Uutisia Myanmarista

Suu Kyin mukaan Myanmar ei pelkää rohingya-kriisin kansainvälistä kriittistä tarkastelua – ”Ulkopuolisten tultava näkemään ongelma itse”

Myanmarin tosiasiallinen johtaja, rauhannobelisti Aung San Suu Kyi tuomitsee ”kaikki ihmisoikeusloukkaukset, jotka ovat voineet kärjistää kriisiä” Rakhinen osavaltiossa Myanmarissa.
– Tuomitsemme kaikki ihmisoikeusrikkomukset ja laittoman väkivallan. Olemme sitoutuneita rauhan, vakauden ja lain palauttamiseen koko osavaltioon, CNN kertoo Suu Kyin sanoneen.
Hän sanoo olevansa huolissaan Bangladeshiin paenneiden muslimeiden määrästä sekä tuntevansa surua kaikkien niiden ihmisten puolesta, joihin Rakhinen osavaltion konflikti on vaikuttanut.

Suu Kyin mukaan Myanmar ei kuitenkaan pelkää rohingya-muslimeita koskevan kriisin kansainvälistä kriittistä tarkastelua. Hänen mukaansa ulkopuolisten tarkastelijoiden pitäisi tulla ”näkemään ongelma itse”.

Rakhinen tilannetta tv-puheessa kommentoineen Suu Kyin mukaan Myanmarin ei pidä jakautua uskonnollisten vakaumusten takia.
– Emme halua Myanmarin jakaantuvan uskonnollisten vakaumusten tai etnisen taustan takia. Meillä kaikilla on oikeus erilaisiin identiteetteihin, hän sanoi noin 30 minuuttia kestäneessä tv-puheessa.

Rauhannobelisti on aiemmin vaiennut rohingya-väestön syvenevästä kriisistä. Hän on saanut vaikenemisestaan kansainvälistä kritiikkiä.
Satojatuhansia rohingya-muslimeja on paennut Rakhinesta Bangladeshiin väkivaltaisuuksien takia. YK on arvioinut, että Myanmarissa on käynnissä etninen puhdistus.

Suu Kyin vaadittu tuomitsevan väkivaltaisuudet

Myanmarin tilannetta käsiteltiin muun muassa maanantaina YK:n yleiskokouksen yhteydessä järjestetyssä kokouksessa, jonka kutsui koolle Britannian ulkoministeri Boris Johnson. Kokoukseen osallistui muun muassa Yhdysvaltain YK-lähettiläs Nikki Haley ja Myanmarin varaulkoministeri.
Johnson varoitti, että väkivaltaisuudet Rakhinen osavaltiossa ovat ”häpeätahra” Myanmarin maineessa erittäin pian maan siirryttyä demokratiaan.
– Tästä syystä Burman (Myanmarin) ei pidä yllättyä siitä, että se huomaa olevansa kansainvälisen tarkastelun kohteena ja (YK:n) turvallisuusneuvoston asialistalla, Johnson jatkoi.
Hänen mukaansa onkin elintärkeää, että Suu Kyi tekee selväksi, että väkivaltaisuuksien on loputtava.
Haley kuvaili kokouksen olleen tuottoisa, mutta esitti samalla huolensa edistyksen puutteesta asian suhteen.
– Yhdysvallat kehottaa burmalaista (myanmarilaista) hallitusta lopettamaan sotilastoimet, myöntämään humanitaarisen avun pääsyn paikalle ja sitoutumaan siihen, että siviilit pääsevät turvallisesti palaamaan koteihinsa, Haley sanoi.
Britannian mukaan kokouksessa olivat mukana myös Bangladeshin, Australian, Kanadan, Tanskan, Indonesian, Ruotsin ja Turkin edustajat.
Myös YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on aiemmin sanonut, että Suu Kyillä on tiistaina viimeinen mahdollisuus muuttaa suhtautumistaan tilanteeseen.

http://edition.cnn.com/2017/09/18/asia/aung-san-suu-kyi-speech-rohingya/index.html?adkey=bn

STT
http://www.sss.fi/2017/09/suu-kyin-...-ulkopuolisten-tultava-nakemaan-ongelma-itse/
 
Amnesty: Suu Kyi "työnsi päänsä hiekkaan" sivuuttamalla Myanmarin armeijan teot

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan Myanmarin tosiasiallinen johtaja Aung San Suu Kyi "työnsi päänsä hiekkaan", kun hän jätti puheessaan huomiotta maan armeijan väitetyt väärinkäytökset rohingya-muslimeja kohtaan.

Pitkään Myanmarin kriisistä vaiennut Suu Kyi otti lopulta kantaa tilanteeseen tiistaiaamuna.

Suu Kyi muun muassa sanoi, että maan väkivaltaisuudet ovat loppuneet ja korosti, että useimmat Myanmarin muslimit eivät ole paenneet. Hän ei myöskään maininnut maan armeijan epäiltyjä väärinkäytöksiä.

Amnestyn aluejohtaja James Gomez arvioi, että Suu Kyin kannanotto oli lähinnä yhdistelmä epätotuuksia ja uhrien syyllistämistä.
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat...la-myanmarin-armeijan-teot/6581016#gs.ipe3kDc
 
Hauska tämä "tosiasiallinen johtaja"-termi, kun hieman tutustuu asiaan...

From this week Myanmar has a genuinely civilian government, its first in more than half a century. The trouble is that it still has a military government as well. Whether, how, and when these two governments can be reconciled and made into one are questions that will probably be slowly and incrementally answered over the next few years. It is not going to be an easy process. Under the new president, Htin Kyaw, who took office on Wednesday, Aung San Suu Kyi has taken four ministries: those of foreign affairs, presidential affairs, energy and education. That is a formidable bundle and, in addition to the influence inherent in these positions, a bill to create a new post of high state adviser and bestow it on her is going through the legislature.

Other members of the National League for Democracy, whose decisive victory in the general elections last November led to these changes, have been given other important portfolios, and some have gone to the leaders of allied parties. All this suggests that the new government should soon be able to get down to tackling Myanmar’s many problems without further let or hindrance.

But the military, under a constitution that cannot be changed without their consent, still control the key portfolios of defence, border affairs and home affairs. Apart from direct control of the armed forces, that gives them great influence over local government, over security and administration in border areas, and control of the police. In the national defence and security council, they hold the majority of posts. The commander-in-chief also has wide-ranging powers. In the legislature, soldiers have as of right 25% of seats.

They hold the same proportion in local assemblies. These positions used to be closely coupled to the formal government machine, because soldiers and ex-soldiers were also dominant there. They have now been uncoupled, because Aung San Suu Kyi and her party have displaced the military at that level. But will these still-military power centres obey her or will they instead respond to the commands of what would be in effect a shadow government? Or will it sometimes be one and sometimes the other, as individuals and groups calculate their interests and judge the overall balance of power?

Three important issues will all strain whatever degree of cooperation between the civilian government and the military exists. First, there is an urgent need for progress toward settlement of the ethnic insurgencies that the army in the past signally failed to achieve either by force or by negotiation. Their nationwide ceasefire agreement, in spite of the name, settled very little.

