Uusi tiedustelulaki

Tiedän että Briteissä se liikuu sadan, kahden sadan pintaan per vuosi. Ison ongelma on henkilöstö. Verkkotiedustelun hoitaa GCHQ, mutta sillä huomiolla että heillä on muutenkin kaikkea muuta puuhaa kuin etsiä sitä kuumaa kohdetta. Paljon tämän asian ympärillä liikkuu ihan perinteisessä HUMINT kuvioissa.
Kyllähän Suomessakin aikanaan käytettiin HUMINT-metodia kumouksellisia kommunisteja vastaan. Nyt on vain niin, että kun kommunikaatio siirtyy uusille alueille, tulee myös tiedustelun, ulkoisen ja sisäisen, voida tehdä samaa.
 
Ja jos Tauno Pasanen olisi elänyt nykyään, ja tiedustelulaki olisi voimassa, niin tuskinpa sen kautta olisi hänen aikomustaan saatu selville. Kuitenkaan se ei olisi mikään syy olla säätämättä lakia voimaan.
Enpä olisi niin varma.

Olisiko vaahdonnut jollain nettifoorumilla ja viestitellyt jonkun muun tapauksen kanssa?
 
Ei tarvitse olettaa. Ruotsissa on FRA lainsäädäntö joka mahdollistaa rajan ylittävän internet-liikenteen seuraamisen. FRA on helvetin paljon isompi häkkyrä kuin se jota ennen kutsuttiin Viestikoelaitokseksi, ja nykyään kuuluu Tiedustelulaitokseen. Heillä on huippuosaamista ja läheinen yhteistö NSA:n kanssa. Tarjoavat ja saavat.
Vieläkö Suomen nettiliikenne kulkee Ruotsin kautta? Ruotsihan seuloo käsittääkseni senkin.
 
Tiedustelulaki kirvoitti laajasti lausuntoja, palaute pääosin myönteistä

Siviilitiedustelulainsäädännön valmistelu etenee. Kesäkuun lopulla päättynyt laaja lausuntokierros keräsi runsaasti palautetta. Se on pääosin alkuperäistä esitystä tukevaa.

Lausuntopyyntö lähetettiin 96 eri taholle, joilta saatiin 57 lausuntoa. Tämän lisäksi myös seitsemän muuta tahoa toimitti ministeriölle lausuntonsa asiassa.

Yhteensä siis peräti 64 lausuntoa on tarkemmassa tarkastelussa elokuun puoliväliin mennessä valmistuvaa lausuntoyhteenvetoa varten. Lausuntoja saatiin eri viranomaisilta, kansalaisjärjestöiltä, liike-elämän eri tahoilta ja muilta toimijoilta.

Jo ennen virallista yhteenvetoa voidaan todeta, että saatu palaute on pääosin alkuperäistä esitystä tukevaa. Tarve lainsäädännölle tunnistetaan laajasti ja huhtikuussa julkistettua ehdotusta siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi pidetään pääosin kannatettavana. Ehdotuksen sisältämiin säännöksiin suhtaudutaan suurimmaksi osin myönteisesti ja rakentavasti.

– On hyvä, että tästä asiasta keskustellaan laajasti ja perin pohjin. Tiedustelulainsäädäntöä valmisteltaessa eri näkökulmien huomioiminen on erityisen tärkeää. Nyt saatu palaute kannustaa eteenpäin. Olemme yllättyneitä siitä kuinka laajasti esitystä on kannatettu, sisäministeri Paula Risikko toteaa.

Lausunnoista ilmenee yleisesti, että kansallisen turvallisuuden suojaaminen tunnustetaan tärkeäksi tavoitteeksi. Tuomioistuimelle ehdotettua etukäteiskontrollia ja laillisuusvalvonnan tehostamisaikeita puolletaan. Sen sijaan kansantaloudellisten ja yritysvaikutusten arviointiin toivotaan lisäpanostusta. Kenties eniten kritiikkiä kumpuaa tiedustelumenetelmien käyttöedellytyksistä, joita pidetään useissa kannanotoissa väljinä. Myös tietoliikennetiedustelun tehokkuutta osin epäillään.

Säädöshankkeen lausuntoyhteenveto valmistuu elokuun aikana. Sen jälkeen sisäministeriössä tehdään esitykseen tarvittavia muutoksia. Tavoitteena on, että hallituksen esitys etenisi eduskunnan käsiteltäväksi syysistuntokaudella 2017.

