan paremmin kuin muualla.
TA-hommissa korjausliike on siis tehty, sen vaikutus tulee näkymään. Meillä on Suomessa silläkin saralla korkeatasoista osaamista, joka ei häpeä minkään muun maan tekijöiden osaamistasoa - varsinkin jos muistetaan se, että meillä tekeminen on sovitettu nimenomaan meikäläisiin olosuhteisiin.
Joku jenkki tai britti saattaa ampua jossakin Afganistanin vuoristossa jyrkkiin kulmiin paremmin kuin suomalainen pari/partio. Jos lähdetään pelaamaan vaikkapa suomalaiseen metsämaastoon, niin jo alkaa meikäläisten tekeminen olemaan hyvin kovalla tasolla verrattuna edellä mainittuihin.
Homma on TA:n saralla alussa, siksi taitavia tekijöitä on vielä vähän, mutta joka vuosi kursseilta tulee uusia ja sitä myöten määrä kasvaa koko ajan. Tämä siirtyy pikkuhiljaa myös joukkotuotannon kautta reserviin, siellä jo nyt olevien kovien osaajien jatkoksi.
Monessa muussa asiassa olemme olleet jo pitkään korkealla tasolla.
Unohdetaan jo viimein se alistunut asenne ja sen myötä oman osaamisen raaka aliarviointi ja muiden tekemisen, välillä jumalointia lähentelevä yliarviointi.
 
Tässä voi olla näkökulmaharhaa, mutta kenellä on ja kenellä ei.
Olen ymmärtänyt, että länsimaisten joukkojen varustukseen on kuulunut jo pitkään nimenomaan luotisuojaa antava liivi (NIJ III+, tai NIJ IV). Kotimaassa kovat levyt ovat se yleistyvä juttu, eikö? Tuhannen euron kysymys onkin, miten Venäläisillä joukoilla?
Toinen kysymys on läpäiseeko 7.62x51 NIJ IV liivit paremmin kuin 7.62x39?
 
Tässä voi olla näkökulmaharhaa, mutta kenellä on ja kenellä ei.
Olen ymmärtänyt, että länsimaisten joukkojen varustukseen on kuulunut jo pitkään nimenomaan luotisuojaa antava liivi (NIJ III+, tai NIJ IV). Kotimaassa kovat levyt ovat se yleistyvä juttu, eikö? Tuhannen euron kysymys onkin, miten Venäläisillä joukoilla?
Sinänsä aivan lillukanvarsijuttu ja tässä yhteydessä ehkä vähän asian vierestäkin, mutta sanon silti:
Ei ole mitään NIJ III+ tai NIJ III++ levyjä. Suojalevy on joko NIJ III tai sitten se on NIJ IV.
Nuo III+ ja ties kuinka monta lisäplussaa päälle ovat lähinnä valmistajien kuluttajille suuntaamaa sumutusta.
Levy on joko IV tai jos se ei yllä tasoon IV se on tasoa III.
 
3 levyt on harvinaiset. IV levyjä käyttävät on kuin koppakuoriaisia, ne ei pahemmin syöksyile yms :D
3A on yleisimmät ja niistä menee kiväärit läpi että heilahtaa.
Ja jos PC:ssä on IV levyt, niin siinä on paljon suojaamatonta pinta-alaa mihin ampua.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Ne on uudistamassa ja antamassa liivit jokaiselle. Miten niillä riittää resurssit siihen on toinen asia.

Tahto- ja arvokysymyshän tuo ennen kaikkea on. Ehkä sielläkin on laskettu, että tolkuttomat miestappiot eivät ole tätä päivää.

IIIA-tason suojaliivejä vanhemmista kuiduista (=painavampi, paksumpi versus dyneema ym. uudemmat) valmistettuna ilman lukemattomia nauhakujastoja, pikairroitusmekanismeja ym. saa vapaillakin markkinoilla reippaasti alta 500 euron. Vähän lisää suojapinta-alaa, vaateosa IR-suojatusta kankaasta ja levyt päälle, niin tonnilla saanee ihan riittävän liivin perusmosurille.