Second, fighting will only end if federal status is given to minority areas, but that will involve dislodging the military in those places and, ultimately, rewriting the constitution. The special case of Arakan, by contrast, needs a firm hand – and obedient security forces – because Arakanese prejudice against the Rohingya is so entrenched.

Third, Aung San Suu Kyi must take a decision on the future of the Myitsone dam, a big army project which is unpopular because of the disruption it would cause and the fact that most of the electricity would go to China. These and other choices would be difficult enough if Myanmar had a unified government. They will be tougher still if civilians and soldiers cannot work together.
https://www.theguardian.com/comment...-on-myanmars-new-government-a-hard-row-to-hoe
 
Taattua HS:ää...faktoista välittämättä...
Palkittu ihmisoikeustaistelija antaa kauheuksien jatkua kotimaassaan – Ja kansa osoittaa tukensa vaihtamalla Facebook-kuvaksi hänen kasvonsa
Myanmarin johtajan tiistaiaamuinen odotettu puhe oli hämmentävä sekoitus sanahelinää, kiertoteitä ja sisälsi myös suoranaisen valheen, kirjoittaa HS:n Aasian-kirjeenvaihtaja Katriina Pajari.

Miten sen nyt muotoilisi kohteliaasti? Rauhannobelisti Aung San Suu Kyin tiistaiaamuinen puhe oli hämmentävä sekoitus sanahelinää, kiertoteitä ja sisälsi myös suoranaisen valheen.

Myanmaria johtavan Suu Kyin puheesta toivottiin eräänlaista hyvän käänteen kulminaatiopistettä rohingya-muslimivähemmistön kohtaamille väkivaltaisuuksille Myanmarissa. Heitä on tapettu, kidutettu ja raiskattu. Yli 400 000 ihmistä on paennut Bangladeshiin.

Tätä odotettiin: Aasian Nelson Mandelaksikin tituleerattu nobelisti Suu Kyi tuomitsee viimein etnisen vainon suorin sanoin.

Tätä saatiin: Karismaattisena ihmisoikeustaistelijana pidetty johtaja pahoitteli kyllä kärsimystä, mutta eipä paljon muuta.

Hän ei esimerkiksi myöntänyt, että käynnissä on etninen puhdistus. Sen sijaan hän totesi, että kaikki muslimit eivät suinkaan ole paenneet ja sanoi, että syyt täytyy selvittää perinpohjaisesti. Että on ”syytöksiä ja on vastaväitteitä”.

Kumpaankohan luokkaan kuuluvat esimerkiksi YK:n ja Amnestyn raportit?

Suu Kyi totesi puheessaan myös, että muslimivähemmistön edustajilla on pääsy koulujen ja terveydenhuollon pariin.

Se oli silkka vale, totesivat useat paikanpäältä raportoineet kirjeenvaihtajat yksimielisesti.

Esimerkiksi uutiskanava CNN:n kirjeenvaihtaja Ivan Watson on vieraillut Rakhinessa hiljattain. Watson kuvaili nähneensä keskitysleirimäisiä alueita, jonne ihmisiä on suljettu. Heillä ei ole vapautta liikkua tai matkustaa tai saada palveluja. Alueilla on satojatuhansia ihmisiä.

Syyt ovat rodussa ja uskonnossa.

Kyliä on poltettu, ihmisiä ammuttu. Satelliittikuvat näyttävät, että tuhottujen kylien rajat mukailevat tarkasti rohingya-muslimien kylien rajoja.

Tiistainen Aung San Suu Kyin puhe herättänee puistatusta ja ihmetystä lännessä, mutta kerää valtiokanslerille kiitosta kotimaassa. Myanmarin valtaväestön keskuudessa rohingyoille ei löydy sympatiaa – heitä pidetään rikollisina ja muukalaisina.

Väkivaltaisuuksilta suljetaan silmät tai ne kiistetään. Kun brittiläinen BBC kysyi Rakhinessa raiskauksista, virkamies vastasi kysymällä, onko näyttöä.

”Katso noita naisia”, virkamies sanoi ja osoitti lähellä seisovia rohingya-heimon naisia. ”Miksi kukaan haluaisi raiskata heidät?”

Myanmarissa Aung San Suu Kyillä on laaja kansan tuki. Myanmarissa ihmiset vaihtavat Facebook-profiileihinsa johtajansa kuvia ja ilmaisevat seisovansa johtajansa takana.

Vuonna 1991 Aung San Suu Kyille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto. Hän ei päässyt noutamaan palkintoaan, koska istui arestissa kotonaan. Sitä kesti yli 15 vuotta.

Kun hän viimein nouti palkintonsa vuonna 2012, hän kuvasi eristysvuosiaan: ”Tunsin usein, etten enää ollut osa todellista maailmaa. Taloni oli maailmani.”

Nyt hän antaa tapahtua saman sadoilletuhansille ihmisille kotimaassaan – ja paljon pahempaakin. Mitähän Nobel-komitea nyt miettii?

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005373771.html
 
Taattua HS:ää...faktoista välittämättä...

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005373771.html
Ja kamalinta on siinä, että HS poisti kommenttiosiosta sen kommentin, jossa avattiin sitä, kuinka yksipuolisesti HS uutisoi asiasta ja jättää rohingakapinallisten teot ja koko konfliktin uudelleensyttymisen näiden tekojen takia täysin mainitsematta.
Ilmeisesti joillain asiasta kirjoittavilla toimittajilla on kova hinku rauhanuskonnon ja sen edustajien valkopesemiseen.
 
Kiinalla on Myanmarin suhteen todella kovat intressit. Iso osa niistä liittyy voimakkaasti rannikkoseutuun ja merialueisiin.

Sotilashallinnon aikana Kiina kykeni toteuttamaan intressejään korruption yms. keinoin.

Demokratisoitumiskehitys pakottaa Kiinan joko etsimään uudet keinot tai pysäyttämään demokratisoitumiskehityksen. Jälkimmäinen mahdollistaa vanhoihin keinoihin palaamisen.

Nykyinen, aiempaa demokraattisempi hallinto syntyi lännen painostuksella ja tuella.

Jos tämä demokraattisempi hallinto vainoaa muslimeita niin se menettää läntisen arvolipilaariston tuen.

Syntyy ulkopoliittisen tuen tyhjiö, jonka Kiina varmaankin täyttää ihan hyvää hyvyyttään.
 
Kiinalla on Myanmarin suhteen todella kovat intressit. Iso osa niistä liittyy voimakkaasti rannikkoseutuun ja merialueisiin.

Sotilashallinnon aikana Kiina kykeni toteuttamaan intressejään korruption yms. keinoin.

Demokratisoitumiskehitys pakottaa Kiinan joko etsimään uudet keinot tai pysäyttämään demokratisoitumiskehityksen. Jälkimmäinen mahdollistaa vanhoihin keinoihin palaamisen.

Nykyinen, aiempaa demokraattisempi hallinto syntyi lännen painostuksella ja tuella.