– Siviilitiedustelulainsäädännön tavoitteena on parantaa suomalaisen yhteiskunnan tiedonsaantia kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvista vakavista uhkista ja mahdollisuuksia niiltä suojautumiseen. Tavoitteena on, että ylimmän valtionjohdon päätöksenteon tueksi kyetään tuottamaan oikeaa, luotettavaa ja ajantasaista tietoa. Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut merkittävästä ja Suomen on pystyttävä hankkimaan tietoa, jotta uhkiin voidaan varautua, Risikko muistuttaa.
http://intermin.fi/artikkeli/-/asse...aajasti-lausuntoja-palaute-paaosin-myonteista
 
Minusta on ihan tervettä olla hyväksymättä perustuslain muutoksia lakitekstiä näkemättä. Sellaista tilannetta ei olekaan missä tuollainen olisi perusteltua. Uskotaan siihen että homma kuitenkin etenee mallikkaasti sitten kun sen aika on. Kyllä Suomessa osataan järkeviä(kin) päätöksiä tehdä silloin kun niitä tarvitaan.
 
Minusta on ihan tervettä olla hyväksymättä perustuslain muutoksia lakitekstiä näkemättä. Sellaista tilannetta ei olekaan missä tuollainen olisi perusteltua. Uskotaan siihen että homma kuitenkin etenee mallikkaasti sitten kun sen aika on. Kyllä Suomessa osataan järkeviä(kin) päätöksiä tehdä silloin kun niitä tarvitaan.

Ei todellakaan aleta hyväksymään lakimuutoksia, jos ei tiedetä, mitä ollaan muuttamassa. Tiedä vaikka Juha "tulkaa-koko-maailman-siirtolaiset-asumaan-kotitalooni" Sipilä ja Petteri "maahan-tulijoiden-motiivien-kyseenalaistaminen-on-rasismia" Orpo olisi ujuttanut sinne pykäliä yksityisten kotien pakkoluovuttamisesta turvapaikanhakijoille. En luota tähän hallitukseen pätkän vertaa. Joka ainoa asia tutkittava ja tarkkaan ennen kuin hyväksytään.
 
Toivottavasti -tiedustelulaki- ei tule olemaan mikään täky, jonka läpimenolla markkinoidaan: nyt on kaikki kunnossa ja valtakunnassa kaik hyvin. Koska ei tiedustelulakikaan ole mikään kaikkivoipa taikaseinä, josta revitään kaikki mitä tarvitaan. Varmasti tarpeellinen, mutta ilman kouhottamista sekin on vietävä päätyyn. Perustuslaki on aina perustuslaki ja siinä raamissa on syytä pysyä.
 
En ymmärrä demarien Rinteen viisastelua mediassa?
Antti Rinne vaatii poliisille parempia resursseja ja hyväksyisi tiedustelulain uudistuksen tietyin ehdoin. - On järkevää miettiä keinoja, että tällaisia Turun kaltaisia tilanteita ei syntyisi tulevaisuudessa. Silti pelkään, että me emme ikinä saa niin aukotonta järjestelmää, että nämä pystytään kokonaan estämään. Ihmisiä pitää kohdella ihmisinä kuitenkin. Pitää erottaa, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden joukossa on ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät ole täyttäneet turvapaikkakriteerejä mutta ovat lähteneet hankalista olosuhteista liikkeelle. Sitten siellä on pahoja ja radikalisoituneita ihmisiä joukossa. Näiden välille pitää tehdä selkeä ero, Rinne kommentoi Halla-ahon ehdotusta.

Kauanko Riteellä kestää tajuta, että jonkinlaisen Suomi-version pohtiminen yllä mainitulla tavalla on täysin ajanhukkaa?
Muilla mailla Euroopassa on jo vuosia olleet tällaiset laita ja Rinteen tarvitsee vain kilauttaa kaverille ja pyytää kopio jonka lukee läpi ja mahdollisesti esittää valmiina vaihtoehtona hallitukselle.
On se nyt pirulauta niin vaikeaa taas !!?? Ikäänkuin kaikki viisaus asuisi Suomessa ja tämäkin pyörä pitää keksiä täällä uudestaan.

Ammutaanko tässäkin valmistelussa jälleen tehokkaasti omaan jalkaa eli sähelletään taas niin perkuleesti.

.
 
Tiedustelusta ja terrorismin ehkäisystä.

Nyt ollaan kovasti yksimielisiä siitä, että tiedustelulakeja pitää kiristää. Olen eri mieltä ja perustelen miksi.
Kansalaisten turvallisuustunteeseen vetoamalla yritetään luoda mielikuvaa, että kyseisiä iskuja voitaisiin estää jos kansalaisia valvottaisiin tarkemmin. Mutta ei tämän iskun syyt ole siinä, että tiedustelutoiminta ei ulotu kansalaisiin riittävän tiukasti. Jos tiedustelulakeja kiristämällä onnistutaan lisäämään kansalaisten turvallisuuden tunnetta niin seuraavan rysäksen kohdalla logiikka tulee olemaan, että lait eivät vain vielä ole riittävän tiukat.