Sadalla millillä ostaa liivit 100 000 miehelle. Ei jää rahasta kiinni, vaan halusta. Ostetaanko uusi sukellusvene vai ostetaanko puolelle miljoonalle miehelle modernit suojaliivit.
 
Sinänsä aivan lillukanvarsijuttu ja tässä yhteydessä ehkä vähän asian vierestäkin, mutta sanon silti:
Ei ole mitään NIJ III+ tai NIJ III++ levyjä. Suojalevy on joko NIJ III tai sitten se on NIJ IV.
Nuo III+ ja ties kuinka monta lisäplussaa päälle ovat lähinnä valmistajien kuluttajille suuntaamaa sumutusta.
Levy on joko IV tai jos se ei yllä tasoon IV se on tasoa III.

Juu ja ei. Virallisia luokkia nuo plussat eivät ole. Niissä plussissa, ja miksei III-tasossakin, kannattaa katsoa millä patruunalla ne on testattu, ja onko kertalaaki vai multishot.
 
Juu ja ei. Virallisia luokkia nuo plussat eivät ole. Niissä plussissa, ja miksei III-tasossakin, kannattaa katsoa millä patruunalla ne on testattu, ja onko kertalaaki vai multishot.

Se mitä käyttäjä halunnee oikeasti tietää, on se että millä patruunalla ne on testattu ja paljonko painaa. Kertalaaki tai multishot asiat on sitten ylimääräistä.
 
Vähän NIJ IV kestosta:

ja panssarialäpäisevällä jäi barrettissa hylsy poikittain...
 
Tuhannen euron kysymys onkin, miten Venäläisillä joukoilla?

Ne on uudistamassa ja antamassa liivit jokaiselle. Miten niillä riittää resurssit siihen on toinen asia.

Rajan takana 80-luvulta asti käytännössä kaikki armeijan laajamittaiseen jakoon tarkoitetut suojaliivimallit ovat sisältäneet jonkinlaiset kovat luotisuojalevyt. He eivät käytä NIJ-standardia, vaan sikäläistä luokittelua. Venäläisissä liiveissä käytettävät suojalevyt ovat joko teräksisiä tai keraamisia ja ne on tarkoitettu pysäyttämään kiväärikaliiberiset projektiilit.

Materiaalimääristä ei voi esittää kuin arvauksia, mutta ymmärtääkseni käytännössä jokaiselle vakinaisessa väessä palvelevalle ja varusmiespalvelusta suorittavalle maavoimissa ja merijalkaväessä jaetaan suojaliivi.

Reserviyksiköiden sotavarustuksesta en tältä osin osaa sanoa, mutta sikäläisistä kertausharjoituksista näkynyttä kuvamateriaalia katsellessa ei liivejä usein ole nähtävästi ollut jaossa. Nyt en toki tarkemmin muista tai tiedä, että mitä joukkotyyppiä nämä yksiköt ovat olleet, tai että onko kyseessä harjoitusten järjestelyyn liittyvä seikka, vaiko tosiasia, ettei kyseisten joukkojen sotavarustukseen kuulu suojaliiviä.
 
Rajan takana 80-luvulta asti käytännössä kaikki armeijan laajamittaiseen jakoon tarkoitetut suojaliivimallit ovat sisältäneet jonkinlaiset kovat luotisuojalevyt. He eivät käytä NIJ-standardia, vaan sikäläistä luokittelua. Venäläisissä liiveissä käytettävät suojalevyt ovat joko teräksisiä tai keraamisia ja ne on tarkoitettu pysäyttämään kiväärikaliiberiset projektiilit.

Joo eiköhän siitä maasta suojaliivejä löydy ihan tarpeeksi jos Suomi halutaan napata. Tai kurmoottaa ihan vaikka jonkun saaren tai maakunnan osalta.