Jos tämä demokraattisempi hallinto vainoaa muslimeita niin se menettää läntisen arvolipilaariston tuen.

Syntyy ulkopoliittisen tuen tyhjiö, jonka Kiina varmaankin täyttää ihan hyvää hyvyyttään.

Burman tie on edelleen strateginen, Kiina haluaisi ohjata Afrikan kauppaansa rautateillä Burman satamiin.
Samoin suunnitelmissa on laajat laivaston ja ilmavoimien tukikohdat Intian valtameren rannalle.
Yhdysvallat maksoi suuret lahjukset sotilasjuntalle jotta nämä suunnitelmat eivät toteutuisi, Aung San Suu Kyin valtaannousu kuului varmaan kauppaan myös.
Kiinahan aloitti rajaselkkaukset ja kapinoinnit välittömästi ja se varmasti pyrkii saamaan omat miehensä valtaan maassa jos sotilasjuntta ei muuta mieltään.
 
Burman tie on edelleen strateginen, Kiina haluaisi ohjata Afrikan kauppaansa rautateillä Burman satamiin.
Samoin suunnitelmissa on laajat laivaston ja ilmavoimien tukikohdat Intian valtameren rannalle.
Yhdysvallat maksoi suuret lahjukset sotilasjuntalle jotta nämä suunnitelmat eivät toteutuisi, Aung San Suu Kyin valtaannousu kuului varmaan kauppaan myös.
Kiinahan aloitti rajaselkkaukset ja kapinoinnit välittömästi ja se varmasti pyrkii saamaan omat miehensä valtaan maassa jos sotilasjuntta ei muuta mieltään.

Myanmarin viljelykapasiteetti on huikea. Sillä on hyvät alue- ja talousvedet. Jade on jo viety, mutta mineraaleja on vielä paljon. Se on Kiinan väestölle helppo laajenemissuunta mm. suuren kiinalaisvähemmistön vuoksi. Suuri(n) osa siitä on aikanaan ollut Kiinan vallan alla. Pääsy valtamerille "sulkurengas" (Japani, Korea, Taiwan jne) kokonaan ohittaen.

Kiina voi ottaa Myanmarin kontrolliinsa joko investointien kautta (demokratisoitumisen jatkuessa) tai korruption ja poliittisen häikäilemättömyyden keinoin (demokratisoitumisen murentuessa).

Thaimaa tarjoaisi Kiinalle joitain samoja etuja, mutta maksaisi liikaa.

Yllytän palstalaisia peittämään Myanmarin karttapallostaan kiinanpunaisella lapulla ja miettimään mitä sellainen tilanne tarkottaisi globaalisti. Ja miettimään ihan tosissaan.
 
Myanmarin viljelykapasiteetti on huikea. Sillä on hyvät alue- ja talousvedet. Jade on jo viety, mutta mineraaleja on vielä paljon. Se on Kiinan väestölle helppo laajenemissuunta mm. suuren kiinalaisvähemmistön vuoksi. Suuri(n) osa siitä on aikanaan ollut Kiinan vallan alla. Pääsy valtamerille "sulkurengas" (Japani, Korea, Taiwan jne) kokonaan ohittaen.

Kiina voi ottaa Myanmarin kontrolliinsa joko investointien kautta (demokratisoitumisen jatkuessa) tai korruption ja poliittisen häikäilemättömyyden keinoin (demokratisoitumisen murentuessa).

Thaimaa tarjoaisi Kiinalle joitain samoja etuja, mutta maksaisi liikaa.

Yllytän palstalaisia peittämään Myanmarin karttapallostaan kiinanpunaisella lapulla ja miettimään mitä sellainen tilanne tarkottaisi globaalisti. Ja miettimään ihan tosissaan.

Ei Kiina päästä Burmasta irti se on jo selvä.

Ei se kyllä aio luopua saartorenkaan murtamisestakaan tärkeimpänä tavoitteenaan, PK ei yksin haastaisi Yhdysvaltoja näin pitkälle.
Kiina ja Venäjä tuntuvat koordinoivan vahvasti, molemmat näyttävät aikovan ottaa haluamansa etupiirit voimakeinoin tarvittaessa.
 
Kiinalla on Myanmarin suhteen todella kovat intressit. Iso osa niistä liittyy voimakkaasti rannikkoseutuun ja merialueisiin.

Sotilashallinnon aikana Kiina kykeni toteuttamaan intressejään korruption yms. keinoin.

Demokratisoitumiskehitys pakottaa Kiinan joko etsimään uudet keinot tai pysäyttämään demokratisoitumiskehityksen. Jälkimmäinen mahdollistaa vanhoihin keinoihin palaamisen.

Nykyinen, aiempaa demokraattisempi hallinto syntyi lännen painostuksella ja tuella.

Jos tämä demokraattisempi hallinto vainoaa muslimeita niin se menettää läntisen arvolipilaariston tuen.

Syntyy ulkopoliittisen tuen tyhjiö, jonka Kiina varmaankin täyttää ihan hyvää hyvyyttään.

Kiinan intressit liittyy myös Myanmarin energiasektoriin, kaasuun ja vesivoimaan. Tosin Thaimaa on myös hyvin luonut "reservaattinsa" Myanmariin. Pitää myös muistaa, että Myanmarissa on jo läpi aikojen ollut isohko kiinalaisvähemmistö. Onhan Myanmar ihan maantieteellisestikin kiinnostavassa sijainnissa.

Sotilashallinto elää ja voi erittäin hyvin edelleen ja jatkokin on sementoitu perustuslakiin. Korruptio voi edelleen hyvin, tosin suunta on parempaan tavallisten kansalaisten kohdalla(enää ei välttämättä tarvita joka paikassa lahjuksia asioiden hoitoon). Toisaalta esim. asumisen hintakehitys on ollut jäätävää. Entisessä pääkaupungissa asuntojen hinnat ovat suomalaisin silmin aivan poskettomat jos suhteuttaa ne maan BKT:hen tai keskituloihin.

Olen demokratiakehityksen osalta hieman samaa mieltä kuin jotkut ovat arabikevään tapahtumista...tie eurooppalaiseen demokratiaan(mihin olemme täällä päässeet) on pitkä ja kivinen. En olisi ollenkaan varma että se edes olisi tavoitteena tai hyvä heille, vaan vapaammat elinolot ja paremmin toimivat perusasiat.
 
Intia käyttää paprikasumutetta ja tainnutuskranaatteja estääkseen rohingya-muslimien pääsyn rajan yli
Intia on kiristänyt valvontaa Bangladeshin vastaisella rajallaan.


INTIA on ottanut käyttöön paprikasumutteen ja tainnutuskranaatit maan itärajalla, kertoivat maan viranomaiset perjantaina. Tarkoituksena on estää Myanmarista väkivaltaa pakenevien rohingya-muslimien saapuminen Bangladeshin kautta Intiaan. Asiasta kertoi uutistoimisto Reuters.