No mitä tiedustelutiedolla tehdään?

Mikä tieto olisi ollut sellainen, jolla yksittäisen ihmisen puukotusiskut voitaisiin estää? Supolla on nytkin seurannassa lukuisia potentiaalisia terroristeja. Lainsäädäntö ei vain anna keinoja estää näiden toimintaa. Kaikkia ihmisiä ei voida seurata koko aikaa. Ja niin kuan kuin jihadistikandidaatteja ei seuraa 24/7 aseistetut poliisit niin kuvatuille iskuille on mahdollisuuksia.
Ei tarvitse kuin varastaa auto ja ajaa päin mopoautoa, niin kuolonuhreja syntyy eikä teko vaadi päänsisäisiä suunnitelmia enempää. Tai napata kauppakeskuksessa myyntihyllystä veitsi ja aloittaa amok-juoksu.

Miten puukkoiskuja voidaan oikeasti estää?

Paljon tärkeämpää on pohtia mitä oltaisiin voitu tehdä nykyisellä tiedolla kuin miettiä että miten voisimme tuottaa enemmän epärelevantimpaa tietoa. Alla on muutama keino, joita voitaisiin soveltaa jo nykyisen tiedon varassa.
-Pienentää potentiaalisten radikalisoituvien lukumäärää maassa rajaamalla maahan tulemisen helppoutta
-Poistaa maasta potentiaalisia riskiryhmiä (paperittomat)
-Pienentää radikalisoitumisen riskiä
-Tehdä mielenkiinnosta jihadismiin oikeutus pakkokeinoille (psykiatri / vankila). Tai vähintään jihadismin levittämisestä pitäisi tehdä rikollista (sakko / vankeus / karkotus)
Niin kauan kun kiinnostuksesta äärimmäiseen jihadismiin ei seuraa muuta kuin ihmisen telekuuntelu, niin radikalisoituneet ihmiset voivat vapaasti tehdä amok-juoksujaan. Ei näitä voida 24/7 valvoa vapaa-ajallaan. Tiedustelulain hyöty on siksi äärimmäisen rajallinen.
Taas koordinoidumpiin hyökkäyksiin löytyy keinoja kiertää tiedustelua. (Tor-verkko, prepaid, kryptattu viestintä, prepaid-laitteet pakasta).

Tiivistelmä

Emme tee mitään lisääntyneellä tiedolla, joka ei edesauta joko ihmisten poistamista maasta tai näiden ihmisten laittamisesta pakkohoitoon / vankilaan. Se, että päästään tarkkailemaan nettisivuja, joilla joku surffaa ei itsessään estä kyseisiä iskuja. Tiedustelulaki tarjoaa lähinnä poliittisia irtopisteitä ja valheellista turvallisuudentunnetta. Valheellinen turvallisuudentunnekin voi olla vaarallinen, jos se poistaa muiden keinojen toteuttamisen.
Maanpuolustukselliseen näkökulmaan tiedustelulain osalta en ole perehtynyt. Niissä muutoksissa voi olla enemmän järkeä.

Edit: Paranneltu jäsennystä ja lisätty tiivistelmä ja maininta jihadismin levittämisen tekemisestä rikolliseksi.

Olen asiasta sitä mieltä että tiedustelulaki tulee laatia ja saattaa voimaan.
On täysin väärää ajattelua että ei tehdä mitään kun tuntuu että tehdään kuitenkin niin vähän. Ei. Ulkomailta mallia lain sisällöstä ja sama voimaan Suomessa.
Lisäksi huomautan, että ei kannata kirjoitusten yhteydessä painottaa sanaa "kansalaiset" jos halua tuoda esille, että lainkäyttö kohdistuisi myös muihinkin kuin Suomen kansalaisiin. Tiedustelulailla haetaan työkalua saada tietoa mm. sellaisista henkilöistä jotka eivät ole meille Suomessa tuttuja. Tätä seikkaa pitää korostaa enemmän.

.
 
En ymmärrä demarien Rinteen viisastelua mediassa?