30573

Siinä niitä nyt on. Tyhmiä ja surkeita, osaamattomia haisuryssiä vanhanaikaisissa varusteissaan ja antiikkisia aseitaan kantaen. Kuva toki Tsetseniasta vuodelta -94. Jos niitä liivejä on ollut jakaa silloinkin, eiköhän niitä ole nykyäänkin jaossa ihan tarpeeksi. Toki mitäs väliä sillä on kun myyttisen pohjolan soturikansan nostomiehet kaatavat noita kymmenen kerralla ja pyytävät vielä yhdettätoista päälle. Näin olen ymmärtänyt erään evp kenraalin lausunnoista. Siinä ei joku suojaliivi merkitse mitään, älköömme olko huolissamme.
 
Täytyy muistaa mitä sodan tullessa tapahtuu muualla. Jos veli-Venäjä taistelee yksinään Suomea vastaan, voi olla halua laittaa parhaat miehet asialle. Mikäli taas on isompiakin maita mukana, ei Venäjä voi kaikkea Suomea vastaan laittaa ja tänne saattaa lähteä vähän sitä mitä sattuu löytymään. Suomi taas aina laittaa kaiken likoon Venäjää vastaan kävi muualla lähes mitä tahansa. Eli liikaa ei pidä miettiä mitä vastaan tulee, sitä kun ei tiedä.

Aina on helpompaa ottaa pikkasen kovempaa kaliiperia käyttöön kuin suojautua sitä vastaan. Uudenlaisia herkkupaukkuja myös paljon helpompi siinä mielessä tehdä saataville kun paukkuja täytyy aina muutenkin jatkuvalla syötöllä lähettää rintamalle. Paljon helpompi pikkaisen muuttaa sitä mitä tehdään ja jaetaan joka tapauksessa kuin yrittää kaikille kehittää ja jakaa uudet liivit/levyt.
 
Minusta ei ole ykköskriteeri, ei edes patruunanvalintakysymys. Luotisuojaliivi suojaa käytännössä vain tärkeimmät vitaalialueet, muualla suojaus on heikompi. Kyllä ihan normaalilla FMJ:llä edelleen vaikutusta saa. Jos tämä joku kysymys on, niin se on ampumakoulutuskysymys.
Suojaliivi on hyvä juttu käyttäjälleen tottakai, mutta ei se mikään taikaviitta vieläkään ole. Luoti tekee edelleen kipeää kun se osuu ja sotilas on useimmista osumista pois pelistä edelleen. Henki voi säilyä liivien ansiosta paremmin kuin ilman, toimintakyky sensijaan heikkenee ja katoaa edelleen kun osumia ottaa.
Ei pidä ylikorostaa parantuneen suojan merkitystä, ei ampujana vastapuolella eikä liivin käyttäjänä.
 
Ihan totta. Eikä mikään liivi kestä jatkuvia osumia. Sotilaalle voi myös tulla sisäisiä vaurioita, etenkin kylkiluita voi helposti murtua. Sisäinen verenvuoto myös voi olla paljon vaarallisempi kuin ulkoinen. Sitä on hankalampaa hoitaa ja se voi helposti jäädä täysin huomaamatta. Sairaalassakaan sitä ei ole helppo huomata, saatikka sitten kesken taistelujen.
Tylpän iskuvoiman vaaran takiahan ei autojakaan tehdä rikkoutumattomasta materiaalista. Mikä tehtäisiin, siirtyisi iskun voima auton heikoimpiin kohtiin eli ihmisiin. Suojaliivejä on paljon autoa vaikeampi suunnitella hajoamaan turvallisesti, mikä imisi iskun voiman itseensä ihmisen sijaan. Jossain määrin sitä silti pakko tehdä, mikä on yksi syy minkä takia (mitään?) suojaliivejä ei saisi käyttää yhdenkään osuman jälkeen. Suojaliivi/auto hajoaa ettei ihminen hajoa, eikä tietenkään siksi kestä uusia iskuja yhtä hyvin. Ja kuten sanottu, vaikka kestäisi, ei ihminen kestäisi.
 
Back
Top