”Me emme halua aiheuttaa heille vakavia vammoja tai ottaa heitä kiinni, mutta emme suvaitse rohingyoja Intian maaperällä”, sanoi rajavalvonnan edustaja Delhissä.

Rajavartijoille on annettu lupa käyttää ”rajuja ja karkeita” toimenpiteitä, jotta rajanylitykset Intiaan pystytään estämään, kertoo Reuters.

TOINEN nimettömänä pysytellyt viranomainen kertoi Reutersille, että he yrittävät estää satojen rohingya-muslimien maahantulon käyttämällä paprikasumutetta sisältäviä kranaatteja. Käytössä on Reutersin mukaan myös tainnutuskranaatteja.

Paprikasumute tekee sen kohteeksi joutuneesta hetkellisesti toimintakyvyttömän.

Pakenijoiden vastaanottaminen ei ole Intian suunnitelmissa, sillä se haluaa karkottaa maasta noin 40 000 siellä jo olevaa rohingya-muslimia. Intian viranomaiset ovat perustelleet päätöstä turvallisuusrikeillä.

Intia on hinduenemmistöinen valtio.

YLI 420 000 rohingya-muslimia on paennut Myanmarista Bangladeshiin elokuun lopulla alkaneiden levottomuuksien seurauksena. Yhteenotoissa on kuollut satoja ihmisiä. Kuolleista suurin osa on rohingya-militantteja. YK on kutsunut väkivaltaisuuksia oppikirjaesimerkiksi etnisestä puhdistuksesta.

Tiuhaan asuttu Bangladesh on vaikeuksissa, koska tulijoille ei tunnu löytyvän esimerkiksi majoitusta. Tämä on herättänyt Intiassa huolta siitä, että pakenijat jatkavat matkaansa kohti Intiaa.

Esimerkiksi Intian sisäministeri Rajnath Singh ehdotti torstaina kaikkien laittomien siirtolaisten karkottamista Intiasta, kertoo Reuters.
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005379633.html
 
Taas ei paljon faktat paina...
PÄÄKIRJOITUS 24.9.2017 01:01
Rauhan nobelistista veriseksi diktaattoriksi
  • Karjalainen
Myanmarissa on käynnissä etninen puhdistus, kansanmurha. Siitä ei ole epäilystä kenelläkään muulla kuin Myanmarin tosiasiallisella johtajalla, rauhan nobelistilla Aung San Suu Kyillä. Aasian pakolaisongelma pahenee koko ajan, sillä Myanmarin joukot polttavat rohingya-kyliä. Tappaminen, raiskaaminen sekä sivullisuuteen ja köyhyyteen tuomitseminen ovat rohingya-kansalle jo sukupolvien kokemus.
Myanmarin hallituksen tämänkertainen suuroperaatio rohingya-muslimeita vastaan alkoi jo vuosi sitten, mutta se on kiihtynyt viime aikoina. Jo yli 400 000 ihmistä on paennut Bangladeshiin. Pakolaisleirit ovat siellä jo ennestään täynnä, ja nyt tulevat ovat monsuunisateiden armoilla ilman ruokaa, vaatteita ja kattoa päänsä päällä.

Rohingyat ovat Aasian itäosien kurdeja, valtioton kansa, joka asuu monen valtion alueella. Myanmarissakin he ovat asuneet satoja vuosia, mutta ilman kansalaisuutta. Bangladesh on ottanut heidät vastaan pakolaisina, koska he ovat muslimeita.

Vaino on saanut jatkua suhteellisen häiritsemättömänä, koska kansainväliselle yhteisölle on ollut ykkösasia maan sotilasvallan jälkeinen vakautuminen. Esimerkiksi UNHCR:n ja Amnesty Internationalin hätähuudot eivät ole juuri saaneet vastakaikua.

Myanmarin etninen puhdistus jatkuu nyt sen ihmisen siunauksella, joka palkittiin rauhan, vapauden ja demokratian edistämisestä. Suu Kyi on ollut suuri pettymys maailmalle.

Bangladesh ei pysty huolehtimaan miljoonaisesta rohingya-kansasta, vaikka tähän asti se onkin pitänyt rajat avoinna. Avustustyö on lähtenyt aivan huomattavan hitaasti käyntiin. Länsimaiden katse on liiaksi nauliintunut Syyriaan ja Länsi-Afrikkaan - valitettavasti maailma on epäoikeudenmukainen ja kauhea niin monessa kolkassa.

Myanmarin ja Bangladesin ongelmaan on tartuttava vihdoin. Apu on vietävä lähialueelle, niin kuin Suomessakin niin usein vaaditaan.

Pohjois-Korea ei ole ainoa maa, jonka politiikkaan on kiire vaikuttaa kansainvälisellä yhteistyöllä ja painostuksella. Järjestelmällinen yhden kansanosan tappaminen ja ajaminen pois asuinseuduiltaan on pysäytettävä.

Myanmarilla olisi paljon työtä todellisten ongelmien ratkaisemiseksi. Syntipukki kurjuudelle on kuitenkin sielläkin löydetty.
https://www.karjalainen.fi/mielipit...-rauhan-nobelistista-veriseksi-diktaattoriksi
 
https://creepingsharia.wordpress.co...-the-tip-of-a-huge-iceberg-of-misinformation/

Reporting on the Rohingya: “The Tip of a Huge Iceberg of Misinformation”


September 23, 2017 / creeping



Here’s the follow-up to a post earlier this week, Award-winning journalists call out pro-Muslim bias in AP, Reuters, BBC Myanmar coverage.

Source: Reporting on the Rohingya: “The Tip of a Huge Iceberg of Misinformation” > New English Review



Let’s refresh our memories of what has been going on in Myanmar this last month. All the news reports coming from Myanmar (Burma) tell the same story: tens of thousands of the Rohingya, a Muslim minority, have been fleeing into Bangladesh, to avoid the sudden upsurge in violence from both Burmese military and civilians. The Rohingya are presented as the innocent and long-suffering victims of “racist” Burmese Buddhists (Islam being, for propaganda purposes, a “race”). Only a handful of the reports mention, and only briefly, as if in passing, that the current violence began when, in mid-August, Rohingya fighters attacked 30 different police stations and an army base, as part of their campaign to stake their claim to Rakhine State, in western Myanmar, and showing themselves able “to strike terror in the hearts” of the Infidels to get it. The attacks left more than 70 dead, Muslims and Buddhists.

The Rohingyas unleashed still other attacks, and the Burmese army then retaliated, and the Rohingya continued to strike back during the last two weeks in August, and then there was more retaliation from the Buddhists. Many Rohingya have fled the retaliatory violence — a violence which they began — for Bangladesh, but it is their flight, and that retaliation by the Buddhists, which is getting almost all of the attention in the Western press, complete with photographs of victims of other conflicts who are presented as Rohingya (the “fake news” of which Aung San Suu Kyi complained), rather than what prompted it.