Tämä show on se pakollinen Suomessa, opposition on saatava vähän ähkiä. Onkos se hallitus vielä edes tuonut eduskuntaan lakia?:D Otaksun ähkinnän olevan teatteria, jossa oppositio käyttää ääntään...kun aloite on eduskunnassa, se menee läpi. Ymmärtääkseni lain tarpeellisuus ymmärretään kautta linjan. Nyt vähän nostetaan imagoa. :cool:

Ymmärrän hyvin sen perustelun, että tiedusteluelintä pitää valvoa. Historiassa on tarpeeksi esimerkkejä elimistä, jotka elävät omaa elämäänsä.
 
Vähentääkö kansalaisten urkinta terrorismia, sitä en tiedä.

USA:n tietourkinta: Kun toiseksi pahin toteutui

Julkaistu: 10.6.2013 11:18 http://www.is.fi/digitoday/art-2000000620144.html?nomobile=2
KOMMENTTI
Tuliko viime viikolla paljastunut amerikkalaisten tiedusteluviranomaisten tietourkinta julki kokonaisuudessaan vai onko kyseessä jäävuoren huippu?

Perjantaina paljastunut Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusvirasto NSA:n suora pääsy amerikkalaisten puhelutietoihin ja Microsoftin, Yahoon, Googlen, Facebookin, Paltalkin, Youtuben, Skypen, AOL:n ja Applen palvelimilla oleviin tietoihin tai viestiliikenteeseen on iso uutinen.

Toisaalta se ei myöskään sitä ole. Teoriassa tämä on ollut tiedossa jo pitkään. Syyskuun 2001 jälkeen säädetty Patriot Act -laki antoi USA:n turvallisuusviranomaisille käsittämättömän laajat valtuudet.

USA on jatkanut myöhemmin samalla polulla. Vuonna 2008 maan ulkomaantiedustelulakiin säädettiin lisäys, joka mahdollisti amertikkalaisyhtiöiden tallennuspalvelimilla olevien tietojen luovuttamisen viranomaisille ilman oikeuden päätöstä.

Lain laajuutta ei edes tajuttu ennen tätä vuotta, jolloin brittitutkija Caspar Bowden toi asian julkisuuteen.

Sota terrorismia vastaan on syy, jolla voi oikeuttaa monta asiaa. Sillä oikeutettiin Patriot Act -laki. Sillä on myös kaikessa hiljaisuudessa hivutettu lakia alueelle, johon sillä ei olisi asiaa.

Hivuttautuminen on avainsana. Sekä tiedustelupalvelun että siellä työskentelevien yksittäisten ihmisten toiminnassa. Siis niiden nuorten, runsaiden parikymppisten miesten, joiden tekemisiä kukaan ei oikeasti valvo.

– Hallitus on antanut itselleen valtaa, johon sillä ei ole oikeutusta. Julkista valvontaa ei ole. Sen seurauksena minun kaltaiseni ihmiset voivat mennä pidemmälle kuin mikä olisi sallittua, sanoi tiedot vuotanut ja omasta halusta julkisuuteen tullut Edward SnowdenThe Guardianille.

Tällä tavoin ihmismieli toimii. Kun raja oikean ja väärän välillä on hämärä, on helppo kulkea pienin askelin yhä vain syvemmälle kielletylle alueelle.

Nyt on syytä kysyä, kehen tai mihin voi luottaa.

Sähköpostejamme ja internetin pilvipalvelimilla olevia tiedostojamme voidaan lukea. Mutta entä muu tietoturva, kuten henkilökohtaiset ja yrityssalaisuudet?

Suomessa on vahvaa tietoturvaosaamisista, mutta virta vie ulkomaille. Muun muassa armeijan järjestelmänhallintaverkkojen palomuureista vastaava tietoturvayritys Stonesoft ostettiin viime kuussa Yhdysvaltoihin.

Riskejä on myös siinä, että tiedusteluviranomaiset voivat pakottaa oman maansa tietoturvayhtiöitä yhteistyöhön.

– Tiedusteluorganisaatiot voivat luoda omia näkymättömiä sertifikaattejaan, jolloin niiden vakoiluohjelmistot saadaan tehokkaasti levitettyä kohdekoneisiin, sanoi tietoturvayhtiö SSH Communications Securityn toimitusjohtaja Tatu Ylönen It-viikolle viime viikolla.

Mutta entä se pahin uhkakuva?

Se on se, että urkintakoneisto ulottuu sähköpostejasi ja internet-palvelimilla olevia tietoja pidemmälle – aina tietokoneeseesi ja puhelimeesi asti. Lomakuviisi, videoihisi, työpowerpointteihisi ja kaikkeen muuhun, mitä koneella nyt sattuu lojumaan.

Pc-tietokoneiden Windows ja Windows Phone ovat Microsoftin käyttöjärjestelmiä. iPhonen ja iPadin iOS on Applen käyttöjärjestelmä. Android on Googlen käyttöjärjestelmä.