Seldom mentioned is that the August attack by the Rohingyas was preceded by a similar attack, last October, by the Rohingyas on the Burmese (Buddhist) police, and again, it was not their initial attack, but almost exclusively the retaliation by the Buddhist army, that was the focus of reports in the foreign press last fall. Reports of Rohingya villages being burnt down are reported uncritically. The Myanmar authorities have claimed that Islamic militants, having infiltrated Rohingya communities, have themselves been setting fire to houses in Muslim villages in order to get the world even more on their side. Instead of assuming these claims must be false, why not investigate them?



The Western media have uncritically repeated the Rohingya claim that they have inhabited Arakan for many centuries or “since time immemorial.” Others beg to differ, among them a well-known historian, and author of many works on Burma, Professor Andrew Selth of Griffith University in Australia. He has stated categorically that the name “Rohingya” was taken by “Bengali Muslims who live in Arakan State…most Rohingyas arrived with the British colonialists in the 19th and 20th centuries.” It is true that a handful of Bengali Muslims drifted down to Burma over the centuries, but Professor Selth makes the important point — unknown to Western reporters — that the vast majority of Rohingyas are recent arrivals, their great migration made possible by the fact that Burma was administratively part of British India until 1937, which meant there was no formal border to cross.

Particularly disappointing for many in the West (not to speak of the reactions of Pakistan, Al Jazeera, and Tariq Ramadan) has been what they regard as the unforgivable silence of Aung San Suu Kyi, currently the head of the Myanmar government. For Aung San Suu Kyi was formerly the leader of the nonviolent opposition to the Burmese military, placed under house arrest by the generals, then freed, and awarded a Nobel Peace Prize in 1991. For more than two decades she was, for her continued defiance of the generals, and willingness to endure that house arrest, a darling of the international media. Since the end of military rule, which she helped to bring about, she has held a number of important government posts, and is now the State Counsellor (equivalent to Prime Minister) in Myanmar.

But in her continuing refusal to condemn outright the attacks on the Rohingya, and in her insistence that in Myanmar there has been “violence on both sides” — for which there is ample evidence — Aung San Suu Kyi is now seen by many outside Myanmar in quite another light. Many have criticized Aung San Suu Kyi for her silence on the 2012 Rakhine State riots, when, after the rape and killing of a Buddhist woman by three Rohingyas, Buddhists retaliated, and then the violence escalated when hundreds of Rohingyas went on a rampage following Friday prayers at a mosque, throwing rocks and setting fire to houses and buildings. Four Buddhists, among them a doctor and an elderly man, died of multiple knife wounds. Recent accounts in the foreign media ignore all that. For the Western media, the narrative remains the same; the Rohingya are always the victims, and the Buddhist violence against them is always unwarranted.

If we examine the last 150 years of Burmese history, we may find that Madame Suu Kyi has more of a point than her foreign critics think. It is that history that is in the minds of, and explains the behavior today of, the Buddhists of Myanmar. In 1826, after the Anglo-Burmese War, the British annexed Arakan (Rakhine State), where almost all of the 1.1 million Rohingyas now in Myanmar still live, to British India. And they began to encourage Indians, mainly Muslims, to move into Arakan from Bengal as cheap farm labor. They continued to encourage this migration throughout the nineteenth-century. The numbers of Bengali Muslim migrants is impressive. In Akyab District, the capital of Arakan, according to the British censuses of 1872 and 1911, there was an increase in the Muslim population from 58,255 to 178,647, a tripling within forty years. At the beginning of the 20th century, migrants from Bengal were still arriving in Burma at the rate of a quarter million per year. In the peak year of 1927, 480,000 people arrived in Burma, with Rangoon in that year surpassing New York City as the greatest migration port in the world. And many of these migrants were Bengali Muslims who joined the Muslims already in Rakhine State, renaming themselves the Rohingyas. The Buddhists continued to call them, as they still do today, “Bengalis.” And the immigration of Bengali Muslims continued for decades. In a 1955 study published by Stanford University, the authors Virginia Thompson and Richard Adloff concluded that “’the post-war (World War II) illegal immigration of Chittagonians [i.e., Bengali Muslims from Chittagong in East Pakistan] into that area [Arakan state] was on a vast scale, and in the Maungdaw and Buthidaung areas they replaced the [Buddhist] Arakanese.”

The Buddhist Burmese looked on helplessly at the arrival of these hundreds of thousands of Muslims, but there was nothing they could do against the policy of their British colonial masters. During World War II, the British retreat in the face of the Japanese led to a power vacuum, and simmering inter-communal tensions erupted, with the Arakanese Massacres of 1942, when 50,000 Buddhist Rakhines were killed by the Rohingyas in Rakhine (Arakan) state. In retaliation, the Buddhists then killed as many as 40,000 Rohingyas. (In another account, with much lower figures, the Rohingyas killed 20,000 of the Buddhists, who then killed 5,000 of the Rohingyas.) The origins of the mass killing instigated by the Rohingya Muslims in 1942 have a simple explanation: they had been left weapons by the retreating British, who had been assured that the Rohingyas would use the weapons against the Japanese. Instead, as soon as they acquired these arms, the Rohingyas attacked the Buddhists, mainly Arakanese, in Rakhine State, And after World War II, illegal immigration by Bengali Muslims “was on a vast scale.” For the Western media, none of this matters. History doesn’t count. For the Buddhists of Burma, this history matters a great deal.

And what the Rohingya did next also matters. In May, 1946 Rohingya leaders met with Mohammed Ali Jinnah, the Muslim leader who founded modern Pakistan, and asked that the northern part of Rakhine state be annexed by East Pakistan. Then, when Jinnah refused to interfere in Burmese affairs, they founded the Mujahid Party in northern Arakan in 1947. The aim of the Mujahid Party was initially to create an autonomous Muslim state in Arakan. The local mujahideen – that’s what the Rohingya warriors proudly called themselves — fought government forces in an attempt to have the mostly Rohingya-populated Mayu peninsula in northern Rakhine State secede from Myanmar (then Burma), and after that secession, the Rohingyas hoped that territory would be annexed by East Pakistan (present-day Bangladesh). Fighting between the Rohingya and the Burmese state, then, is not a new thing; it has been going on intermittently since 1947, and it was started by the Rohingya. The Rohingya revolt eventually lost momentum in the late 1950s and early 1960s, and many of the Rohingyas surrendered to government forces.

The Muslim insurrection by the Rohingya did not end, but was revived in the 1970s, which in turn led to the Burmese government mounting, in 1978, a huge military operation (Operation King Dragon) that inflicted great damage on the mujahideen, and bought a decade of relative calm. But again the Rohingya rose up against the Burmese state, and in the 1990s the “Rohingya Solidarity Organisation” attacked Burmese authorities near the border with Bangladesh. In other words, this war on the Buddhist Burmese conducted by the Muslim Rohingya has been going on – waxing and waning – ever since that massacre of Buddhist Rakhins in 1942. It is by keeping in mind that history,, and the memory, too, of how the Rohingya tried on several occasions to secede from Burma and become part of East Pakistan, that Buddhist fears of a Muslim takeover of northern Myanmar should be taken seriously, and viewed sympathetically. The Burmese monks who have recently been whipping up anti-Rohingya sentiment are not behaving out of motiveless malignity; they are keenly aware of all this history. The current reports by journalists are singularly one-sided, and lacking in any historical context. Not a single Western reporter has mentioned that 1942 massacre of the Buddhists by the Rohingya; not a single Western reporter has mentioned the attempts by the Rohingya to join Arakan state to East Pakistan. Not a single Western reporter has noted the Rohingya insurrections of the 1970s and 1990s. Not a single Western reporter has provided the data that shows just how many Bengali Muslims poured into Burma in the late 19th and early 20th century, that certainly calls into question their claim that “Rohingya have been living in Arakan from time immemorial.” Not a single Western reporter has noted, either, that the Hui Panthays — a Muslim Chinese people — live in perfect security, free to practice Islam, in Myanmar, perhaps because that doesn’t fit the narrative of anti-Muslim mad monks that has been so successfully peddled in the West. Unlike the Rohingya, the Hui Panthay have not attacked and displaced Buddhists, as the Rohingya, Bengali Muslims, attacked and displaced the Buddhist Rakhine people in parts of Rakhine state.



For the Burmese — and not just a handful of monks — the Rohingyas are not a true indigenous people of Myanmar, but the descendants of the Muslims who began arriving from East Bengal in the 19th century. Today’s Rohingyas, for the Buddhists in present-day Myanmar who are leading the anti-Rohingya campaign, are the same people who attacked Buddhists in Rakhine State in 1942, who tried to secede and join Pakistan in 1946, who, as self-described Jihadist warriors (“mujahideen”) conducted a violent insurrection against Burmese authorities that began in 1948 and lasted to the 1950s, in order to make Rakhine an autonomous state under Muslim control, and then, in a second attempt, to possibly have it annexed by Pakistan. These are the same Jihad warriors who conducted an insurrection against the Buddhist government in the 1970s and again in the 1990s. For the Buddhist monks of Myanmar, the Rohingyas are Bengali Muslims– the Buddhists have never called them “Rohingyas” but, rather, “Bengalis” — who migrated south to Burma, and are the local branch of the world-wide Muslim umma that has been in continuous warfare against Buddhists and Buddhism for centuries, and is again becoming more aggressive and violent all over the world.



Should the history of Muslim-Buddhist relations in Myanmar be better known, with journalists taking it upon themselves to learn about, and then to transmit, this history, it is possible that the “international community” would address the current violence differently. Imagine the effect on Myanmar’s anxious Buddhists if those now lecturing them so unsympathetically instead demonstrated by their statements that they were well aware of the flood into Myanmar of Muslim migrants over a half-century, recognized that the inter-communal violence in 1942 had started with massacres by the Muslim side against unsuspecting Buddhists, conceded that the Rohingyas had tried for many years, as self-described mujahideen, to seize part of Myanmar, and to make it an autonomous Muslim state, and that it is this past, as well as the actions over many centuries of Muslims against Buddhists (and Hindus) in south Asia, that has deeply affected how the Burmese Buddhists view their own situation.

That might help calm the Burmese Buddhists, make them feel less anxious, now that their fears were not being cavalierly dismissed, but given a sympathetic hearing. And they, in turn, might ratchet down their own violence if they no longer feel quite so alone. It should be possible for the West to come to its senses about the Rohingyas and the Buddhists of Myanmar. What is needed is for the Western media to study the history of the Rohingyas in Myanmar, when they arrived, and from where, and what has been the nature of their interactions with the Buddhists. And the Western journalists on whom we rely will learn that beginning in the 1940s it was the Rohingyas who struck first against the Buddhists, militarily with the massacre of 50,000 in 1942, and diplomatically with the appeal to Pakistan’s president in 1947 to make Arakan (Rakhine State) part of Pakistan, and continued to strike against the Buddhist authorities in Myanmar intermittently, over several decades of conflict. That history can’t be restated often enough.
 
Mass grave of 28 Hindus found in Myanmar: army

Myanmar's army said Sunday it had discovered a mass grave containing the bodies of 28 Hindus, including women and children, in violence-wracked Rakhine state, blaming the killings on Muslim Rohingya militants.

Thousands of Hindus have fled villages where they once lived alongside Muslims, alleging that they were targeted by militants whose August 25 raids plunged Rakhine into communal violence.

The announcement could not be independently verified in an region where access has been tightly controlled by Myanmar's army.

"Security members found and dug up 28 dead bodies of Hindus who were cruelly and violently killed by ARSA extremist Bengali terrorists in Rakhine State," a statement posted on the army chief's website said.

The Arakan Rohingya Salvation Army (ARSA) is the group whose attacks on police posts triggered an army backlash so brutal that the UN believes it amounts to ethnic cleansing of the Muslim minority.

More than 430,000 Rohingya have fled the region to Bangladesh in under a month, telling stories of Myanmar soldiers teaming up with vigilante mobs to slaughter civilians and burn entire villages to the ground.

Around 30,000 Hindus and Buddhists based in the area have also been displaced by the violence.

Both communities have told AFP they were terrorised by Rohingya militants.
The army said that security officers found a total of 20 dead women and eight men in two graves, including six boys under the age of ten.

A strong smell led security officers to the burial site outside of Ye Baw Kya village, the army said.

Unverifiable photos published by the government's Information Committee showed corpses laid out in rows on grass near two mud pits where they were found.

Myanmar government spokesman Zaw Htay confirmed the grim discovery to AFP, as did a senior police officer in Rakhine who requested anonymity.

The village where the bodies were found, Ye Baw Kya, lies near a cluster of Hindu and Muslim communities in northern Rakhine called Kha Maung Seik.

Last week Hindus from the area told AFP that militants swept into their villages on August 25 with sticks and knives, attacking people who stood in their way, killing many and taking others into the forest.

Hindu women are believed to have been abducted by the militants.
The grim discovery of the graves will further fuel already white-hot hatred between ethnic groups in Myanmar.

The epicentre of the unrest, in northern Rakhine, is dominated by Rohingya Muslims who are a minority elsewhere and have been the target of decades of state-backed persecution and discrimination.

Around half of their estimated 1.1 million population has fled over the last year.
Northern Rakhine is also home to ethnic Rakhine Buddhists, Hindus and a myriad of other groups.

Religious tensions have simmered for years, erupting into sporadic bouts of violence.
But the scale of the latest unrest is the worst to hit the region in years.

While the wretched lines of Rohingya streaming into Bangladesh have shocked and alarmed the world, there is scant sympathy for the Muslim group inside Myanmar.
Many in the Buddhist majority view the group as illegal immigrants from Bangladesh, despite their long-established roots in the country.
http://m.deccanherald.com/articles....ontent/634762/mass-grave-28-hindus-found.html
 
VMP!