Kaikki nämä yritykset ovat nyt paljastuneessa NSA:n ohjelmassa mukana.

Urkinnan paljastuttua useimmat yhtiöt kiirehtivät kiistämään olevansa mukana. Mitä muutakaan ne olisivat voineet tehdä?

Tietojen urkinnasta suoraan puhelimista ja tietokoneista ei ole todisteita. Hyvä ettei ole. Kyseessä on silti verkonpaikkaajan ongelma: olisi syytä etsiä aukkoja, joita ei millään toivoisi löytävänsä.
Henrik Kärkkäinen


Edit. Tuli juuri vastaan.

Suosittu sääsovellus jäi kiinni sijaintitietojen kalastelusta – paljastaa sijainnin myös pois kytkettynä
LIFESTYLE > DIGI JULKAISTU 24.08.2017 07:10 https://www.mtv.fi/lifestyle/digi/a...innin-myos-pois-kytkettyna/6546222#gs.M1XtqNY

AccuWeather on luovuttanut sijaintitietoja eteenpäin kolmannelle osapuolelle.Shutterstock


Sääsovellus AccuWeather on jakanut sijaintitietoja firmalle, joka tekee käyttäjätiedoilla rahaa, uutisoi ZDNet.

Yhdysvaltalainen tietoturvatutkija Will Strafach havaitsi, että miljoonien käyttäjien lataama sääsovellus AccuWeather tietää puhelimen sijainnin metrien tarkkuudella myös silloin, kun käyttäjä on kytkenyt sovelluksen sijaintitiedot pois päältä. Sovellus saa tietoonsa myös wlan-reitittimen nimen ja mac-osoitteen.

AccuWeather on luovuttanut keräämäänsä dataa Reveal Mobile -yhtiölle, joka saa tulonsa sijaintitietojen hyödyntämisestä kaupallisiin tarkoituksin. Käytännössä sijaintitietoja voidaan käyttää esimerkiksi kohdennettuun mainontaan, mutta se mahdollistaa myös käyttäjien vakoilun.


Paljastus on saanut lukuisat käyttäjät poistamaan sovelluksen ja antamaan sovellukselle huonoja arvosteluja.

AccuWeather on reagoinut kritiikkiin nopeasti ja poistaa ominaisuuden sovelluksen uusista päivityksistä.

Lähteet: ZDNet, Tivi.
 
Viimeksi muokattu:
Tiedustelulakia on hyvä katsella kriittisesti, muuten taviskansa jyrätään maanrakoon...
 
Tiedustelulakia on hyvä katsella kriittisesti, muuten taviskansa jyrätään maanrakoon...

Vihervasemmisto valmistautuu jo pitämään asiasta hysteeristä meteliä, oli syytä tai ei. Tämä möly jatkuu siihen asti, kunnes tuo virkakoneiston osa saadaan solutettua heille sopivilla henkilöillä ja valjastettua heidän poliittisten vihollisten vainoamiseen.
 
Vihervasemmisto valmistautuu jo pitämään asiasta hysteeristä meteliä, oli syytä tai ei. Tämä möly jatkuu siihen asti, kunnes tuo virkakoneiston osa saadaan solutettua heille sopivilla henkilöillä ja valjastettua heidän poliittisten vihollisten vainoamiseen.
Juuri noin. Ei jatkuva seuranta tee ihmisestä mieletöntä, minäkin olen koko ajan seurattavana...
 
Juuri noin. Ei jatkuva seuranta tee ihmisestä mieletöntä, minäkin olen koko ajan seurattavana...

Kyllä ne viranomaiset ottaa sen jalkapannan pois kun rangaistusaika päättyy... :D
 
Enpä olisi niin varma.

Olisiko vaahdonnut jollain nettifoorumilla ja viestitellyt jonkun muun tapauksen kanssa?
Ei oikein riitä tuomioon mutta joku leväsuinen saattaa uhossaan paljastaa esimerkiksi pommilabran.

Minusta on ihan tervettä olla hyväksymättä perustuslain muutoksia lakitekstiä näkemättä. Sellaista tilannetta ei olekaan missä tuollainen olisi perusteltua. Uskotaan siihen että homma kuitenkin etenee mallikkaasti sitten kun sen aika on. Kyllä Suomessa osataan järkeviä(kin) päätöksiä tehdä silloin kun niitä tarvitaan.
Ymmärtääkseni tuo ei ole edes mahdollista nykyisessä järjestelmässä.
Ketkä kaikki jaksavat lukea on eri asia.
 
Back
Top