Rauhannobelistin toiminta herättää rajua kritiikkiä – Miksi Aung San Suu Kyi vaikenee Myanmarin etnisestä puhdistuksesta?

a30792cebbae40a699d482383d42aa07.jpg.webp

Mielenosoittajat polttivat Aung San Suu Kyin kuvia Karachissa Pakistanissa. Useissa muslimienemmistöisissä maissa on protestoitu voimakkaasti Myanmarin armeijan raakoja otteita rohingya-vähemmistöä kohtaan. (KUVA: SHAHZAIB AKBER / AOP)

Aung San Suu Kyi oli ihmisoikeusaktivistien pyhimys ja rakastettu demokratian ja tasa-arvon sanansaattaja. Nyt rauhannobelisti kieltää kotimaassaan Myanmarissa tapahtuvan etnisen puhdistuksen. Mitä ihmettä hänen päässään oikein liikkuu?
Aung San Suu Kyi asteli tiistaina 19. syyskuuta televisiokameroiden eteen antamaan kauan odotettua lausuntoa etnisestä puhdistuksesta, josta hänen johtamaansa maata Myanmaria syytetään.

Suu Kyi on yksi maailman tunnetuimmista ihmisoikeusaktivisteista ja rauhan Nobel-palkinnon voittaja. Hänen toivottiin viimein tuomitsevan selkein sanoin Myanmarin kansanmurha.

Suu Kyi esiintyi hillittynä, hiuksissaan tuttu kukka. Hänen suustaan tuli selkeällä englannilla kuitenkin aivan muuta kuin oli toivottu. Mikrofonin takana ei enää ollut kotiarestissa virunut, ihailtu demokratia-aktivisti, vaan ehta poliitikko, Myanmarin valtapuolueen johtaja.

Hän ilmoitti uhmakkaasti, ettei Myanmar pelkää kansainvälisen yhteisön kritiikkiä. Hän sanoi, että hallituksen yrityksiä ratkaista konflikti on haitattu ”syytöksillä ja vastasyytöksillä”. Jo aiemmin Suu Kyi on puhunut ”terroristien” levittämistä vääristä tiedoista, joita on ”ison jäävuoren verran”.

– Meidän täytyy kuunnella heitä kaikkia. Meidän täytyy varmistua, että väitteet perustuvat vankkoihin todisteisiin ennen kuin toimimme. Me haluamme selvittää, mistä tämä pako johtuu. Haluaisimme puhua niille jotka ovat lähteneet ja niille jotka ovat jääneet, Suu Kyi muotoili.

a05f81ccadc4420381faf537fea68b86.jpg.webp

Aung San Suu Kyi puhui uhmakkaasti eikä maininnut rohingya-vähemmistöä kertaakaan.(KUVA: Zuma / MvPhotos)


Ne jotka ovat lähteneet tarkoittaa maan rohingya-vähemmistöön kuuluvia ihmisiä. Heitä on paennut viime vuoden lopulla yltyneiden väkivaltaisuuksien jälkeen naapurimaihin jo yhteensä satojatuhansia. Useiden satojen arvioidaan kuolleen yhteenotoissa.

Myanmarin virallisen kannan mukaan armeija taistelee terroristeja vastaan. YK:n mukaan kyseessä on pitkään valmisteltu etninen puhdistus, jossa ihmisiä ajetaan kodeistaan, kyliä poltetaan ja siviilejä raiskataan.

Suu Kyi ei puheessaan maininnut rohingya-vähemmistön nimeä kertaakaan. Tämä heijastelee sitä, miten maassa suhtaudutaan kansaan.

– Hän käyttää rohingya-sanaa ainoastaan viitatessaan terroristiryhmään, mikä tarkoittaa, että se on ainoa identiteetti, mihin hän mielessään yhdistää rohingyat ja miten hän toivoo myös kansainvälisen yhteisön ajattelevan, konfliktia tutkinut professoriPenny Green kommentoi CNN:lle.

cc95f736de554afaa16c6377e2298a1b.jpg.webp


Vuoden 1991 Nobelin rauhanpalkinnon voittaja Aung San Suu Kyi kuvattiin kotiarestissa elokuussa 1994.(KUVA: AOP)


SUU KYI on tähän asti ollut ihmisoikeusaktivistien sankari, lähes pyhänä pidetty tasa-arvon ja demokratian ikoni, joka on ollut valmis valtaviin henkilökohtaisiin uhrauksiin, jotta ihmisoikeudet toteutuisivat. Mitä ihmettä hänelle on tapahtunut?

Osaltaan kyse lienee puhtaasta poliittisesta taktikoinnista. Asiantuntijat ovat arvioineet Suu Kyin laskelmoivan käytöksensä tarkkaan, sillä rohingyoille annettu tuki voisi syödä hänen poliittista suosiotaan. Tähän puuttui jo aiemmin toinen Nobel-voittaja, arkkipiispaDesmond Tutu, joka osoitti avoimen kirjeen ”rakkaalle pikkusisarelleen”.

– Jos hiljaisuus on se poliittinen hinta, jonka maksat noususta Myanmarin korkeimpaan virkaan, se on liian korkea, Tutu kirjoitti.

Vuoden 2006 nobelisti Mohammed Yunus oli suorempi kommenteissaan New York Timesille.

– Hänen ei olisi pitänyt saada Nobel-palkintoa, jos hän on valmis sanomaan: ”pahoittelen, olen poliitikko eivätkä demokratian pelisäännöt miellytä minua”. Koko maailma oli hänen puolellaan vuosikymmeniä, mutta nyt hänestä on tullut entisen Aung San Suu Kyin irvikuva, joka tuhoaa ihmisoikeuksia ja kieltää kansalaisuuden rohingyoilta.

Samalla kun kansainvälinen reaktio puheeseen oli pettymys, Myanmarissa puhetta kiitettiin. Rohingya-ennakkoluulot ja suoranainen viha ovat yleisiä Myanmarin buddhalaisten keskuudessa.

3fcf8a89539f464e84962497c848ceed.jpg.webp


Nuori nainen kertoi kantansa poskitarralla mielenosoituksessa Rangoonissa. (KUVA: LYNN BO BO / AOP)

VIHAN taustalla on pitkä ja monimutkainen historia. Viime vuosina maassa ovat päässeet vapaasti ääneen monet vaikutusvaltaiset ääribuddhalaiset munkit, jotka ovat levittäneet muslimivastaisuutta. Onkin vaikea tietää, kuinka pitkälle välinpitämättömyys konfliktiin heijastelee Suu Kyin henkilökohtaisia näkemyksiä.

Aung San Suu Kyin isä oli juhlittu itsenäisyyssankari Aung San, joka johti maan armeijaa. Suu Kyi kuuluu syntyperältään maan eliittiin ja korkeimpaan buddhalaisluokkaan.

Kaksi Suu Kyin elämäkertaa kirjoittanut Pete Popham kirjoittaa Independent-lehdessä, ettei pidä häntä buddhistikiihkoilijana. Ulkomailla opiskellut, monien muslimien kanssa ystävystynyt ja aktivistivuosinaan työskennellyt Suu Kyi on aina vaikuttanut liberaalilta.

Näyttäisi siis siltä, että tilanne on sisäpoliittisen tasapainoilun tulosta. Puheen retoriikka muistutti erehdyttävästi samaa kieltä, jota käyttivät Suu Kyin kotiarestiin 15 vuodeksi lukinneet kenraalit.

Kun Suu Kyi vapautui kotiarestistaan vuonna 2010, hän ilmoitti – nyttemmin katsottuna ehkä pahaenteisesti – että hän haluaa tulla ”nähdyksi poliitikkona, ei ihmisoikeusikonina”.

075fe5444892465ab0bfc0ea8e196329.jpg.webp


Heistä kriisissä on kyse: YK:n edustaja on kuvannut rohingyoja kansaksi, jolla on todennäköisesti vähiten ystäviä maailmassa. Pakolaiset jonottivat ruokaa Ukhiyan pakolaisleirillä Bangladeshissa. (KUVA: AOP)


Popham muistuttaa, että tuossa yhteydessä Suu Kyi myi ihanteensa ja hyväksyi armeijan sorvaaman uuden perustuslain vallanjaon. Siinä armeijalle taattiin muun muassa valtava edustus parlamenttiin ja sen haltuun annettiin sisä-, puolustus- sekä rajavalvontaministeriöt.

– Se oli traaginen virhe. Hän on maan vaikutusvaltaisin siviili hallituksessa, mutta ilman oikeutta vastustaa tai hallita päätöksiä. Sen sijaan, että hän haastaisi armeijan, hän on nyt sen sylikoira ja syntipukki. Kenraali Ming Aung Hlaing, joka johtaa operaatiota rohingya-vähemmistöä vastaan, pääsee pälkähästä, Popham kirjoittaa.

– Armeija vahtii kaikkia hänen sanojaan. Yksikin harha-askel muslimikysymyksessä ja he voivat hankkiutua hänestä eroon, Suu Kyin NLD-puolueen edustaja ja entinen kenraali U Win Htein totesi New York Timesin mukaan.

Vaikka Suu Kyi jollakin keinolla puuttuisikin tilanteeseen, on hänen uskottavuutensa kyseenalainen. Rohingya-kriisin sekä muiden maan sisällä käytyjen etnisten konfliktien aikana Suu Kyi on viime vuosina asettunut armeijan puolelle.

– Hän on uskollisempi omalle väelleen kuin vähemmistöille. Veri on sakeampaa kuin lupaus kansallisesta sovinnosta, Kachin-vähemmistön johtaja Hkapra Hkun Awng totesi New York Timesille.
8350229d48c44d7abe3b45b6c6ffd7d1.jpg.webp

Rohingya-pakolainen Thenkhalin leirillä Bangladeshissa. (KUVA: Zuma / MvPhotos)
Elina Koivisto


Kuka auttaisi kansaa vailla ystäviä?
YK:n edustaja kuvasi vuonna 2009 rohingyoja kansaksi, jolla on todennäköisesti vähiten ystäviä maailmassa. Myanmar ei tunnusta heitä kansalaisikseen eivätkä naapurivaltiot halua heitä.

Islaminuskoiset rohingyat pitävät itseään arabikauppiaiden jälkeläisinä ja tutkijoiden mukaan he ovat asuneet alueella vuosisatoja. Buddhalaisenemmistöinen Myanmar ei kuitenkaan pidä heitä alkuperäiskansana eikä edes kansalaisina, vaan laittomina siirtolaisina Bangladeshista.

1970-luvun sotilasjunttahallinnosta asti rohingyat ovat kohdanneet monenlaista syrjintää ja vainoa. Heidän liikkumistaan ja matkustamistaan on rajoitettu ja heidän maitaan on takavarikoitu. Aiemmin heidän lapsilukuaan pyrittiin myös rajaamaan. Rohingyojen asuttama maan luoteisosa on maan köyhintä aluetta.

Mitä tilanteelle sitten voidaan? YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on kasannut vastuuta Aung San Suu Kyille.

– Jos hän ei käännä tilannetta nyt toiseen suuntaan, tästä tragediasta tulee aivan hirvittävä enkä näe miten tämän voi enää korjata tulevaisuudessa, Guterres totesiBBC:lle viikonloppuna ennen Suu Kyin puhetta.

YK on peräänkuuluttanut myös alueellista yhteistyötä, mutta kymmenjäsenisen Etelä-Aasian maiden Asean-yhteistyöjärjestön yritykset ovat olleet vaisuja. ThaimaalaislehtiThe Nation on syyttänyt järjestöä kovasanaisesti “avunannosta murhiin ja sekasortoon”.

Rohingyat vaikuttavat nimittäin olevan kaikkien hylkiöitä. Syyskuun puoliväliin mennessä arvioidaan, että yli 400 000 rohingyaa – kolmasosa koko kansasta – on vuosien mittaan paennut Myanmarista naapurimaihin, ennen kaikkea Bangladeshiin, jossa tilanne on tukala. Syyskuussa Nepal ilmoitti kiristävänsä rajavalvontaa pakolaisten varalta ja hieman aiemmin Intia kertoi karkottavansa arviolta 40 000 rohingyaa. Thaimaa on valmis päästämään rohingyoja maahan, mutta aikoo palauttaa heidät heti kun mahdollista.

Monet pelkäävät toisintoa vuoden 2012 tapahtumista, jolloin 140 000 lähti pakoon ja pari sataa kuoli Rakhinen osavaltiossa alkaneissa yhteenotoissa. Vuoden 2015 pakolaiskriisissä ihmissalakuljettajat kuljettivat haurailla veneillä tuhansia rohingyoja naapurimaihin ja väitteiden mukaan osa hylättiin kuolemaan merelle.

Rohingyoja puolustavat aktivistit ovat verranneet tämänhetkistä tilannetta jopa vuoden 1995 Srebrenican verilöylyyn, jossa yli 8 000 Bosnian muslimia surmattiin Jugoslavian sodassa huolimatta YK:n oletetusta suojelusta.

Brookings-instituutti-ajatushautomon tutkija Lex Rieffel maalaa tilanteesta synkän kuvan: jos Suu Kyi päättäisi erota virastaan, mitä jotkut ovat vaatineet, vaikeutuisi rohingyojen asema entisestään. Voimakas tuomitseminen kääntäisi maan vahvat kenraalit häntä vastaan ja veisi loputkin vaikutusmahdollisuudet.

– Maailmalla ei ole tehokkaita mekanismeja tällaisten ongelmien ratkaisuun. Parasta lienee tarjota tarpeeksi humanitääristä apua näiden konfliktien viattomille uhreille, alueella useita kertoja vieraillut Rieffel kirjoittaa.

The Economist -lehden mukaan ainoastaan talouspakotteet voisivat olla tehokas keino tilanteen ratkaisemiseksi.

– Maan armeijaan ei pysty helposti vaikuttamaan, mutta näyttää siltä, että taloudellinen ja diplomaattinen eristäminen vaikuttivat kenraalien haluun luovuttaa valtaa aiemmin, lehti kirjoittaa viitaten vuoden 2008 perustuslakiuudistukseen, joka lopetti sotilasjuntan.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005384735.html?ref=rss
 
Back
Top